PIENIÄ JUTTUJA ROVASTI LÖNNROTIN AJOILTA.
Paltamossa oli, Lönnrotin ollessa siellä apulaispappina, eräs mies, joka määrätyllä ehdolla oli myönyt itsensä sielun-viholliselle. Ja sitten kun määräpäivä tuli, ilmestyi rietas noutamaan omaansa. Mies kuitenkin rupesi katumaan entistä kauppaansa ja toivoi papin avulla saavansa sen rikotuksi. Lähetti niin noutamaan pappia manaamaan rietasta pois. Varsinainen virkapappi tuli ja riiteli miehen puolesta parhaansa mukaan. Rietas oli vain itsepäinen, eikä totellut. Arvelipa vielä: "Sinä et ole minua parempi." Niin käytiin paikalle apulaispappi Lönnrot. Tämä teki saman vaatimuksen, perustellen raamatun totuuksilla. Kotvan kuunteli rietas tuppisuuna Lönnrotia, vähän niinkuin hölmistyneenä, mutta jopa oli keksivinään puolustusaseen, sanoi: "Et ole sinäkään aivan viaton, kouluvuosinasi löit painia, revit takkisi ja varastit sitten neulaa ja lankaa, joilla ompelit kiinni." Tähän vastasi Lönnrot: "Tämä kyllä on totta, mutta ne kaikki olen rukoillut ja saanut Jumalalta anteeksi." Peli oli nyt sielunviholliselle selvä: hän oli hävinnyt. Kaikkein nähden pisti nyt rietas päänsä seinähirressä olevaan vääntiönreikään ja siitä mennä vornisti ulos. Mies oli pelastettu.
* * * * *
Kajaanin markkinoilla taas kerrotaan Lönnrotin saaneen useamman kuin kerran nolata puotipalvelijoita siitä että nämä pitivät häntä ulkomuotoon katsoen mustilaisena. Kerrankin olivat puotipalvelijat ruotsinkielellä toisilleen huomauttaneet, että tuota miestä täytyy pitää silmällä, jos se varastaa. Lönnrot silloin oli asettanut papin merkin kaulaansa, jolloin palvelijat huomasivat mustilaisena pidetyn vieraan ymmärtäneen heidän arvelunsa.
* * * * *
Kerran tultiin Lönnrotia noutamaan sairaan luo Hyrynsalmelle. Täällä oli sairastunut 25 vuoden vanha papinpoika tautiin, joka näytti päättyvän kuolemalla. Poika kuoleman kynnyksellä valitti rovastille tuota kovaa iskua, että paljon koulua käyneenä täytyy jättää tämä elämä saamatta nauttia koulunkäynnin hedelmistä. Tähän oli Lönnrot vastannut: "Jos sinä eläisit sadan vuoden vanhaksi ja sitten menisit helvettiin, mitä hyötyä olisi silloin elämästäsi?"
* * * * *
Pyhäntäjärven rannalla Niemelän torpassa asui Esko Kemppainen, kotoisin kirkonkylän Pohjalasta. Lönnrot oli merkille pannut että Esko ei milloinkaan käy lukukinkereillä. Niinpä kerran pappilan pirtissä rippikirjoituksessa Eskon esillä ollessa kutsuu Lönnrot Eskon kammariinsa kahdenkesken neuvotteluunsa. Esko meni. Täällä kysyy Lönnrot: "Minkä vuoksi sinä et milloinkaan tule lukukinkereille?" Esko vastaa: "Minä kun en ollenkaan saata lukea, niin minä on tule ihmisten eteen naurettavaksi." Rovasti Lönnrot huomauttaa tähän, että pitääpähän kerran viimeisenä päivänä kaikkien astua tuomarin eteen, oli asiat miten tahansa. Esko vastaa: "Se on sitte." Esko sai mennä.
* * * * *
Toisen kerran joutui Esko nuhteiden alle silloin kun leskimiehenä ollessaan meni vihille. Kun Lönnrot näki että Esko oli vihkiessä kovasti juovuksissa, käski hän hänet vihkimisen jälkeen kammariinsa kahden kesken ja kysyi: "Minkävuoksi se Esko tuli humalassa vihille, kun vihkiminen on kuitenkin pyhä toimitus?" Esko vastaa rauhallisena: "Joka kerran tämmöiseen reissuun joutuu toisen kerran, ei- se ilkeä olla selvällä päällä". Esko sai nytkin mennä.
* * * * *
Kivikylän Helkiö Mäkäräinen oli monta kertaa Lönnrotin kanssa parrastaan kiinni. Helkiö oli paljopuheinen. Lönnrot kyllä ymmärsi, että Helkiö on laisensa, eikä ojentuen parane; vain sanoi kuitenkin kerran Helkiön porutessa: "Kiven saisit panna Helkiö tuohon suuhusi, jotta eikö vähänkään aikaa olisi vaiti." Helkiö vastaa: "Kaksikin sinne saisi panna, vaan siellä ei pysy. Vaan jos me pastorin kanssa yhdessä mentäisiin kaikkivaltiaan Jumalan eteen, niin eipä tietäisi kummanko suuhun siellä kivi pantaisiin."
* * * * *
Kerran taas Lönnrotilla on kaksi pappia vieraana. He istuvat kansliassa kolmikannassa keskustellen, kun Helkiö tulee sisään ja kysyy: "Mitä ne miehet nyt niin kolmikannassa tuumailevat?" Lönnrot selittää: "Tuumailemme sitä, että Helkiön on ensi kesänä tuotava minulle voinaula kumpaisestakin tammasta." Tämän piti Helkiö pilantekona ja painoi mieleensä.
* * * * *
Hän kutsuu Lönnrotia monta monituista kertaa käymään kotonaan kylässä, mutta Lönnrot ei totellut. Sitten eräänä päivänä lähettää Helkiö suksimiehen noutamaan Lönnrotia, sanoen olevansa sairas. Lönnrot ei aavistanut petosta, vaan suksilla tulee rippilaukun kanssa Helkiöön, hevostietä sinne kun ei ollut. Helkiö täydessä pukineissaan tervehtii pappia ja sanoo: "Tässä minä jo ikävällä odottelin, ja kun ei alkanut näkyä, niin joutessani kävin tietä polkemassa tuonne lehtisuovalle." Nyt hoksasi Lönnrot, että Helkiö on vetänyt nenästä, ja sanoo totisesta naamasta: "Olisit sinä ollut paljon joutilaampi hiihtämään sinne pappilaan, kuin että minun piti tulla tänne."
* * * * *
Rovasti Lönnrot ei uskonut vähääkään taikatemppujen mahtiin. Päinvastoin inhosi kovasti sellaisia, etenkin niitä, jotka aikoessaan käyttivät loitsuja.
Tuskinpa kirkkoherra Castrénkaan suosi loitsuja, mutta näyttää siltä, että pienien temppujen tekemiseen olisi hän vähän hiottanut. Olipahan näet kornin vakuuttanut Lönnrotille, että jos ammuksissa olevan hevosen ristiluiden päälle tehdään tervaristi, noin vain tervaan pistetyllä jäniksen käpälällä vetäen, niin se auttaa.
Castrén tietysti puhui kokemuksesta. Tähän ei sanota Lönnrotin vastanneen mitään. Kai ajatteli, että uskokoon vain tervaristiin ketä huvittaa. Sattui sitten samana iltana, että kirkkoherra Castrén tuskitteli, että kaapin lukko oli joutunut epäkuntoon. Silloin oli rovasti Lönnrot taitavasti huomauttanut: "Tervaristin kun vetää lukon päälle, niin kyllä se auttaa."
* * * * *
Rovasti Lönnrotilla oli vain yksi poika, Eljas. Hänestä pitivät seurakuntalaiset paljon. Eikä vähemmän isä ja äiti. Monta isän ja äidin arvelua pojastaan kierteli satuna ympäri seurakuntaa. Arvelut olivat erittäin mielenkiintoiset Eljaan kosimavuodelta. Niinpä kerrotaan rovastin kysyneen Eljaalta silloin kun hän oli aikeessa lähteä Kannuksesta morsiantaan noutamaan: "Aiotko sinä ajaa Helkiön Paavon tavoin rekiketaralta morsiamen ollessa rekiperällä?" Helkiön Paavo nimittäin oli siten ajanut Ristijärvellä vihille. Eljas oli vastannut: "Kyllä minä meinaan rinnalle istua."
* * * * *
Niistä monista ihmisten liikanimistä, joita Lönnrotin aikaan Ristijärvellä oli, joutui Lönnrot tahtomattaan yhden tällaisen keksijäksi. Lauri Härkönen Helsingissä kertoo asiasta tähän tapaan: Oli kerran keväällä Lönnrot keittänyt karjan keittiössä verkkojen ja rysien värivettä. Silloin oli sattunut olemaan pappilassa eräs kuleksija, köyhä nainen. Kun tämä sai tietää, että karjan keittiössä paraaltaan kiehuu verkkojen värivesi, meni hän sinne ja pisti väripataan hamppusen alushameensa. Samassa tulee keittiöön Lönnrot, ja kun näkee, että nainen on jo väriveden sotkenut hameellaan, sanoo suuttuneena: "Katohan reämetätiä minkä teit!" Tämän sitten sattui kuulemaan eräs rengeistä ja siitä alettiin kutsua tätä naista "Reämetätiksi." Reäme-nimi johtui siitä, että tällä naisella oli heikot silmät, silmät, jotka tekivät aina "reämettä".
* * * * *
Kerran Lönnrot yllätti renkinsä ja piikansa heinähäkin purennan ohella asennosta, jota nämä kaikkein vähimmin olisivat toivoneet toisten näkevän. Nähdessään tämän arveli Lönnrot: "Näin vähällä väelläkö te häitä pidätte?" Samalla kehoitti hän heitä tulemaan kansliaan ja ilmoittamaan itsensä aviokuulutuksille. He menivät, ja Lönnrot teki heistä aviopuolisot.
* * * * *
Kerran taas pappilan renki ulkoaskareillaan vastoinkäymisten ohella tuli ääneen päästäneeksi karkean kirosanan. Tämän kuultuaan Lönnrot oli huomauttanut: "Mitä se nyt sillä parani?"
Muuten on huomattava, että Lönnrotin palvelijat olivat tavallisesti monivuotisia. Jörö Partanen ja Lauri Juntunen, kumpikin palvelivat toistakymmentä vuotta. Sisäkkö Kaisa Liisa Mäkäräinen taas koko ikänsä, ensin ruotilaisena, sitten piikana.