XII LUKU.
TUOMIO JA SEN TOIMEENPANO.
Leposohvassaan istui Agrippina, leskikeisarinna. Hän oli antanut päänsä vaipua käden varaan ja tuijotti miettien eteensä.
Eksyneitä auringon säteitä tunkeutui arastellen eriväristen lasiruutujen läpi huoneeseen, tehden upean pantterin nahan Agrippinan jaloissa kukkaispengermän kaltaiseksi, johon leskikeisarinnan siro kenkä vajosi.
Hetkisen kuluttua astui mieshenkilö hiljaa huoneeseen.
Se oli Pallas.
"Sinä tahdoit puhutella minua, Agrippina?"
"Onko se ihmeellistä?"
Pallas istuutui.
"Tuskinpa. Sinun suunnitelmasi ovat jo kauvan olleet minunkin."
"Lapsi käy meille vaaralliseksi."
"Se tahtoo näytellä caesaria."
"Hän ylenkatsoo äitiään unohtaen, että hän se juuri hänelle purppuran hankki. Oi kiittämättömyyttä. Enkö ole öitä valvonut, enkö satoja vaaroja torjunut ja kätenikin verin tahrinut? Ja kaikki tehdäkseni hänestä keisarin."
Pallas hymyili.
"Tullaksesi hänen kauttaan keisarinnaksi sanan laajemmassa merkityksessä."
"No niin. En sitä tahdo salata."
"Senecan ja Burruksen vaikutus oli alusta alkain meille vaarallinen."
"He koettavat riistää Neron hänen äitinsä sydämeltä, saadakseen itse hänen kauttaan hallita."
"Mielettömät", virkkoi Pallas painostaen sanojaan. "Jos tuo poika joskus alkaisi omin jaloin kulkea, olisivat he ensimäiset, joiden ruumiitten ylitse hän yksinvaltiuteensa kulkisi."
Agrippina oli hetken aikaa vaiti. Sitten kiinnitti hän säihkyvät silmänsä kaikkivaltiaaseen ministeriin, ja ääntään hilliten sanoi hän: "Etkö ole koskaan tullut ajatelleeksi, että Nero saisi päähänsä jonakin päivänä vapautua sinusta."
Kanslerin otsalle kaivautui syvä vako.
"En. Hän epäröisi ja joutuisi itse tuhon omaksi."
"Ehkä arvostelet hänet huonommaksi kuin hän on", jatkoi keisarinna, "ja jätät huomioonottamatta, että hän on minulle jo valmistanut häpeän, joka on sinunkin asemaasi huonontanut. Oletko unohtanut päivän, jolloin täällä olivat parttialaisten lähettiläät? minä istuuduin valtaistuimelle Neron rinnalle. Mutta hän vei minut alas valtaistuimelta kansan ja lähetystön nähden. Se kepponen oli Senecan ja Burruksen valmistama."
Pallas sulki silmänsä.
"Mitä suunnitelmia sinä olet valmistanut, Agrippina?"
"Seneca ja Burrus ovat toimitettavat tieltä pois."
"Se on hyvin vaikeata, rakkaani."
"Ah — minkä tähden? Käänny Locustan, myrkyn sekoittajattaren puoleen.
Hän valmistaa juoman, joka vaikuttaa vasta kuukausien perästä."
"Locustan puoleen? Hän on Neron palveluksessa."
Agrippina ponnahti istuimeltaan. Hänen miellyttävät kasvonsa vääristyivät, ja silmissä leimusi kamala lieska.
"Locusta", kähisi hän hampaittensa raosta, "Locusta, kaikkien aikojen suurin myrkyn sekoittaja on Neron palveluksessa?"
Pallas nyökäytti.
"Hän on pian oppinut käsittämään ja seuraamaan edeltäjiensä menettelyä."
"Mutta mihin tarvitsee Nero myrkkyä, Pallas?"
"En tiedä."
"Ei siis ole mahdollisuutta syrjäyttää Neron uskottuja?"
"On — yksi."
"Sano se."
"Tahdotko sitä käyttää?"
"Älä kysy vaan käske!"
"Epäonnistumisen vaara on siinä lähempänä kuin koskaan."
"Olen nainen ja tulen menettelemään varovasti."
"Hyvä. Surmaa caesar!"
Tukahdutettu huudahdus tunki Agrippinan suusta. Aikansa suurin rikoksentekijä vapisi ajatellessaan toisen ehdottamaa konnantyötä.
"Mitä vaadit?" huudahti hän valittaen. "Pallas, onneton, mihin vievät tiemme?"
Ja puhjeten kyyneliin jatkoi hän:
"Täytyykö minun murhata oma lapseni? Rakas lapseni? Poikani, joka on minun ylpeyteni? Jota minä vieläkin rakastan enemmän kuin mitään muuta?"
Pallas nousi.
"Enemmän kuin mitään muuta? Enemmän kuin kunnianhimoa? Enemmän kuin elämääsi?"
Keisarinna katsoi häntä tuskissaan.
"Mitä tarkoitat?"
"Että hän sinut tappaa vielä."
"Minut? Äitinsä? Houraatko sinä, Pallas?"
"Ensin minut — sitten sinut", jatkoi kansleri järkähtämättömän levollisena. "Minun ruumiini ylitse kulkee salamurhaajan tikarin tie sinun sydämeesi."
Syntyi pitkä äänettömyys.
Kaukaa kuului vartion yksitoikkoista marssintaa.
"Mutta — ainoastaan otaksuen, otaksuen, että me — caesarin — kuinka sinä sanoit, Pallas?"
"Syrjäyttäisimme."
"Niin — syrjäyttäisimme — eihän olisi tarvis häntä tappaa, Pallas, eikö totta? Otaksuen, että me hänet syrjäyttäisimme — mitä tekisimme sitten. Asema voisi kehittyä toisenlaiseksi kuin tahdomme. Kansa ei ole tyytyväinen hallitsijan kukistumiseen, ellei häntä seuraa toinen."
"Sinä tarkoitat — me tarvitsemme hallitsijaehdokkaan?"
"Niin."
"Meillä on se jo."
"Kuka?"
"Britannicus."
"Ah — sinä olet oikeassa. Hän olisi meidän käsissämme. Me asettaisimme hänet valtaistuimelle ja tekisimme hänestä tahdottoman aseen itsellemme."
"Se ei ole niin yksinkertaisesti tehty. Britannicus on vaarallisempi kuin Nero."
"Ja miksi?"
"Siksi, että hän on hyveellinen."
"Sitten en sinun valintaasi ymmärrä."
"Minä tiedän taikakeinon, joka hänestä tekee taipuisan."
"Mikä se on?"
"Marcia."
Keisarinna mietti.
"Eikö se ole sama tyttö, joka on suututtanut Callistuksen?"
"Sama."
"Sinä aiot hänen kauttaan hallita Britannicusta?"
"Se on suunnitelmani."
"Hyvä on, Pallas. Minä en vastusta sinua. Tee valmistukset. Tarvitsetko rahaa?"
Pallas hymyili omituista hymyään.
"Sitä saan minä valtion kassasta. Joukot on lahjottava."
"Minä ymmärrän. Kun hetki on lähellä, jolloin tarvitset minua, niin luota minuun."
Pallas kumarsi ja kääntyi lähteäkseen. Hän veti oviverhon syrjään, mutta jäi kuin kivettyneenä seisomaan.
Hänen edessään seisoi caesar. Pallas koetti päästä hänen ohitseen. Mutta vaikkakin kansleri oli suuri ja vahva mies, oli Nero häntä paljoa voimakkaampi.
Nero antoi Rooman valtakunnan pelätylle kanslerille, Agrippinan uskotulle, sellaisen sysäyksen, että hän horjahti takaisin huoneeseen.
Kirkaisten oli Agrippina hypähtänyt istuviltaan. Mutta tämän naisen synnillinen voima oli suurempi kuin hetken hämmästys. Kuka takasi, että Nero oli kuullut heidän keskustelunsa? Ehkä oli häneltä pääasia jäänyt kuulematta — ehkä hän aavisti vaan, mitä ei voinut todistaa…
Hänen kasvojensa piirteet tasaantuivat ja kätensä keisarille suudeltavaksi ojentaen sanoi hän tyynesti: "Jupiter kanssasi, poikani. Olen iloinen nähdessäni sinut taas kerran luonani."
Nero ei suotta ollut jo vuoden ajan kantanut purppuraa. Sirolla liikkeellä kumartui hän suutelemaan äitinsä kättä.
"Sormesi ovat kylmät kuin jää", sanoi hän tarkastellen Agrippinaa. Hänen huulillaan leikki hymy, joka olisi saanut pelottomimmankin vapisemaan. Mutta ennenkuin leskikeisarinna ehti löytää sanaa vastatakseen, kääntyi Nero Pallaksen puoleen.
Tämä seisoi suorana hänen edessään, käsivarret rinnalla ristissä, silmät synkästi lattiaan suunnattuina.
Nero istuutui lähellä olevaan nojatuoliin ja sanoi hetkisen kuluttua äänellä, joka ei ilmaissut pienintäkään liikutusta:
"Sinä tahdot syrjäyttää minut, Pallas?"
Tuskin huomattava värähdys puistatti miehen vartaloa, joka ei koskaan ollut vapissut.
Mutta Agrippina, joka huomasi Neron kuulleen kaiken, heittäytyi nyyhkien poikansa jalkoihin.
"Armoa, poikani, armoa — kaikkien jumalien nimessä, minä vannon sinulle, että sydämeni on puhdas kaikesta petoksesta."
"Nouse äiti", sanoi Nero jäisen kylmästi. "Rikoksestasi olen sinulle kiitollisuuden velassa. Jos sinä aina tällä tavalla ilmaiset minulle todelliset vihamieheni, en koskaan unohda, että olet minun paras liittolaiseni."
Kauhistuneena nousi Agrippina. Häntä värisytti. Hän kietoi vaipan tiukemmin ympärilleen.
Yhä poltti Neron katse Pallasta.
"Sinä aioit minut syrjäyttää, kansleri?" kysyi hän toisen kerran.
Pallas oli roomalainen, eikä hän pettänyt syntyperäänsä silloinkaan, kun hän näki kuoleman silmäinsä edessä. Hän nosti päätään, katsoi lujasti Neroa silmiin ja virkkoi:
"Minä tahdoin syrjäyttää caesarin, joka ylenkatsoo ystäviänsä ja palkitsee vihollisiansa."
"Sinä olisit purppuran arvoinen, jota tahraa veristen rikosten häpeä, Pallas. Ehkä olisit sinä suurempi kuin minä — ehkä. Sillä minä voin todistaa, etten minä tälle purppuralle häpeää tuota."
"Sinulla on voima", vastasi Pallas rauhallisesti. "Tee kuten parhaaksi katsot."
"Minä näen", vastasi caesari, "että sinä olet arvoiseni vastustaja.
Minä kunnioitan sinua siksi. Ojenna minulle kätesi, Pallas."
Rautatahtoinen kansleri astui Caesarin luo ja ojensi hänelle kätensä. Tämä piteli sitä lujasti omassaan, katsoen kansleria verenjanoisen tiikerin tavoin.
"Miksi tämä, keisari?"
"Hyvästiksi, Pallas."
Pallas kalpeni. Tämä kamala leikkiminen elämällä ja kuolemalla uhkasi häneltä viedä mielenmaltin.
"Miksi sinä otat minulta jäähyväiset caesar?"
"Koska sinä kuolet. Onko se sinusta ihmeellistä?"
"Ei."
"Sinä olit äitini uskollinen palvelija. Olet siistinyt minulle tien valtaistuimelle, ja olet — minun täytyy se tunnustaa — taitavasti hoitanut valtakunnan varoja. Kuolleen ansioita on kunnioitettava. Sen vuoksi saat sinä komeat hautajaiset. Minä itse tahdon osoittaa sinulle viimeistä kunnioitusta. Agrippina, keisarillinen äitini on sinua itkevä. Rooma pystyttää sinulle muistopatsaan ja historia on tekevä nimesi kuolemattomaksi."
Nero pudisti ministerin kättä. Sitten veti hän taskustaan pienen pullon ja ojensi sen Pallakselle.
"Juo — ja kiitä minua kunniasta kuolla tällä tavalla."
Pallas vitkasteli. Kalman kalpeus levisi hänen kasvoilleen, mutta lihaskaan ei niillä värähtänyt.
"Minä toivon, että tämä tapa on sinulle mieluisampi kuin pyövelin kirves. Minä odotan, Pallas, sillä minulla on vielä enemmän aikaa jälellä kuin sinulla."
Pallas huoahti syvään. Hänen katseensa suuntautui ensin Agrippinaan, sitten hänen ohitseen akkunasta ulos, yli ikuisen Rooman, joka kylpi auringon valossa.
Sitten tyhjensi hän pullon yhdellä siemauksella.
Vielä ei ollut viimeinen pisara kulkenut kurkusta, kun hän raskaasti sortui lattialle, kuin elinvoimainsa kukoistuksessa kaadettu tammi.
Hänen kasvonsa muuttuivat tumman vihreiksi, ja vastenmielinen haju levisi huoneeseen.
"Se oli samaa myrkkyä, johon Claudius kuoli", sanoi Nero rauhallisesti, "ainoastaan huomattavasti suurempi annos."
Sitten nosti hän Agrippinan hervottoman käden huulilleen.
"Jumalat suojanasi, äiti. Toivon tänään saavani aterioida kanssasi."
Esiriput sulkeutuivat aaltoillen keisarin takana, joka säännöllisin askelin kulki palatsin läpi.
Mutta Pallaan ruumiin vieressä makasi Agrippina epätoivoisesti käsiään väännellen. Hänen kyyneleensä kostuttivat kuolleen jäykistyneitä kasvoja.