YHDEKSÄSKUUDETTA LUKU
Kshemankarin luota palattuansa Hemnalini löysi ison kirjeen oleskeluhuoneen pöydältä. Osoitteen käsialasta hän näki, että se oli Rameshilta. Hänen sydämensä tykytti kiivaasti, kun hän otti sen mukaansa makuukammioon, sulki oven ja alkoi lukea.
Ramesh kertoi koko tarinan suhteestansa Kamilaan, mitään salaamatta. Kirje päättyi näin: "Olosuhteet ovat katkaisseet sen siteen, jolla taivas oli liittänyt yhteen meidän elämämme, teidän ja minun. Te olette nyt antanut sydämenne toiselle. Minä en teitä ollenkaan siitä soimaa, mutta tekään ette saa soimata minua. Vaikka Kamila ja minä emme ole koskaan eläneet yhdessä miehenä ja vaimona, on minun kuitenkin teille tunnustaminen, että ajan mittaan kiinnyin häneen yhä enemmän. En kykene nyt tarkoin määrittelemään tunteitteni tilaa. Ellette te olisi minusta luopunut, olisi sydämeni löytänyt varman sataman teidän rakkaudestanne. Tätä toivoen minä riensin hämmentyneessä tilassani teidän luoksenne. Mutta kun ihan ilmeisesti minua karttelitte, koska ette minusta enää välittänyt, ja kun lisäksi kuulin, että olitte suostunut menemään naimisiin toisen kanssa, niin kaikki epäilykseni palasivat. Minä tunsin, etten voi koskaan täysin unohtaa Kamilaa. Mutta unohdinpa tai en, siitä ei kärsi maailmassa kukaan muu kuin minä itse. Ja miksi kärsisin minäkään? Minä en voi milloinkaan unohtaa niitä kahta ainoata naista, jotka milloinkaan ovat saaneet sijaa sydämessäni, ja arvaamattomana onnenani on heidän muistonsa säilyttäminen koko elämän ajan.
"Kun tänä aamuna teidät jälleen vilahdukselta näin, koski se minuun niin, että asuntooni palatessani surkuttelin itseäni kaikkein onnettomimmaksi olennoksi; mutta nyt se on ohi. Minä sanon teille jäähyväiset tyynin, jopa hilpeinkin mielin. Teitä ja Sallimusta saan kiittää siitä, etten tänä eron hetkenä tunne vähintäkään katkeruutta. Minä toivotan teille kaikkea onnea ja menestystä. Älkää arvostelko minua ankarasti; minä en ole antanut teille siihen mitään aihetta."
Hemnalinin yht'äkkiä astuessa huoneeseen Annada Babun lukeminen häiriytyi.
"Etkö voi aivan hyvin, Hem?" kysyi hän.
"Voin kyllä, taatto, minua ei vaivaa mikään; olen saanut kirjeen
Ramesh Babulta. Ota ja lue se ja anna se sitten takaisin minulle."
Ojennettuaan kirjeen isällensä hän lähti huoneesta.
Annada Babu asetti lasit nenällensä ja luki kirjeen kahteen kertaan. Sitten hän lähetti palvelijan viemään sen takaisin Hemnalinille ja istuutui asiaa ajattelemaan. Lopulta hän päätyi tähän tulokseen: "Onpa se tavallaan hyväkin! Nalinaksha on paljon otollisempi kuin Ramesh. Eipä haittaa, vaikka Ramesh onkin väistynyt."
Kohta senjälkeen ilmoitettiin Nalinaksha saapuneeksi. Annada Babu hieman hämmästyi hänet nähdessään ja ihmetteli, mikä asia hänet oli voinut taloon tuoda; olivathan he eronneet toisistaan vain pari tuntia sitten, pitkän keskustelun jälkeen. Hän johtui päättelemään, että Nalinaksha toisiaankin rakasti Hemnalinia, ja hymyili itsekseen lämpöisesti tuolle ajatuksellensa. Hän oli parhaillaan suunnittelemassa, miten saisi kutsutuksi Hemnalinin ja vetäytyisi itse jonkin tekosyyn nojalla pois, kun Nalinaksha kävi suoraan asiaan.
"Annada Babu, on suunniteltu, että minä nain teidän tyttärenne. Ennenkuin asiaa ehditään pitemmälle kehittää, tahdon kertoa teille jotakin, mikä teidän tulee tietää."
"Hyvä; siinä tapauksessa teidän tulee se kertoa."
"Te ette ole tietänyt, että olen jo naimisissa."
"Epäilemättä, olen siitä kuullut, mutta — —"
Nalinaksha: "Minua ihmetyttää, että sen jo tiedätte. Joka tapauksessa te otaksutte ensimmäisen vaimoni kuolleen, mutta asia ei ole ollenkaan varma. Minä puolestani uskon hänen olevan elossa."
"Suokoon Jumala, että on niin laita. Hem! Hem!"
"Täällä, taatto!" Hemnalini astui huoneeseen.
Annada Babu: "Siinä kirjeessä, jonka Ramesh sinulle kirjoitti, on jotakin — —"
Hemnalini ojensi kirjeen Nalinakshalle. "Hänen tulee saada tietää kaikki", sanoi hän lähtien jälleen huoneesta.
Nalinaksha luki kirjeen. Hän hämmästyi ihan sanattomaksi.
"Se on surullisimpia tarinoita, mitä ajatella saattaa", jatkoi Annada Babu. "Teille oli varmaan kiusallista lukea kirje, mutta olisimme menetelleet väärin, jos olisimme sen teiltä salanneet."
Lyhyen vaitiolon jälkeen Nalinaksha nousi ja sanoi hyvästi Annada Babulle. Ulos lähtiessään hän huomasi Hemnalinin seisovan vähän matkan päässä pohjoisenpuolisella kuistikolla. Neidon näkeminen hämmästytti häntä ilmeisesti. Hän kummasteli, kuinka Hemnalini voi seisoa ihan liikkumattomana, kasvot tyyninä ja rauhallisina, vaikka hänen povessansa täytyi myrskyn raivota! Hänen ilmeensä ei pienimmässäkään määrässä osoittanut, mitä hänen mielessänsä tapahtui. Nalinaksha ei rohjennut häneltä kysyä, voisiko jollakin tavoin häntä auttaa, ja tiesi, ettei olisi helppoa saada häneltä vastausta. "Voinko häntä mitenkään lohduttaa vai enkö?" kysyi hänen huolestunut sydämensä. "Ei, ne rajat, jotka erottavat ihmissieluja toisistaan, ovat auttamattomat. Kuinka peloittavan yksinäinen onkaan ihmisen sielu!"
Nalinaksha päätti kulkea kiertotietä mennäkseen Hemnalinin ohitse, siltä varalta, että hänellä olisi jotakin sanottavaa; mutta hänen kuistikkoa lähestyessään tyttö pujahtikin sisään. "Ei ole helppo sielun kohdata sielua", ajatteli hän, "ihmistä toiseen yhdistävä side on monimutkainen." Hän astui alakuloisena vaunujensa luo.
Pian Nalinakshan poistuttua ilmaantui Dzhogen.
"Ihan yksinkö, Dzhogen?" virkkoi hänen isänsä.
"Ketä vielä odotit?" kysyi Dzhogendra.
"Rameshiapa tietenkin", vastasi Annada Babu.
Dzhogendra: "Älykkäälle ihmiselle riittää yksi sellainen vastaanotto kuin se, jonka hänelle valmistit! Minä en tiedä, miten hänen on käynyt, ellei hän mahdollisesti ole voittanut itsellensä ikuista autuutta syöksymällä Gangesiin Benaresissa. Minä en ole häntä sen koommin nähnyt; hän oli jättänyt vain paperilapun, johon oli kirjoitettu: 'Minä lähden pois. Veljesi Ramesh.' Minä en ole milloinkaan kyennyt käsittämään tätä melodraamaa. Minun on myös lähdettävä; nykyinen toimeni miellyttää minua erittäin. Sellainen koulumestarintyö on selvää ja mutkatonta; siinä ei ole tällaisia hämäriä kohtia!"
"Entä miten käy Hemin? Meidän on päätettävä — —", aloitti Annada Babu.
Dzhogendra: "Mitäpä minä voin enää tehdä? Minä vain tekisin yhä päätöksiä, ja te kumoaisitte niitä. Siitä leikistä olen jo saanut kyllikseni." Älkää vetäkö minua enää siihen. Asiat, joita en ymmärrä, eivät minulle sovi. Tunnen itseni ihan voimattomaksi nähdessäni, kuinka erinomaisen nopeasti ja helposti Hem voi kääntyä käsittämättömäksi. Minä matkustan huomenna aamujunassa; matkalla minun täytyy pysähtyä Bankipurissa. Samassa Dzhogendra jo poistui huoneesta.
Annada Babu ei voinut tehdä muuta kuin hieroskella otsaansa ja miettiä miettimistään. Hänen maailmansa oli jälleen täynnä arvoituksia, joita hän ei kyennyt ratkaisemaan.