KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
Sodat ja puolueriidat olivat jokapäiväisinä puheenaineena, ja Magdalena seurasi näiden vaiheita suuremmalla tahi vähemmällä välinpitäväisyydellä, aina sen mukaan, miten paroni Armfelt oli niissä osallinen eli niihin sattuva.
Aselevon tehtyä Tanskan kanssa tuli hänen sydämellensä joku levollinen aika. Armfelt oli hänen läheisyydessänsä; hän oli täydellisesti onnellinen.
Vuoden 1789 valtiopäivät, aatelisten kukistaminen ja hallitusmuodon muuttaminen olivat hänestä jokseenkin vähäpätöisiä tapahtumia. Mitä piti hän lukua noista myrskyisistä ajoista, vähennetystä tahi laajennetusta vallasta, kunhan vaan hänen oma viehätysvoimansa oli pysyväinen ja hänen sydämensä epäjumala sen rajattomaksi tunnusti?
Hovin huvitukset olivat tänä talvena tulleet yhä harvalukuisimmaksi. Nuot vanhat ylimysperheet olivat milt'ei kokonansa vetäyneet pois kuninkaan seurapiiristä. Ett'ei tämä tapahtunut tuottamatta hänelle todellista kaipuuta, siitä oltiin vakuutetut, ja hänen kuiskaeltiin lausuneen:
— Koska en voi kuluttaa elämääni hauskuudella, olen halunnut elää kunnialla historiassa, ja kaikki pyrintöni on nyt tähdätty siihen suuntaan.
Tuo tyytymätöin puolue kävi sillä välin ahkeraan tervehtimässä Sofia Albertina-ruhtinatarta, ja koska Kaarlo-herttua syystä tahi toisesta pysyi liittyneenä kuninkaasen ja täten petti heidän toiveensa, alettiin nyt erinomattain suosia Fredrik-ruhtinasta. Charlotta-herttuatar, joka tavallisesti kannatti puolisonsa valtiollisia mielipiteitä, etsi kuitenkin nyt ahkeraan kälynsä seuraa, tunnustaen avosydämisesti mielipiteensä sekä itse kuuluvansa tuohon tyytymättömään puolueesen, jolloin Armfelt hymyillen oli kuiskannut Magdalenalle, että herttua halusi puolisonsa avulla säilyttää selkäänsä vapaana. Magdalena oli kuitenkin yhä jokseenkin välinpitämätöin kaikista näistä mielenosoituksista ja heittäytyi varsin levollisesti onnellisuutensa unelmiin.
Kevään tullessa heräsi hänessä kuitenkin uusi levottomuus.
Ne vieraat valtakunnat, jotka hieroivat jokseenkin otollista rauhaa Venäjän kanssa eivät olleet voineet saada mitään aikaan, ja hämäriä, epämääräisiä sotahankkeita aiottiin ruveta jälleen panemaan toimeen. Kustaa-kuningas oli päättänyt voittaa itsellensä edeltäjöidensä huimaavaa sotakunniaa, ja hänen loistavia urotöitä harrastava mielensä oli taaskin virkistynyt ensimäisten vastoinkäymisten synnyttämästä alakuloisesta, ja hän mietti nyt täydellä todella uuden sotaretken toimeenpanemista.
— Nämät kauheat, kammoksuttavat sodat herättävät minussa kuolettavaa tuskaa, — lausui Magdalena, tehden eräänä suvipäivänä palvelusta ruhtinattaren luona.
— Ratkaisevia tapahtumia ei ole toisella eikä toisella puolen sattunut, ja meillä ei siis ole suuria rauhan toiveita, — vastasi Sofia Albertina, joka meni lausumaan tervetulleiksi muutamia ylhäisiä ja siis tyytymättömään puolueesen kuuluvia naisia, jotka näillä tervehtimässä käynnillänsä eivät varsin paljo koettaneetkaan salata tunteitansa kuningasta kohtaan, ja jonkun muistuttaessa hänen ivallista luonnottansa, keskeytti kreivitär Lantinghausen kiivaudella:
— Hänen kerrotaan valtiopäivillä nimittäneen meitä, naisia, viidenneksi valtiosäädyksi ja sanoneen kunnioittavansa meitä enemmän kuin kaikkia neljää säätyä yhteensä.
Ruhtinatar ei voinut pidättää hymyilyänsä, keskeyttäen: —
Mieluisempaahan kuin kunnioittamista, emme voi vaatiakaan.
— Emme, emme tosin; kuitenkin riippuu asia siitä, missä suhteessa… minä tiedän varmalta taholta hänen sydämellisesti nauraneen, kun hänelle kerrottiin meidän sekaantuvamme päivän valtiollisiin kysymyksiin.
— Jos meidän mielipiteemme olisivat enemmän olleet sopusoinnussa hänen omiensa kanssa olen vakuutettu, ett'ei hän olisi nauranut, vaan armollisella hymyilyllä…
— Hyvät naiset, — lausui ruhtinatar vilkkaasti keskeyttäen: — muistakaatte hänen majesteettinsa olevan minun veljeni ja meidän hallitsevan kuninkaamme!
— Teidän korkeutenne suokoon armollisesti anteeksi, — vastasivat molemmat naiset pian ohimenevällä nolostumisella.
Tässä silmänräpäyksessä astui Södermanlannin herttuatar huoneesen, hän joka kiivastuneena Liljehorn'in kehnosta käyttäymisestä Ölannin tappelussa väliin oli nimittänyt häntä petturiksi ja väliin antanut viittauksia, että Kustaa-kuningas, joka kentiesi kadehti puolisonsa, herttuan, sotaonnea merellä oli suuri syy siihen, että laivasto ei totellut herttuan käskyjä.
— Ei, ei, — keskeytti Sofia Albertina mielenliikutuksella, — ei koskaan Kustaa-kuninkaalla, ei koskaan! Eipä hänen vihamiehensäkään voisi esiintyä semmoisella epäluulolla, enkä käsitä, miten sinä… Ei, ei mistään syistä olisi Kustaa-kuningas voinut toimia niin halventavaisesti itseänsä sekä kantamaansa nimeä!
— Niin, sinä voit kyllä olla oikeassa, ja minustakin näyttää hän tätä nykyä olevan liian hyvä ystävä Kaarlolle, voidaksensa tällä tavoin…
— Noh, kun tämän huomaat itsekin, Charlotta, kummastuttaa minua vieläkin enemmän, että olet voinut antaa viittauksia semmoisesta kelvottomuudesta Kustaa-kuninkaan puolelta, — vastasi Sofia Albertina jalolla mielikarvaudella vilkkaissa kasvoissansa; — ensiksi sinä esiinnyt mitä kauheimmilla uutisilla ja sitte mitä hirveimmillä epäluuloilla.
— Niin, ystäväiseni, eihän aina tarkoiteta mitä sanotaan, ja olkoon mitä tahansa, niin voihan tällaisilla ajoilla…
— Sillä yhteiskunnan asteella, jossa sinä olet, on todellakin anteeksiantamatointa esiintyä sellaisilla ajattelemattomilla lauseilla.
Herttuatar otti nöyryydellä vastaan tuon ankaran nuhteen, ja läsnäolevat naiset riensivät vakuuttamaan, että he puolestansa, ja mitä heillä muutoin olikin kuningasta vastaan, kuitenkin pitivät häntä liian hyvänä ruotsalaisena, omatakseen edes pienintä aijettakaan ruotsalaisten sotakunnian ehkäisemiseksi.
Yksinään jäätyänsä seisoi Sofia Albertina kauan avonaisessa akkunassa vajonneena syviin ajatuksiin, jotka koskivat hänen kolmea veljeänsä: — Heittäytyä vehkeilemisiin ja heti säikähtää, kunnianhimoisia, velttoja ja voimattomia, sellaisia he ovat, Kaarlo ja Fredrik, — hän ajatteli, — ei kumpaisellakaan heistä olisi rohkeutta jos tarvittaisiin. Heissä oi ole äitini ylevää henkeä, Kustaa-kuningas on ainoa… Kustaa-parka, tämäkö siis on ainoa tulos hallituksesta, joka alkoi niin loistavasti ja onnellisesti… sinä olet joutunut asemaan, jossa sinua väärin arvostellaan… miksi et tyytynyt tuohon vähäpätöisempään, vaan kuitenkin kunniakkaampaan toimeen, että olisit; ollut rauhan ylläpitäjänä ja harrastanut alamaistesi edistystä siveellisessä ja taloudellisessa vaurastumisessa… miksi, niin, miksi et sitä tehnyt! Sofia Albertina peitti kasvonsa käsillään, ja alakuloisuuden sekä levottomuuden huokaus kuului hänen huuliltansa.