VAATIMATON LISÄ YLILUONNOLLISTEN YLLÄTYSTEN HISTORIAAN
Allekirjoittaneen elämässä on sattunut muuan mielestäni eriskummainen yllätys, jonka toivoisin kernaasti liitettäväksi kainona kertomuksena ihmeiden historiaan todisteeksi yliluonnollisten yllätysten olemassaolosta.
Tarvitsin viime syksynä, tarkalleen sanoen syyskuun 25 päivänä, tusinan tavallisia paidannappeja. Menin siksi ostamaan niitä Tettaraisen puodista.
Tettarainen, perin arvoituksellinen olio ihmiskunnassa, jonka tapoihin kuuluu alinomainen silmien epäilyttävä vilkuileminen ja hermostunut, luihuileva hääräileminen, oli itse puodissaan. Hän onkin aina ostajan saapuessa puodissaan, koska hänellä ei ole emäntää, ei poikaa, piikaa eikä puotilaista.
Tettarainen kuunteli nappitarpeeni tavattoman tarkkaavaisena ja kiipesi kahden minuutin kuluttua päänsä kaupalla kolmen sylen korkeuksissa hyllyillään ja latoi niiltä eteeni tiskille täsmälleen laskettuna 36 erikokoista, -pituista ja -paksuista pahvilaatikkoa, uhaten lähteä hakemaan makasiinistaan toisen mokoman samanlaisia laatikoita, mutta luopui ilmeisen vastahakoisesti aikeestaan jyrkän protestini vuoksi.
Tettarainen avasi nuo laatikot ja levitti eteeni 3265 tusinaa
»Parisienne», »Patent», »Victoria», »Trade mark», »Non plus ultra»,
»Grand prix», »Made in Germany» y.m., y.m. paidannappeja.
Valikoin siitä lajista, jota oli ainakin 2000 tusinaa, mieleisiäni nappeja ja maksoin tusinasta kaksi Suomen Pankin takapuoletonta markan seteliä ja poistuin, Tettaraisen hykerrellessä käsiään.
Saman kuun viimeisenä päivänä saapui luokseni eräs sukulaisekseni lukeutuva (me olimme olleet kerran sattumalta samoilla päivälliskutsuilla) maalaisserkku, näki pöydälläni noita samoja paidannappeja, ihastui niihin ikihyväksi ja pyysi minua ostamaan niitä hänellekin puoli tusinaa.
Pistäydyin Tettaraisen puodissa ja tein paidannappikaupat suuremmitta seikkailuitta. Se vain eroa, että napit maksoivat sillä kerralla kolme markkaa tusina.
Lokakuun 5 päivänä ostin samoja nappeja telefonipuhelumääräyksen mukaan kaksi tusinaa maalaisserkkuni sisarentyttären miehen serkun tuttavan puolisolle. Hinta oli silloin 5 markkaa tusina.
Lokakuun 8 päivänä sain kirjeen mainitun maalaisserkun, anopin tädin pojan tyttäreltä, jossa hän pyysi minua ostamaan samoja nappeja tulevan miehensä paitoihin neljä tusinaa.
Ihmiskuntaa aina auliisti auttavan avuliaisuuteni ajamana lensin taas Tettaraisen puotiin, sain vielä kerran eteeni samat huonolta liisteriltä löyhkäävät 36 nappilaatikkoa ja niistä 48 nappia, hinnan ollessa sillä kerralla 7 markkaa tusina.
Saavuin kotiini kello 2,35 i.p. ja riisuin eteisessä päällystakkini. Huomasin silloin harmikseni kadottaneeni uudet käsineeni ja muistoksi saamani hauskan sikaarinimukkeeni. Etsittyäni niitä tarkoin eteisestä, eteisen rapuilta, pihamaalta ja kadulta, käsitin unohtaneeni ne Tettaraisen puotiin ja pistäydyin niitä sieltä tiedustamaan.
Käsineitäni ja sikaarinimukettani ei löytynyt sielläkään mistään. Päinvastoin tiedusti Tettarainen minulta jokseenkin terävästi, olisinko mahdollisesti luullut hänen tiskillä ollutta metrimittaansa kävelykepikseni ja ottanut sen mukaani. Metrimitta oli näet hävinnyt epäilyttävän merkillisellä tavalla minun puodissa käydessäni. Vieläpä lisäksi kauppiaan saksetkin, jotka tosin olivat jo ruostuneet ja poikkikärkiset, mutta vielä käyttökuntoiset sakset kuitenkin.
Poistuin Tettaraisesta hyvästiä sanomatta ja päättäen, etten astu enää jalallani hänen puotiinsa.
Toisin oli kuitenkin määrätty.
Saman kuun 10 päivänä sain näet jo mainitsemaltani tulevalta ja minulle täysin tuntemattomalta rouvalta suloisen ja huumaavalle orvokkihajuvedelle tuoksuvan kirjeen, jossa hän pyysi minua olemaan niin erinomaisen kiltti ja ostamaan noita »niin ihmeen ihastuttavan ihanteellisia» nappeja — hm — hänen nimettömiinsä kaksi tusinaa.
Etsien yhäkin onnettomia käsineitäni ja sikaarinimukettani ja toivoillen niiden ehkä kenties mahdollisesti löytyneen Tettaraisen puodista, riensin juoksujalkaa nappien ostoon.
Tettarainen vilkaisi asiani kuultuansa minuun arvoituksellisilla silmillään, huokasi haikeasti ja antoi sitten murheelliseksi muuttuvan katseensa painua rajahintahaililta vahvasti hajahtavaan vaakakuppiinsa. Sitten hän nosti katseensa, vilkaisi minuun kehoittavasti ja siirsi silmänsä luihuina liukuilemaan pitkin hyllyrivejä, joissa nappilaatikoita säilytettiin.
Nappilaatikkohylly oli typötyhjä. Laaja laatikkopino oli kadonnut.
Hyllyillä oli vain parin sentin paksuudelta suomalaista tomua.
Tettarainen huokasi taas ja levitti kuvaavasti käsiään. Sitten hän laukasi jännittyneen jousen kahdella surullisella sanalla:
— Myyty loppuun!
Palasin kotiini vakavana ja mietteissäni.
Lokakuun 13 päivänä (lukija huomatkoon hyväntahtoisesti luvun 13) kello 9,23 a.p. soi puhelimeni, kuinka sanoisin, salaperäisen paljon enteilevästi.
Kauppias Tettarainen tahtoi puhua kanssani, ilmoitti keskusneiti.
— Haloo! Onko herra Sam? Jaahah! Tettarainen täällä toisessa päässä. Hyvää huomenta! Oli pari päivää sitten kysymys eräistä priima paidannapeista. Ne, ikävä kyllä, olivat silloin lopussa. Muuan kaikkiruokainen tukkuostaja — noh, niin, niitähän on nykyisin kuin kirjavia kissoja, he, he! Nyt niitä nappeja olisi kuitenkin taas saatavissa. Vallan samaa lajia kuin edellisilläkin kerroilla. Tulivat tänä aamuna pikatavarana Tampereelta, erikoistilauksena suoraan tehtaasta. Haettiin juuri asemalta ja tuskin on ehditty vielä laatikoitakaan avata. Hinta tosin — hm, niin, se nyt on jonkin verran kohonnut — kysyntä kai suuri kaikkialla — mutta voidaan myydä teille, pysyvälle kundille, 15 markkaa tusina — —
Kiitin ystävällisestä tiedonannosta ja iloitsin, että voin tyydyttää tulevan rouvan kenties hyvinkin kipeän ja kriitillisen nappitarpeen.
Tullessani puotiin oli Tettarainen loistavalla tuulella. Tervehti oikein kädestä pitäen.
— Nappeja —? Jaahah! Onhan niitä. Priima lajia ja kuten ilmoitin, vallan samanlaisia kuin edellisilläkin kerroilla. Tulivat tunti sitten aamujunassa Tampereelta ja ehätettiin heti hakemaan asemalta. Hintakin perin kohtuullinen — näin huimaavana hinnannousuaikana, he, he, he. Vain toista markkaa kappale.
Tettarainen viittasi käsiään hykerrellen tiskillä olevaan laajaan laatikkokasaan.
— Suoraan tehtaasta, herra Sam! Suoraa päätä koneiden kynsistä, he, he!
Tuoreita ja vielä tehtaalle tuoksahtavia. Kas tässä. Erinomaisia, vai —?
Hän avasi erään suoraan Tampereelta tulleen, äsken asemalta haetun laatikon, ja veti siitä esiin joukon nappipahvikoita ja — minun toisen, kateissa olleen käsineeni.
Otin käsineeni, totesin siinä hansikasnumeroni ja nimimerkkini ja odotin toisen laatikon avaamista. Sieltä ilmestyi hänen metrimittansa ja minun sikaarinimukkeeni puoleksi polteltuine Bahara-Batteineen.
Kolmannesta laatikosta kohosivat nappipahvikoiden keralla toinen käsineeni ja hänen poikkikärkiset saksensa.
Suoraan sinä aamuna pikatavarana Tampereelta tulleina ja ihan äsken asemalta haettuina.
Kauppias Tettarainen oli yhtä yllättynyt tästä yliluonnollisesta tapahtumasta kuin allekirjoittanutkin. Ehkäpä hieman enemmänkin.
Kertomustamme on enää turha jatkaa. Sen jännittäväisyys päättyy näet tähän.
Jaa-ah!
Mikä on heikko ja avuton ihmislapsonen olevaisuuden ylevyydessä? Vain leikkipallo, jota aavistamattomat yliluonnollisuudet yllättävät milloin missäkin muodossa ja milläkin taholta! Väliin maan uumenista, väliin taivaan tarhoista, väliin samana aamuna Tampereelta tehtaasta tulleina.
Vuonna 1917 henkilökohtaisen kokemuksen mukaan vaatimattomaksi lisäksi yliluonnollisuuksien historiaan liitettäväksi muistiin kirjoittanut ja nimimerkillään todeksi vahvistanut
Sam.