TAUTIA JA TUSKAA.
"Kust' on kulma puuttununna, taimio tapahtununna, kivestäkö, kannostako, vaiko vatturauniosta, vaiko siitä seipähästä, joss' on korppi koitettuna?"
Monet kivut ja tuskat, taudit ja sairaudet saattoivat ihmisraiskaa kiusata. Milloin olivat ne pahojen ihmisten panemia "rikkeitä", milloin mitäkin "vihoja", "jälkiä" ja tartunnaisia, taikka riettaeläinten puremia ja pistoksia, milloin taas oikeita jumalantauteja. Eikä niitä parantelemassa ollut opinkäyneitä lääkäreitä, ei käytetty juuri apteekin rohtojakaan, vaan tultiin toimeen kotoisilla valmisteilla ja käytettiin apuna oman kulmakunnan "tohtoreita", alussa kotikylän tietäjiä sekä sitten, jos ei heiltä saatu apua, etempänä eläviä mahtimiehiä. Yhtä monet kuin olivat taudit ja raihnaisuudet, yhtä monenlaiset olivat tietäjien taidot.
Vaikeimpia ja pelättävimpiä olivat kulkutaudit, jotka maita kierrellessään monesti poikkesivat Kainuun kulmillekin. Semmoisia oli isorokko, joka saattoi sairaan rokonrikkomaksi, ja rökelinaamaksi, ellei suorastaan surmannut. Sitä koetettiin parantaa liinansiemenistä poltetulla öljyllä. Siemeniä pantiin petäjänkuorisuppiloon ja poltettiin tulta sen yläpuolella, niin että öljy kihosi alla olevaan astiaan, ja sitä annettiin rokkoa potevalle. Mutta tulirokkoa ja tuhkimusta vastaan ei tiedetty keinoa, annettiin vain niiden polttaa ja syyhyttää aikansa, kunnes itsestään menivät pois, ja veivät monesti, varsinkin ensin mainittu, potilaan muassaan. Samoin lavantautiakaan ei osattu lääkitä, täytyi katsoa vain ja kärsiä ja kuoliakin. Punatauti raivosi toisinaan kamalasti, suurina "moruvuosina" se rasitti kokonaisia kyläkuntia, poltti sisuksia ja lasketti verta. Jotkut koettivat silloin ryypätä tärpättiä, ja "erosipahan moni siitä". Lieviä kulkutauteja oli sikatauti, jota sian leukaluilla paineltiin, sekä silmipasko, jota lääkittiin markkulivedellä ja "kansvärkillä".
Vaikeita olivat myös sisälliset taudit; mutta niillekin oli hoitonsa. Rinnanpoltossa nuolaistiin kosteata hikikiveä kolme kertaa, taikka puraistiin vasta teurastetun ja nyljetyn eläimen "hykäjävää" ihoa. Ja rintataudissa oli tervavesi sekä pikiöljyryyppy hyvää rohtoa, vieläpä tuomenkuorista keitetty vesikin. Hengenahdistuksessa hierottiin hartioita ja lääkittiin hikivedellä, joka ensimmäisenä tervahaudan piipusta tipahteli. Sydänvikoja sekä sydänalan kipuja lievenneltiin juomalla kanervavettä ja hartioita hieromalla ja lykkelemällä. Pistos oli kova tuska, joka tuntui joko sydänalassa taikka kainalon alla. Se aiheutui siitä, "kun suonilla veti vaikeista paikoista", ja sitä lääkittiin monella tavalla: survottiin jauhoksi hauen leukaluu sekä kappale lasia ja sitä veden seassa ryypättiin, vuoleskeltiin naskaleista ja äimistä murusia ja niitä nieltiin, pyyhittiin pajanahjolta ja alasimelta pölyjä vesikuppiin ja ryypittiin. Mutta pajaan piti vuolla hopeasirusia ja sanoa:
"Minä pajalle palkan maksan, hinnan hiilihuonehelle."
Käytettiin pistokseen myös pistosvettä ja pistossuoloja. Kohtaus oli myös sisällinen tauti, se veti toisen puolen ruumista toista lyhyemmäksi ja myötäänsä oksennutti. Sairas pantiin silloin lattialle lakeistorven alle selälleen, kädet pään taakse ojennettuina, ja mitattiin piakalla kolme kertaa ristiin vasemman koukkusormen nenästä oikean ukkovarpaan kärkeen ja taas päinvastoin, ja sitten venytettiin, niin että molemmat puolet tulivat samanpituisiksi. Kulkun jos puhalsi kipeäksi, haudottiin sitä karhunrasvalla, tupakinlehdillä ja tervatappuroilla. Hyvä keino oli myös, kun lakeistorven alla seisoen hamppuharjalla siveltiin kulkkua alhaalta ylöskäsin ja lueteltiin joka vetäisyllä aina jonkun eläimen karvat, mitä ikinä tiedettiin karvaisia elikoita: "Lehmän karvat, lampaan karvat, hevosen karvat, koiran, kissan, hiiren, jäniksen j.n.e. karvat." Umpitaudit olivat kamalia kipuja, sillä "jos ei tarve lähtenyt, niin henki lähti". Niihin oli hyvä lääke umpipuun lävitse, taikka lakeistorven kautta kolmesti laskettu vesi. Vatsanväänteetkin olivat melkein tappavia tuskia. Sattui ihmiseen semmoinen reväsin, jotta "napa rupesi liikkumaan ja alkoi hypätä niinkuin eläjä syrjässä". Sitä piti hieroa ja koettaa asettaa jälleen kuvilleen, ja siitä se parani. Mutta piti varoa, ettei "kenen tahansa antanut napansa puolta hieroa… taitamaton hieroi pian pehkuksi suolet niin jotta kuoli". Matoja oli jokaisella ihmisellä vatsassa, "mahtanevat olla luonnostaan" heisimatoja, lettimatoja tai keträvarsimatoja. Jos ne kovin rupesivat äkäisiksi, ajettiin niitä pois kamalajauholla ja väkevällä kanvärttiviinalla. Joskus käärmekin luikerteli nukkuessa ihmisen vatsaan, ja sitten tuotti kantajalle kamalat tuskat. Se ei lähtenyt helposti pois, mutta jos hevosenvettä kulautti kuumiltaan, niin heti viskautui mato ulos.
Sitten oli kaikenlaisia jäsenten vikoja ja ruumiin raihnaisuuksia. Raatajalta monesti kirvesti selän, yhtäkkiä reuhaisi selkäsuonet sivujen kohdalta, niin ettei saattanut ensinkään tehdä työtä, kovaa tuskaa tuntien vain varovasti liikkua. Silloin piti saada semmoinen kirves, jolla oli tapettu käärme; sitä lämmitettiin ja sillä paineltiin kirvestävää selkää saunanlauteilla lämpöisissä. Voitiin myös käyttää toistakin keinoa. Sairas asettui kolmesti muutetun huoneen kynnykselle poikkipuolin vatsalleen, ja siinä toinen kirveellä paineli paljasta selkää, kolmas seisoi vieressä ja kysyi: "Mitä sinä hakkaat?" — "Kirvestystä!" vastasi kirvesmies. Yhdeksän kertaa painettiin, kysyttiin ja vastattiin, ja silloin kirvestys erosi. Jotkut vanhat ukot pitivät aina vyötäisillään käärmeennahkaa tai -kettua, eikä silloin selkää käynyt kirvestämäänkään. Hiveltynyttä eli niukahtunutta jäsentä paineltiin luudantyngellä, sidottiin siihen myös venymälanka eli niukahduslanka pesemätöntä ihvilankaa, johon oli kolmesti muutetun huoneen kynnyksellä istuen samalla vetäisyllä, selän takana, sidottu yhdeksän solmua. Koi oli kiusallinen kärsittävä, se kolotti ja kulki kuivien suonien lävitse ja nosti ihosta kuin hienon lampaan villan, kun sitä ruvettiin ahdistelemaan. Se vaati omat menettelynsä. Otettiin kolme yhdeksää rukiintähkää, poltettiin niistä Siikaset pois ja sidottiin tähät hamppuvaatteella kipeälle jäsenelle ja valettiin sitä niin kuumalla vedellä kuin vain siedettiin. Ja valkeina karvasina kohosi koi tähkiin. Voideltiin koita myös karhun rasvalla, käytettiin kointukkoja sekä tehtiin erikoista koinvoidetta. Pantiin padanpohjalle kaksi tuoretta leppäpalikkaa ja niiden varaan, peiton alle, vasta uunista otettu puolikypsä leipä. Kun rupeama pataa pankolla kuumennettiin, valui sen pohjalle leivästä mehua, joka oli koille aivan erinomaista voidetta, jopa tehokkaampaa "kuin mikään aputeekin lääke". Ruusua oli ainakin yhdeksää laatua. Muuankin niistä vei ihon nahattomaksi ja pöhötti punaiseksi. Siihen tarvittiin ruususide, jossa oli yhdeksäntoista ainetta: saippuaa, kanvärttiä, tervaa, paperia, viinaa, tupakkaa, liitua, lampaanpapanoita; ja mustalla lampaannahalla sidottiin aineet kipeää paikkaa parantamaan. Mutta kun pöhötauti tuli jäseniin, paisutti se koko ruumiin paksuksi kuin puhuttu rakko, ja sitä haudottiin kuumilla lepänlehtihauteilla. Jihtiä lievennettiin hieromisilla ja hauteilla. Mutta jihtiä julmempi oli hampaanpakotus, jonka hammasmato saattoi matkaan. Sitä lääkittiin monella tavalla: tehtiin hammassuoloja ja sulateltiin niitä suussa, tukittiin tupakkaa koloon, haudottiin näsiänmarjoilla ja lopuksi mentiin metsään pikku näveri kainalossa, väännettiin kolme reikää haapaan ja kolmella leppäpuikolla kaiveltiin hammasta, niin että veri kihosi, ja sitten iskettiin leppäpuikot näverin reikiin ja sanottiin:
"Himmenetkö hiienkoira, jutemasta, jäytämästä, syömästä, kaluamasta!"'
Siitä heitti, vaikka olisi väkihammasta kolottanut.
Ihotauteja ja tarttumuksia oli monenlaisia, varsinkin lapsissa, jotka lieden porossa ja ulkona joka rapakossa rypivät ja sotkivat. Oli rupeja, rykelmiä, rokahduksia ja ruohunnaisia. Niitä paineltiin ja voideltiin milloin milläkin: maalla, savella, liidulla, tiilijauhoilla, saunankiukaan kivillä, keittokodan permantomullalla, rahkamättäillä, pestiin kivenkupuraan keräytyneellä sadevedellä, huuhdottiin suolavedellä, häädettiin kermalla ja suolattomalla voilla. Paineltaessa sanottiin:
"Painu maihis, mainen lempo!"
Savipuoliin ja täintarhoihin piirrettiin viissoppisia kolmella neulalla, silmä-, nuppi- ja toppineulalla, ja yhdellä vetämällä oli aina viissoppinen piirrettävä. Mutta rupeja ja ryhelmiä ilkeämpi oli syyhy, joka ei antanut elävää rauhaa, ei yöllä eikä päivällä, ja "se se oli piettävä, kun se oikein noitaantui". Saunasta se useinkin tarttui, ellei osannut olla varoillaan: painella kämmenellään vastaa ja kylvettää ensin jalkapohjiaan. Monta keinoa oli keksitty syyhynkin karkoittamiseksi: tervattiin iho ja uunin edessä paahdettiin, lykättiin sammakonkudulla, vieläpä keväällä kun järvi oli poreissa, mentiin jääkylmään veteen rypemään. Syyhy synnytti toisinaan ajoksiakin, vaikka kasvoi niitä muutenkin pahasta verestä. Niitä haudeltiin vesiheinillä, paineltiin puunliioilla ja sanottiin:
"Painu alas, elä nouse ylös!"'
Taikka puristeltiin kirveellä, jolla oli käärme tapettu ja manattiin:
"Kun et pääse kolmen kirkon korkuiseksi, niin painu, jottei tunnukkaan!"
Mutta jos oikein jouduttiin ajosten valtaan, niin oli paras mennä metsään niinkuin Heikkis-äijä Hyrynsalmella, kiskoa kuusesta miehen mittainen koskutlevy, siinä alastonna lykkäytyä ja hierautella ja sitten pukeutua toisiin vaatteisiin, naulata kuusenkuori leppänauloilla jälleen sijoilleen ja lähteä pois. Kasvannaisia myös paineltiin puunliioilla, toisinaan itse kuolleen eläimen luilla. Naarannäppyä, mikä silmäluomeen istuutui, paineltiin vasemman käden nimettömällä sormella, jolla oli litomatoa hämmennelty. Syyliä ja käsniä puristeltiin puunliioilla, lykättiin tuoreella lihalla ja kätkettiin liha maahan alakiven alle, hierottiin myös juhannusaattona, ennen auringonlaskua, vanhan huoneen seinästä kaavitulla jäkälällä, vieläpä hangattiin yhdeksäsolmuisella rukiinoljella ja viskattiin olki uuniin, huutaen:
"Sypläni palaa, sypläni palaa!"
Kesakoilla oli merkillinen syntynsä: nainen kun kuormillisena söi linnukoita, tuli kesakoita lapseen. Mutta kesakot sai lähtemään pois, jos heti kun keväällä ensikerran näki pääskysen, pesaisi kasvonsa ja heitti pesuveden pääskysen jälkeen. Huuletkin toisinaan rokahtuivat. Silloin oli parasta ottaa pieni sammakko, hivellä sillä huuliaan, vieläpä muklauttaa sitä suussaankin. Luomet, joita oli usean ihossa, saivat alkunsa, jos isä, äidin raskaana ollessa, viskasi häntä marjalla taikka muuten nyppäsi tai näppäsi. Kosketuskohtaan aina tuli lapseen luomi.
Monesti saatiin kaikenlaisia ulkonaisia vammoja, sattautumisia, puremisia ja pistoksia, jotka jättivät milloin vaikeammat, milloin lievemmät kivut, vihat ja jäljet. Tuli pääsi toisinaan tekemään turmansa, tarttui vaatteisiin ja poltti ihon, taikka taas korvensi varilla vedellä tai punaisella raudalla puraisi. Ja tulenjälki oli julma, tulenvihat kovin tuskaiset, ellei osattu tulenväkeä asettaa. Tietäjät kuitenkin tunsivat tehoisat loitsut, joilla manasivat vihoja pois, puhutellen tulta monin mairenimityksin. Se oli "tuttu", se oli "kulta", se oli "nuorin neitosista", sekä "auringon poika", ja sen säkenet olivat "pyhiä kypeneitä".
"Pyyhi pois pyhät kypenet, kultaisehen kuppisehen",
loitsi puolankalainen.
"Tuli nuorin neitosista, vesi vanhin veljeksistä",
aloitti kuhmolainen lukunsa, ja Murtomäen tietäjämuori miellytteli:
"Tuli, kulta auringoinen, auringoisen pojan poika, auringottaren tekemä."
Kiannan tietäjäukko puhutteli:
"Umo valkean emue, hiilihinsä hiuvetkohon, kätkeös kypenihinsä. Miksi poltit poikoasi, turmelit tekijätäsi?"
Sekä jatkoi:
"Tulee neiti Pohjolasta, impi kylmästä kylästä, joll' on nuttu hyytehessä, iho kaikki iljanteessa, paijankaulus kalkarossa, hyistä kelkkoa vetää, jäistä talloa taluttaa, keskellä kesäsyäntä, parahilla paistehilla. Tulkohon tulinen karhu Tuonen mustasta tuvasta syömähän tätä kipua, tätä tulta nielemähän. Pohjahan parahtukohon!"
Veteen loitsittiin luvut, ja vettä otettiin ensinnä suuhun, etteivät tuskat painuisi sydämeen, sitten sillä valeltiin palanutta ihoa, ja vihat lähtivät pois.
Ruma oli raudankin jälki, jos rauta oikein pahasti puraisi, ja se sitten pääsi vihoille. Siinäkin tarvittiin monet loitsut: ensin piti veri tyrehdyttää, sitten tietää raudan synty ja perisanat, sitten voiteen luvut. Kuhmolainen Lehmivaaran ukko pysäytti veren äyskäisemällä:
"Seiso, veri, niinkuin meressä vesi, paasi pellon penkeressä, seiso, veri, niinkuin seinä, asu, hurme, niinkuin aita, lihan lämpöisen sisässä!"
Puolankalainen kutsui avukseen Neitsyt Maariaa, ja kiantalainen pyyteli:
"Piäty, veri, vuotamasta,
hurme huppelehtamasta!"
Raudansynnyn paljasti Kuhmon ukko:
"Tiijän sukusi, tiijän syntysi: maa sinnäi, maa minnäi, musta multa kumpanenki! Et ollut suuri, etkä pieni, kun sinä suosta sotkettihin, vetelästä vellottihin. Ei se rauta paha olisi, ilman käärmehen kähyjä, ison mustan muojuvia. Herhiläinen, hiienlintu, kantoi käärmehen kähyjä, ison mustan muojuvia, rauvan karkaisuvesiksi."
Voidetta tuotti Kovan Jeru mehiläisellä:
"Mehiläinen, Luojan lintu, lennä sinne, kunne käsken, tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kaulassasi kipehille voitehiksi, vammoille valevesiksi!"
Rautaa, joka oli loukannut, piti puraista ja sitten sylkäistä haavaan.
Rautaa myös kuumennettiin ja sillä kierreltiin kipeätä kohtaa.
Paha oli pakkasenkin panema. Sitä piti hieroa ulkoa, oven kamanasta otetulla kuuralla taikka painella kylmettyneellä hevosenkakkaralla ja sanella:
"Pakkanen, Pyhyrin poika, vilu ilman hyyhötyinen, koskas kylmät kynsiäni, paleletkos jalkojani, Kylmä soita, kylmä maita, kylmä kylmiä kiviä, pakota vesipajuja, älä riko ristittyä älä koa kastettua!"
Lamppuöljyllä kun vielä päälle siveli taikka potunmäihällä, niin siitä tuskat hävisivät.
Saunan leppoisa löylykin voi tehdä tuhoja, jos oli haava tai muu kipeä ihossa eikä kylpyyn mennessä osannut löylyä lumota. Piti vetäistä henkeä, sitten puhaltaa ja sanoa:
"Puun löyly, kivosen lämmin, henki vanhan Väinämöisen, mene saunan sammalihin, mene kiukahan kivihin! Älä sie, löyly, siihen mene, se on rauvan haava!"
Toisinaan saattoi puu satuttaa niin ankarasti, että jäsen tuli kivuille, sai puunvihat. Silloin piti kuumentaa sitä puuta, mikä oli satuttanut, purra sitä, sekä sillä painella kipeätä ja sanoa:
"Männyn tyvi jos pahoin teköö, latva mettä keittäköön, männyn latva jos pahoin teköö, tyvi mettä keittäköön. Puu puhas. Jumalan luoma, vesa, Jeesuksen vetämä, tule työsi tuntemaan, pahasi parantamaan, ennenkuin emolles sanon, virkan valtavanhemmilles!"
Jos taas kivi satutti, piti kivellä painella ja paljastaa kiven synty:
"Kivi, Kimmon, Kammon poika,
maan muna, pellon kakkara,
Syöjättären syänkäpynen,
Maattaren maan makunen."
Ja kun kenkä lyötti jalan rakolle, piti polttaa kipene sukkaa ja kenkänahkaa sekä panna se kipeälle lyöttymälle. Riihellä taikka leikkuupellolla sattui väliin siikanenkin pirahtamaan silmään, ja syöpyi se sisään, ellei saatu pois. Silloin piti "tuuliajolla" heti voitaa ja loihtia:
"Siikanen sinun nimesi, maanrikka, pellonrikka, nouse ylös!"
Riettaeläimistä oli pelottavin käärme, jota tavallisesti sanottiin vain madoksi. Sen panema pöhöttyi toisinaan vallan kamalasti. Sitä paranneltiin vesiheinähauteilla, suolavedellä, paineltiin tammilautasella, kolmenlaisella vaskella, sidottiin pureman yläpuolelta vesipajulla, hampunkuidulla sekä madonnahalla. Mutta tehoisin oli loitsiminen:
"Kuka sinun kulosta nosti, herätteli heinikosta, isäsikö, vai emosi, vaiko veikko vanhempasi?"
saneli kiantalainen. Ja Ristijärven tietomies manasi:
"Mato musta, maanalainen, toukka tuonenkarvallinen, pihanrikka, pellonrikka, karva kanervannäköinen, karva taivahan yheksän, tule sinä työsi tuntemahan, pahasi parantamahan, ennenkuin sanon emollesi, isällesi ilmi soatan! Sulakoon sinun vihasi, niinkuin voi sulattaessa, rasva räyvyteltäessä, kesämaijon keltaiseksi, kalarasvan kaltaiseksi!"
Sisiliskokin kyllä puraisi, eikä sen "jälen kahtojaa" ollut monta. Sisiliskon puremaa paineltiin kolmenlaisella vaskella: kattilavaskella, kuparivaskella ja messingillä, taikka haudottiin metsänlehvillä, lepän- ja pajunoksilla ja niitynruohoilla ja saneltiin:
"Sisilisko sirkunrinta, jok' on vaskesta valettu, teräksestä temmattu, tuohitötterö on sinun kotisi, lahokanto kartanosi, tule työsi tuntemahan, pahasi parantamahan!"
Sammakko niinikään saattoi vahingoittaa, ja sen pilaamalle piti keittää vesiheinistä hauteet. Ampiaisen ja herhiläisen pistoksille oli taas omat lukunsa ja lääkkeensä. Koiran puraisema parannettiin sillä lailla, että paineltiin sitä leipäpalasella, joka sitten syötettiin koiralle, ja niin sai purija itse omat vihansa. Hevosen potkaisemaa paineltiin hevosenkavion vuoluilla. Joskus sattui syöjä saamaan kulkkuunsa kalanruodin. Silloin piti polttaa kalanpää karreksi ja sillä hautoa kulkkua, ja siitä syöjä hökäisi ruodin pois.
Mutta "mehtäläisen", karhun purennasta, jopa jos "metsä" sai säikäyttääkään, tarttui metsännenä, ja pani tuskille. Silloin piti viedä sairas metsään, keittää muurahaispesässä vettä, ja sitten sillä vedellä ja leppävastalla kylvettää, kaataa vesi muurahaiskekoon ja sanoa: "Tuossa on omasi!" Muurahaispesä kun on metsäläisen ruokaa, ja siinä on metsännenä itsessään.
Samoin myös vedestä voi tarttua vesihiisi ja sairastuttaa ihmisen, vedessä kun on semmoinen hiimosti, ja se alkoi kivistää, polttaa ja turvottaa. Kosken vesikivellä oli semmoinen sairas päästettävä levillä painelemalla, ja sijaan piti vuolaista hopeata. Vielä pahempi hiimosti oli kalmassa. Se voi tarttua hautausmailta ja kalmapaikoista ja kaikesta, mikä oli ollut kuolleiden kanssa yhteydessä. Kalman voi toinenkin ihminen tartuttaa kuolleitten luilla, kalman mullilla, ruumiin verellä, hiuksilla. Ja siitä päästäjää ei ollut monta, kun se oikein otti tulille. Hetevedellä sairasta pestiin, leppävastalla kylvetettiin, ja vesi vietiin kalmasijaan ja sanottiin:
"Ota, Hiisi, hienot sukset,
Lempo, leppäset sivakat,
jolla hiihät Hiienvaaraan,
Lemmon vaaraan leuhuttelet!"
Niinkuin vedestä tarttui vesihiisi, niin myöskin maasta, vesirapakoista, tulisijoista y.m. rupeutui maahinen, ilkeä ihotauti, jota oli yhdeksää laatua: vesimaahista, ja tulimaahista, savi-, kivi-, kapi-, sauna-, hevos-, sika- ja lammasmaahista, aina "ite kustakin loavusta" [toisintonimiä: maa-, kuiva-, hiili-, kalmamaahinen]. Maahiset ruohduttivat ihon, toiset nostivat märälle näpylle ja panivat märättämällä, kuten vesi- ja sikamaahinen, toiset taas olivat kuivia ruohdunnaisia, semmoista törttänää, jotta iho halkeili, kuten kapi-, tuli- ja kivimaahinen. Mutta kaikki ne "panivat ruohuttamalla", jopa niin, että väliin oli sairaan naama, joskus koko ihokin pelkkänä rupena. Monilla keinoin niitä paranneltiin, kutakin laatunsa jälkeen. Vesimaahista paineltiin hetteiden ja vesikivien "hyölällä", levillä, tulimaahista kiukaan kivillä, savimaahista savella, kivimaahista kivillä, kapimaahista kuusenkoskuksella, saunamaahista saunanpehkuilla ja saunankiukaan kivillä, hevosmaahista hevosen- sekä sikamaahista sianlannalla, ja lammasmaahista lampaanpapanoilla. Olisi pitänyt arvata painella aina sillä aineella, mikä maahinen oli, muuten ei ollut apua, siksi "koeteltiin ite kuhunni loatuun, niin tottapa sattui vähän kohalleen".
Pahojen ihmisten rikkomisista saattoi tulla kovin kipeäksi ja surkeasti kitumaan. Silloin tietäjä vei sairaan metsään isolle muurahaiskeolle ja teki kekoon ison läven puoltapäivää ja puoltayötä kohti ja pujotti potilaansa reijästä kolme kertaa päivän puolelta yöpuolelle. Sitten teki äijä tulen ukonsärkemistä puista ja kuljetti sairaan tulen lävitse ja loihti:
"Kotiinne, konnankoirat, heimoonne, hiienrakit, siell' on muutkin murhamiehet, ikuiset pahantekijät!"
Kun tietäjä vielä pois lähdettäessä piirsi veitsellä yhdeksän ristiä jälkeensä, erosi kiduttaja ja meni lähettäjäänsä.
Oli sitten vielä joitakuita onnettomia vikoja, jotka joskus karkasivat ihmisen kimppuun. Semmoinen oli kopristustauti eli virma. Se voi tarttua vaikkapa vedestä, jos esim. kalalla ollessa kovasti säikähti, ja siitä alkoi ihminen pieksäytyä, puristaa kätensä nyrkkiin, purra hammasta, niin että vaahto kuohui suusta. Virma heittäytyi ikuiseksi ja ikää myöten aina vain pahentui, ellei heti, kun tauti ensi kerran kohtasi, joku heittänyt mustaa vaatetta pieksäytyjän päälle, jolloin tauti loppui siihen.
Hyvin useasti ihminen huimeni, tuli vähätaitoiseksi, niin ettei älynyt mitään, jopa toisinaan raivosikin. Ei tiedetty "suonistako se heittäytyi", mutta kovasta säikähdyksestä se ainakin tuli, ja joskus pahat ihmisetkin saattoivat rikkeillään toisen huimaksi, raivohenkiseksi, ja päänvikaiseksi. Huimaa koetettiin parantaa syöttämällä karhunaivoja, miehelle uroskarhun, naiselle naaraskarhun, ja sen luultiin päätä selvittävän. Mutta rikkomisesta tulleesta raivohenkisyydestä ei ollut päästäjää.
Paitsi tietäjiä oli terveydenhoitajina ja avunantajina sairaustapauksissa sekä huonossa voinnissa myöskin hierojia, kuppareita ja suoneniskijöitä. Monet vanhat eukot olivat taitavia kopeloimaan ja hieromaan jäykistyneitä jäseniä "kansvärkkilinjamentti"-voiteillaan ja monet kupparimuorit parantelivat sarvillaan selän ja sivujen kipuja, "jalkojen katkasemista", hampaanpakotusta, ja suonenlyöjä-ukot napsauttivat raudallaan käsivarteen, sääreen taikka otsaan, laskivat verta ja paransivat pyörrytystä. Useat näistäkin olivat pikku tietäjiä, jotka osasivat yhtä ja toista varsinaisen taitonsa lisäksi.