TULIROKKO.
Kun Skrolyckan pikku tyttö oli kolmen vuoden paikkeilla, sairastui hän tautiin, joka varmaan oli tulirokkoa, sillä hänen ruumiinsa oli ylt'yleensä punainen ja se poltti kuin tuli, kun häneen kajosi. Hän ei tahtonut syödä mitään eikä voinut nukkuakaan, vaan houraili kaiken aikaa. Janne ei kyennyt poistumaan kotoa niin kauan kuin tyttö oli sairaana, vaan istui tuvassa päivät päästään, niin että näytti miltei siltä, kuin Fallan Erikin ruis olisi jäänyt puimatta tänä vuonna.
Katrina hoiti tyttöä ja kääri peitteen hänen ympärilleen joka kerta, kun hän potki sen yltään, ja antoi hänen juoda veteen sekoitettua mustikkamehua, jota Fallan emäntä oli hänelle lainannut. Tytön ollessa terveenä Janne enimmäkseen hoiteli häntä, mutta heti kun hän kääntyi sairaaksi, ei tämä uskaltanut tulla hänen lähelleenkään. Janne pelkäsi, ettei hän osaisi kyllin varovasti häntä pidellä.
Mutta tuvasta hän ei poistunut, vaan istui uunin nurkassa ja tuijotti pieneen potilaaseen. Tyttö makasi omassa vuoteessaan, mutta hänellä oli vain pari olkipatjaa allaan eikä lainkaan lakanoita. Vaikeaa ja epämukavaa oli pienen, hennon ruumiin, joka oli käynyt araksi rohtumista ja ajettumista, maata karheilla rohdinpäällisillä.
Omituista, joka kerta kun Janne näki hänen heittelehtivän vuoteessaan edestakaisin, täytyi hänen pakostakin ajatella hienointa, mitä hän tässä maailmassa omisti, nimittäin pyhäpaitaansa.
Hänellä oli vain yksi pyhäpaita, joka oli valkeaa, kiiltävää liinaa ja jonka etumus oli kovaksi kiilloitettu. Se oli niin hyvin ommeltu, että se olisi kelvannut vaikka Duvnäsin patruunalle, ja Janne piti sitä suuressa kunniassa. Muut alusvaatteet, joita hän käytti, olivat yhtä karheat kuin patjanpäällinen, jolla tyttönen makasi.
Mutta mieletöntähän oli ajatella tuota paitaa. Katrina ei koskaan sallisi hänen turmella sitä, sillä hän se oli antanut hänelle sen sulhaslahjaksi.
Tekihän Katrina minkä ikänä saattoi. Hän lainasi hevosen Fallan Erikiltä, kietoi pikku tytön huiveihin ja peitteisiin ja ajoi lääkäriin hänen kanssaan. Kiitettävä teko se oli, vaikkei Janne huomannut sen miksikään hyödyksi olleen. Ei mitään apua lähtenyt myöskään siitä suuresta lääkepullosta, jonka Katrina toi mukanaan apteekista, eikä liioin mistään muustakaan lääkärin antamasta neuvosta.
Ehkäpä ei tuollaista ihmeellistä lahjaa, kuin tämä pikku tyttö oli, saanutkaan pitää, jollei ollut valmis uhraamaan hänen puolestaan parasta omaisuuttaan. Mutta sitä ei ollut niinkään helppo saada Katrinaa käsittämään.
Vanha Tietäjä-Karin tuli tupaan eräänä päivänä tyttösen maatessa sairaana. Hän osasi parantaa eläinten tauteja, sillä hän oli suomalainen syntyperältänsä, osasipa loihtujen avulla karkoittaa naarannäppyjä ja paiseita ja pahoja puremiakin. Muihin tauteihin ei hänen apuaan kernaasti käytettykään. Ei ollut näet oikein luvallista pyytää noita-akan apua muuhun kuin pikkutautien parantamiseen.
Astuessaan tupaan hän huomasi heti, että lapsi oli sairas, ja Katrina kertoikin hänelle tytön sairastavan tulirokkoa, silti pyytämättä häneltä apua.
Hän näki kyllä, että vanhemmat olivat huolissansa, ja saatuaan Katrinalta kahvia sekä Jannelta palan rullatupakkaa, sanoi hän aivan itsestänsä:
»Tällaista tautia en minä kykene parantamaan. Mutta sen verran voin sanoa teille, että voitte te itsekin ottaa selkoa siitä, onko tauti elämäksi vai kuolemaksi. Pysytelkää hereillä kello kahteentoista saakka ja painakaa sitten vasemman käden etusormi pikkusormea vasten siten, että muodostuu silmukka, ja katsokaa sen läpi tyttöä! Pitäkää sitten silmällä sitä, joka makaa hänen vieressään vuoteella, niin saatte tietää, miksikä tauti kääntyy!»
Katrina kiitti kauniisti, sillä on parasta olla hyvissä väleissä sellaisten ihmisten kanssa. Mutta ei hän silti aikonut seurata hänen neuvoansa.
Ei Jannekaan kiinnittänyt huomiota tähän neuvoon. Hän ajatteli ainoastaan paitaansa. Kunpa hän vain Katrinan vuoksi olisi rohjennut! Mutta miten ihmeessä hän olisi voinut pyytää häneltä lupaa saada repiä halki sulhaspaitansa. Eihän se voinut parantaa pikku tyttöä, sen hän kyllä käsitti, ja jos hänen joka tapauksessa täytyi kuolla, niin menisihän silloin paitakin hukkaan.
Illalla Katrina pani maata tavalliseen aikaan, mutta Janne ei voinut nukkua, vaan istui nurkassaan tapansa mukaan. Hän näki miten Klara Gulla tuskitteli. Alus oli liian karhea ja kova. Miten kernaasti hän olisi tahtonut kohennella hänen vuodettaan ja levittää hänen alleen viileän ja hienon ja sileän aluksen.
Paita oli pestynä ja käyttämättömänä vaatekirstussa. Kovin kipeästi häneen koski sitä ajatellessansa, mutta tekisihän hän väärin Katrinaa kohtaan, jos käyttäisi hänen lahjaansa lakanaksi pikku tytölle.
Miten olikaan, niin kellon lähestyessä kahtatoista ja Katrinan nukkuessa aivan sikeästi, Janne astui arkun luo ja otti paidan esille. Ensin hän repi siitä jäykän rinnan pois ja sitten hän halkaisi sen kahtia. Toisen palan hän tunki pienen ruumiin alle ja toisen levitti tytön ja paksun, lämpimän peitteen väliin.
Sitten hän hiipi taas nurkkaansa ja piti tyttöä silmällä niinkuin ennenkin. Kauan hän ei ennättänyt siinä istua, ennenkuin kello löi kaksitoista. Ajattelematta sen enempää Janne kohotti vasenta kättänsä, painoi sormensa silmukaksi silmänsä eteen ja katsoi vuoteeseen.
Ja kas! Vuoteen reunalla istui pieni alaston Herran enkeli. Karheat vuodevaatteet olivat repineet ja raastaneet hänen ruumistaan, ja hän oli juuri poistumaisillaan vuoteesta. Mutta samassa hän käännähti, koetteli kädellään hienoa paitaa ja silitteli sitä, eikä aikaakaan, niin hän heitti jalkansa vuoteen laidan yli ja painautui alas vartioimaan lasta.
Mutta vuoteen päätyä pitkin ryömi samalla musta ja hirvittävä olento, ja kun se näki, että Herran enkeli oli poistumaisillaan, nosti se päänsä esiin ja irvisteli ilosta saadessaan ryömiä vuoteeseen ja asettua enkelin paikalle.
Mutta kun se näkikin, että Herran enkeli alkoi jälleen vartioida lasta, veti se ikäänkuin hirveän tuskan vallassa jäsenensä kokoon ja laskeutui taas lattialle.
Seuraavana päivänä pikku tyttö oli paranemaan päin. Ja Katrina oli niin mielissään, ettei hän hennonut sanoa mitään revityn sulhaspaidankaan johdosta, vaikka hän mielessään ajattelikin, että hänen miehensä oli aika tollo.