KUUDESTOISTA LUKU.
Oleskeltuansa lähes yhden vuoden ulkomailla, palasi Kustaa-kuningas Elokuun 2 päivänä Tukholmiin. Tuo uhkaava ilmoitus, että Tanska kuin myöskin Venäjä varustelivat, joudutti hänen kotiinpalajamista. Hyökkäystä Tanskaa vastaan ei kuningas tällä hetkellä ajatellut; sen sijaan alkoi hän miettiä ja puuhailla keinoja tämän valtakunnan suosion saavuttamiseksi.
Sill'aikaa kun nämät todellisen vaaran uhkaukset panivat kuningasta mietiskelemään ja hän mitä innokkaimmin ajatteli näiden poistamista, ei häntä kuitenkaan mikään estänyt antaumusta nyt kuten ainakin seuraelämän sulolle sekä hänen tavallisille huvituksilleen ja ajanvietoillensa.
Muutama viikko kotiin palajamisensa jälkeen kutsui hän veljensä ja sisarensa hovineen Drottningholmiin. Tämä antoi nyt aihetta muutamiin juhlallisuuksiin, joihin Magdalena Rudenshöld'kin valmistelihe osalliseksi.
Sinä päivänä, jona ruhtinatar saapui huvilinnaan, piti kuningatar suuret kemut. Kuningas oli palannut, ja kansan tarvitsi saada nähdä tuota kuninkaallista komeutta; se oli jälleen saanut takasin jumaloimansa hallitsijan ja tulisi nyt saamaan ilon nähdä hänet koko valtansa mahtavuudessa ja koko sen majesteetillisessa loisteessa.
Niissä pidoissa, joita tavallisesti vietettiin ennen tuota julkista kansan silmissä esiytymistä ja joita kuningatar tänä päivänäkin vietti, noudatettiin mitä juhlallisimpia hovitapoja. Eräässä pöydässä pelasi kuningatar, katrillia (erästä korttipeliä) virkamiesten kanssa, joilla vähintänsäkin oli kenraalin arvo. Nämät antoivat seisovallansa kortit pelikumppaleillensa ja joka kerta syvästi kumartaen kuningattarelle. Kun korttein jakaminen tuli hänen vuorollensa, teki tämän toimen päivystäjänä oleva kamariherra, joka sen varalta koko pelin kestäessä seisoi hänen tuolinsa takana sekä pelin lopussa kuningattaren puolesta maksoi tahi otti vastaan rahat. Kuningas pelasi kolmea- ja neljänkymmentä (jonkinlaista uhkapeliä korteilla) eräässä vihriällä veralla peitetyssä, pitkässä pöydässä. Samassa silmänräpäyksessä kuin kuningas työnsi tuolinsa pöydän äärestä, lopetti kuningatarkin pelinsä jo nousi pois pöydästä, vaikka kortteja paraikaa olisi jaettukin. Peliä kesti noin tunnin verran tahi viisi neljännestä. Kun sitte julkista aterioimista pidettiin, istuivat nuot kuninkaalliset henkilöt pöydän pitkällä puolella, ja vastakkaisella puolella seisoi hovijunkkari, joka leikkeli ja asetti pöytään ruokia.
Hoviseurue seisoi puoliympyrässä vähän matkan päässä, vaarinottaen kunnioitusta osoittavaa vaitonaisuutta Kuningas nyökkäsi milloin yhdelle, milloin toiselle ja viittasi milloin yhtä, milloin toista tulemaan luoksensa. Nämät seisoivat juttelun kestäessä kumarruksissansa kuninkaan istuimen takana ja vetäytyivät sitte vähitellen takaisin toisten piiriin; jotakuta toista viitattiin jälleen tulemaan j.n.e. Muille ei annettu yhtään illallista näissä julkisissa aterioimisissa, joihin yleisöä päästettiin katselijoiksi. (34)
Heti ruhtinattaren tultua saapui kuningas parhaimman suosikkinsa, paroni Kustaa Mauritz Armfelt'in, seuraamana. Kuninkaan lausuttua sisarellensa tervetuliaiset tuolla miellyttävällä tavalla, joka oli hänelle omituista, ollessansa hyvällä tuulella tahi tahtoessansa viehättää, lähestyi paroni Armfelt ruhtinatarta. Magdalena Rudenschöld seisoi aivan ruhtinattaren takana ja kuultuansa Armfelt'in nimen, tämän nimen, joka jo oli herättänyt hänen uteliaisuuttansa, vetäytyi hän hiukkasen syrjään, nähdäksensä tätä miestä, jota kaikki olivat maininneet niin kauniiksi, niin vastustamattomaksi; hänen silmänsä kiinnittyivät paroniin, ja kohdaten hänen silmäyksensä keskeytti tämä kohteliaan puheensa ruhtinattarelle ja lisäsi ainoastansa: "Teidän korkeutenne hovi on tullut kauniimmaksi."
Tämän julkisen imartelemisen kuultuansa ja nähdessänsä sitä ihailua, joka ilmestyi hänen silmäyksissänsä nousi heleä puna Magdalenan poskille, ujo kainous valtasi hänen sielunsa, hänen sydämensä sykki milt'ei kuuluvasti, ja hän vetäytyi jälleen ruhtinattaren seljän taakse.
Mikä ihmeellinen viehätysvoima oli hänen tummanripsisissä, sinisissä silmissänsä, voima, jonka vaikutuksen Magdalena tunsi kauan sittemminkin, kuin hän oli kääntynyt poispäin hänestä, ja joka täytti hänen sielunsa sanomattomalla autuudella.
Hetket kuluivat. Kaikesta mitä hänen ympärillänsä tänä ehtoona tapahtui, tiesi hän vaan sen, että paroni Armfelt usein oli hänen läheisyydessänsä ja että hän väisti tätä kuin myöskin että mielittelevät naiset hymyillen kuultelivat hänen korupuheitansa, samalla kuin hänen silmäyksensä usein etsivät Magdalenaa.
Lemmen aamurusko oli noussut hänen sydämessänsä ja loi heijastustaan hänen poskillensa, sytytti auringon loistoa hänen silmiinsä; hänen hipiänsä oli huikaisevan valkoinen, ja huulensa paisui purppuraisina sekä hänen tukkajauhoilla tiputellut hiuksensa vivahtelivat kullalta. Mitähän hän Magdalenasta piti? Olikohan hän paronin mielestä todellakin kaunis?
Magdalenan täytyi heittää silmäys kuvastimeen. Hän kohtasi tämän silmäyksen ja hymyili: tiesikö hän, mitä Magdalena ajatteli, ja pitikö hän lukua tämän ajatuksista hänestä?
Juhlallisuus sekä tuo julkinen aterioiminen oli loppunut. Tukholmalaisia sekä vieraita maaseutulaisia oli velvollisuutensa mukaan saapunut näkemään rakastamaansa hallitsijaa ja koko hänen komeuttansa. Magdalena ei ollut huomannut tuskin mitään tästä kaikesta, ja nyt oli hovi ko'olla kuningattaren yksityisessä huoneustossa.
— Ilma on ihana tänä iltana… menemmekö puistoon kuuvalossa kävelemään? kysyi kuningas.
Esitys herätti yleistä mieltymystä, ja muutaman minuutin kuluttua oli tuo äsken niin tyhjä puisto täynänsä kävelijöitä, joiden iloiset lauselmat ja leikilliset pilapuheet häiritsivät yön hiljaisuutta.
Korkealla taivaalla kuumottava kuu loi valoansa suhisevien puiden yli, tunki näiden oksien väliin, ja noilla leveillä puukujilla ja käytävillä häälyi leikkiviä varjoja ja sinertäviä säteitä.
Nuot monet suihkulähteet, joita siihen aikaan oli Drottningholm'in puistossa heittelivät väräjäviä kristalleja vaskisen kuvapatsaiden yli, nuot marmorialtaiden edessä olevat, syyskukista taidokkaasti muodostetut kummut levittivät valjun tuoksun ympärillensä.
Hengittäen kukkain tuoksua seisoi Magdalena nuoren tyttöjoukon keskellä. Hän koetti karkoittaa itsestänsä niitä ajatuksia, jotka koko tämän illan olivat tehneet hänet niin tavallista erilaiseksi, jotka olivat muuttaneet hänen vilkkaan puheliaisuutensa vaitioloksi ja ikäänkuin tuudittaneet hänet outoihin, epämääräisiin unelmiin, joilla ei ollut mitään suuntaa, vaan joissa oli yksi ainoa varmuus, se näet, että Kustaa Mauritz Armfelt ihmetellen oli häntä silmäillyt.
Hän, jolla oli kyky miellyttää ketä tahtoi… hän oli siis tahtonut häntä miellyttää?
Sen vilkkaan pakinoimisen ajalla, johon Magdalenakin nyt otti osaa, leijaili tämä ajatus lakkaamatta hänen mielessänsä; yht'äkkiä hän vaikeni, hiekka kirisi hänen takanansa ja hän kuuli läheneviä askeleita. Aavistuksensa sanoi hänelle, kuka tulija oli; tyttöjoukko hajosi, ja Armfelt sillä ritarillisella ryhdillä, joka hänellä oli omituinen, seisoi tervehtien Magdalenan edessä.
— Te, nuoret immet, olette mieluummin kukkien parissa: — vertaistensa seurassapa parhain viihtyykin.
— Perhoset leijailevat kukkien ympärillä, ja siksipä te, paroni Armfelt, etsittekin nuorten impien seuraa, lausui kreivitär Vrede, joka seisoi Magdalenan läheisyydessä; — mutta nyt arvelen, että noudatamme toisten esimerkkiä ja astuskelemme Kiinaan päin.
Vitkallisesti kulkien eteenpäin astuskeli nyt Magdalena paroni Armfeltin rinnalla. Tyyni elokuun yö oli lämmin, ja järven pinnalle oli levinnyt usvan keveä hopeaharso.
— Onpa milt'ei kummallista, ett'ei minulla koskaan ennen ole ollut onnea kohdata teitä, neiti Rudenschöld; lausui nyt Armfelt, tarkastellen Magdalenan ujoja silmäyksiä, — ja te olette kuitenkin kolme vuotta oleskelleet Sofia Albertina-ruhtinattaren hovissa!… Nuoren kaunottaren olemassa olo ei jää kuitenkaan koskaan tietämättömiin; olen usein kuullut teitä mainittavan.
Samassa silmänräpäyksessä kuului järveltä joitakuita mandolinin ääniä, jonka jälkeen sieltä alkoi kuulua erään italialaisen pursilaulun tuttuja säveliä.
— Karstenpa siellä laulaakin; kuningas on pannut toimeen tämän odottamattoman huvin, kuului nyt joka haaralta, ja sen seuraelämässä luvallisen vapauden nojassa, joka linnassa oli sallittu noille valituille, hovipiiriin kuuluville henkilöille, alkoivat kaikki kuulijat taputella käsiänsä, odottamatta ensiksi kuninkaan merkin antoa.
Tuskin oli laulu vaijennut, kun puiston syvimmästä varjostosta virtasi harmonionääniä, ja ikäänkuin merkin saatua leimusi tuliroihuja Kiinan ympärillä, jota kävelijät nyt olivat lähestyneet; ovet lensivät auki tähän Lovisa Ulrikan lempipaikkaan, ja portailla näkyi kiinalaisjono, joka, mandariini edellänsä, meni kuningattaren luokse. Heittäen itsensä maahan Sofia Magdalenan jalkoihin pyysi mandariini, jolla oli Elia Schröderheim'in kasvonjuonteet, häntä suomaan heille sen armon, että tulisi heidän herransa asuntoon ja että hän suvaitsisi tuoda muassaan ne herrat ja naiset, jotka olivat hänen seuruessansa.
Hymyillen suostui kuningatar sekä seurasi tuota kirjavaa jonoa, ja portailla oli kuningas häntä vastaanottamassa, joka vaatehittuna loistavaan, itämaalaiseen pukuun, täällä häntä tervehti ja johti hänet jonkinlaatuiselle korkealle valtaistuimelle sekä istuutui hänen rinnallensa.
— Hyvät herrat ja naiset, lausui kuningas ranskaksi, — kaikki huoneet ovat täynänsä pieniä pöytiä, jotka tulevat pian olemaan katettuina kiinalaisilla ruokalajeilla. Rohkenenko pyytää teitä olemaan minun vieraanani?
Kova-ääninen torventoitotus seurasi näitä sanoja, ja hoviseurue kokoontui noiden herkullisten pöytäin ympärille, samalla kuin kiinalaisissa puvuissa olevat palvelijat toimeliaina juoksentelivat edestakasin.
— Minä pidin kävelyn kuuvalossa milt'ei tätä parempana, kuiskasi Armfelt Magdalena Rudenschöld'ille; — panettekohan pahaksenne, kun sanon tämän illan tuntuvan minusta onnellisimmalta elämässäni?
— Kuinka monelle olette jo kuiskanneet näitä sanoja? vastasi Magdalena, joka nyt oli jälleen saanut entisen vilkkautensa.
— Niin, sellaisia sanoja olen kentiesi lausunut, neiti Rudenschöld, mutta en ole koskaan ennen, kuin vasta nyt, tietänyt, ett'ei niissä ollutkaan mitään perää. Te pudistatte päätänne, te ette minua usko! Muistatteko, mitä äsken näitte kuvastimessa? Niin, se kuva, sepä minua opetti käsittämään…
Magdalena riensi pois hänen luotansa, kuuntelematta hänen puoliääneen lausuttujen sanojensa jatkoa.
Tuo unenkaltainen, kummallinen tila oli tällä silmänräpäyksellä poistunut hänen sielustansa. Hän tunsi viehättävän sulon, tietäessään, että paroni Armfelt silmäyksillänsä seurasi kaikkia hänen liikkeitänsä, ja hän teeskensteli siis vilkasta virnuilemista, samalla kun hän yhä väisteli paronia.