NELJÄSTOISTA LUKU.
Tuo laskiaishuvien tapainen juhla, jonka kuningas oli toimeenpannut sisarensa huviksi ja vihkiäksensä hänet samalla Quedlinburg'in luostarin pääjohtajattareksi, oli ollut erinomaisen onnistunut ja hauska sekä todellakin muutamaksi hetkeksi temmannut ruhtinattaren surullisista ajatuksistansa; mutta hän kieltäytyi kuitenkin itsepintaisesti ottamasta osaa mihinkään uuteen huvitukseen. Hoviväki ei voinut kylläksi ylistellä Schröderheimin oveluutta eikä Armfeltin viehätysvoimaa Magdalenalle, joka halulla kuulteli niitä juttuja, joita hänelle Gripsholmin oloista kerrottiin.
— Koko maailma ihmettelee tuota Armfelt'ia lausui hän piloillansa, — näyttääpä ikäänkuin epäsuostuisa onni aina tahtoisi estää minua häntä kohtaamasta, jott'en parahimmalla tahdollanikaan voi ottaa osaa tähän ihastukseen.
Magdalenan täytyi kuitenkin yhä pysyä alallansa, ja nytpä kävi ruhtinatar joskus nuorta hovineitiänsä tervehtimässä, ja täynänsä lempeyttä sekä hyväntahtoisuutta tiedusteli hänen vointiansa. Tämä hiljaisessa yksissä elelemisessä vietetty talvi liitti Magdalenan lähemmin ja kiinteämmin hallitsijattareensa, vaikka hän, jo täydellisesti parantuneena, välistä ikävöi kaikella nuoruuden maltittomuudella sitä aikaa, jolloin maailma huvillensa taaskin olisi hänelle avoinna. Tätä ikävöimistänsä koetti hän kuitenkin salata ruhtinattarelta, joka niiden huvitusten pyörteiden koskemattomana, joiden keskellä kuningas oli vaikuttavana voimana, vietti aikojansa lujasti päättäneenä, että hän itse sekä hänen hoviväkensä eleleisivät hiljaisessa yksinäisyydessä, niinkauan kuin suruvuosi hänen niin suuresti rakastetun ja kaivatun äitinsä jälkeen kestäisi.
Kuninkaan aika kului nyt kuten ainakin tuhansissa eri puuhissa. Hallintotoimia; sodan hankkeita ja salaisia varustuksia; kunnianhimoisia, valtioviisaalla sukkeluudella toimeenpantuja aikeita, tehdäksensä vaikutusvoimansa tuntuvaksi milt'ei jokaisessa europalaisessa hovissa: mietiskelyjä saada Puola tunnustetuksi vanhaksi Vasan suvun perintömaaksi; näytelmiä, näyttämö-, tanssi- ja kirjailijatointa; komeata esiintymistä kuninkaana ja pieniä huviretkiä tuntemattomana; samppanjakemuja, naamiaisia, tanssi-iltamia, julkisia aterioimisia, joissa hovitapoja mitä ankarammin noudatettiin, ja yksityisiä, hauskoja sekä vallattomia kekkerejä; — jokseenkin tuollaista oli Kustaa III:n viettämä elämä, mutta huolimatta näistä vaihettelevista toimista ja huveista heräsi välistä hänen sielussansa kalvava levottomuus, joka tuotti hänelle synkkiä aavistuksia tulevaisista onnettomuuksista.
Sellaisella hetkellä tapasi hänet valtiosihteeri Elis Schröderheim, joka tuli esittelemään hänelle eräitä tärkeitä asioita.
— Ei nyt, Elis, lausui kuningas keskeyttäen, — minulla on muuta miettimistä! Katarina-keisarinnalta olen tänään saanut ikävän kirjeen, jatkoi hän hetken vaijettuansa: — minä ai'on siihen vastata… häntä ei saa loukata, mutta samalla en väisty tuumaakaan omista aikeistani. Olinpa varomatoin, antaessani hänen aavistaa hankkeitani. Se ajatus, että minun… että Ruotsin valta voisi lisääntyä, on hänelle silmätikkuna. Hän tahtoo välttämättömästi saada Tanskaakin Ruotsin ja Venäjän välillä olevaan "perheliittoon" mutta minä en sitä tahdo, tämä maa on suljettava siitä pois. Vaan ei hiiskaustakaan kenellekään hänen ja minun välisistä suhteistamme; minä tahdon että kansa luulee niiden olevan mitä parhaimpia.
Kuningas vaipui vähitellen yhä syvempiin mietteisin, jolloin hän astuskeli edestakasin; vihdoin kohtasi hänen loistavat silmäyksensä Schröderheim'iä, ja pysähtyen hänen eteensä jatkoi Kustaa-kuningas:
— Ei, minun täytyy omin silmin saada selville Europan todellinen asema! Sen valtiollinen elämä on vielä mitä suurimmassa sekasotkussa; mutta vuoden sisään taitaa kaikki ruveta selvenemään. Minun täytyy päästä kaikkein valtiollisten tointen ja kiekahduksien keskustaan, jossa minun on helpompi saada hyötyä olosuhteista kuin täällä (29). Sanalla sanoen, minun täytyy matkustaa, sitä olen jo kauan ajatellut! Täällä kotona vallitseva yksitoikkoisuus kiusaa minut kuoliaaksi! Niin, sinä naurahdat, Elis, mutta elämä täällä on ijäti yksitoikkoista, jolla ei enään ole minulle mitään viehätysvoimaa eikä hauskuutta, eikä se enään voi miellyttää minun ajatuksiani. Loukkaantunut käsivarteni (30) vaatii Pisan kylpyjä; yleisön silmissä on tämä tekosyy riittävä matkaani, jonka haluan tehdä sekä valtiollisista että muistakin syistä… Niin, minun on ottaminen selvä koko tuosta vapaamuurarien järjestelmästä, jossa Kaarlo-veljeni on niin vilpas osanottaja. Tahdon tavata tuota vallankärkkyjää ja tulla hänen kauttansa koko yhdistyksen johtajaksi; minä haluan päästä sen perille, mitä heidän keskuudessansa toimitaan. Se kumminkin on varma, että tässä maassa sen vaipan alla piilee valtiollisia hankkeita, ja olenpa luvannut itselleni… niin, selvyyttä kaikessa!
Kuningas vaikeni ja näytti yhä enemmän vaipuvan syviin ajatuksiin; hymyily, joka hänen puhuessansa oli karkkaantunut hänen huuliltansa, ei näyttänyt tahtovan palata, eikä mitään auringonpaistetta ollut niissä silmäyksissä, joita hän hajamielisen näköisenä väliin heitti suosikkiinsa, joka ystävän säälillä ja alamaisen kunnioituksella vihdoin lausui: — Jalo kuninkaani, te olette murheissanne.
— Minä ajattelen tulevia aikoja ja niitä, jotka ovat menneitä, vastasi kuningas; — minun hallitusajastani on kymmenen vuotta kulunut, kymmenen onnellista vuotta, Elis; mutta minkähänlaisia tulevaiset tulee olemaan?
— Teidän majesteettinne viisaan hallinnon kautta tulee tulevaiset olemaan yhtä onnellisia maallemme kuin teidän majesteettinne itsekin.
— Minä luotan täydellisesti kansan rakkauteen; minä tiedän olevani sen lemmityinen, ja tämä tieto on minun suurin onnellisuuteni ja kunniani… mutta sittekin, Elis, en voi irroittaa itseäni ahdistuksesta, joka synkkänä hiipi ympärilläni… onhan nyt tuo onnetoin Maaliskuu… tuntuu ikäänkuin jotakin kauheata olisi minulle tapahtumaisillansa, ja minä kysyn alituisesti: koska, missä ja miten?
Kuningas oli tarttunut Schröderheim'in käsivarteen, ja alkaen levottomasti astua hovin huoneiden laattiata, jatkoi hän:
— Ja kun tähän tulee lisäksi nuorimman poikani sairaus… niin, tiedäthän kuinka rakas hän minulle on, ja mitä toiveita minulla on hänestä! Mutta minä en saa kauan pitää häntä Elis; lääkärit ovat sen minulle sanoneet. (31) Tämä on onnetoin kuukausi minulle ja minun suvulleni. Minulle on julkisesti sanottu ja salaisesti kuiskattu, että minun pitäisi varoa Maaliskuuta… oma tunteeni, Elis, sanoo minulle, että tällä ennustuksella on perustusta. Minä tunnen tulevani ennen aikaani temmatuksi täältä pois, jollakin julmalla tavalla.
— Kartoittakaa nämät surulliset ajatuksenne, teidän majesteettinne, pyysi Schröderheim, mitä ankarammasti hämmästyneenä kuninkaan levottomasta katsannosta.
— En voi niitä karkoittaa, en tällä kertaa… väliin se minulle tosin onnistuu, mutta tässä silmänräpäyksessä olen ikäänkuin masennettu. Tämä on yksi minun raskaita hetkiäni, sellaisia minulla on monta… olenpa mielissäni, Elis, että sinä nyt olet luonani! Mutta kun raskain hetki tulee, onkohan minulla silloin kylläksi voimaa kestämään kohtaloani? Tulenkohan silloin olemaan yksinäni ja hyljättynä, vai ystävien ympäröimänä? — lausui kuningas, joka huokaillen ja kyyneleet silmissänsä pysähtyi katselemaan Kaarlo Stuartin kuvaa. Osoittaen tätä jatkoi hän: toivon mieluummin saadakseni kuolla, kuten tämäkin, mestauslavalla, kuin tulla surmatuksi jonkun Damiens'in tahi Ravaillac'in kädellä. (32)
— Jumalan avulla ei sellainen hetki milloinkaan ole tuleva! Oi, sire, oman menestyksenne takia älkäätte antautuko sellaisiin synkkiin mielikuvitteluihin!