JÄTKÄIN KOULU.
Rovasti Lönnrot ei rippikoululapsiltaan olisi vaatinut kovinkaan suurta lukutaitoa, kunhan nyt olisi jotakuinkin saanut sanan kirjasta. Luetun ymmärtämiselle pani rovasti suuremman painon. Mutta kun rippikouluun tuli joskus kahdenkymmenen vuoden vanhoja miehen jätkylöitä, jotka eivät liioin kaikkia kirjaimia tunteneet, järjesti rovasti ne yhteen laveriin ja lähetti lukkari Kajanderin kouluutettaviksi. Lukkarin pirtti oli nyt näiden jätkien koulusali.
Kerrotaan eräänkin kerran olleen samalla kertaa m.m. Ville Moilanen, "Monnin Vilikko", Aska Härkönen ja Helkiö Härkönen, kaikki partasuu miehiä. Siellä kerran koulutunnilla esittää lukkari Ville Moilaselle, että mahtaisitkohan sinä tuntea iitä, jos se keppikädessä tulisi tiellä vastaan. Ville vastaa: "Satunnan se oisi vielä sinullakin." Lukkari jatkaa: "Viululla sinä kyllä osaat pelata. Minä olen joskus kuullut miten somasti sinä pelata kitkuttelet." Tähän myöntää Ville: "Tarkoitukseni onkin kuta somemmasti kiikutella." Ville näet oli viulunsoittaja.
Kullakin oppilaalla tuli olla oma evankeliumivirsikirja mukana, josta koetettiin sisälukua aivan töikseen asti. Yhteen ääneen jorrittaminen olisi ollut pääasia, kun olisi edes päästy niin pitkälle, että kirjaimista sana olisi ominneuvoin sommistunut.
Sitten kerran sattuu niin, että Helkiön kirjassa yksi sana on toisin kuin lukkarin kirjassa. Lukkari ojentaa, vaan Helkiö ei anna perään. "Minun kirjassani on näin." Lukkari ottaa Helkiön kirjan ja katsoo. Sehän oli niinkuin Helkiö väitti. Lukkari kuitenkin arveli: "Penkin alle tuommoinen kirja joutaisi viskata." Helkiö vastustaa: "Ei tämä kirja ole niin halpa; tämä on paljon vanhempi lukkaria."
Aska oli helläsydäminen poika. Hän ei koskaan vastustellut koulumestarille. Vanhan hyvän tavan mukaan järjestää lukkari lauantai-aamuna pirtin pesemisen. Tämän työn tehtyä saisivat pojat sitten lähteä kotiinsa. Aska Härkönen saapi lukkarilta vanhan paidan ruvetakseen nokitöihin. Toisten oli hommattava veden kantamista, luutain varrehtimista y.m. Aska nousi jo katolle näresutin kanssa nokikolariksi, vaan Helkiö sanoo toisille: "Viedäänhän me kukin konttimine veräjänposki seipääseen valmiiksi, jotta tässä on vähän väljempi työhellä." Kun oli tultu veräjälle, ehdottaa Helkiö toisille: "Jatketaan vaan matkaa." Kun Aska näki kallolta, että toiset karkasivat, joutui hänkin pian alas, viskaten lainapaidan pois päältään. — Mukana ollut Helkiö on itse näin kertonut.
Jätkäin koulussa sanotaan samoihin aikoihin olleen Elli Tiina Tolosen ja Reeta Moilasen, "Pirun kengän". Reeta Moilasta ei ripille laskettu koskaan. Kuoli vanhana mummona kunnan huutolaisena. Ville Moilanen, "Monnin Vilikko", samoin ei päättänyt rippikouluaan. Meni Ouluun ja kerrotaan hänen siellä myöhemmin esiintyneen pienenä timperinä, milloin pannuja tinaten, milloin taas tuulimyllyjä rakennellen. Elli Tiina pääsi ripille ponnistettuaan 5 vuotta koulun penkillä. Ei hän sittenkään osannut paljon muuta kuin ulkoa evankeliumista: "Siihen aikaan." Uskollisuus ja nöyryys olivat Elli Tiinan ominaisuuksia. Siinäpä syy, miksi kovapäisenäkin pääsi ripille.