XII.
Muuan konsertti X:n kauppalassa.
Hammar oli, kuten hän itsekin oli ukko Enemanille huomauttanut, suuresti edistynyt taloudellisessa suhteessa. Silloin kun toiset siirtolaiset vielä tekivät kovaa työtä päästäkseen itsenäisiksi, kokosi hän jo omaisuutta.
Niin iloinen hän ei enää ollut kuin ennen, senjälkeen kun pikku laululintunen oli lentänyt pois, vaan toimettomaksi hän ei suinkaan ruvennut. Talven tultua, kun hän oli saanut kauniit rahat syksyn sadoista sekä lopullisesti kuolettanut velkansa lainarahastoon, valjasti hän hevosen reen eteen, ajoi Durmanin siirtolan naapuri-alueelle ja osti sieltä sievoisen metsäpalstan. Osan maksua hän suoritti käteisesti sekä loput senjälkeen kun tukit olivat kaadetut, missä työssä useat hänen toverinsa saivat hyvää ansiota. Sattui suotuisa talvi ja kun maaliskuussa rekikeli loppui, oli Hammar voittanut siitä 1,250 kruunua. Niillä rahoilla hän seuraavana vuonna uudisti kokeen. Kauppa ei silloin kuitenkaan suhteellisesti onnistunut yhtä hyvin, sillä suot eivät silloin kantaneet ja kuljetus maksoi enemmän.
Juuri siihen aikaan insinööri Öberg kuoli, ja hallinto huomasi, ettei öljy- ja tärkkelystehdas olleet tuottaneet voittoa enempää kuin 500 kruunua. Itse hallintoon kuuluen oli Hammarilla nyt erinomainen tilaisuus tehdä tarjous; mutta vaikka hän kokouksessa lausui mielipiteenään, että ne vielä tulevaisuudessa kannattaisivat hyvinkin, eivät toverit tahtoneet niitä enää harjoitettavan siirtolan laskuun, ja niin ne sitten luovutettiin Hammarille. Velka kyllä tuli suureksi, vaan se väheni vähenemistään; ja jos yritys otti niin menestyäkseen, olisi Hammar muutaman vuoden perästä rikas mies.
Ensi kerran sitä ajatellessaan löi hänen sydämensä kovasti, ja veri virtasi lämpimänä sydämeen. Silloin, jolloin hänellä olisi hänelle tarjottavana muutakin kuin köyhä maanviljelijän elämä, silloin hän ehkä voisi pyytää omakseen häntä, jota hän yöt ja päivät ajatteli. Vaan siihen viipyisi vielä moniaita vuosia, ennenkuin hänellä olisi varaa rakentaa sellainen maja, joka olisi hänelle arvoinen, ja joka ei saattaisi häntä niin paljon kaipaamaan kaikkea sitä, mitä hänen täytyi jättää. Olisiko Gerda silloin vielä vapaa? Ja vaikka hän voisi rakentaa kullatun, maailman kauneimman häkin, olisiko hänellä silti oikeutta houkutella sinne pientä laululintua auringosta, valosta ja voitoista? Eikö lintu särkisi siipiään ristikkoa vastaan, eikö hän kaipaisi suosionosoituksia ja ihailua?
Ja vaikuttaisivatkohan hänen houkuttelunsa mitään?
Hän ainakin toivoi. Neljän vuoden aikana ei "tyttölapsi" tosin ollut oleskellut kotona kuin jonkun aikaa kolmantena vuotena. Muuten kului hänen vapaa-aikansa käynteihin ystäviensä luona, joiden seura sopi hänelle paremmin kuin se mikä Hammarbossa oli saatavissa, heidän kanssaan kun hän sai harjoittaa ja täydentää taidettaan; ja sitäpaitsi hän oli ollut mukana konserttikiertueissa, joilla hän oli niittänyt kukkia ja suosionosoituksia sekä hyviä arvosteluja maaseutulehdissä, vaan ei tosin paljon rahaa.
Jokainen päivä, minkä Gerda vietti Hammarbossa, vei hänet lähemmä Hammaria. Tämä oli ikäänkuin kasvanut hänen silmissään. Hammaria oli rakkaus kypsyttänyt ja menestys oli tehnyt hänet varmaksi ja itsetietoiseksi.
Yleensä ollaan hyvin herkkiä arvosteluille siitä henkilöstä, jota kohtaan sydän tuntee rakkautta. Ihmisten mielipide hänestä on kuin puhaltaisi tuleen; kun tuli on leimahtanut suureksi, voi myrsky vain enentää sen voimaa, mutta alussa se voi, tulkoonpa se sitten lännestä tai idästä, sammuttaakin heränneen rakkauden. Toisinaan taas voi maailman ja ihmisten tuomio, vaikka se onkin kova, vain leimahuttaa vakavasti syntynyttä lemmen liekkiä. Vaan alussa ei ole yhdentekevää, miten ulkopuolella arvostellaan sitä henkilöä, johon rakkaus on kohdistunut. Se voi kokonaan tuhota vasta palamaan tuikahtaneen lemmen tulen; joskin taas toisten ihailu on joskus monen rakkauden kipinän tuleen puhaltanut.
Minkälaisessa ympäristössä olisi nuori mies enemmän voinut esiintyä edukseen kuin siinä, missä Karl Hammar eli ja työskenteli. Kaikki rakastivat häntä ja pitivät häntä voimakkaana, viisaana ja hyvänä. Siirtola kukoisti hänen suojassaan, ja hänen auttava, tosiveljellinen suhtautumisensa tovereihinsa aikaansai sen, ettei kukaan kadehtinut hänen menestymistään.
Ja Karl Hammar vaurastui päivä päivältä, ja setä Almin antamaa "Durmanin siirtolan kuningas"-nimitystä alkoivat nyt tästä paljon pitämästään miehestä käyttää kaikki.
Jospa he vaan olisivat tietäneet, että hän oli valmis jättämään heidät kaikki vain yhden pienen sormen viittauksesta! Silloin ei hänestä olisi pidetty yhtä paljon, ja kuningas Durman ei olisi istunut niin varmana valtaistuimellaan. Voi, täällä maailmassa on aina jotain vilppiä!
Vuodet olivat kohdelleet säälivästi Almin vanhuksia; jonkun verran he tietysti olivat heikontuneet ja niin korkeina vanhuuden päivinä olivat he tietysti entistä enemmän rakastavan huolenpidon tarpeessa. Gerda tuli oikein liikutetuksi nähdessään, miten Hammar ja vanhukset olivat kiintyneet toisiinsa. Hän antoi heille kaiken sen, mitä hänen olisi pitänyt heille antaa. Kiitollisuus ei koskaan synnytä todellista rakkautta naisen ja miehen välillä, ja jos mies rakkautta vaatii, ei sellainen voi milloinkaan syntyä. Vaan miten ihana onkaan kiitollisuudentunne silloin, kun se yhtyy johonkin lämpimämpään, ihanampaan!
Sanomalehtien, varsinkin maaseutulehtien, arvostelut olivat kiittäviä, stipendejä myönnettiin ja konservatoriosta annettiin hyvät arvolauseet. Taiteellinen menestys saattoi yksinomaan tuoda mukanaan noita toivottuja hyviä sitoumuksia ja rahaa, joita molempia vielä puuttui. Hänen taipumuksensa viittasivat operettiin, sillä oopperaan hänen äänensä oli liian heikko; myöskin konserttilaulajattareksi hänellä oli liian vähäiset voimat.
Gerda Alm matkusteli toisten kanssa pikku kaupungeissa, ja vanhukset
Hammarbossa uneksivat kullasta ja laakereista.
Hammar matkusti X:n kauppalaan toimittamaan muutamia asioita. Eräässä kadun kulmassa näki hän suuren punaisen ilmotuksen kuuluisan "Strömbergin kiertueen" esiintymisestä, ja nimien joukossa oli myöskin Gerda Alm. Hänen sydäntään pisti. Siellä Durmanin siirtolassa oli ihminen muuttunut vanhanaikaiseksi ja tietämättömäksi. Nähdessään rakastettunsa nimen liimattuna rakennuksen kulmaan oli se hänestä samaa kuin olisi sanottu: "Maksa kruunu, niin saat nähdä pikku keijukaisen kauneissa vaatteissa ja paljain käsivarsin!" Sellainen ajatus oli kuitenkin tyhmä ja yksinkertainen, eikä moista ollut tullut Hammarin mieleen entisinä Upsalan aikoinakaan. Mutta, Jumala paratkoon, ihminen tulee tuhmaksi oleskellessaan vain luonnon ja luonnollisten ihmisten kanssa!
Konsertti saavutti suuren menestyksen, kuten kaikki konsertit X:n kauppalassa. Vaan rahallinen tulos ei ollut yhtä hyvä. Pormestarin ja sairaalan lääkärin, jotka olivat paikkakunnan arvohenkilöt, ja soitonjohtajan, sanomalehden toimittajan ja kirjakauppiaan jälkeen, jotka olivat seudun esteetiset edustajat, oli kauppalassa noin satakunta muuta musikaalista asukasta, jotka kävivät konserteissa. Nekin olivat kaikki koolla ehkä vain kerran seitsemässä vuodessa. Yleensä oli kuulijoita ainoastaan noin seitsemänkymmentä, jotka sitten myöskin tarjosivat taiteilijoille illallisen oluen kanssa sekä boolin.
Muuan sinne kerran konserttia antamaan saapunut todellakin kuuluisa taiteilija oli kieltäytynyt illallisesta ja oluesta, vaan häntäpä ei X:n kauppalassa senjälkeen pidetty puoleksikaan siinä arvossa kuin muualla Europassa.
N:o 4. No, jumalan kiitos, hän ei ollut avorintaisessa puvussa. Voi, miten Hammarin sydän löi! Hän oli paljon hienompi kuin neiti Lydia, silloin kun tämä ensi kerran saapui Durmanin siirtolaan. Kesäauteren tavoin ympäröi kaunis, vaalea tukka hänen korkeata otsaansa, ja tuo pieni olento astui lavalle, hentona ja arkaillen.
Mutta pikku laululintu näytti väsyneeltä. Eikö hän siis aina vaeltanutkaan valkeiden pilvien välitse?
Hän lauloi yhtä sievästi kun ennenkin; "kerrassaan suloisesti", kuiskasi pormestarin rouva. Gerda katseli yleisöä ja huomasi Hammarin, hänen poskensa punehtuivat ja silmänsä välähtivät. Hän poistui pian sen jälkeen. Sitten esiintyi Strömberg itse ja lauloi erään "Portterilaulun" niin reimasti ja loistokkaasti, että kipsi putoili salin katosta, ja lehterillä olevat kahvilatytöt olivat innosta pakahtua.
X:n kaupungin asukkaat taputtivat käsiään vimmatusti sekä tälle että muille numeroille. Olihan se heidän oikeutensa, sillä olivathan he suorittaneet kalliit pääsymaksut.
Konsertin viimeisen numeron jälkeen, jonka esitti neiti Alm, osoittivat he suosiotaan kaikkein eniten. Ja Gerda tuli vielä kerran esiin, nyökäytti säestäjälle ja lauloi:
"Haassa kalkkuvat karjan kellot tyyni Roinehen ranta on, loitolla lentävän joutsenen siivet kultaa sätehen auringon".
Hammar oli vähällä huutaa: ei sitä, ei sitä! Älä anna heidän kuulla
Hammarbon laulua, vanhan Almin mielisäveltä!
Ulkona käytävässä oli eräälle ovelle kirjoitettu:
"Niille jotka tahtovat ottaa osaa yksinkertaiseen illanviettoon konsertin antajille, on suuressa salissa esillä lista merkitsemistä varten. Huom.! 1:25 (oluen kera). Booli erittäin."
Sanomalehden toimittaja keskusteli innokkaasti pormestarin rouvan ja tohtorin rouvan kanssa, kehoittaen lämpimästi heitä tulemaan mukaan illanviettoon. Rouvat tuumivat, että: emme nyt oikein tiedä … vaan toimittaja ei antanut perää. Lopuksi rouvat tietysti suostuivat — kuten aina ennenkin.
Kaksi kertaa oli Hammar aikeissa mennä lunastamaan itselleen lipun illanviettoon.
"Siellä on hyvä voileipäpöytä", kuiskasi myyjätär kehoittavasti.
Ei, Durmanin siirtolan kuningas ei tunkeutuisi X:n kauppalan asukkaiden joukkoon. Hammar ei ostanut lippua. Hän kääntyi ja poistui.
— Sepä oli hiton kitsas mies, mutisi vahtimestari.
Vaan sitten ei Hammar nähnytkään, miten pormestari talutti Gerdan pöytään, ja miten rouvat tarkastelivat uteliaina hänen leninkiään, eikä hän myöskään kuullut tohtorin loistavaa boolipuhetta.
Tohtori oli X:n kauppalan paras puhuja. Nyt, niinkuin niin monta kymmentä kertaa viidentoista vuoden aikana, veti pormestari hänet syrjään ja virkkoi.
— Veli on kai hyvä ja sanoo niille pari sanaa?
— Mutta, parahin veli, minähän en ollut ollenkaan läsnä konsertissa.
Minähän olin leikkaamassa myllärin pojan jalkaa.
— Mitä se haittaa! No, astu nyt vain esiin ja lausu kiitokset meidän kaikkien puolesta!
Keskellä yötä heräsi Hammar epämääräisiin ääniin.
X:n kauppalan kaksinkertainen kvartetti oli serenaadilla Strömbergin kiertueen kahdelle naispuoliselle jäsenelle.