ROVASTI F.F. LÖNNROT.
Ristijärven seurakunnan papeista puhuttaessa ansaitsee rovasti Lönnrot oman lukunsa jo siitäkin syystä, että hän oli seurakunnan sielunpaimenena kokonaista 47 vuotta. Vieläpä siitäkin syystä, että rovasti Lönnrot on seurakuntalaisiin saanut oman leimansa. Näin ainakin vakuuttavat ne, jotka Ristijärven hengenviljelykseen ovat saaneet tutustua.
Lönnrotin sanotaan syntyneen Sammatin kappelissa 9 p. maaliskuuta 1830, köyhistä vanhemmista. Armoleipää piti pienenä syödä. Neulan ja napin kaupalla nähtiin poika myöhemmin.
Suomen kansan suurmies Elias Lönnrot oli pojan setä. Tämä setä johti pojan koulutielle ja lainasi hänelle rahaa. Lainaehtona oli ollut, että jos poika pyrkii kunnon mieheksi, ei takaisinmaksulla ole niin kovin kiirettä. Päinvastaisessa tapauksessa taas lainaehdot tulevat kovennettaviksi.
Edelleen kerrotaan, että kun rovasti Lönnrot oli Paltamossa pappina ja setänsä Elias Lönnrot Kajaanissa lääkärinä, tahtoi rovasti setälleen maksaa lainaamansa velan. Mutta setä Lönnrot ei vielä silloin taipunut vanhain velkaerien selvitykseen, vaan edelleen otti puheeksi tuon mieheksi tulemisen. Setä Lönnrot arveli: "Sinusta on mies tullut, mutta minä tahdon nähdä, pysytkö sinä miehenä ja siis velka yhä edelleen saapi olla sen panttina."
Ristijärven kappalaisen virkaan astui Lönnrot v. 1860. Hän oli silloin vielä nuori pappi ja lienee itsekin suuresti epäillyt virkaan pääsyään, vaikka pääsikin vaaliin. Niinpä kerrotaan, että kun hän oli matkoillaan ja Mieslahden isäntä, tietäen vaalin tuloksen, tervehti häntä taloon tultua: "Ristijärven pastoripa sieltä ajaa köröttää", niin oli hän tullut niin kovasti liikutetuksi, että oli itkenyt. Tämä osoittaa, että hän oli helläsydäminen.
Rovasti Lönnrot oli Paavo Ruotsalaisen opin tunnustajia, omaksuen n. s. kerettiläisen (körttiläisen) ajatussuunnan, ja tällaisena pysyi hän kuolemaansa asti. Hän oli yksityisessä keskustelussa harvapuheinen, sanansa tarkoin harkitseva, mutta kun niiksi tuli, antoi leikin puhumisellekin tilaa ja laski leikkiä hyvin purevasti.
Saarnamiehenä taas hän oli verraton. Ainoastaan virsikirja oli kädessä kun pönttöön nousi. Sanat olivat selvät, ääni kuuluva, esitystapa mukaansa tempaavaa, puhui voimalla, joka hellytti kovatkin sydämet. Henkisesti heränneenä osasi ohjata sieluja pelastuksen tielle, painostaen usein synnintuntoon tulemisen tarpeellisuutta.
Varsinainen seurustelupiiri omassa seurakunnassa oli Lönnrotilla jotenkin pieni. Tästä huolimatta oli seurakuntalaisilla rajaton luottamus Lönnrotin mielipiteiden oikeaan osumisesta melkeinpä kaikissa asioissa. Niinpä jonkun uuden asian esille tullessa seurakuntalaisien oli tapana kysyä itseltään: "mitähän mieltä tästä rovasti on?"
Kotonaan pappilassa viihtyi Lönnrot mielellään, milloin mitäkin käsityötä kaperrellen. Usein oleskeli renkien parissa ja kaikkea taloustyötä mielellään seurasi, oli talon pehtorina ihan sanan täydessä merkityksessä. Kerran tai pari vuodessa kävi Kajaanin markkinoilla, kinkerimatkoilla pitäjällä, tarpeen tullen sairasmatkoilla ja siinä olivat hänen liikenteensä. Sairaan luo pyytäjältä useinkin tahtoi tietää, onko tämä sairaan itsensä tahto, vaiko jonkin sivullisen.
Myöskin luultiin, että rovasti ei kovinkaan tykkää vieraista, joilla ei ole jotain nimellistä asiaa, siis ei juttusilla olon vuoksi. Olipa tullut tavaksi, että vieras kansliaan mentyään ei puhunut asiastaan mitään ennenkuin rovasti siitä nimenomaan kysyi. Se kuului asiaan.
Varsinkin virkavuosiansa ensimäisillä kymmenillä otti rovasti kunnallisten asiain hoitoon tehoisasti osaa. Kaikissa pulmallisissa kysymyksissä kysyivät seurakuntalaiset neuvoa. Postiaseman hoito oli myöskin rovastin huostassa jonkun aikaa.
Eipä ollut harvinaista, että monet rahapulaan joutuneet seurakuntalaiset kävivät tuontuostakin pyytämässä rahaa lainaksi, toiset jyviä. Molempia aina auttoi, kuitenkin mieluummin niitä, jotka tunsi erityisen kunnollisiksi. Niinpä oli kerran eräälle Jokikylän isännälle sanonut, kun tämä pyyti 20 markkaa velaksi: "Eikö sinulla enää itselläsi ollut rahaa viinan ostoon?"
Vaikka rovasti Lönnrot ei mielipiteitään erityisissä asioissa päästänyt kyliä kiertämään, tiedettiin hänen uudistuksia monilla eri elämän aloilla vastustavan.
Rivouteen ja muihin paheisiin langenneet saivat niinikään käskyn tulla kahdenkeskiseen keskusteluun rovastin kanssa, ja tämä menettely useinkin näyttäytyi tehoisaksi. Näin seurakunnan ulkonainen järjestys pysyi jotenkin moitteettomana.
Mainitsin jo, että pehtorin tehtävät kuuluivat pappilassa rovastille. Tässä hän onnistui kerrassaan loistavasti. Kerrassaan kadehdittavan hyvä talouden järjestys oli siihen aikaan pappilassa. Työkalut olivat aina hyvässä kunnossa ja talteen järjestettynä. Pellonhoito ja lannoitus toimitettiin erityisellä huolella. Moni seurakuntalainen oli halukas uskomaan, että Luojan sallimuksesta pappilassa kaikki käy hyvin. Miehen tarmolle ei niinkään suurta painoa pantu.
Muutoin pappilan työkaluista otettiin oppia. Yksinpä reenjalaksia ihailtiin ja paininpuusta otettiin kaavoja.
Rovastin arvonimi annettiin Lönnrotille aivan viimeisinä elonvuosinaan. Huhuttiin että tämä suosionosoitus oli hänelle vähemmän mieluinen. Odottamaton ja outo oli tämä itse ruustinalle ja myöskin seurakuntalaisille. Vanhempi väki seurakuntalaisista ja ruustinna uuden arvonimen aikanakin itsepintaisesti nimittivät rovastia "pastoriksi", osoittaen tällä että kyllä se tämä nimi on sittenkin sopivampi.
Monta vuotta ennen kuolemaansa sairasti Lönnrot jotakin päällepäin näkyvää jalkaruusua, joka sitten 9 kuukautta ennen kuolemaansa kaatoi tautivuoteelle. Kyllä puhuttiin niinkin, että tämä tauti olisi ollut aikoinaan leikkauksen kautta parannettavissa, mutta rovasti ei tällaisiin parannusneuvoihin tahtonut turvautua. Kuolema kohtasi hänet 14 p. elokuuta 1907 77 v. 5 kk. ja 5 päivän vanhana.
Kauvan ja kaipauksella muistelee Ristijärven seurakunnan vanhempi väki rovasti Lönnrotia, niin lujat luottamuksen siteet olivat näiden välille kasvaneet.
Ristijärven hautausmaan korkeimmalla kukkulalla seisoo kiiltäväksi hiottu kivinen hautapatsas, jossa, paitsi vainajan nimikirjoitusta, syntymä- kuolinvuosilukua on kirjoitus: "Ps. 130. Seurakuntalaiset pystyttivät kiven."