KOLMASKYMMENESTOINEN LUKU.
— Tässä, teidän majesteettinne, ovat Yrjö Maunu Sprengtporten'in paperit.
— Ehrenström-hyväni (44), tepä olette onnistuneet oivallisesti ja paremmin kuin voin odottaakaan. En tietänyt oikein, mitä minun tuli ajatella, kun en kuullut teiltä niitäkään, en edes terveisiäkään.
— Minun täytyi olla suuresti varovainen; viestin lähettäminen, jopa ainoa sanakin, olisi voinut saattaa vaaranalaiseksi…
— Niin, niin, sehän on totta! Minulla oli monta syytä häntä epäillä (45) ja tässä on minulla todistuksia, — kuningas laski kätensä noille äsken vastaanottamillensa papereille, joita hän yhtä toisensa perään silmäili, samalla kuin Ehrenström kunniaa osoittavassa asemassa odotti hänen muita käskyjänsä. — Ehdoitus uuteen hallitusmuotoon Suomelle Hollannin mallin mukaan — jatkoi Kustaa-kuningas, — ja sen toteuttamiseksi pyyntö saada kaksi miljoonaa ruplaa eräästä pankista Suomessa. Eipä aivan hullusti mietitty, Sprengtporten-hyväni, eipä aivan hullusti! — ja ylenkatseellisella eljeellä heitti hän nuot lukemansa paperit eteensä pöydälle; — ja tässä keisarinnan armollinen suostumus. Foi de gentilhomme, nyt minulla on syytä… vihastuneen näköisenä keskeytti hän puheensa ja, tarkasti tähystellen Ehrenströmiä, kysyi hän vilkkaasti: — Noh, millä keinoin te onnistuitte?
— Alussa, teidän majesteettinne, en ollut laisinkaan huomaavinanikaan paroni Sprengtportenia, vaan pyrin niihin piireihin, joissa hän seurusteli ja joissa minä, toivoen teidän majesteettinne armollista anteeksiantamista, silloin tällöin rohkenin lausua muutamia vihollisia lauseita ruotsalaisesta hovista.
— Hyvä, hyvä!
— Näitä lauseita annoin kuulua yhä korkeammalla äänellä, ja eräänä päivänä tuli Sprengtporten luokseni ja sanoi luullaksensa minun olevani hänen miehiänsä sekä tarjosi minulle sihteerinvirkaa luonansa. Minä vastustelin, sanoen itselläni olevan muita aikeita, mutta paljon puhuttelemisen jälkeen myönnyin rupeamaan ja… teidän majesteetillanne ovat hänen paperinsa.
— Teidän uskollisuuttanne ja intoanne, Ehrenström-hyväni, tulen kyllä palkitsemaan. Niin, Kaisa-keisarinna joutuu kylläksi kireälle Portin kanssa, kuten arvelen. — Kuningas hymyili ja, nyökäten Ehrenström'ille armollisesti päätänsä, jatkoi hän: — Jääkäätte nyt tänne, näytelmä alkaa heti, te tulette saamaan kuulla joitakuita Kraus'in suloisia säveleitä, me näemme jälleen toisemme, minulla on teille tilaa loosissani.
Jokseenkin hajamielisen näköisenä katseli kuningas tätä näytelmää; mutta hänen hajamielisyytensä muuttui kuitenkin äkkiä tuleksi ja leimuksi — hän oli saanut tietää erään uutisen juuri kuullessansa muutamia eräässä ranskalaisessa kometiassa olevia kevytmielisiä sanasutkauksia — uutisen, että Venäjän ministeri Konstantinopolissa, Bulgakov, oli suljettu noihin "seitsemään Torniin", ja että Turkki oli julistanut Venäjälle sodan.
Kuningas astuskeli nyt näytelmähuoneen lämpiössä edestakasin Armfelt'in rinnalla, keskustellen tuosta tärkeästä uutisesta:
— Enpä kuitenkaan luullut asian niin käyvän, — lausui hän. — Heidenstam (46) on toimittanut tehtävänsä hyvin. Tämä on meille ilopäivä!… Enpä tule aivan helposti unohtamaan Syyskuun 19 päivää. Nyt, ystäväiseni, saat tulla mukanani Tanskaan, minä matkustan sinne itse, se on tukala toimi… mutta Tanskan kanssa liitossa Venäjää vastaan… niin, saatpa nähdä, että tulen tempaamaan pois hampaat tuolta kaikkea nielevältä pedolta; se on jo liian kauan ammoitellut kitaansa meitä nielläksensä — noh, niin, mitä sanot Ruotsin entisten Itämeren-maakuntain takasin valloittamisesta?… Ehrenström on siihen varsin sovelias, ja minä tulen lähettämään hänet Viron- ja Liivinmaalle tiedustelemaan aatelisten mielipiteitä, ja onko heillä halua Ruotsin avulla suistaa venäläisten i'es niskoiltansa, ja Engeström'in tulen minä lähettämään Varsovaan…
Sitte kääntyi Kustaa-kuningas Kaarlo-herttuaan ja, lyöden häntä keveästi olalle, tarttui sekä tämän käsivarteen kuiskasi hänen korvaansa:
— Mitä sanot kohta syttyvästä sodasta ja mahdollisuudesta saadaksesi kantaa Kuurinmaan kruunua?
— Käteni sekä miekkani Ruotsin ja teidän majesteettinne edestä!
— Lähtekäätte Hagaan, jossa minä tulen pitämään neuvottelua… sinne olon jo käskenyt Toll'in ja Ruuth'in (47), — ja, huomaten ruhtinaan kysyvän silmäyksen, lisäsi hän äkkiä: — ei, ei, ei Armfelt'ia, ei vielä… hän ei suvaitse Toll'ia, eikä Toll häntä. Heti näytelmän loputtua me lähdemme, ei ennen, sillä se herättäisi huomiota; vielä on suurin salaperäisyys tarpeen Kaarlo hyväni.
Esirippu oli vajonnut, ja keskiyöllä riensi kuningas pois
Drottningholm'ista Hagaan.