YHDESTOISTA KOHTAUS
Aksel. Amalia.
AMALIA (pistää päänsä peräovesta): Oletko täällä, Bertha? (Huomaa
Akselin) Ah!
(Sulkee nopeasti oven).
AKSEL. Kuka siellä? (Aukaisee) Neiti Amalia! Vai niin! Tulkaa sisään, olkaa hyvä!
AMALIA (ovessa kursaillen): Oi ei, ei se ollut tarkoitukseni. Minulla oli vain Berthalle vähän puhuttavaa. Unohdin äsken —
AKSEL. No noh, tulkaa sisään vaan!
AMALIA (tulee kursaillen sisään): Mutta oikein olen tosiaankin hämilläni. Mitä te, herra Heino, minusta ajattelettekaan, kun näin usein teitä vaivaan? Eihän teillä minun seurastani kumminkaan mitään iloa ole.
AKSEL. Eipä sitä niin varmaan tiedä. Istukaa!
AMALIA (erikseen): Kuinka hän näyttää vihaiselta! Bertha on luultavasti hänelle jo sanonut — — (Ääneen) Paljon kiitoksia, mutta minulla ei tosiaankaan ole aikaa. Berthaa vaan tahdoinkin tavata.
AKSEL (käskevästi): Istukaa, sanon teille!
AMALIA. Herra varjelkoon!
(Istuu pelästyneenä).
AKSEL (hetkisen äänettömyyden perästä): Mitä minuun noin tuijotatte?
Pelkäättekö minua?
AMALIA. Niin — minä en tiedä — en ymmärrä — — —
AKSEL. Olenko mielestänne kamalan näköinen?
AMALIA. Olette — niin kummallisen — niin juuri kuin — — —
AKSEL. Kuin mies, joka on valmis tekemään — mitä hyvänsä —
AMALIA (aikoo hyökäistä ylös): Taivaan tähden! Älkää minulle vain pahaa tehkö!
AKSEL (ottaa häntä käsivarresta): Hiljaa, hiljaa, neitiseni. Ei mitään kiirettä! Minulla on teille vähän puhuttavaa.
AMALIA (jää istumaan): Minulle?
AKSEL. Niinpä niin, juuri teille. (Erikseen tavallisella äänellään)
Mitä hänelle nyt oikeastaan sanoisin? (Ääneen, entisellä synkeällä
äänellään) Niinkuin sanoin, on minulla teille vähän puhuttavaa.
(Panee käsivarret ristiin rinnalleen ja katselee häntä hetken synkästi)
Minä — — minä teitä kiitän!
AMALIA. Kiitätte? Mistä sitten?
AKSEL. Siitä, että luitte kirjeeni, ja siitä erinomaisesta ystävyydestä, jonka minulle osoititte kertoessanne sen sisällön vaimolleni.
AMALIA (innokkaasti): Minkä kirjeen? Minä vakuutan — minä en suinkaan —
AKSEL (samalla juhlallisella tyyneydellä): Älkää valhetelko — se on turhaa! Tiedänhän kumminkin kaikki. Kiitän teitä vieläkin kerran siitä, että vaimoni silmät avasitte.
AMALIA. Hänen silmänsä avasin! Mitä tarkoitatte?
AKSEL. Teidän terävä järkenne on ainoalla katsahduksella käsittänyt sieluni sortuneen tilan. Te olette kauan tietänyt asioita, joista Berthalla ei ole aavistustakaan ollut; teille ei hirmuinen, vastustamaton pelaamisenhimoni ole mikään salaisuus ollut.
AMALIA. Hyvät ihmiset! Se on siis totta!
AKSEL. Te olette kuitenkin niin kauan kuin mahdollista peittänyt vikaani, sillä tiedänhän sen, te ette ole mikään kielikello, mutta ystävyytenne Berthaan pakoitti teitä viimeinkin puhumaan — ja asia on nyt siis ilmi tullut.
AMALIA. Mutta minä vakuutan, en koskaan ole kuullut —
AKSEL. Älkää koettako minua puolustaa, mitäpä asia siitä enää paranisi. Niin, minä olen, olen ollut ja tulen aina olemaan pelaaja — ja mikä on kamalinta kaikista, — — eilen hävitin kaiken omaisuuteni kortinlyönnissä. Nyt olen joutunut vallan perikatoon.
AMALIA. Mutta, herra Heino! Puhutteko leikkiä, vai —?
AKSEL. Leikkiä! (Nauraa kamalasti) Ha, ha ha!
AMALIA. Suuri Jumala! Ja minä kun olen ollut aivan tietämätön koko asiasta!
AKSEL. No, nyt tiedätte sen!
AMALIA. Niin, nyt tiedän sen. (Erikseen) Kuinkahan tädit päivittelevät, kun tämän saavat kuulla! (Ääneen) Mutta Bertha raukka, mitä hän sanoo?
AKSEL. Hän parast'aikaa panee vaatteitaan kokoon mennäkseen vanhempiensa luokse kotiin. Aijomme, näette, erota toisistamme.
AMALIA. Erota! Ja pikku Ilmari?
AKSEL. Hänet ottaa Bertha mukaansa. Minä olen kelvoton häntä kasvattamaan.
AMALIA. Voi sitä kurjuutta, sitä kurjuutta! (Erikseen) No, en ilmoisna ikänä ole mokomata kuullut! (Ääneen) Mutta te itse? Kuinka voitte heitä paitse elää ja toimeen tulla?
AKSEL. Se ei olekaan aikomukseni. Kuulkaahan! Myönsittehän äsken olevani aivan kuin mies, joka voi tehdä mitä hyvänsä. No niin, nyt saatte nähdä, että todenperään ryhdynkin kauheaan tekoon. Neiti Amalia, onhan teillä vielä hiukan ystävyyttä minua kohtaan?
AMALIA. Onhan toki; minä surkuttelen teitä!
AKSEL. Ettehän siis tahdo minulta kieltää pientä palvelusta, jota teiltä nyt pyydän? Se on oleva viimeinen hyvä työ, jolla teitä tässä elämässä vaivaan.
AMALIA. Viimeinen hyvä työ?
AKSEL. Niinpä niin, viimeinen hyvä työ. (Erikseen) Muistaakseni on minulla taskussa vielä yksi pulveri. (Hakee taskustansa ja löytää pulverin) Tässä se on.
AMALIA. Mi-mitä herran nimessä se on?
AKSEL (tyynesti): Myrkkyä.
AMALIA (kirkasee): Myrkkyä!
AKSEL. Hiljaa, sanon minä, muutoin olette hukassa! (Ottaa lasin pöydältä, täyttää sen puoleksi vedellä, panee siihen lusikan ja jauhoksen, jonka tehtyä ojentaa sen Amalialle) Kas tuossa! Osoittakaa minulle nyt viimeinen hyvä työ ja sekoittakaa oikein aikalailla, kunnes pulveri on sulanut. (Kohteliaasti kumartaen, luonnollisella äänellä) Olkaa hyvä!
AMALIA (kauhistuneena): En-en-en, vaikka koko maailman rikkaudet saisin! En vaikka kappaleiksi minut hakkaisitte! Oletteko vallan järjeltänne, ihminen?
AKSEL (tuikeasti): Vaiti! Tässä on lasi. Sekoittakaa sitä, ja tehkää se kiireesti!
AMALIA (tuskin tietäen, mitä hän tekee, ottaa koneentapaisesti lasin ja alkaa sekoittaa): Voi, minua onnetonta tyttöparkaa, mihin kauheaan pulaan nyt olenkin joutunut! Tämä on viimeinen päiväni! Mamma, mamma —!
AKSEL. Tässä ei enää mammakaan auta. Sekoittakaa vaan!
AMALIA (sekoittaessaan): Herra Heino, Berthan tähden, säälikäähän toki, armahtakaa! Enhän ole teille mitään pahaa tehnyt! Olenhan ainoastaan heikko, viaton nainen —!
AKSEL. Sekoittakaa, sekoittakaa vaan!
AMALIA (sekoittaa hirmuisella vauhdilla): Sekoitanhan minä, sekoitanhan minä. Mutta sen vaan sanon, että kyllä tämä on viimeinen kerta, kun tänne tulen. Olisinko voinut tällaista loppua aavistaa, en sinä ilmoisna ikänä olisi näistä ovista sisään astunut. Voi, miksi etsinkään niin innokkaasti Berthan tuttavuutta? Miksi tulin tänne niin usein? Miksi sekaannuin hänen asioihinsa? Miksi en voinut ymmärtää, että — —?
AKSEL. Kas niin, jo piisaa. (Ottaa lasin ja lausuu harvaan ja juhlallisesti) Ja nyt, jää hyvästi, katala maailma! (Juo lasin tyhjäksi ja heittäytyy tuolille; luonnollisella äänellä erikseen) Morjens!
AMALIA (kavahtaa ylös, huutaen): Herra Jumala, nyt hän kuolee! Bertha,
Bertha, joudu tänne! Ja minä olin hänen apulaisensa! Pois, pois täältä!
Päätäni pyörryttää! Minä tulen hulluksi! Pois pois!
(Kiirehtii ulos).