NELJÄSKYMMENESKOLMAS LUKU.
— Epämääräisiä lupauksia, makeoita miellittelysanoja; mutta joku sellainenkin sana, jonka tulee ottaa huomioonkin… Niin, parasta on tallentaa kaikki hänen kirjeensä, — sanoi kuningas eräänä toukokuun päivänä, vuonna 1791, paroni Armfelt'ille, joka taaskin kohdeltuna tuolla entisellä ystävyydellä, auttoi kuningasta lukemaan joitakuita Katharina-keisarinnalta tulleita kirjeitä, joita Kustaa-kuningas ennen Aacheniin matkustamistansa halusi järjestää ja tallentaa. — Kas tässä on hän kirjoittanut jotakin ranskalaisista oloista… niin, Parisista tulevat uutiset muuttuvat yhä peloittavimmiksi.
— Todellinen murhenäytelmä, teidän majesteettinne, johon historiasta saa etsimällä etsiä vastakohtia.
— Mutta jota voivat ruveta seuraamaan, — vastasi Kustaa-kuningas, jonka sääliminen noiden ranskalaisten Bourbonein kohtaloa ei ainoastansa ilmaantunut ystävyyden osoituksissa ja turvapaikan tarjoamisessa, vaan hän oli myöskin ensimäinen Europan ruhtinoista, joka oli tarjonnut sotajoukkonsa ja laivastonsa Ludvig XVI:sta valtaistuimen ylläpitämiseksi.
- Minä olen Axel Fersen'iltä, — lisäsi kuningas, vaijettuaan hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena, — saanut tiedon, että Ludvig-kuningas aikoo puolisoinensa salaisesti lähteä Ranskasta. Niin, pako on nyt minun mielestäni heidän ainoa pelastuksensa, ja sitte täytyy ulkomaalainen apu tulla väliin, palauttamaan järjestystä. Mikä minulle tässä asiassa on tuottanut suurta iloa, on Katharina-keisarinnan tarjoamat sotajoukot ja rahat Ranskan palvelukseen käytettäväksi. Niin, luulenpa tässä asiassa onnistuneeni herättää keisarinnan erinomaista sääliväisyyttä.
— Epäilemättä, teidän majesteettinne! Kreivi Stackelberg on lukenut minulle otteen eräästä Zouboff'in kirjoittamasta kirjeestä, jonka milt'ei sanasta sanaan luulen muistavani, ja muun muassa kirjoittaa hän melkein näin: Tätä nykyä vannoo meidän hallitsijattaremme ainoastaan Ruotsin kuninkaan nimessä, ja hän kertoo meille satoja kertoja päivässä, että sittekun kuningas on alkanut ajatella samoin kuin hänkin Ranskan olosuhteista, tulee asiat menemään hänen toivonsa mukaan, — ja että oli olemassa ruhtinas, joka ei ainoastansa kyennyt tekemään suurta ja laveaa suunnitelmaa, vaan oli myöskin varustettuna niillä ominaisuuksilla, joita tämän toteuttamiseen tarvitaan, sekä että kuningas tulisi olemaan hänen ritarinsa, jonka edestä hän mitä hartaimmin tulisi rukoilemaan ja pitämään mitä tehokkaimpia neuvoja sekä toimia, tämän pääsemiseksi tarkoitustensa perille.
Kuningas hymyili: — Kohteliaasti sanottu, lausui hän, — niin, keisarinna kentiesi tuhlaa kohteliaisia sanoja ja lupauksia; mutta näiden viimeksimainittujen toteuttaminen… foi de gentilhomme, miten on hän täyttänyt Verälän rauhanteossa antamansa lupaukset apuvaroista? Minä tahdon kuitenkin pitää Stackelbergiä kireällä, kunnes kaikesta tästä jotakin syntyy! Mutta kaikessa tapauksessa ei keisarinnan Norjaa koskeva ehdoitus ole hyleksittävä, ja minä myönnän maanalojen voittamisen Norjan puolelta olevan meille tärkeimpiä sekä hyödyllisimpiä kuin kaikki Suomen kalliot, Viipurikin siihen luettuna, niin kauan kuin Venäjällä tulee olemaan jalankaan levyinen maanala Itämeren rannikolla sekä laivasto; silloin on vähästä arvosta, onko Ruotsilla Suomessa joitakuita korpia enemmän tahi vähemmän. Mutta minä tulen kuitenkin yhä vaatimaan Savonlinnan sekä Korkeakosken meille luovuttamista ja tarjoamaan ruotsalainen Karjala väliksi… Niin, miten Katharina-keisarinna käänteleikse ja väänteleiksekin, tulen kuitenkin pian ottamaan selon, mitä hänen kilpensä alla piilee.
— Mitä avunantoon tulee, luulen hänen majesteettinsa tulevan täyttämään kaikki, mitä teidän majesteettinne…
— Niin, sen saamme nähdä! Nyt matkustan minä kuitenkin heti Aachen'iin; sieltä tahdon lähteä kohtaamaan Ludvig-kuningasta ja Maria Antoinettea Montmédyyn, johon he aikovat mennä ja jossa saamme suullisesti sopia keskenämme parhaasta tavasta heidän jälleen asettamisesta entiseen valtaansa.
Kuninkaan kasvot loistivat toivosta sekä luottamuksesta. Hänen arkuutensa yksivaltaisuudesta sekä kunnianhimonsa ja nuot lupaavat toiveet äärettömistä rahallisista eduista olivat ne monet vaikuttimet tuohon intoon, jolla hän sekaantui päivän tapahtumiin ja niihin tuleviin seikkailuihin, joita nämät puolueriidoista levottomat ajat voivat tuoda mukanansa.
— Niin, minä lähden, ja sinun tulee valtiosihteeri Franc'in kera jatkaa keskusteluja kreivi Stackelberg'in kanssa, — lausui kuningas, joka hymyillen lisäsi: — ja muistakin: rahoja, niin, etupäässä rahoja!
— En tule jättämään huomaamatta enkä täyttämättä ainoatakaan niistä neuvoista, joita teidän majesteettinne suvaitsee laskea sydämelleni, — vastasi suosikki, joka nyt oli sulkenut erääsen kuninkaan kirjoituspöydässä olevaan laatikkoon nuot läpiluetut kirjeet.
— Kuinka olenkin halunnut täältä päästä! Sitä ennen on minulla joitakuita asioita ja hommia, jotka kuitenkin ehdin tällä lyhyellä ajalla toimittaa!
Kustaa-kuningas nyökkäsi nyt Armfelt'ille ystävällisesti jäähyväisiksi. Ja vuorotellen puuhaten hallitustoimissa, valtiollisissa vehkeilyissä, kirjallisuudessa ja huveissa pääsi hän yhä lähemmäksi lähtöpäiväänsä.
Tämä oli toukokuun 24 päivä. Ainoastansa muutamain ystäväinsä seuraamana saapui kuningas kesäkuun 14 päivänä Aacheniin.
Loistava joukko vallankumouksen vihollisia ympäröi Ruotsin kuningasta, jota kaikkein silmät vartijoitsi, tervehtien häntä pelastaja-enkelinänsä.
Henkilöt sellaiset kuin Artois'in kreivi, markiisi Bouillé, paroni Breteuil, Pamiers'in piispa, rouvat d'Harcourt, Lamballe y.m. seurustelivat täällä kuninkaan kanssa, ja heidän haaveilunsa yksinvaltaisuudesta saattoi heidät kaikki mitä toivorikkaimmalla innostuksella kuultelemaan Kustaa-kuninkaan neuvoja ja aikeita.
Myöskin tuo jalo Ranskan kuningatar osoitti hänelle kunnioitustansa, tietäen pitää arvossa Kustaa-kuninkaan ritarillista intoa kuningaskunnan eduksi, ja lahjoitti hänelle kultamiekan, johon oli piirretty sanat: "sorrettujen puolustukseksi!"
Kuningas itse lausuu Oxenstjernalle eräässä kirjeessä Aachen'ista kesäkuun 16 päivältä 1791:
"Täällä olen kohdannut milt'ei kaikki Ranskan suuret henkilöt. Kaikki nämät loistavat maanpakolaiset ovat miellyttäviä seurakumppaneja. Heissä elää yhtä katkera viha kansalliskokousta vastaan, kuin he ovat kaikessakin liioittelevia, josta teillä ei voi olla käsitystäkään. Onpa todellakin heidän kuulemisensa ja näkemisensä sekä kummallista että surkeata…"
Tuota kohteliaisuutta ja hienoa aistia, joka oli Kustaa-kuninkaassa synnynnäistä, osoitti hän kaikille näille maanpakolaisille. Hänen neronsa ei koskaan väsynyt uusien suunnitelmien tekemisessä, joista toinen oli usein toistansa kummallisempi, ja jota arveluttavimpia kuninkaan esittelemät hankkeet olivat, sitä enemmän ne viehättivät hänen mielikuvitelmaansa.
Saatuaan lentoviestin kautta tietää ranskalaisen kuninkaallisen perheen paosta meni Kustaa-kuningas jalkasin heitä vastaanottamaan ja laski kello kädessä, millä minuutilla he tulisivat saapumaan.
Mutta turha oli tämä hänen odotuksensa; mitä synkimmät aavistukset heräsivät hänen mielessänsä, ja pian sai hän tiedon, että kuninkaallisten pako oli tullut ilmi, ja että he, kiinniotettuina Varenissa, vangittuina tuotiin takaisin Paris'iin.
Kustaa-kuninkaan tekemät suunnitelmat eivät enään kelvanneet, uusia täytyi keksiä, ja sangen tärkeä kysymys oli myöskin: kuka tulisi koko tuon Ranskaa vastaan ryntäävän, yhdistetyn sotajoukon johtajaksi?
Katharina-keisarinna oli sanonut haluavansa täksi Ruotsin kuningasta. Tähän imartelevaan ehdotukseen, joka niin suuresti miellytti Kustaa III:nen turhamielisyyttä ja kunnianhimoa tuli kuitenkin toisten suurien hovien ynnä ranskalaisten ruhtinoiden lausua myöntymyksensä. Tämän johdosta lähetti kuningas kreivi Fersen'in Vien'iin ja paroni Tauben Coblenz'iin, antaen näille toimeksi vaikuttaa hänen eduksensa, jonka tehtyä hän itse viipymättä palasi kotia.
Tulisiko kuningas taaskin pian lähtemään Ruotsista esiintyäksensä
Ranskassa? Tämä kysymys antoi paljo ajatuksen aihetta sekä Kustaa
III:lle että yleisölle.
Vienissä ja Coblenz'issa olivat asiat kuitenkin menestyneet huononpuoleisesti; mutta Fersen sai uuden käskyn kiihoittamaan kuningasta tehokkaasen toimintaan, ja Venäjän puolelta riippui asia miltei yksinomaan siitä, ryhtyisikö kuningas itse välittömästi näihin meteleihin; mutta Katharina kieltäytyi kumminkin tänä vuonna ottamasta osaa minkäänmoiseen toimintaan.
Erilaisia tapahtumia sattui nyt joka päivä, jotka vaikuttivat, että Berlinissä, Vienissä ja Parisissa toivottiin vallankumouksen pysähtyvän Ludvig-kuninkaan hyväksymällä uuden hallitusmuodon, ja yleisen turvallisuuden jälleen palajavan jonka johdosta pakolaisia ja vieraita valtoja ahkeraan kehotettiin lakkaamaan aseilla varusteleimisesta.
— Nämät ovat liian varhaita toiveita, Kaarlo-hyväni, — lausui kuningas eräänä päivänä Södermanlannin herttualle, heidän kävellessänsä Hagan syksyn kellastumassa puistossa. — Minä puolestani olen tarkoin oppinut tuntemaan Ranskan olosuhteita. Vallankumouksen myrskyt meuruavat siellä vieläkin, eivätkä tule niin pian lakkaamaankaan. Jos kuninkaan veljet ja pakolaiset nyt palajavat isänmaansa rajojen sisäpuolelle, ovat he hukassa, samoinkuin jo pidän Ludvig-kuninkaan ja Maria Antoinetten olevan. Katharina on samaa mielipidettä kuin minäkin, ja onpa verratoin lyhytnäköisyys luulla järjestyksen Ranskassa ilman mitäkään palajavan. Minä jatkan siis rykmenttien varustamista kaikella, mitä sotaretkellä tarvitaan. Niin, minulla on tuhannenkin hanketta mielessäni, ja yhä veisaan minä vaan tuota vanhaa virttä: jos minulla vaan olisi rahoja, kylläksi rahoja!
— Olenpa siinä tapauksessa milloin tahansa valmis laulamaan samaa teidän majesteettinne kanssa — keskeytti herttua hymyillen.
— Niin, rahanpulasta on päästävä! Armfelt kehottaa innokkaasti valtiosäätyjen koolle kutsumista ainoana pelastuksena. Olen paljo epäillyt, mutta olen kuitenkin nyt päättänyt kutsua säädyt valtiopäiville.
— Sepä on näinä aikoina liian rohkeasti tehty, ja ruhtinoiden on syytä peljätä saavansa nähdä yhtä surullisia kohtauksia kuin Ranskassakin, — vastasi herttua.
— Se on tosi, — vastasi kuningas vilkkaasti; — mutta siinä tapauksessa olen päättänyt ennen ehkäistä kuin tulla ehkäistyksi, ja minä työskentelen paraikaa uuden hallitusehdoituksen laatimisella, jonka hyväksyttyä kuninkaanvaltaa ei voi valtiosäätyjen oikut kukistaa eikä häväistä ja joka kuitenkin tulee, toivoakseni, sovittamaan kaikki puolueet, sillä se tulee perustumaan kansan lailliseen osanottoon hallituksessa yleisillä vaaleilla sekä kaksikamari-laitokseen. Kuninkaan silmät loistivat nerosta sekä vilkkaudesta ja hetken kuluttua lausui hän: — Valtiollisesta pakosta täytyi minun saada vakuutuskirja hyväksytyksi, jonka jälleen aion peruuttaa, niin pian kuin olosuhteet sen sallivat, ja minä tulen riemulla jälleen antamaan alamaisilleni kaikki ne oikeudet, jotka minä heiltä olen riistänyt. Niin, kun kerta olen toteuttanut kaikki unelmani ja pannut toimeen kaikki mielitekoni, silloin tahdon levätä, ja elämäni loppupäivät tulevat kulumaan onnellisina ja rauhallisina… katsos Brunnsvik'in tyyntä pintaa… noin, kas noin, tulee elämäni olemaan! Ja tässä uudessa linnassani, jonka vertaa rakennustavan kauneudessa ei ole, tahdon viettää vanhuuteni ja yksinäisyydessä johdattaa mieleeni nuoruuteni rakkaimpia muistoja!
Kuninkaan kasvot olivat lempeän, haaveilevan näköiset, ja ajatuksiinsa vaipuneena astuskeli hän edemmäksi. Äkkiä synkistyi hänen otsansa, ja hän jatkoi huoaten:
— Auringon lasku on ihana purppurassaan; mutta Brunnsvik'in pinta näyttää ikäänkuin veriseltä. Tulevatko minun tulevaisuuden unelmani jäämäänkin pelkiksi unelmiksi?
Kuninkaan tätä kysyessä muuttui herttuan kasvot hieman, samalla kun hän iloisesti vastasi: — Unelmia ja todellisuutta, Kustaa. Niin, mitä meidän elämämme muuta onkaan kuin yhä jatkuva jono tulevaisuuden unelmia?