NIKKINEN ON OSTANUT MOOTTORIVENEEN
Vaikkakin Nestori Nikkisellä on eräitä kokemuksia ja vakavia valituksia moottoreista ja varsinkin moottoripyöristä, on hän nyt itsekin moottorin omistaja. Kaupungissamme parhaillaan kiihkeänä raivoava moottorikuume tarttui näet jo häneenkin, ja hän osti moottoriveneen. Ei sellaista suurellista monumenttaalia ja vinsesterimenijää kuin meidän muiden herrojen ryöpältäjät ovat, vaan ainoastaan tätä meidän tavallista seutumme pikkumoottorien peristyyliä ja konstruktiivia: runko meidän venemaakarimme Kemppaisen tekemä, varalaidoilla varustettu savolainen kolmilaita, keskellä Tikkatettara ja laidassa uusimman moottorimekaniikan mukainen auto-ohjausrustinki.
Sellaisilla pikkupäpättäjillä onkin omat etunsa ja erikoisuutensa: ne kulkevat kepeästi, ovat niuhoja kalliille penssiinille, antavat terveen ja terhakan äänen ja maksavat vain varttaalin siitä, mitä esimerkiksi meidän tohtorin »Seere».
Sitäpaitsi on Nestorin moottorissa eräs etu, jota meillä muilla perärännäli- ja pikkukeskusnakuttajilla ei ole: se pakkaakin, kun panee sen pakkaamaan, ja menee sakta ramia, kun panee menemään.
Saatuaan »Jouhtenensa» sen entiseltä omistajalta karvari Kämäräiseltä Nestori teki sillä Kämäräisen kanssa sekä ruuvi- että koulutusajon ja opastui reissulla mielestään yksityiskohtia myöten moottirakkineen kaikkiin kymmeniin konstrumentteihin ja instruvenkkeihin: kaasuttajiin, neulaventtiileihin, magneesiumiin, lauhduttajiin, pensiinihanoihin, automaattiöljyttäjiin, ryyppynastoihin ja mitä kaikkia niitä nyt lieneekään. Tietopiirinsä laajentamiseksi hän osti lisäksi sen 30 markan maksavan moottorikirjan, jonka on tehnyt alallaan tunnettu moottorimonttööri Werner Söderström Porissa.
Seuraavana aamuna Nikkinen osti lyhyen öljy takin ja nahkatakin, pisti vaneeriaskiin lujasti evästä, otti poikien onget mukaansa ja läksi moottorilla kalaan.
Puulattuaan »Jouhtenen» veteen ja pyöriteltyään rannassa sen konetta puolisen tuntia saamatta, siitä esiin pienintäkään pihausta, heitettyään yltään ensin lakkinsa ja sitten öljy takkinsa ja vihdoin nuttunsa ja liivinsäkin hän käski rannalla suu auki katsoa töllöttävän poikansa pinkaista korjauspajalle ja pyytää jotakin asian ymmärtävää miestä tulemaan moottoria katsomaan.
Mies tulikin, vilkaisi koneeseen, hymyili ja avasi pensiinihanan, joka
Nestorilta oli unohtunut kiinni, ja sanoi, että selvä on, ja laittoi
Nestorin taipaleelle.
Meillä ei ole tietoa, missä kaukana tai kuinka lähellä Nestori kävi, mutta kuulimme hänen palanneen iltayöstä, kiinnittäneen »Jouhtenensa» laivalaituriin käydä kalkuttelemaan, juosseen noutamassa kotoaan pensiinikanisterin, täyttäneen veneen säiliön äärilleen ja menneen sitten maata kotiinsa.
Aamulla tuli Nikkisen puotiin joukko ranta-asukkaita kysymään, kuinka kauan kauppias aikoi moottoriaan siellä rannalla käyttää, se kun oli kalkuttanut siellä kaiken yötä ja karkoittanut papatuksellaan koko rantakaupungin unen.
Silloin Nestori vastasi platoonilaisesti, että hool rei, ja kävi taas kaatamassa moottorin säiliön piripinnaksi ja jätti »Jouhtenensa» jouten papattamaan.
Seuraavana aamuna ilmestyi Nikkiseen kymmenhenkinen rantakaupunkilaisten valitsema lähetystö kysymään, aikoiko Nikkinen koskaan moottorinsa papatusta pysähdyttää vai kuinka kauan rantakaupunki saisi viettää unettomia öitä.
Ja Nikkinen ilmoitti, että niin kauan kuin kaupungissa piisaa pensiiniä ja sylinterirasvaa.
Sen johdosta lähetystö rantakaupungin nimessä vaati tietoa ja selvitystä, mitä tämä ainainen kolkutuskometia oikein tarkoitti ja miksi Nikkinen nakututti konettansa yötä päivää. Ja Nikkinen ilmoitti, että kun se moottorin pentele ei näy rupeavan käymään silloin, kun sitä siihen ruuvaa ja reistailee, ja kun se nyt kerran on käynnissään, niin käyköön seisottamatta valmiina tarpeen varalta.
Lähetystö poistui selityksen saatuaan, mutta julkaisi samalla rantakaupunkilaisten kansalaiskokouksen päätöksen, että ellei »Jouhten» pidä papatuksessaan paussia ainakin ensi yönä, niin kokous kiskoo koko kalkattajan nakuttamaan Nikkisen omalle pihalle ja haastaa Nestorin maanantaiksi raastupaan vastaamaan rantakaupungin kotirauhan rikkomisesta ilman lieventäviä asianhaaroja.
Nestori oli lähetystön poistuttua kaiken päivää pahalla päällä ja läksi illalla vähän vesille »viiluuttelemaan» aivojaan.
Hän päästi moottorinsa rannasta, hyppäsi perätuhdolle, vetäisi liikkeellepanokammesta ja läksi kiitämään takapakkia monessa mutkassa pitkin laivalaiturin ympäristöä.
Rannalla seisoi silloin liikemies Latola. Kun Nikkinen kulki perä edellä kymmenettä kertaa laiturin ohitse, tiedusti Latola, että mitä merkillistä sinä aina vain takapakkia ajelet?
— Minä vain koettelen, mitenkä tämä ottaa takaisin. Nämä pikkuväkkärät eivät näet ole siinä taidossa vallan vissejä ja luotettavia instrumenttareita.
Piirreltyään vielä varttitunnin taapäin kulkien mitä kummallisimpia kysymysmerkkejä, puoliympyröitä ja murtoviivoja Nikkinen oli huomaavinaan Latolan suupielessä jotakin epälojaalista hymynvärettä, suutahti ja kiskaisi kiukuissaan kammesta toisinpäin. »Jouhten» puistalti ja läksi kiitämään eteenpäin.
— Hyvin tämä näkyy takapakkia taitelevan, huomautti hän Latolalle. Nyt minä lähdenkin jo etuperin.
Kun »Jouhten» teki vieläkin koukerolta ja käännöksiä ja kurvia ja lenkkejä milloin sinne, milloin tänne, päätti Nestori neuvoa sille hieman järkevämpää kulkutapaa ja tarttui tanakasti auto-ohjaajaan ja väänsi sen parilla voimakkaalla käännähdyksellä niin kiinni ketjuihinsa ja rautalankoihinsa ja ruuveihinsa ja muttereihinsa, ettei ohjauslaite sen siitään enää tikahtanut tai päkähtänyt puoleen tai toiseen.
»Jouhten» kulki keulakaula pitkällä kouhollaan pitkin iltaa suurta soikeaa ympyrää rantakylän edustalla. Ja Nestori istui jouten keskellä venettä ja veti rettinkisauhun toisensa perästä ajan kuluksi.
Katsoen sitä menoa ikkunastaan Löi kommunisti Kostoniemi nyrkkinsä pöytään ja viittasi vihaisesti selkää kohti ja sanoi hammasta purren puoluetoveri Pärssiselle:
— No, on totta kiesaa ja varjele sitä tuolla porvarikoplalla köyhälistön rahaa, kuten tuollakin Nikkis-pösöllä! Siinä on nyt koko illan huviksensa vain rinkiin rullannut ja rallatellut ja näytellyt tälle työkansalle, että on sitä rikkaalla riunoja rellutella.
<tb>
Nikkinen tuli vasta aamulla auringon noustessa rantaan — soutamalla.
Sinä päivänä ei »Jouhten» enää laiturin kyljessä papattanut tarpeen varalta. Ja mitenkäpä olisi papattanutkaan, kun sen säiliö oli tyhjä kuin nuoltu. Eikä Nestori käynyt siihen enää uutta pensiiniä panemassa.
Eipä hän ollut enää muutenkaan koko moottorista milläänkään, vaan jätti sen poikiensa hoteisiin.
Hän halveksii nyt periaatteen ja kokemuksen vankalla pohjalla venemoottoreita yhtä syvästi kuin moottoripyöriäkin.