ODOTTAESSA.
Insinööri Boraeus, Borgin kartanon isäntä, pistäytyi melkein joka päivä laiturille, laivaa vastaan, eikä sitä kukaan ihmetellytkään. Hänellä oli vain lyhyt matka kuljettavana kauniin puiston läpi, ja ainahan laivassa tuli joku, jonka kanssa saattoi vaihtaa pari sanaa ja siten saada hiukan vaihtelua maalaiselämän yksitoikkoisuuteen.
Aivan puiston rajalla, mistä tie äkkijyrkkänä laskeutui alas rantaan, oli muutamia suuria laakeita paasia, ja sattuipa useasti, että pitkämatkaiset kulkijat istahtivat siihen odottamaan laivaa. Ja Borgin laiturilla oli aina paljon odottajia, sillä ei koskaan voitu aivan tarkoilleen tietää laivan tuloa. Harvoin se saapui ennen kahtatoista, mutta sattuipa joskus jo yhdentoista ajoissa olemaan paikalla. Eikä mahdotonta ollut sekään, että se viivähti aina kello yhteen tai kahteen, niin että varovaiset ihmiset, jotka saapuivat rantaan jo kymmeneltä, saattoivat joutua odottamaan siellä koko aamupäivän.
Insinööri Boraeus näki huoneensa ikkunasta yli koko Löven-järven. Hän näki milloin laiva pilkisti esiin niemien takaa, eikä hän koskaan tullut laiturille ennen aikojaan. Hänen ei siis tarvinnut itsensä istua noilla rantakivillä odottamassa, ja hän vilkaisi vain syrjästä niihin, jotka olivat asettuneet sinne.
Mutta eräänä kesänä hänen huomionsa erityisesti kiintyi pienikasvoiseen ja lempeän ja kiltin näköiseen mieheen, joka istui ja odotti siellä päivän toisensa jälkeen. Hän pysytteli aivan hiljaa ja välinpitämättömänä kunnes laiva alkoi näkyä. Silloin hän hypähti pystyyn, kasvojen äkkiä kirkastuessa. Hän hyökkäsi mäkeä alas ja asettui laiturin reunalle seisomaan, ikäänkuin odottaen jotakuta. Mutta ei koskaan kukaan saapunut hänen luokseen. Laivan lähdettyä hän seisoi yhtä yksin kuin ennenkin.
Nyt ilo kasvoilta oli sammunut, ja kun hän alkoi astua kotiinsa, näytti hän vanhalta ja väsyneeltä. Saattoipa melkein pelätä, ettei hän jaksaisi nousta ylös mäkeäkään.
Insinööri Borg ei tuntenut miestä, mutta eräänä aurinkoisena päivänä, nähdessään hänen jälleen istuvan paikallaan ja tähystelevän järvelle, alkoi hän puhella hänen kanssaan. Hän sai kuulla, että miehen tytär oli matkoilla ja että häntä odotettiin kotiin minä päivänä hyvänsä.
»Tiedättekö te sitten niin varmasti, että hän tulee tänään?» kysyi insinööri. »Olen nähnyt teidän istuvan ja odottavan täällä parin kuukauden ajan. Varmaankin hän on ilmoittanut teille väärin.»
»Ei, sitä hän ei ole tehnyt», sanoi mies sävyisästi.
»Ei hän ole ilmoittanut väärin.»
»Mutta Herran nimessä!» sanoi insinööri kärsimättömästi, sillä hän oli kiivasluontoinen mies, »mitä te tarkoitatte? Te olette turhaan odottanut häntä täällä päivät pääksytysten, eikä hän muka sittenkään ole ilmoittanut teille väärin!»
»Ei», sanoi pienikasvuinen mies ja katsoi insinööriin ystävällisin, kostein silmin, »hän ei ole sitä tehnyt. Hän ei ole ilmoittanut meille yhtään mitään.»
»Ettekö ole saanut häneltä kirjettä?» kysyi insinööri.
»Ei, meillä ei ole ollut mitään tietoja hänestä viime lokakuun ensimäisestä päivästä saakka.»
»Mutta miksi te tulette sitten tänne rantaan?» ihmetteli insinööri. »Täällä te istutte kaiket aamupäivät tekemättä mitään. Onko teillä aikaa heittää työnne kesken?»
»Pahasti se on kai tehty», sanoi mies ja hymyili itsekseen, »mutta kai asia tästä vielä paranee.»
»Miten ihmeessä te voitte olla niin järjetön», huudahti insinööri
Boraeus aivan suuttuneena, »että odotatte täällä ilman aikojanne?
Hulluinhuoneeseen teidän pitäisi joutua.»
Mies ei vastannut mitään. Hän istui käsivarret polvien ympärille kiedottuina ja näytti aivan välinpitämättömältä. Hymy karehti yhä suupielissä, niin, se muuttui yhä voitokkaammaksi, mitä pitemmälle aika kului.
Insinööri kohautti olkapäitään ja läksi pois. Mutta päästyään puolitiehen mäkeä katui hän ja palasi takaisin. Hänen kasvoilleen levisi lempeä ilme, kaikki katkeruus, joka tavallisesti hallitsi hänen ankaria piirteitään, oli kadonnut, ja hän ojensi kätensä miehelle.
»Minä tahtoisin vain puristaa teidän kättänne», sanoi hän. »Ennen minä luulin, ettei kukaan koko pitäjässä voinut ikävöidä niinkuin minä, mutta nyt huomaankin, että toinen on vienyt minusta voiton.»