PIENI OHJAUS ITSEMURHAAJILLE.
Onko itsemurha ylimalkaan mikään luvallinen teko, siitä tahdon mieluimmin olla lausumatta ajatustani. Jos yleensä on sääntönä, ettei ihmisellä ole oikeutta vallita mitään muuta kuin minkä itse on hankkinut itselleen, niin olisi itsemurha suuri vääryys, sillä elämää ei ole kukaan itselleen antanut.
Ja kun tämä ei tahdo olla mikään filosofillinen tutkistelemus itsemurhasta, vaan ainoastaan käytännöllinen, teknillinen avustus toimituksen suorittamisessa, niin voimme huoleti jättää itsemurhan oikeusperusteet huomioonottamatta, ja sitäkin enemmän, kun useimmat itsemurhantekijät tavallisesti ovat jo ennen osoittautuneet olevansa sangen ennakkoluulottomia ja hyvin vähän uskonnollisia.
Lähdemme siis siitä otaksumisesta, että sinä varmasti olet päättänyt tehdä pikku itsemurhan ja ettei mikään voi tätä sinun päätöstäsi järkyttää.
Ainoastaan sillä edellytyksellä saat lukea kauvemmas; muussa tapauksessa pitää sinun hypätä pari lehteä ylitse kirjassa. Olet silloin tosin menettänyt jonkun osan kirjan sisäänosto-hinnasta, mutta olet pelastanut henkesi.
Siis, hyvät naiset ja herrat itsemurhaajat, kun nyt olemme jääneet keskenämme, tahdomme tutkia, mitä teidän itsemurhassanne on tehtävä. Ensimmäisintä ja parasta ja viisainta siinä on lykätä se tuonnemmaksi. Elämä on muuttumatonta ja olosuhteet vaihtelevat ja monissa asioissa ei hoppu ole hyväksi. Ensinnäkin: mikä on syynä itsemurhaanne? Pätevintä itsemurhassa on hyvä syy. Yksi syy, jonka maailma helpoimmin hyväksyy, on se, että tyttö, jota rakastatte, menee jonkun muun mieshenkilön kanssa naimisiin. Se varmaan onkin sangen ikävää, ja jos sinä siitä syystä päätät mennä kuolemaan, niin ei siitä ole juuri sen erinomaisempaa sanomista.
Mutta malta! Älä heti kuole! Jotakin inhimillistä saattaa tapahtua hänen miehelleen ja sinä voit saada tuon rakastettusi naisen jälleen, rikkaampana, kehittyneempänä, tutustuneempana miehiseen kehnouteen ja kiitollisempana sinun hyvistä ominaisuuksistasi, tottuneempana taloustoimiin, taitavampana keittämään, säästäväisempänä kuin konsanaan ennen. Jos se on hänen kauneutensa, johon olit enimmän kiintynyt, niin odota vähän; se ehkä on hyvinkin pian tiessään ja sinusta tuntuu kaipaus vähemmän katkeralta joka kerta kun näet hänet jälleen. Jos se oli hänen rikkautensa, jota rakastit, niin on sinulla vielä suurempi syy odottaa, sillä kymmenestä rikkaasta tytöstä yhdeksän papat tekevät konkurssin ennenkun viisi vuotta on kihlauksesta kulunut.
Nuoruudessani minä olin sangen köyhä eikä minulla ollut tarjota mitään rakastetulle naiselle, paitsi korkeintaan joku ajoretki tai puolen naulaa konvehtia silloin tällöin. Tosin olin sangen kaunis, mutta en kumminkaan niin erinomainen, että tytöt sen vuoksi olisivat tahtoneet odottaa minua nuo 10 tai 15 Vuotta, joiden kuluttua minä heidän laskelmiensa mukaan kykenisin hankkimaan tarpeelliset keittoastiat y.m. Sentähden ajelivat he minun hevosissani ja syödä maiskuttelivat makeisiani ainoastaan niin kauvan kun tuli joku muu minua arvokkaampi mies ja nai heidät, jolloin he kutsuivat minut teltanpitäjäksi häihinsä.
Minä tunsin heti, että minun täytyi kuolla, mutta samalla ajattelin aina: Sinun pitää odottaa, kunnes saat nähdä, minkälaisia tyttöjä tuo uskoton saa. Ehkä niistä tulee yhtä rakastettavia kuin äitikin, ja sill'aikaa kun odottelet kuolemaa, voit sinä edistyä hiukan, niin että sinustakin tulee auttavat naimiskaupat.
Se on tuo ajatus, joka on pelastanut minun henkeni, sillä ennenkun tuon rakastetun tyttöset ehtivät käydä rippikoulun, olin minä jo kauvan ollut naimisissa.
Jos se on taas kukkaro, joka kuristaa, niin odota aina ensimmäistä arpomista Unkarin kuninkaan luokka-arpajaisissa ennenkun kuolet. Miltähän tuntuisikaan henkenä leijaella ja saada käsiinsä sanomalehtinumero, jossa sinun nimesi olisi 200,000 edessä?
Otaksukaamme kumminkin että kaikki ylöslykkäys on lopussa ja että se hetki on ehdottomasti lyönyt, jolloin sinä menet lopettamaan itsesi.
Ensinnäkin on hankittava hyvä paikka. Vähänkin hienotunteinen mies tai nainen ei koskaan ammu itseään tai hirttäydy asuinhuoneissaan. Ei sovi hienon naisen tai herrasmiehen veristää sohvaa, roiskuttaa remmeleitänsä tapeeteille eikä vivuta itseään katto-orsiin niinkuin mitäkin sianliikkiötä. Eikä yleväluontoinen ihminen mielellään makaa arsenikista pöhöttyneenä vuoteellaan, kun palveleva sisar aamusella tulee lapikkaita noutamaan.
Pyydän eräällä esimerkillä saada valaista, kuinka kauheita, kauvas vaikuttavia seurauksia siitä voi olla, kun itsemurhalla saastuttaa jonkun asuinhuoneen. Eräällä maatilalla Savossa asui 1850-luvulla muuan kruununvouti, jolla ei ollut koskaan tapana maksaa kirjureilleen mitään palkkaa eikä antaa ruokaakaan. Ne kirjurit, jotka olivat nuoriamiehiä, tulivat kumminkin pulskasti toimeen ja ravitsivat mainiosti itseänsä nuoleskelemalla mustetta sormistaan ja hengittämällä kruununvoudin rasvaisen yönutun tuoksuja. Mutta muuan heistä, jolla oli vaimo ja seitsemän lasta, suuttui ja hirttäytyi housunviilekkeisiinsä vinttikamarissa, kuoli ja haudattiin, vaikka vaan puolijuhlallisuuksilla. Myöskin kruununvouti kuoli ja haudattiin, ja mitä herrat sitten yhtyessänsä sanoivat toisilleen, sitä en tiedä. Mutta talo myytiin eräälle herrasväelle, jolla oli pikku tyttöjä, ja vinttikamariin sijoitettiin kotiopettajatar.
Silloin alkaa tuo heittiö, hirttäytynyt kirjuri, joka eläessään oli niin kaino, että meni pihalle ja piilottautui nurkan taakse, kun tunsi että häntä rupeaa aivastuttamaan, ihan kursailematta kuljeskella henki- eli n.s. astraaliruumiissa kotiopettajattaren huoneessa öillä ilman takkia ja liiviä ja housunviilekkeet kaulahuivina, ja ilvehtii ja vetää peitosta. Kotiopettajatar, joka oli hieno tyttö, peljästyi pahanpäiväisesti ja sai tietoonsa hirttäytymisjutun, jonka jälkeen hän ei enää silmiänsä uneen ummistanut siellä. Uutta paikkaa hän ei saanut, toista huonetta ei liioin, vaan meni epätoivoissaan naimisiin eräälle raa'alle ja sivistymättömälle jolkille Iisalmen tienoilta ja etsiskelee nyt itse sopivaa nuoransilmukkaa ja hyvää hirsipuuta.
Ja kukahan tahtonee killua puussa, alttiina kärpäsille ja muurahaisille ja muille lentäville ja mateleville elikoille taikka maata vesakossa suuruksena ketuille ja muille pedoille?
Ja sitten kun sain kuulla, mitä ihmiset sanoivat ystävästäni Joonas Marjasesta, joka hukuttautui keväällä, niin minä varoitan jokaista sammuttamasta huoliansa ja henkeänsä aaltojen kylmässä sylissä. "No sen nyt tiesikin, maa ei ole koskaan tahtonut oikein pysyä hänen jalkainsa alla", sanoi yksi. "Valaa vedellä päätänsä oli Joonaksen erikoistaito", tuumaili toinen. "Onko kukaan kuullut, että Marjanen olisi koskaan nauttinut vettä ilman konjakkia?" kysäsi kolmas. "Se oli kai ensimmäinen kerta, kun se hutilus on mennyt asiaan pohjia myöten!" huudahti neljäs j.n.e.
Mitä itsemurhan paikkaan tulee, niin huomaamme siis, että jos karttaa sitä tekemästä sisällä huoneessa, ulkona maalla tai vedessä, soveltuu siihen melkein mikä paikka hyvänsä.
Nyt tavasta. Tässä jos missään pätee tuo, että "kaikki tavat ovat hyvät paitsi ikävät", ja ikävyys on sangen vaikea poistaa itsemurhasta. Kaikki nuo yleisimmät tavat: puukko, ampuma-aseet, nuora, vesi ja myrkky tärvelevät meitä enemmän tai vähemmän, ja sehän on ikävää. Sitäpaitsi eivät ne läheskään aina onnistu, ja sen vaan sanon, että jos siinä muista onnettomuuksista: tutkintoreppusista, rukkasista tytöiltä, epäonnistumisesta lukkarinvaalissa, konkurssista ja siinä ilmenevästä puutteellisesta kirjanpidosta, onkin jotain lohdutusta ja virvoitusta, niin on onnistumaton itsemurhaaja ja epäonnistunut kuolemankokelas mitä naurettavimpia ja surkuteltavimpia ilmiöitä taivaan kannen alla.
Mutta kas tässä muutamia hyviä tapoja hiipiä pois elämästä, varmasti mutta ilman suurempaa huomiota herättämättä.
Kaikki hyvät sunnuntaikoulukirjastot ja monet vakavamieliset, tunnolliset miehet selittävät tupakan olevan vaarallista myrkkyä. Jos sinun on mahdotonta elää, niin haikuuttele piippua joka päivällisen päälle — siinä keino, joka varmasti vie perille 80 vuoden kuluessa.
"Väkijuomain pirullinen myrkky" on kyllä nykyajan jalon raittiustoiminnan kautta tunnettu. Ihmiselle, jolla vielä on jotakin toivottavaa elämältä, en minä, vaikka miljoonan saisin, tahtoisi tarjota lasillista jääkellarikaljaa, mutta jos kumminkin kaikitenkin olet päättänyt itse lopettaa elämäsi, niin juo puoli pulloa pilsneriä aamuin, päivällisin ja illoin, niin voitpa olla jotenkin varma siitä, että jos nyt olet 20—50 vanha eli tuossa itsemurhaajille edullisimmassa ja mieluisimmassa ikäkaudessa, niin eivät tuskasi kestä kovinkaan paljon yli puolen vuosisadan.
Matineeat Helsingissä kevätpuolella kuvataan "kuolettavan" ikäviksi. Mene pariin semmoiseen, se tulee helpommaksi kuin revolveri. Onnettomien rakastavaisten ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään päästäkseen lepoon ja rauhaan. Tavallisesti he "eivät voi elää ilman toisiaan". Itsessään erossa on jo kuolema rinnassa. Toisinaan se ei tapahdu juuri ihan äkkiä, mutta kyllä kumminkin sitä varmemmin. Tiedän naisen, joka "kuoli sydämen särkymisestä" 94 ikävuodellaan.
Jälellä on vielä tärkeä kysymys. Pitääkö itsemurhaajan kirjoittaa asianomaisille vai eikö, ja, edellisessä tapauksessa, mitä hänen pitää kirjoittaa?
Omasta puolestani luulen, että vaatimattomien ja rehellisten itsemurhaajain kirjeenvaihdosta olkoon voimassa se mikä muidenkin kunnon ihmisten: kirjoittakoot, jos heillä on jotakin kirjoittamista, muuten ei.
Se mistä itsemurhaajan on pääasiallisesti kirjoitettava, on tämä: hänen tulee ilmoittaa velkojilleen, mistä ja miten he saavat makson saatavistaan, hänen tulee juurtajaksain selittää, kuinka hän on ajatellut saada sovitetuksi elämänsä erehdyksen, jonka hän on aikaansaanut tappamalla itsensä, ja jos hänellä on vaimo ja lapsia, on hänen velvollisuutensa selvittää, kuinka ja missä määrin hän on teollansa parantanut heidän asemaansa, joka on näet hänen velvollisuutensa.
Näin luulenkin rehellisten ja kunnioitettavain itsemurhaajain aina menettelevän, mutta tähän saakka en, ihmeellistä kyllä, ole koskaan onnistunut tapaamaan mitään sellaista itsemurhaajan hyvästijättöä.