YHDESTOISTA LUKU.
— Hän oli niin ystävällinen ja hyvänsuopa, että seurasi meitä aina
Eläintarha-kaupunginosaan (13) saakka.
Tuo pieni ompelijatar, jonka Magdalena kutsuttanut luoksensa Fredrikshoviin, seisoi kunniata osoittavassa asemassa tuon nuoren hovineidin edessä, joka kangaskappaleiden, harsojen ja nauhojen ympäröimänä oli kysynyt, miten tuon edellisen illan seikkailut vihdoinkin olivat päättyneet.
— Äitini oli aivan menehtymäisillänsä säikähdyksestä, jatkoi tyttö, — tänään ei hän ole jaksanut nousta vuoteeltansa. Niin me emme olisi rohjenneet mennä niin myöhään ulos, jos ei…
— Jos ei, kertoi Magdalena alavalla ystävällisyydellä, — te voitte luottaa minuun!
Tuo nuori, uljas hovineiti, kuinka onnellinen hän itse olikaan! Jonkinlaisella ihmettelemisellä katseli hän noita kalpeita, umpinaisia ja murheellisia kasvoja, jotka nyt kyyneltyneinä kääntyivät pois hänestä.
— Olihan eräs henkilö, jota äitini välttämättömästi tarvitsi tavata eilen, eräs henkilö, joka asuu pienessä hökkelissä Eläintarha-kaupunginosassa… ja sinne tulemme mekin nyt muuttamaan…
— Asumuksennepa tulee olemaan kovin syrjässä, kun tarvitsee teidän apuanne… lupaan kuitenkin pitää teitä muistissani ja, niin paljo kuin voin, kehua muillekin teidän ompelustanne. Nyt on minulla kuitenkin itsellänikin hyvä joukko korjuutettavaa… tuon hameen reunus on silitettävä ja uudestaan poimuttava, ja tässä on kangasta uuteen päällysvaatteesen… mutta olinpa unohtaa, minulla on niin paljo puuhaa Svartsjöhön muuttamisen takia, ett'en kentiesi satukaan olemaan kotona, kun tulette töitänne tuomaan. Olisi sentähden hyvä, jos saisin heti maksaa teille!
Tuo kalpea tyttö tankkasi aivan hämillänsä suurkiitoksia, samalla kun ilon puna äkkiä leimahti hänen poskillansa. — Mutta tässähän on liian paljo rahaa!
— Oh, minulla on niin paljo työtä teidän varaltanne! Kas tuossa on eräs kaulus à la Medicis, tuossa eräs kankea kaulus ja tuossa eräs ruotsalaista mallia; tässä on harsoa, ja teidän tulee valmistaa minulle äärettömän monta pöhötintä pitsihihoihini! Magdalena puhui hätäisesti, tyytyväisenä ja iloisena mielessänsä, laski hän kädestään silkkikukkaronsa, joka entuudestansakaan ei ollut kovin raskas ja joka nyt tuli aivan keveäksi, katsellen samassa hyväntahtoisuudella, jossa ei enään ollut alavaisuutta, tuota tyttöä, jonka murheellinen muoto melkoisesti oli kirkastunut, ja lempeyttä täynänsä jatkoi tuo nuori neiti: — Jos voin joskus olla teille avuksi, niin tulkaa vaan ujostelematta luokseni!
Tuskin olivat nämät sanat tulleet lausutuiksi, kun Daschka-kreivitär astui huoneesen.
— Olettepa toimessa, näen ma, lausui hän, osoittaen tuskin huomattavalla päännyökkäämisellä tuntevansa tuon nuoren tytön, joka nyt syvään lyykistyen poistui. — Mutta minun mielestäni pitäisi teidän jo olla kovin kyllästynyt tuohon ruotsalaiseen pukuun!
— Se on niin mukava… ei tarvitse vaivata päätänsä! Niin, Kustaa-kuningas tiesi kyllä, mitä hän teki. Nuot ranskalaiset kuosithan panevat teidät kokonansa ymmälle! Ajatelkaas, kuinka suuri säästö meille tulee, kun pääsemme noudattamasta tätä kuosia. Jumalani, ja kun vielä ajattelee, mitä kaikkia te tarvitsette! Magdalena oli vaiti muutaman silmänräpäyksen, jonka jälkeen hän veitikkamaisesti hymyillen lausueli:
— Niin, mik' on esimerkiks' Lisatta?
Töyhtöt, tupsut, soljet, helmet,
Sormukset ja myssyt rimsut,
Verkot, kassat, kähertimet,
Ristit, viuhkat, varjostimet,
Hameet, laahukset ja kaaput,
Hepeneet ja hetalehet,
Pitsit, huivit, silkit, saalit,
Hohtokivet, kellot, maalit,
Otsarivat, tekotukat,
Päähykset ja hunnut, sulat,
Rannerenkaat, vitjat, paulat,
Harsot, röijyt, esiliinat,
Hajuvedet, palatiinit,
Rintineet ja kureliivit,
Turnyyrit ja krinoliinit,
Hatut, nauhat, korvarenkaat,
Puuhkat, ripsit, poimut, solmut,
Laskokset ja ruusukkehet,
Sormikkaat ja kalvoisimet,
Viitat… liioittelematta
Kaikki nää, on, näet, Lisatta! (14)
— Oh, me tarvitsemme paljon enemmän, lausui tuo kaunis kreivitär hilpeällä naurulla, — enemmän kuin puolet on jäänyt unohduksiin! Mutta, jos teitä tahdotaan saada säästäväisiksi, ei vaatteiden kuosi voi estää kankaiden kalleutta: Niin, te kaunotar-parat olette tuomitut ikuiseen yksitoikkoisuuteen! Teidän kuninkaanne ihmetteleminen — jota samaa minäkin tunnen, — meni aivan liiaillisuuteen, kun te tässä asiassa noudatitte hänen mieltänsä. Ei mikään maailmassa olisi saanut minua taipumaan siihen! Mutta unohdanpa kokonansa sanoa, että tulin tänne viemään teidät muassani. Minä matkustan kohta pois ja tahdon nauttia teidän läsnäoloanne niin paljo kuin mahdollista, varsinkin tänä iltana, sillä minun tee-iltamaani kokoontuu pieni, ystävällinen seura, vapaaherratar Rålamb, paroni Armfelt… mutta kesken puheen, mitä pidätte hänestä?
— En muista koskaan nähneeni paroni Armfelt'iä.
— Hän on vaarallinen mies, Madelaine, jota minä varoitan teitä katselemasta liian läheltä.
— Ei mitään hätää, vastasi Magdalena iloisesti.
— Älkää sanoko niin, Madelaine; ei yksikään nainen jonka suosioon hän haluaa päästä voi häntä vastustaa.
— Epätietoistahan on, haluaisiko hän päästäkään minun suosiooni.
— Oh, te olette kylläksi kaunis!
— Olkoon niinkin, mutta minusta tuntuu tuollaiset vastustamattomat henkilöt vastenmielisiltä!
— Jättäkää arvostelunne siksi, kunnes olette hänet nähneet! Niin, älkäähän olko niin nopsa pudistelemaan päätänne! Tiedättekö, aivan äskettäin en voinut olla häneltä kysymättä, miten hän menetteli, saadaksensa kaikki naiset itseensä ihastumaan? "Minä jumaloin kauneutta (15)," oli hänen ainoa vastauksensa; mutta olisittepa nähneet hänen silmänsä, Madeleine, olisitte olleet hukassa!
— Te jo todellakin olette, vastasi Magdalena hymyillen.
Ah, Madelaine, minä olen jo entisestään häneen ihastunut, ja ihastukseni alkoi jo kokonaista kaksi vuotta sitte, ollessani Spaan kaupungissa! oikeastansa olikin se hän, ku sai minut tulemaan tänne! Jo ensi hetkestä, kun tulin hänen tuttavaksensa kreivitär Ramel'in perhessä, miellytti hän minua suuresti! Kuinka hyvin minä muistan sen illan! — Daschka-kreivitär vaikeni moniaan silmänräpäyksen ja katsoen suoraan eteensä haaveilevalla miettimisellä, joka loi hänen tummille kasvoillensa uutta suloa, jatkoi hän: — Me istuimme ulko-ilmassa kuistilla… aurinko oli juuri laskemaisillansa, meidän juttelumme koski, en tiedä oikein minkä johdosta, kummallisia unia, ja Armfelt kertoi silloin muun muassa, kerran lapsena olleensa näkevinkin enkelin, joka tuli hänen luoksensa vakuuttamaan hänen tulevan onnelliseksi ja kehoitti häntä lausumaan kolme toivotusta, jotka kaikki tulisivat toteutumaan. Noh, eipä hän kauan aprikoinutkaan, ennenkuin vastasi: minä toivon tulevani kaikkein niiden rakastamaksi joille haluan olla mieluinen, tahdon voittaa venäläiset ja tulla jonkun suuren ruhtinaan suosikiksi (16) Juuri samalla hetkellä ajoi Kustaa III:s sen kuistin ohi, jolla me istuimme, ja Armfelt kumartui syvään, näkymättä kuitenkaan tulleen huomatuksi (17) Siitä huolimatta oli hän sittekin kahden päivän perästä kuninkaan vasituinen suosikki!
Magdalena nauroi: — Hänen täytyy siis ottaa enkelejä avukseen tullaksensa miellyttäväksi!
— Sitä ei hänen tarvitse tehdä, mutta te tulette piakkoin itse myöntämään asian niin olevan… valmistakaa nyt vaan itsenne lähtemään minun mukaani.
— Heti paikalla! Uteliaisuus oikein polttaa minua, vastasi Magdalena piloillansa ja järjesti peilin edessä pukuansa, kiinnitti hohtokivillä koristettuja kellukkeita korviinsa sekä tekopilkun poskeensa, jolloin hän hymyillen lausui: — Tällä pienellä regardez moi pilkulla (18) toivon kiinnittäväni hänen huomionsa itseheni.
— Baisez moi pilkku [huulilla tai suupielessä] (19) olisi kentiesi hänen mielestänsä puoleensa päin vetävämpi, vastasi kreivitär.
— Tahdon ensiksi koettaa tätä keinoa! Kas niin, nyt olen vihdoinkin valmis!
Tässä silmänräpäyksessä astui Magdalenan kamarineiti huoneesen ilmoittamaan että Sofia Albertina-ruhtinatar oli pahoinvoipa, ja että hän toivoi Magdalenan jäävän hänen luoksensa siksi päiväksi.
— Siinä tapauksessa en voi lähteä mukaanne, lausui Magdalena, joka tunsi sangen suurta mielihyvää siitä, että ruhtinatar oli pitänyt häntä muita hovineitiänsä parempana, ja lausui nyt jäähyvästit Daschka-kreivittärelle.
— Siis en saakaan esitellä teitä tänään paroni Armfelt'ille, vaikka olen puhunut ääneni langennuksiin, saadakseni teidät häneen mieltymään? kysyi kreivitär, joka näytti hiukan närkästyneeltä, antaen viuhkallansa pienen läimäyksen Magdalenan käsivarteen.
— Suojelusenkelini tahtoo luultavasti varjella minua tuosta vaarallisesta miehestä, lausui Magdalena piloillansa ja meni nyt ylhäisen hallitsijattarensa luokse.