XIII
Mitä tämä merkitsee? Išakuan rahastossa on tapahtunut ryöstö! Sieltä oli lähetettävä pääkonttoriin seitsemäntuhattaviisisataa rupiaa. Sikäläinen rahastonhoitaja oli vaihtanut rahat valtion rahastossa pieniksi seteleiksi voidakseen ne helpommin kuljettaa ja oli saanut ne valmiiksi kääröihin. Keskellä yötä tunkeutui huoneeseen aseistettu joukkio, haavoittaen Kasimia, vartijaa. Merkillisin seikka on se, että rosvot ovat ottaneet vain kuusituhatta rupiaa sirotellen loput lattialle, vaikka olisivat helposti voineet viedä kaikki. Ryöstö oli tapahtunut, nyt on poliisin vuoro. Rauha ei tule kysymykseenkään.
Uutinen oli ehtinyt kotiini ennen minua. »Sehän on kauheata, veli», huudahti Bara Rani. »Mitä nyt teemme?»
Minä en ollut asiasta paljoakaan välittävinäni. Koetin häntä rauhoittaa. »Jäähän meille vielä jotakin», sanoin minä hymyillen. »Tavalla tai toisella me asioista selviydymme.»
»Älä laske leikkiä, rakas veli. Miksi he ovat kaikki sinulle niin vihoissaan? Etkö voi tehdä heidän mielikseen? Miksi torjut kaikki luotasi?»
»En voi sallia maan joutuvan tuhon omaksi, vaikka siten olisinkin kaikkien mieliksi.»
»Kuinka kamalan teon ne ovatkaan tehneet polttopaikalla! On hirmuinen häpeä, että sinua kohdellaan sillä tavoin. Tšota Rani on englantilaisen naissivistyksensä nojalla kaiken pelon yläpuolella, mutta minä en saanut rauhaa, ennenkuin lähetin hakemaan papin torjumaan onnettomuutta. Tee minulle mieliksi, rakas veli, ja matkusta Kalkuttaan. Minä ihan vapisen ajatellessani mitä ne voivat sinulle vielä tehdä, jos yhä jäät tänne.»
Kälyni aito huolestuneisuus liikutti minua kovin.
»Sitäpaitsi», jatkoi hän, »olen sinua jo aikaisemmin varoittanut säilyttämästä suuria rahasummia huoneessasi. He voivat saada niistä vihiä. En ajattele niinkään rahoja, — mutta kuka tietää…»
Rauhoittaakseni häntä minä lupasin heti toimittaa hallussani olevan summan rahastoon ja lähettää sen mahdollisimman pian Kalkuttaan. Me lähdimme yhdessä makuuhuoneeseeni. Pukuhuoneen ovi oli kiinni. Kun koputin, kuului Bimala huutavan: »Minä olen pukeutumassa.»
»Mitä ihmettä Tšota Rani näin varhain päivällä pukeutuu?» huudahti kälyni. »Hänellä on kaiketi jälleen jokin Bande Mataram-kokous.»
»Kuulehan, sinä ryövärien ruhtinatar», huusi hän leikkisästi Bimalalle, »lasketko sinä siellä saalistasi?»
»Minä toimitan rahat talteen hieman myöhemmin», sanoin minä ja lähdin toimistohuoneeseeni.
Siellä oli poliisitarkastaja minua odottamassa. Oletteko päässeet rosvojen jäljille?» kysyin.
»Minulla on aihetta epäluuloihin.»
»Ketä epäilette?»
»Kasimia, vartijaa.»
»Kasimia? Mutta eikö hän haavoittunut?»
»Ei sanottavasti. Lihahaava reidessä. Luultavasti omaa tekoa.»
»Minä en voi sitä hänestä uskoa. Hän on erittäin uskollinen palvelija.»
»Te olette pitänyt häntä uskollisena, mutta siitä huolimatta hän on varas- Minä olen nähnyt henkilöiden, jotka ovat kaksikymmentä vuotta nauttineet ehdotonta luottamusta, äkkiä…»
»Jos niinkin olisi laita, en tahdo lähettää häntä vankilaan. Mutta miksi hän olisi jättänyt loput rahoja lattialle hajalleen?»
»Eksyttääkseen meidät jäljiltä. Mitä sanonettekin, teidän ylhäisyytenne, hän on tottunut sellaisiin temppuihin. Tosin hän on aina ajallaan toimessaan, mutta olenpa varma, että hän ottaa osaa kaikkiin lähiseudun ryöstöihin.»
Tarkastaja ryhtyi minulle selittämään niitä erilaisia menetelmiä, joiden nojalla käy mahdolliseksi ottaa osaa kahden-, jopa kolmenkymmenenkin mailin päässä tapahtuvaan ryöstöön ja siitä huolimatta olla ajallaan virantoimituksessa.
»Oletteko tuoneet Kasimin mukananne?» kysyin minä.
»En, hän on tutkintovankilassa. Viranomaisten velvollisuus on saattaa tutkimus käyntiin.»
»Haluan nähdä hänet», sanoin minä.
Kun astuin hänen koppiinsa, vaipui hän itkien polvilleen minun eteeni.
»Minä vannon Jumalan nimessä», sanoi hän, »etten ole siihen syypää.»
»En ole sinua epäillytkään, Kasim», rauhoitin minä häntä. »Älä pelkää.
Sinulle ei voida tehdä mitään, jos olet viaton.»
Kasim ei kumminkaan kyennyt moitteettomasti selostamaan tapahtumaa. Hän ilmeisesti liioitteli. Hän kertoi neljästä- viidestäsadasta miehestä, suurista pyssyistä ja epälukuisista miekoista. Siihen oli syynä joko hänen kiihtynyt mielentilansa tai halu puolustautua, kun oli niin helposti joutunut häviölle. Hän väitti ryöstön toimeenpanijan olevan Hariš Kundun, olipa varma siitäkin, että oli kuullut Ekramin, Kundun ensimmäisen vuokramiehen äänen.
»Kuulehan, Kasim», täytyi minun häntä varoittaa, »älä sinä sekoita toisia ihmisiä tarinoihisi! Sinun asiasi ei ole syyttää Hariš Kundua enempää kuin ketään muutakaan.»