29. KIRJE.
RAKAS ISÄ JA ÄITI,
Minun pitää kirjoittaa, vaikka jo pian tulenkin: sillä nyt minulla on tuskin mitään puuhaa. Olen saanut valmiiksi kaikki, mitä minulla oli tehtävänä, ja odotan sopivaa tilaisuutta lähteäkseni. Rouva Jervis sanoi, että rahavarojeni täytyy olla vähissä, kun olin tehnyt niin paljon ostoksia, ja halusi senvuoksi lahjoittaa minulle kaksi guineaa niistä saamistaan viidestä, mutta minä en voinut ottaa niitä häneltä vastaan, koska hänellä, poloisella vallasnaisella, on maksettavana lastensa vanhoja velkoja, ne kun olivat tuhlaavaisia, ja hän kyllä tarvitsee itse rahansa. Hyvin ystävällistä hänen tarjouksensa oli.
Olen pahoillani, että minulla on vain vähän tuotavaa, mutta tiedän, että te ette ole, — suuressa hyvyydessänne! ja minä aherran sitä uutterammin, kun tulen kotiin, jos voin saada vähän liinavaatteiden ompelua tai mitä työtä tahansa. Mutta koko naapuristonne on niin köyhä, että pelkään minulle tulevan työn puutetta, ellei matami Mumford kentiesi toimita minulle sellaista joistakin tuntemistaan säätyläisperheistä!
Tässä on surullista se, että minut on kasvatettu väärään suuntaan, asiain näin ollen! Sillä hyvä emäntänihän, joka nyt on taivaassa, rakasti laulua ja tanssia; ja koska minulla hänen mielestään oli hyvä ääni, antoi hän minun oppia kumpaakin. Usein, varsin usein hän pyysi minua laulamaan itselleen jonkun viattoman viisun tai hurskaan virrenkin sekä tanssimaan hänen edessään. Ja minun täytyi oppia myöskin kukitusta, piirustusta ja koruompelua; ja niinpä olenkin näissä taidoissa kehittynyt jokseenkin näppäräsormiseksi, kuten sanovat; ja hänellä oli tapana ylistää minua, ja hyvinpä hän osasikin sellaista arvostella.
Mutta nyt, mitä kaikki tuo hyödyttää, kun asiat ovat kääntyneet tälle tolalle?
Ka, ei muuta kuin että olen niinkuin sadun heinäsirkka, josta luin eräässä armollisen rouvan kirjassa tähän tapaan:
"Kun muurahaiset kerran talvella tuulettivat muonavarastojansa, tuli nälkäinen heinäsirkka (ehkä se olin minä raukka) anomaan niiltä almua. Ne vastasivat sille, että sen olisi pitänyt kesällä uurastaa, ellei tahtonut talvella kärsiä puutetta. 'Mutta', sanoi heinäsirkka, 'en minä jouten ollutkaan, sillä minä lauleskelin kaiken suvea'. — 'Sitten', neuvoivat ne, 'sopiikin sinun viettää iloinen vuosi ja talvella tanssia kesäisten säveltesi tahtiin'." [Aisopoksen satuja. Tekijä.]
Kylläpä olen soma otus laulu- ja tanssitaitoineni, kun tulen kotiin. En kelpaa siellä edes vappukisoihin, sillä nämä menuetit, rigadunit ja ranskalaiset hypyt, joita olen harjoitellut, soveltuvat minulle huonosti vastaisten toverieni, karjatyttöjen, seurassa. Näin ollen olisi parempi, että olisin oppinut pesemään vaatteita ja lattioita, panemaan olutta, leipomaan ja muuta sellaista. Mutta ellen voi saada ompelutyötä ja pääsen palveluspaikkaan, toivon pian oppivani nuo taidot, kunhan vain joku on kyllin ystävällinen kärsiäkseen minua, kunnes ehdin harjaantua: sillä isäntäni väitöksestä huolimatta toivon olevani nöyräluontoinen ja opetuksesta vaarinottavainen; ja lähinnä Jumalan armoa se onkin ainoa lohdutukseni. Minä näetten en pidä mitään kunniallista työtä liian halpa-arvoisena. Alussa se saattaa tuntua hiukan vaikealta; mutta voi ylpeätä sydäntäni, jos koetuksessa sen sellaiseksi huomaan! Minä pakoitan sen taipumaan asemaansa tai muserran sen.
Olen lukenut hurskaasta piispasta, joka oli uskonsa tähden tuomittu poltettavaksi. Koettaakseen, kuinka sen kestäisi, hän pisti sormensa sytytetyn kynttilän lieskaan. Niinpä minäkin äskettäin Rachelin ollessa kääntynyt minuun selin koetin, osasinko puhdistaa tinalautasta, jota hän oli alkanut hangata. Vähitellen se onnistui; sainhan vain kahteen kohti rakon käteeni.
Nyt ajattelen ainoasti, että jos saisin kylliksi liinavaatteiden ompelua, niin minun ei tarvitse pilata sormiani; mutta ellen saa, tulkoot käteni vaan punaisiksi kuin verivanukas ja koviksi kuin pyökkinen leikkuulauta, soveltuakseen minun asemaani. Täytyy keskeyttää kirjeeni: joku tulee. — Se oli vain Hanna tuomassa sanaa rouva Jervisiltä. — Mutta seis! taas tulee joku. — Kah, se oli Rachel.
Minä säikähdyn yhtä paljon kuin samassa satukirjassa mainitut kaupunkilaishiiri ja maalaishiiri, kun vain kuulen jonkun hisahduksen. Näitä seikkoja kertomalla voin huvittaa teitä talvi-iltoina sitte kotiin tultuani. Jos voin saada työtä ja minulta jää vähän aikaa lukemiseenkin, toivon meidän olevan hyvin onnellisia turvevalkeamme ääressä. Syy, miksi vihjaisin teille, että toisin vain vähän mukanani, on tämä:
Teidän on tiedettävä, etten aikonut tehdä niinkuin tänä iltapäivänä olen tehnyt, — otin nimittäin kaikki pito- ja liinavaatteeni ja jaoin ne kolmeen osaan, kuten olin rouva Jervisille maininnut aikovani, ja sanoin: "Nyt on maanantai, rouva Jervis; minun on lähdettävä aikaisin torstai-aamuna: ja vaikka tiedän, että te ette epäile rehellisyyttäni, pyydän teitä tarkastamaan tavarani ja antamaan jokaiselle mitä hänelle kuuluu; tiedättehän että olen päättänyt ottaa mukaani ainoasti mitä todella voin nimittää omakseni."
Hän sanoi (en tiennyt, mihin hän silloin pyrki; epäilemättä hänen tarkoituksensa oli hyvä; mutta en ollut hänelle siitä kiitollinen, kun sen sain tietää): "Anna viedä tavarat alas viheriään huoneeseen, niin teen kaikki mitä minulta tahdot."
"Hyvin mieluusti", sanoin minä, "viheriään huoneeseen tai mihin hyvänsä; mutta minusta voisitte tulla ylös ja katsastaa ne sellaisina kuin ne ovat". Kuitenkin vein ne alas ja asetin ne kolmeen myttyyn kuten ennenkin. Senjälkeen menin siis kutsumaan hänet niitä katsomaan.
Mutta hän näkyi tietämättäni ilmoittaneen herralle tästä kohtauksesta; ja tässä viheriässä huoneessa on työntöovella ja uutimella varustettu komero, missä taloudenhoitajatar säilyttää hillojansa ja muita makeita ruokia. Hän teki sen kaiketi saadakseen isännän muuttamaan mielensä, kun tiesi tarkoitukseni, ja aikoi siis taivuttaa hänet antamaan minulle nuo tavarat. Sillä siinä tapauksessa minä olisin niiden myynnillä voinut hankkia rahaa, mikä olisi tullut meille hyvään tarpeeseen kotiin päästyäni. Enhän minä niitä kapineita koskaan olisi voinut itse käyttää.
No niin, kuten olin sanomassa, hän oli tietämättäni livahtanut tuohon kylkeiseen, luullakseni sillä välin kun menin rouva Jervisiä kutsumaan, ja jälkeenpäin tämä tunnusti minulle, että se oli isännän tahto hänen kuullessaan aikomuksestani. Muutoin hän ei olisi niin menetellyt: vaikka minulla on syytä muistaa viimeistä komeroseikkailua.
Emännöitsijän saapuessa lausuin siis: "Tässä, rouva Jervis, on ensimäinen mytty: levitän kaikki nähtäväksi. Nämä ovat hyvän emäntäni minulle antamia. Ensiksikin" — ja sitte minä luettelin pito- ja liinavaatteet, jotka armollinen rouva oli minulle lahjoittanut, ja tätä tehdessäni siunasin vähän väliä häneltä kokemaani ystävällisyyttä. Käytyäni sen mytyn läpi sanoin: "Se siitä vaatekasasta, rouva Jervis; ne olivat hyvän emäntäni lahjoja.
"Nyt tulen arvoisan hyveellisen isäntäni lahjoihin: heh, tiedättehän, tässä on komeron edestä, rouva Jervis!" Hän nauroi ja sanoi: "en ole iässäni nähnyt niin lystikästä tyttöä, mutta jatka". — "Niin teenkin, rouva Jervis", vastasin minä, "heti kun olen avannut mytyn"; sillä minä olin perin reipas ja nokkela, ollenkaan aavistamatta, kuka minua kuunteli.
"Tässä nyt", sanoin, "ovat alati arvokkaan isäntäni lahjat", ja sitten minä luettelin yksin kappalein toisen mytyn sisällön. Senjälkeen käännyin omiini ja virkoin:
"Nyt tulee Pamela-rukan nyytti; ja pieni se on toisiin verrattuna. Tässä on ensiksikin puuvillainen yöhame, jota oli tapani käyttää aamusilla. Se on minulle kotiin tultuani melkein liian hieno; mutta jotakinhan minulla täytyy olla. Sitten on tässä vanulla sisustettu röijy kukitetusta villakankaasta, pari kaupustelijalta ostamiani sukkia, olkihattu sinisine nauhoineen sekä palanen skotlantilaista palttinaa, josta tulee kaksi miehen- ja kaksi naisenpaitaa (samaa kangasta kuin ylläni oleva), isä- ja äiti-rukalleni. Ja tässä on neljä muuta paitaa, yksi niistä aivan samanlainen kuin nyt ylläni, toinen varsin hyvä ja molemmat muut vanhoja kelpo kapineita, jotka sopivat kotona työssä laahattaviksi, sillä ne eivät ole tännejättämisen arvoisia; ja tässä on kaksi paria kenkiä: olen ottanut niistä päärmeet pois, myydäkseni, ja ehkäpä niistä saamillani rahoilla ja parilla vanhalla hopeasoljella voin vielä ostaa jotakin hyödyllistä, jos tiukalle käy. — Mitä te nauratte, rouva Jervis?" kysyin. "Kah, te olette kuin huhtikuun päivä; itkette ja nauratte samassa hengenvedossa!
"No, odottakaas: tässä on kaupustelijalta ostamani puuvilla-nenäliina; pitäisi minulla olla vielä toinenkin. Kas tässä se on! Ja tässä ovat äsken ostamani kudotut kintaat; tämä on uusi flanellitakkini, samanlainen kuin on ylläni; ja tässä nuppineuloilla kiinnitetyssä kimpussa on useita paloja karttuunia, silkkiuikkuja ja sen sellaista, mikä kelpaa liepeiksi, rintamuksiksi ja muuhun, jos onnistun saamaan työtä. Tässä on pari taskupussia, liian hyviä minulle, mutta minulla ei ole huonompia. Hyväinen aika, en aavistanut, että minulla oli niin hyviä tavaroita!
"Kas niin, rouva Jervis", lopetin, "nyt olette nähnyt koko varastoni, ja nyt istahdan kertomaan teille hiukan mitä ajattelen".
"Mutta puhuhan lyhyeen, tyttöseni", kehoitti hän; sillä, kuten hän jälkeenpäin mainitsi, hän pelkäsi minun sanovan liian paljon.
"Asia näetten on tällä tavalla: minä aion toimia tasapuolisesti ja omantunnon mukaan, rouva Jervis; ja minun täytyy pyytää, jos minua rakastatte, että sallitte minun pitää oman pääni. Noihin emäntäni antamiin tavaroihin ei minulla voi olla sellaista oikeutta, että ottaisin niitä mukaani; sillä hän antoi ne minulle edellyttäen että käyttäisin niitä hänen palveluksessaan ja tuottaakseni tunnustusta hänen anteliaisuudelleen ja hyvälle sydämelleen. Mutta kun minut nyt häädetään paikastani, en tietenkään voi käyttää niitä köyhän isäni kodissa; sillä minä saisin koko kylän niskaani; ja senvuoksi päätän olla niitä ottamatta.
"Siis, rouva Jervis", puhuin edelleen, "on minulla vielä paljoa vähemmän oikeutta arvoisan isäntäni lahjoihin: näettehän, mikä hänen tarkoituksensa oli hänen antaessaan ne minulle. Ne olivat aiotut häpeäni hinnaksi, ja jos minä voisin niitä käyttää, en usko, että ne koskaan tuottaisivat minulle menestystä. Ja sitäpaitsi, käsitättehän, rouva Jervis, että kun en tahdo tehdä mitä tuo arvoisa herrasmies minulta vaatii, niin miksi ottaisin häneltä vastaan palkankaan? Omantunnon, kunnian ja kaiken nimessä minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa, sinä häijy toinen mytty.
"Mutta", lausuin, "tulehan käsivarsilleni, rakas kolmas nyyttini, köyhyydentoverini ja kunniallisuuteni todistaja! Enkä tahdo tunnustaa ansaitsevani pienintäkään siinä olevaa riepua, jos joskus menetän oikeuteni siihen viattomuuden hohteeseen, jonka toivon aina olevan elämäni ylpeytenä. Varmaan se on korkein lohdutukseni kuolemaan asti, jolloin kaikki maailman rikkaus ja komeus on arvottomampaa kuin viheliäisimmät ryysyt, mihin kerjäläisetkään voivat olla puettuina!"
Tässä minä syleilin kolmatta myttyäni. "Mutta, rouva Jervis", virkoin sitte (ja hän itki kuunnellessaan minua), "vielä on minun vaivattava teitä eräällä seikalla, ja sitten olenkin sanonut kaiken sanottavani.
"Oli neljä guineaa, kuten tiedätte, jotka hyvän emäntäni kuoltua löydettiin hänen taskustaan, ja ne ynnä hiukan hopearahaa nuori isäntäni antoi minulle: ne neljä guineaa lähetin köyhille vanhemmilleni, ja he ovat ne rikkoneet. Mutta he tahtoisivat ne korvata, jos niin haluan. Ja jos se teidän mielestänne on tehtävä, niin se tehdään. Mutta ilmoittakaahan minulle rehellisesti mielipiteenne; luuletteko että, kun niinä kolmena vuonna ennen emäntäni kuolemaa en nauttinut mitään palkkaa, minua voitaisiin pitää velasta vapaana? Sanoessani velasta vapaana en tietenkään tarkoita, että vaivaiset palvelukseni olisivat vastanneet armollisen rouvan hyvyyttä; sehän olisi mahdotonta. Mutta koska kaikki hänen suomansa oppi ja kasvatus asiain käännyttyä tälle tolalle minua nyt vähän hyödyttävät, olisi parempi, jos minut olisi totutettu raskaaseen työhön, joka kuitenkin lopuksi on edessäni, ellen onnistu saamaan paikkaa — ja kyllähän te tiedätte, että palveluspaikoissakin joutuu vallan kamalien kiusausten alaiseksi. Velattomuudesta puhuessani tahdon sanoa: enköhän, palautettuani kaikki hänen antamansa oivalliset lahjat, voi asettaa vähäpätöistä palvelustani ylläpitoni vastineeksi, koska oppini ei nyt tule kysymykseen ja varmasti tiedän, että rakas kunnon emäntäni olisi samaa mieltä, jos vielä eläisi? mutta siitä on nyt turha puhua. No, jos niin on, tahtoisin kysyä teiltä, enkö tämän runsaan vuoden mittaan, jonka olen viettänyt isäntäni palveluksessa, jätettyäni hänen lahjansa jälkeeni ole oikeutettu katsomaan elantoni lisäksi ansainneeni noita neljää guineaa sekä näitä ylläni ja kolmannessa mytyssäni olevia vaatekappaleita? Sanokaa nyt minulle vapaasti mielipiteenne puoltani pitämättä tai minua suosimatta."
"Ah, rakas tyttöseni", virkkoi hän, "sinä teet minut kykenemättömäksi sinulle laisinkaan puhumaan: olisi suurin loukkaus, mitä voit tehdä, jos jättäisit mitään näistä tamineista jälkeesi; sinun täytyy ottaa kaikki myttysi, tai muutoin ei herra koskaan anna sinulle anteeksi".
"No niin, rouva Jervis", sanoin minä, "en välitä, olen liiaksi tottunut torumiseen ja kovaan kohteluun isäntäni puolelta viimeksi. En ole tehnyt hänelle mitään pahaa; rukoilen ainiaan hänen puolestansa ja toivon hänen tulevan onnelliseksi. Mutta minä en ansaitse näitä tavaroita; en voi käyttää niitä, vaikka ne ottaisinkin, joten niistä ei ole minulle mitään hyötyä. Toivoakseni minulta ei puutu se vähäinen erä, mitä minä vain haluan sielun ja ruumiin koossa pitämiseksi. Vedellä ja leivällä voin elää varsin tyytyväisenä. Vettä saan mistä hyvänsä; ja ellen saa leipää, elän kuin lintu talvella orjantappuran ja orapihlajan marjoilla ja muina aikoina multasienillä, perunoilla ja nauriilla. Mitäpä minä siis näillä kapineilla teen? — Mutta kysyn mielipidettänne ainoasti niistä neljästä guineasta: luuletteko että minun tulee ne palauttaa? Vain sen minä haluan tietää."
"Ei suinkaan, hyvä lapsi, sitä sinun ei tarvitse", vastasi hän; "sinä olet ne hyvin ansainnut jo pelkästään niillä liiveilläkin".
"Ei, en luule pelkällä sillä työllä niitä ansainneeni; mutta luuletteko, että liinaompeluni ja muut askarteluni siihen riittävät?"
"Kyllä, kyllä", vakuutti hän, "ja enempäänkin."
"Ottaen huomioon myöskin ylläpitoni, tarkoitan", sanoin minä, "ja ne vaatekappaleet, jotka minulla on ylläni, muistakaa se, rouva Jervis".
"Kyllä, hyvä lapsi, epäilemättä sinulla on oikeus niihin rahoihin."
"No sitte", sanoin, "olen onnellinen kuin prinsessa. Olen aivan niin rikas kuin toivon olevani; ja vielä kerran, rakas kolmas myttyni, minä tahdon painaa sinut poveani vasten. Pyydän ettette sano tästä mitään, kunnes olen lähtenyt, jotta isäntäni ei kovin suutu, vaan että saan lähteä rauhassa; sillä teistä kaikista erotessani on sydämeni pakahtua, muista seikoista puhumattakaan. Nyt, rouva Jervis", jatkoin, "vielä yksi asia, isäntäni viimekertainen esiintyminen minua kohtaan herra Longmanin läsnäollessa".
"Kuulehan, rakas Pamela", tokaisi hän, "pistäydypäs kamaristani noutamassa pöydälle jättämäni paperi. Minulla on siinä jotakin näytettävää."
"Sen teen", sanoin minä ja lähdin alas; mutta se olikin hänellä vain veruke isäntäni määräysten kuulustamiseen, huomasin sitte. Tämä sanoi pari kolme kertaa olleensa syöksähtämäisillään esille; hän ei voinut sitä kestää ja toivoi etten minä saisi tietää hänen siellä olleen.
Mutta minä tepsutin niin ripeästi takaisin (mitään paperia kun en löytänyt), että ehdin parahiksi näkemään hänen selkänsä, ikäänkuin hän olisi ollut tulemassa viheriästä huoneesta ja menossa sitä lähimpään. Ensimäisestä ovesta, joka oli avoinna, minä livahdin sisälle ja suljin ja salpasin sen.
"Oi, rouva Jervis", surkeilin, "mitä olette minulle tehnyt! Näen
etten voi luottaa kehenkään. Minua ahdistetaan joka puolelta.
Kurja, kurja Pamela! mistä voit toivoa tapaavasi ystävän, jos rouva
Jerviskin liittyy sinua noin pettämään?"
Hän vakuutteli hartaasti hyvää tarkoittaneensa, kertoi minulle kaikki ja sanoi isäntäni tunnustaneen, että olin saanut hänet pari kolme kertaa pyyhkimään silmiänsä; hän sanoi toivovansa, että se tekisi hyvän vaikutuksen, ja muistutti minulle, etten ollut lausunut muuta kuin sellaista, mikä pikemmin herättäisi sääliä kuin suuttumusta. Niinpä annoinkin hänelle anteeksi. Mutta oi, kunpa pääsisin turvallisesti tästä talosta! Sillä koskaan ei ihmis-poloista liene niin kiusattu kuin minua jo monta kuukautta perätysten. Mitähän lähinnä tapahtuu teidän kuuliaiselle tyttärellenne.
Rouva Jervis sanoo olevansa varma, että minut saatetaan vaunuilla kotiin teidän luoksenne. Vaikka tämä näyttää minulle liian suurelliselta, osoittaa se kuitenkin, ettei minua ole epäsuosiossa häädetty paikastani. Lincolnshirestä onkin saapunut matkavaunut, ja luullakseni pääsen niissä, sillä toiset ovat aivan muhkeat.