XIII LUKU.
VIERAILU.
Nero istui työhuoneessaan ja antoi käskyjä sanansaattajille, joiden piti viedä ne rajoilla oleville sotapäälliköille. Kun tämä toimi oli lopussa ilmestyi huoneeseen Claudius Etruskus, uusi raha-asiain ministeri, joka oli kutsuttu Pallaan tilalle sisä-asiain johtoon. Nero antoi hänelle muutamia määräyksiä ja lähetti hänet sitten Senecan, uskottunsa luokse lähemmin asioistaan neuvottelemaan. Claudius Etruskuksen lähdettyä soitti Nero.
"Markus tuotakoon tänne", sanoi hän sisään astuvalle hovimestarille.
Heti sen jälkeen ilmestyi huoneeseen kaksi kookasta pretoriania ja heidän välillään Markus, kuolleen Pallaan poika.
Merkin saatuaan poistuivat sotilaat. Nero rypisti kulmiaan ja tarkasteli nuorta, kalpeata miestä, jonka ulkonainen esiintyminen ihmeellisesti muistutti häntä itseään.
"Sinä olet Markus, Pallaan poika?" kysyi Nero, katsoen häntä lujasti silmiin.
"Minä olin se, caesar, nyt olen minä vaan Markus", vastasi hymyillen nuori mies, punastumatta näin kieltäissään oman isänsä.
"En ymmärrä sinua", sanoi Nero urkkien. "Sinä olet kuitenkin Pallaan poika?"
"En enään caesar, kun siitä olisi minulle häpeätä."
"Ei ole häpeä saada nimittää isäkseen sellaista miestä kuin Pallas."
"Mutta vaarallista, ehkä."
"Olet oikeassa, Markus. Sitä se voi olla. Tunnetko isäsi rikoksen?"
"Kyllä. Koko Rooma puhuu siitä."
Nero kävi tarkkaavammaksi.
"Mitä puhuu Rooma?"
"Että minun onneton isäni hoitaissaan valtakunnan kassaa mieskohtaisen tuhlaavaisuutensa ja petostensa kautta oli saattanut valtion perikadon partaalle."
Caesar nyökäytti tyydytettynä.
"Muuta ei Rooma puhu?"
"Ei muuta, keisari."
"Mutta tiedetään, että Pallas on kuollut."
"Ei kukaan ihmettele, että hän surmasi itsensä."
Nero katsoi miettiväisenä lattiaan.
"Onko isäsi jättänyt sinulle tehtäviä, Markus?"
"Ei, caesar. Hän kuoli odottamatta."
"Tahtoisitko, että saisit kutsua isäksesi suurinta ihmisten joukossa?"
"En ymmärrä sinua, caesar."
"Jos minä astuisin sinulle isän sijaan — tulisitko osoittautumaan kyllin arvokkaaksi pojaksi?"
Markuksen kasvoilla välähti omituinen hymy. Ilosta huudahtaen heittäytyi hän caesarin jalkoihin.
"Oo, miten voisin sinua kyllin kiittää armostasi ja rakkaudestasi!" huudahti nuorukainen syleillen keisarin polvia. "Tahdon olla sinun tahtosi kuuliaisin orja, sinun henkesi uskollisin suojelija."
Nero nyökäytti päätään.
"Hyvä. Minä olen sinulle katsonut loistavan uran. Sillä minä kunnioitan rohkeuttasi ja ihailen viekkauttasi. Nimitän sinut Britannian käskynhaltijaksi. Sinä matkustat jo tänään sinne."
Markus asettui sotilaalliseen asentoon, sillä Nero oli jälleen soittanut. Orja ilmestyi huoneeseen.
"Senaatti vahvistakoon Markuksen nimityksen Britannian käskynhaltijaksi."
Orja kumarsi, otti caesarin kädestä käskykirjelmän ja meni.
"Toivon näkeväni sinut muutaman tunnin perästä matkavalmiina", sanoi Nero tästä kummallisesta kiireestä ällistyneelle Markukselle ja poistui tehden armollisen kädenliikkeen.
Kun esiriput olivat sulkeutuneet Neron ja murhatun kanslerin pojan välillä, muuttuivat kummankin kasvojen ilmeet. Nero kohensi ryhtiään ja mutisi, tyytyväisen näköisenä itseään hopeaisesta peilistä tarkastaen: "Tämä vaara on vältetty. Britanniassa ei tuo poika voi minulle olla vaarallinen."
Mutta Markus malttoi tuskin rauhallisesti kulkea vartijain ohi, ennenkuin hän kääntyi ympäri, ja heittäen vihasta hehkuvan katseen keisarin huoneisiin päin, sähisi hampaittensa välistä.
"Me teemme vielä tiliä, kruunattu roisto. Sinä olet kuuleva
Britanniasta viestejä minusta!"
Rooman verhosi yö.
Keisari oli pannut toimeen Britannian uuden käskynhaltijan kunniaksi loistavat pidot. Upean salin keskelle oli sijoitettu pitkä marmoripäällyksinen pöytä. Itämaiset viiniköynnökset kiertelivät korkeitten, jonialaisten pylväitten ympäri. Puoliympyrän muotoon rakennettua seinää koristivat mosaikkikuvat, ja nurkissa seisoi taiteellisia kuvapatsaita lukuisten värillisten lamppujen valossa.
Pöydän ympäriltä oli setripuisia, arabeskeilla ja norsunluukoristeilla varustettuja lepotuoleja hyllyvine patjoineen. Tuolien jalat olivat kullasta ja raskaat, silkkikudoksiset peitteet verhosivat puoliksi leposijat.
Pöydän toisessa päässä oli Neron muita upeampi leposija.
Vähitellen täyttyi sali vieraista. Siinä olivat Corbulo, vasta nimitetty sotajoukkojen ylipäällikkö, jonka oli määrä vihdoinkin lopettaa sota aasialaisia vastaan; Markus, Britannian käskynhaltija; Otho, keisarin uskottu juomatoveri; Petronius, roomalaisen ylhäisön hienoin, nerokkain seuramies; Burrus, kaartinprefekti; Seneca, vanhanajan suurin filosofi; Tigellinus, caesarin salasihteeri; Luccanus, Senecan sukulainen ja etevä runoilija; Pomponius Mela ja paljon muita valtiomiehiä ja taiteilijoita sekaisin.
Myös ulkomaalaisia valtijoita, vieraita Aasiasta ja Pohjolasta liikkui saleissa. Näistä veti erikoisempaa huomiota puoleensa armenialainen kruununtavottelija Tiridates. Hänelle osoitettiin mitä suurinta huomaavaisuutta caesarin pidoissa, jott'ei hän niin helposti huomaisi Rooman valtakunnan ystävien ja liittolaisten olevan vaan kultaisilla kahleilla kytkettyjä orjia.
Torventörähdykset ilmoittivat keisarin saapumisen. Heti senjälkeen astui caesar saliin, kävi paikalleen ystäviensä tervehdyshuutojen kaikuessa. Pidot alkoivat. Neron katse lensi pikaisesti pöydän ympäri ja pysähtyi hetkeksi muutaman tyhjän paikan kohdalle. Hänen otsansa vetäytyi ryppyyn.
Mutta pian kirkastuivat hänen kasvonsa jälleen. Ruokasalin edustalla olevaan pylväskäytävään ilmestyi prinssi Britannicus, astui nopeasti pöydän luo ja tervehti kunnioittavasti Caesaria.
"Suo anteeksi epätäsmällisyyteni, caesar", sanoi hän, "olen keskustellut keisarinnan kanssa ja toivon etten sillä ole herättänyt epäsuosiotasi."
Nero laski hymyillen sormuksilla koristetun kätensä prinssin olalle.
"Jätä anteeksipyytelysi, rakas Britannicus. Olen sinulle kiitollisuuden velassa, että olet huomaavainen keisarinnalle. Yksinäisyys, jolla hän itsensä ympäröi, vaikuttaa painostavasti häneen."
Britannicus kumarsi ja astui paikalleen.
Aterian alkuosa kului verrattain rauhallisesti. Keskusteltiin poliittisesta asemasta ja haasteltiin arkipäiväisistä aiheista. Mutta jo aterian keskivaiheilla unohtuivat sirot tavat, joiden vertauskuviksi oli ripustettu ruusuja pöydän yläpuolelle. Huudettiin, meluttiin ja naurettiin kilvan, välittämättä lainkaan keisarista. Tämänkin kasvot alkoivat runsaasta viinin nauttimisesta punottaa. Juomanlaskija juoksi ahkeraan edestakaisin sekoittaen vettä viiniin etuhuoneessa, jonne tynnörit olivat asetetut. Seppelkiehkuraiset poikaset puikkelehtivat vieraitten välillä täyttäen heidän maljansa aina uudelleen. Juhlivien ympärille levisi hajuvesien viehättävä tuoksu. Vieraat olivat painaneet laakeri- ja viininlehtiseppeleet päähänsä, orjat voitelivat herrojensa käsivarret hyvänhajuisilla öljyillä.
Juomingit olivat parhaillaan. Neron viittauksesta lehahti saliin joukko kevytjalkaisia tanssijattaria puoleksi verhoutuneina babylonialaisiin kultakoristeisiin harsokankaisiin, jotka tuskin peittivät neitosten moitteettomia muotoja. Heitä seurasi laulajia, jotka lauluillaan ylistivät keisaria, huilunsoittajia ja ilveilijöitä mitä vaihtelevin joukko.
Nyt nosti Nero raskaan kultaisen maljansa, teki käskevän kädenliikkeen, ja kaikki vaikenivat.
"Minä juon käskynhaltija Markuksen kunniaksi. Onni hänen matkalleen ja jumalat hänen suojakseen! Britannian ja minun uskollisen prefektini onneksi!"
Kaikki yhtyivät maljaan. Onnentoivotusten myrsky vyöryi ympäri pöytää nuoren aatelismiehen kunniaksi, jonka kasvot ilmaisivat kaikkea muuta kuin surua isän kuoleman johdosta.
Nyt heilutti Markus itse maljaansa: "Jupiter suojanasi, armollinen keisari. Sinä olet suurin kaikista jumalallisista caesareista, jotka ovat hallinneet Roomaa. Mitä oli Augustus sinun rinnallasi? Varjo. Sotiasi ovat jumalat suosineet. Valtakunta kukoistaa hyvinvointia ja varallisuutta. Sinä olet viisas ja urhoollinen, tarmokas ja lempeä, oikeudenmukainen ja ankara, missä valtakunnan etu on kysymyksessä. Onnellinen olet, ikuinen Rooma! Kuolemattomat ovat lähettäneet parhaimman joukostaan maailmaa hallitsemaan!"
Myrskyisät suosionosoitukset seurasivat näitä sanoja. Huilujen sävelet hukkuivat vieraitten äänekkääseen puheluun ja nauruun.
Caesar antoi merkin jollekin etuhuoneessa olevalle henkilölle.
Vanha, inhottavan näköinen rampa vaimo, kummallisesti puettu, antoi juomanlaskijalle pienen hopeaisen pullon. Silmänräpäykseksi yhtyivät juomanlaskijan ja Neron katseet.
Tämä nyökäytti, ja tekoparran alla vetäytyi juomanlaskijan suu ilkeään hymyyn.
Juomanlaskija oli Anicetus, nykyään Neron uskottu. Ei kukaan nähnyt, kuinka hän verkkaan ja huolellisesti laskien valutti pullosta kymmenen pisaraa muutamaan maljaan; ei kukaan nähnyt miten hän vaihtoi tämän maljan erään toisen kanssa ja sitten toi sen pöydälle.
Juopuneena, kasvot vääntyneinä ja silmät hehkuvina heilutti caesar maljaansa.
"Britannicuksen terveydeksi, Rooman jalon prinssin, urhoollisimman sotilaan ja uskollisimman ritarin kunniaksi!"
Britannicus hymyili.
"Caesarin onneksi, joka on, lahjoittaakseen Roomalle rauhan, uhrannut oman leponsa."
Hän vei maljan huulilleen. Caesarin katseet tarkastelivat häntä kuten pedon silmät.
"Eläköön Britannicus", kaikui huoneessa. Silloin — mitä merkitsee tämä? Prinssi, puristaen suonenvedontapaisesti maljaa oikeassa kädessään, hyppää paikaltaan, horjahtaa, tarttuu pöydän reunaan pysyäkseen pystyssä ja puhuu kolkolla äänellä luonnottoman suuriksi levinneet silmät jäykästi Caesariin suunnattuina: "Kolminkertainen murhamies — jälkeeni verioikeus!"
Viimeisin voimin singahutti hän maljan caesaria kohti. Se lensi keisarin ohi, mutta jäännökset sen sisällöstä tahrasivat hänen kallisarvoisen, turkisreunusteisen purppuransa, jättäen siihen suuria täpliä.
Britannicus oli luhistunut maahan eikä enään liikahtanut. Nero seisoi vapisten valtaistuinkorokkeen viimeisellä portaalla. Osa vieraista oli paennut, rajaton hämminki vallitsi seurassa.
Nero nosti kättään.
Hänen kasvonpiirteensä tasaantuivat.
"Prinssi — voipi pahoin. Viekää hänet ulos —."
Juhla jatkui edelleen.