HAJANAISIA PIIRTEITÄ LIIKE-ELÄMÄSTÄ.
Aikain alussa taikka ainakaan heti sen jälkeen ei ymmärretty muulla tavoin päästä omistamaan sitä, mikä oli toisen omaa ja jota tahdottiin itselle, kuin lyömällä kuoliaaksi tai ainakin rökittämällä pahanpäiväiseksi omistaja ja ottamalla se väkivallalla. Tämä oli tavaranvaihdon eli kaupan kaikkein ensimmäisin muoto ja sitä nimitettiin omankädenkaupaksi.
Mutta ihmiskunta lisääntyi, kuoliaiksi lyödyillä oli sukulaisia, seuraystäviä ja viiratovereita, jotka koettivat kostaa heidän kuolemaansa, ja ihmisten tappamisesta alkoi olla hankaluuksia, sittenkin vaikka oli kuinka väkevä. Silloin pisti jonkun älyniekan päähän antaa tuon halutun tavaran omistajan elää ja tehdä hänen kanssansa sellainen suostumus, että antaa hänelle jotakin sijaan: karhunnahan vasikasta, vakallisen rukiita hameesta j.n.e. Siten oli alkanut vapaa tavarainvaihto ja sitä nimitettiin yksinkertaisesti vaan kaupaksi.
Mutta ihmisellä saattaa olla omistamisen halu ja himo lähimmäisensä tavaroihin, vaikkei hänellä ole mitään millä vaihtaa. Silloin alkoivat nuoret yrittelijäät miehet valita itselleen vaimoja vanhempain herrain tyttäristä, joilla oli sellaisia tavaroita, jotka heitä viehättivät, ja tinkiä itselleen jonkun osan irtaimesta kaupantekijäisiksi. Tämä oli naimiskauppaa.
Avioliitto tuli nyt kaikkien noiden kolmen liiketavan keskustaksi ja sen kehystässä harjoitetaan vielä sekä kauppaa, naimiskauppaa että "omankädenkauppaa".
Viimein alkoi tuntua hankalalta pistää lammas taskuun lähtiessä ostamaan rintaneulaa tai ottaa härkä kainaloon mennessä hankkimaan itselleen uutta nuttua. Silloin joku nero keksi tuon tavaroitten sijasta käytettävän välikappaleen, jota sanotaan "rahaksi".
Enpä oikein tiedä, mitä siitä miehestä olisi sanottava. Hänen keksintönsä ei ole epäkäytännöllinen, mutta se on matkaansaattanut paljon harmia ja hiukan verran hyötyä.
Raha eroaa kolerasta, hammaskivusta ja kurkkumädästä siinä, että nuo viime mainitut Vaivaavat meitä enimmän silloin kun meillä niitä on, mutta raha eniten, kun meillä ei sitä ole. Taitava lääkäri voi vapauttaa meidät kaikista noista neljästä vammasta.
Rahalla saadaan ehdottoman varmasti kaikkea, mitä tämän maan päällä on, paitsi neljää pikku asiaa, nimittäin terveyttä, onnea, rakkautta ja virheetöntä hevosta. Kumminkin on raha aina hyvänä apukeinona näiden hankkimisessa, ja niiden vastikkeita voidaan aina saada rahalla s.o. nautinnoita terveyden asemesta, päihtymystä onnen asemesta, rakastajatar ja vaimo rakkauden asemesta ja viisi sataa rautatietä hyvän hevosen, asemesta.
Luojaamme ajatellaan eniten kun ollaan hädässä, rahaa, kun sitä ei ole ja ruokaa, kun on kulunut kauvan siitä kun sitä viimeksi nähtiin.
Se, jolla on taitoa pitää rahaa arvossa, kun sitä on hänellä ja ylenkatsoo sitä, kun hänellä ei sitä ole, pääsee tavallisesti pitkälle tässä maailmassa.
"Häälyväisyyksiä" rahamarkkinoilla on tavallisesti sangen vaikea seurata, niin paljon voi kumminkin sanoa, että kun jonkun pankin osakkeet antavat yksitoista prosenttia, johtajat ovat mukana jossakin isänmaallisessa liitossa ja kassanhoitaja kuuluu liittokuntaan, silloin toinen kirjanpitäjäkin pääkonttorissa Voi olla kelpo kosija vaatimattomalle tytölle.
"Pankki" on laitos, joka laskee ulos seteleitä ja panee "sisään" vekselinväärentäjiä.
Valtakunnan vakavaraisin pankki on valtiopankki. Eipä kumminkaan ole syytä olla pahoillaan, jos on ainoastaan saatavaa kaikissa noissa muissa. Valtakunnan suosituin pankki on ostronbanken [osterimatalikko. Sanasutkaus. S.m.] Länsirannikolla.
"Yksityistä pankkia" on käytetty sangen paljon ja kauvan tässä maassa. Ennen oli se siinä, että jossakin siistimmässä laitoksessa kutsuttiin etehiseen saamaan joltakin tuttavalta selkäänsä.
"Agiolla" merkitään eroitus miljoonanomistajan vekselihyväksymyksen ja panoraamannäyttäjän lupauksen Välillä makson suorittamisesta, sitten kun hän saapuu paikkakunnalle.
"Vekseli" on soikea paperi lyhyeksi ajaksi, johon on parempi kirjoittaa pitkittäin kuin poikittain.
"Valuutta" on pätevä korvaus, joka saadaan etukäteen maksetusta rahasummasta. "Liikkuvilla valuutoilla" ymmärretään kilpa-ajohevosia ja mahtavia vävyjä rikasten kauppiasten taloissa.
Halu ja tarve saada rahoja suorittamatta valuuttaa lisääntyy sivistyksen mukana. Tämä luonnontarve se on synnyttänyt sen liike-ilmiön, jota nimitetään "lainaksi", ja jota pankeissa ja liikemiesten kesken ei koskaan ilman "vakuutta" harjoiteta. Kumminkaan ei vakaa esiintyminen ole kylliksi. Mutta "nimellä", yhden tai kahden, joilla ei mitään ole, luonnistuu kyllä, jos sinulla itselläsi on saman verran kuin heilläkin.
Se, joka yrittää "ottaa ulos" rahaa pankista niinä aikoina, jolloin pankki ei ole auki, "pannaan itse sisään".
Rahaa voidaan saada myöskin "panttia" vastaan. Mutta saada lempeä tarjoamalla vastaan ennen saatuja lemmenpantteja on mitä toivottomimpia yrityksiä.
Nuoret miehet, joilla ei ole mitään hyödyllisempää tehtävää, "avaavat jonkun liikkeen". Menettely siinä riippuu pää-asiallisesti siitä, mille vuorokauden ajalle tahtoo asettaa liikeaikansa. Öiseen aikaan tarvitaan vaan salalyhty ja kelpo tiirikka. Mutta jos liike on avattava päivällä, on katsottava, että saa luottoa jossakin ei järin kiivasluontoisella tukkukauppiaalla.
Liike-elämän nurjalla puolella näkyy yksi ja toinen pimeä kohta.
Kun halpa-arvoinen mies törkeällä tavalla kähveltää jonkun pienen summan, sanotaan sitä "varkaudeksi".
Mutta kun joku hieno mies kekloittelee sukkelalla tavalla itselleen suuret summat, niin sanotaan sitä "asioitsemisälyksi".
Sitä ajaneroitusta, mikä on sen hetken välillä, kun halutaan saada jokin tavara, ja sen hetken, jolloin tarvitsee yrittää valehtelemalla päästä sitä maksamasta, sanotaan "luotoksi". S Raakoja, hävyttömiä ihmisiä, jotka eivät suo lähimmäisensä elää, jotka onnettomuuden hetkellä urkkivat toisten talouskirjoja ja ovat laukeamaisillaan inhosta ja halpamaisuudesta, sanotaan yhteisellä nimellä "velkojiksi".
"Konkkurenssiksi" sanotaan sitä, kun joku nuori, yrittelijäs talonpoikaisrenki avaa puodin ja ostaa kankaita viidellä markalla metrin ja myy niitä neljällä. Kun tätä konkkurenssia on kestänyt jonkun aikaa, päättyy se "konkurssilla". Konkurssin kestäessä on kaikki konkkurenssi paikkakunnan ammattiveljien puolelta mahdotonta.
"Loppuunmyynnillä" ymmärretään sitä, että liikemiehen unelmat vanhentuneiden tavarain myymisestä hyväin tavarain hinnalla toteutuvat.
"Akortiksi" nimitetään sitä, kun velalliset ja velkojat sulautuvat suloiseen sopusointuun nylkeäkseen oikeuden valvojilta muut toimituspalkkiot.
"Säästöpankin" tehtävänä on säästää pitäjään mahtimiehiä Vaivautumasta kaupunkiin lainaamaan rahaa ja valmistaa "hoitajan" paikkoja oman pitäjään lapsille, jotka lukutiellä ovat horjahtaneet pois kiskoilta.
"Vekselinmakso-päivät" ovat kriitillisiä ensiluokkaisia Falbinpäiviä.
"Diskontto" on se ainoa osa jostakin vekselimäärästä, josta pankki voi olla varma, ettei sitä menetä.
"Väärät paperit" ovat tavallisesti "hyviä papereita", vaikka lainanottaja olisikin rutiköyhä, sillä hän tietää, että ellei paperia lunasteta ulos, niin ajaa hän itse sisään.
"Pesäerolla" ymmärretään vaimon oikeutta saada nauttia ilman maksua.
"Oikeuden valvoja" on virka, jonka perustamisen on aiheuttanut epäluulo toimitsijoita kohtaan, että yksin voisivat mielinmäärin tyhjentää konkurssipesän.
"Faktuura" on paperi, joka näyttää maakauppiaalle, minkä verran hän oli päissään kauppamatkustajan viime kertaa ollessa hänen luonaan.
"Hinnanalennus" on eroitus sen rajan välillä, johon asti on tahdottu nylkeä lähimmäistänsä ja sen, johon asti hän on sallinut nylkeä itseään.
Ennen maailmassa käytettiin sitä myöskin hyvin edullisesti, kun oltiin tekemisissä epäpätöisten ihmisten kanssa. Silloin myytiin esim. 70 prosentin alennuksella, pidettiin huoli siitä että saatiin netto, valvottiin brutto konkurssissa, saatiin siitä 30 prosenttia jako-osuutta ja oltiin katos'alla.
"Prokura" on jotakin, jonka vaimo antaa miehelleen, kun hän viimeisen konkurssin tehtyään alkaa uudestaan harjoittaa kauppa-asioita.
"Komppanjuuni" on otus, jota kirjailijat käyttävät kauppahuoneen esimiehen vaimon viettelijänä.
"Kirjanpidoksi" nimitetään sitä kun joku taloudelliseen rappiotilaan jouduttuaan vie kladdikirjansa eräälle hoikalle miehelle, joka kuukauden kuluessa muodostaa "laissa säädetyt kaupanpitokirjat" kolmen tai neljän vuoden ajalta. Vähintäinkin yksi sellainen kyky on jokaisessa kaupungissa olemassa.
"Tilinpäätös" on jotakin, jota ei koskaan uskalleta näyttää. Jos se on ruma, niin silloin meluavat velkojat, jos se on kaunis, niin silloin tekee takseerauslautakunta tyhmyyksiä.