TOINEN LUKU.
— Olenko sovelias tällaisena? Kysyi Magdalena, kohottaen toisella kädellään keveätä, valkoista juhlapukuansa, joka verhosi hänen heiveröistä vartaloansa, ja katsellen pieniä jalkojansa, joiden viehättävä muodostus kokonaan tuli näkyviin hänen ahtaista silkkisukistaan ja atlaskankaisista kengistänsä, — Näin tulen minä kumartamaan, vai pitäisikö sen tapahtua vieläkin syvempään? — Ja tuo nuori tyttö toki peilin edessä muutamia viehättäviä eljeitä, kumartuen syvään alas laattiaan päin. — Niin, jospa sinä, Karolina olisit mukana!
— Näillä ajettuneilla poskipäillä näyttäsin minä todellakin kauniilta! vastasi tämä nauraen.
— Se on ikävää! Jos sinä olisit ollut minun läheisyydessäni, olisin silloin tällöin voinut saada viittauksen siitä, mitä on tehtävä, mitä ei. Mutta saman tekevä, sinä tulet olemaan tyytyväinen minuun näkemään, ett'en ole sellainen lapsi, joksi minua luulet! Mikä kuume minulla on mikä sydämen tykytys?
Hän painoi käsiään rintahansa vilkasi peiliin. Viehättävämpää kuvaa ei tuo kirkas lasi voinut heijastaa. Huikaisevan valkoinen hipiä, loistavat lempeät, siniset silmät, kultaiset hiukset, jotka höyhenenkevyisinä kutrina liehuivat hänen päälaellansa, valuen ales hänen lumivalkoisille olkapäillensä, hymyilevien purppurahuulien välissä helmien kirkas kiille — sellainen oli kuva! Voiko Magdalena muuta kuin riemuita hymyillä?
— Nyt vielä hiukkanen tukkajauhoa, niin olen valmis! Ja hän kietoi vaipan ympärillensä sekä antoi päänsä sisärensä käsiteltäväksi, joka auliisti teki viimeiset parannukset Magdalenan vaatetuksessa.
— Niin tyttöseni, nyt saat kelvata! lausui kreivitär Rudenschöld, luoden tarkastelevan silmäyksen tyttärensä somaan pukuun. — Joudu, vaunut ovat aikoja olleet portaiden edessä!
Magdalenan olkapäille kiedottiin nyt kevyt päällysvaate, ja hän seurasi äitiänsä vaunuihin. Hänen astuntansa muistutti hiukan säikähtyneestä metsäkauriista. Miten tulisi hän käyttäymään tässä hovissa, jossa vallitsi ankarat ranskalaiset hovitavat? Mutta hän hymyili taaskin pian hemmoitellun lapsen huolettomuudella. Mistäpä hän oikeastansa levotoin olisikaan?
Vähän tämän jälkeen alkoi hän puhua äidillensä siitä, mikä nyt enin oli hänen sydämellänsä, vakuutti lopulta, että hän puolestansa olisi valmis milloin tahansa suutelemaan kädelle ketä tahansa.
— Karta varomattomia lauseita Maalin! varoitti häntä kreivitär, jonka silmät äidin ylpeydellä kääntyi tähän hänen nuorimpaan ja rakkaimpaan lapseensa; ja loppumatkalla piti hän pienen, hyvää tarkoittavan esitelmän hyvästä käytöksestä ja hienosta sivistyksestä.
Kuinka ihana sunnuntai! Aurinko paistoi, ja mehiläisiä sekä perhosia leijaili niityn kukkasilla! Magdalena ei tulisi milloinkaan unohtamaan tätä päivää ihmeellisine, viehättävine levottomuuksineen.
Vaunut pysähtyivät. Äitinsä rinnalla kulki hän käytävien kalterein ja etehisten läpi. Mitä loistavia pukuja, mikä tungos! Läsnäolijat järjestivät itsensä, niin hyvin kuin voivat, jokseenkin arvonsa mukaan kahteen pitkään riviin. Magdalena tunsi itsensä aivan levolliseksi ollen puolittain piilossa äitinsä takana. Nyt alkoi esittely ja kuninkalliset henkilöt astuskelivat pysähtyen siellä täällä, hymyilivät, kumartelivat ja juttelivat. Äkkiä huomasi Magdalena seisovansa majesteetein edessä; hän kumartui syvään samalla kuin hänen korvansa hiljaa soivat ja hänen silmänsä huikenivat, ja kun hän taas kykeni käsittämään, mitä oli tapahtumassa, piti äitinsä häntä kädestä, lausuen:
— Hän on vielä niin nuori, milt'ei lapsi — teidän majesteettinne!
Magdalena näki kuninkaan suuret, vilkkaat silmät luodun häneen, samalla kun hymyily ilmautui kuninkaan huulille.
— Nuoruus ei ole mikään vika, kreivitär! lausui hän ja oli samassa kuningattaren kanssa jo hyvän matkan päässä heistä, ennenkuin Magdalena oikein voi käsittää sen vaikean hetken olevan onnellisesti ohitse ja itsensä tulleen esitellyksi heidän majesteeteillensa.
Nyt esittelymenojen loputtua alkoi jumalanpalvelus. Kirkossakin noudatettiin mitä ankarimpaa säätyeroitusta rientäessä valitsemaan istumasijoja. Kreivitär Rudenschöld asettautui istumaan valtioneuvosten rouvain penkkiin, ja Magdalena meni ujona hovineitojen luokse, mutta koska nämät pitivät itseänsä ylhäisempänä tuota tällä hetkellä tykkänään hämillänsä olevaa kaunotarta, osoittivat he hänet pois joukostansa. Silmät luotuna alespäin ja vitkallisilla askelilla meni hän erääsen syrjässä olevaan penkkiin, jossa hän vavisten istahtui erään vanhan kenraalin viereen. Hänen kultaisien olkatöyhtöjensä ja tupsujensa takaa silmäili nyt nuori tyttö ympärillensä. Aivan hänen lähellänsä seisoi pitseillä reunustettuihin silkkinuttuihin puettuja hoviherroja, jotka syvään kumartelivat muutamille kasvoiltaan maalatuille naisille, joilla oli mustia tekopilkkuja olkapäissään ja poskillansa. Synnin tunnustusta luettaessa viuhtoivat naiset viuhkoillansa, tahi avasivat hajuvesi-pulloja ja sienikoteloita ja näyttivät niin tyyneltä ja välinpitämättömiltä, ikäänkuin olisivat he luulleet maailman synnit olevan kaukana itsestänsä. Eräässä penkissä aivan Magdalenan lähellä istui eräs kamariherra, joka saarnan aikana usein katseli häntä silmälasien avulla, ja hän kuuli tämän lausuvan naapurillensa: "Kuka tuo tyttö on, joka istuu tuolla kenrali Horn'in vieressä ilmeisenä näytelmäesineenä Jumalan seurakunnan edessä?"
— Minä tiedän ainoastansa: mitä näen: viehättävän ruusunupun, hennon kukan varhaisimmassa loistossaan, vastasi eräs nuori hovipalvelija, heittäen veitikkamaisen silmäyksen tyttöön, joka seuraten toisten naisten esimerkkiä, levitti viuhkansa, jonka taakse hän piiloitti punastuvat kasvonsa.
Kirkosta mennessään pysähtyi kreivinna Rudenschöld ja esitti Magdalenan muutamille ylenpalttisesti koristetuille naisille, jotka puhuessansa salavinkaan silmäilivät toistensa pukuja.
— Jumalani, johan te olette täysikasvuinen nainen, lausui kreivitär Vrede lyöden leikillänsä Magdalenaa viuhkallaan käsivarrelle. — Sepä oli ihana saarna! Sitte aljettiin puhua muista asioista, tehtiin monenmoisia suunnitelmia tulevan viikon huvituksien varalta, kerrottiin nykyään vietetyistä pelikokouksista ja huviretkistä, jonka jälkeen vihdoin aljettiin pakinoida kilpataistelusta, jonka kuningas aikoi panna toimeen.
Sykkivin sydämin kuulteli Magdalena. Huveja ja taaskin huveja — ja nyt oli hän itsekin näiden viehätysten ja tarumaisten juhlain pyörteiden keskellä, joita tässä hovissa niin runsaasti vietettiin, ja kun vihdoin otettiin puheeksi päivällisen syöminen kreivitär Vreden yksityisessä huoneessa, seurasi tuo nuori tyttö mukana, ollen ikäänkuin unessa ja milt'ei kajoamattakaan niihin ruokiin, joita hänelle tarjottiin, tullen ainoastansa tarkkaavaiseksi, kun kreivitär kysyi hänen äidiltänsä, josko tämä aikoi jäädä operanäytelmää katsomaan.
— Kaiketi minä jään, vastasi tämä, samassa kun Magdalenan rukoilevat silmäykset olivat tähdätyt häneen päin.
Ja nyt oli hetki käsissä, jolloin operanäytelmän piti alkaman. Loosit täyttyivät. Mihin vaan heitti silmänsä, säteili valoa, loisti hohtokiviä, ja ruusunpunaisilla huulilla ilmaantui viehättäviä hymyilyjä. Kauniita naisia imarteli kokonainen laveri hoviherroja, joilla oli tukkajauholla riputettuja kiharoita otsallansa; leikillisiä komppasanoja vaihdeltin ja miellyttävillä eljeillä kuiskailivat silkkiin puetut herrat lemmen suloisuudesta ja tunteidensa ikuisesta kestäväisyydestä, joita kuiskeita heidän sydänkäpynsä kuultelivat, joko heittäen viehättäviä silmäyksiä tahi jaellen viuhkoillansa pieniä rangaistuksia.
Hiljaista hälinää kuului silloin läpi koko salin, mutta vaikeni heti. Kuningas astui sisään — tämä kuningas, joka ei ainoastansa ollut ensimäinen arvoltansa, vaan myöskin ololtansa ja käytökseltänsä. Missä hän vaan esiintyi oli hän empimättä ovelin sekä viehättävin seuramies ja seisoi siinä nyt lempeästi hymyillen tuolle ylhäiselle seuralle, joka oli hänen ympärillänsä, ja hän näytti Magdalenasta milt'ei puoli jumalalta, jonka ympärillä "laulu heräsi," samalla kun hurmaavat huvitukset näyttivät kasvavan hänen askeleidensa jäljistä.
Eräs Kraus'in sepittämä sävellys kaikui salissa. Soitanto kuului ikäänkuin laulu metsässä kevät-aamuna, ja kuningas taputteli käsiänsä juhlapukuisille laulajille ja laulajattarille. Mikä vilkkaus, mikä tuli siinä silmäyksessä, jolla hän tarkasteli näyttelijöiden liikkeitä! Ainoastansa näyttämöön oli hänen huomionsa kiinnitettynä, ja ylhäisimmästä alhaisimpaan näyttiin tässä salissa yksimielisellä tarkkaavaisuudella oltavan yhtä mieltä kuninkaan kanssa; liehakoiminen ja kuiskaukset olivat tauonneet.
Magdalena istui äitinsä lähellä. Hän kuulteli soitantoa ja laulun ihmeellisiä säveliä. Tuon nuoren tytön mielikuvitelma oli vilkkaasti juoksevan puron kaltainen, milloin muistellen mennettä, hiljaista elämäänsä lapsikamarissa ja noita vaikeita läksyjänsä, jotka kaikeksi onneksi nyt ainiaaksi olivat ohimenneet, milloin taaskin rientäen eteenpäin ajassa, jolloin hän halusi olla kauniin kauniimpienkin joukossa, se, jonka puoleen kaikkein näiden hoviherrain ihastus kääntyisi. Suloinen hymy ilmausi hänen lapsellisilla, pyöreillä kasvoillansa, samassa kun hänen silmäyksensä lensi ympäri salin. Tämä päivä, jota hän niin paljo oli ajatellut, niin paljon ikävöinyt, tämä päivä oli nyt hänelle ihana, iloinen, autuaallinen todellisuus. Ja olihan hän itsekin ikäänkuin perhonen niityllä, liehuen huvitusten päiväpaisteessa, leijaillen sinne tänne, nauttien kyllälti suloisia, tuoksuja ja juoden riemujen taivaallista kastetta!
Mutta miksi laulu hänen ympärillänsä vaikeni? Ah, esirippu vajosi, operanäytelmä oli loppunut!
Mahtavuudella, joka sopi hänen arvollensa, nousi kreivitär Rudenschöld istuimeltansa ja kääntyi Magdalenan puoleen, joka hehkuvin poskin kietoi harsopukunsa kiinnemmäksi yllensä, seuraten vitkallisesti äitiänsä, joka lausui:
— Meitä on käsketty illalliselle kuningattaren pöytään!
— Pyydän tuhat kertaa anteeksi, arvoisat naiset! lausui nyt kuningattaren hovimarsalkka estäen Magdalenaa menemästä eteenpäin. Nuori tyttö pysähtyi aivan hämillänsä, kuunnellen aivan uutta, hovitapoja koskevaa kysymystä: Oliko hän arvollinen syömään iltaista kuningattaren seurassa?
Magdalena punastui ja vaaleni. Joko nyt kaikki oli lopussa? Eikö hän tulisi pääsemäänkään hoviin? Tuskissansa koki hän lukea äitinsä silmistä, tämän äidin, joka tyynenä ja olematta kuulevinansakaan, mistä puhe oli, iloisesti jutteli muutamain vanhempien naisten kanssa, varmalla vakuutuksella siitä, minkälainen se vastaus tulisi olemaan, jonka nyt virkaatekevä kamaripalvelija oli hänelle tuomaisillansa.
Aivan nykyisin oli kahden illalliselle käsketyn neidin täytynyt lähteä pois illallisetta, kertoi hän, koska näiden isä ei ollut kreivi; kuitenkin koska nyt vanha kreivi Kaarlo Rudenschöld oli sekä kreivi että valtioministeri, pidettiin hänen tyttärensä arvollisena hoviin pääsemään illalliselle.
Pariovet aukenivat. Tästä silmänräpäyksestä alkaen voi Magdalena pitää itseänsä hoviin kuuluvaksi.