III.
Tereskan sainoi oli jonkun matkan päässä asemalta, tarkemmin sanoen neljännen viertotieltä oikealle poikkeavan syrjäkujan varrella, ei kuitenkaan kulmatalossa, vaan sitä seuraavassa. Se talo oli iso, matala rakennusrähjä, kujalle päin antavat ikkunat melkein maan tasalla, joten koko talon hartaimpana pyrkimyksenä näytti olevan painautua vähitellen maan alle päästäkseen siten piiloon puhtaina ja valoisina keikaroivien naapuriensa halveksivilta katseilta.
Köyhyyttään ei Tereska kuitenkaan taloaan sellaisessa kunnossa pitänyt, kaukana siitä. Hänen liikkeensä menestyi ja kukoisti ehkä paremmin kuin moni viertotien varrella komeassa talossa upeileva muotiliike, niin että sen puolesta kyllä Tereskakin olisi milloin hyvänsä voinut talonsa uusia.
Mutta tällä Tereskalla oli omat liikemiesperiaatteensa. Hän oli, vaikka syntyään inkeriläinen, lapsesta pitäen varttunut Pietarissa, tunsi tarkoin sen laitakaupungit, samoin kuin kaikki muutkin Pietarin ympäristön sakeammat asutuskeskukset. Ja juuri tämän tuntemuksensa perustalla hän tiesi myös, että kaikki rahtimiesten, ajurien ja sentapaisten suosimat sainoit olivat järjestään vanhoissa, ränstyneissä taloissa. Kuta ränstyneempi talo ulkoapäin, sitä paremmin liike kukoisti sen sisällä.
Se oli jo niin sanoaksemme vanha traditsioni, ja Tereska piti pyhänä traditsionin. Hän näki jo uskollisimpien, jokapäiväisten kantavierastensa silmistä, että nämä viihtyivät erinomaisesti juuri sellaisessa vanhassa talossa, ja siksi hän varoi taloansa uusimasta.
Sainoin lisäksi oli Tereskalla talossaan ruokatavarakauppa ja yömaja. Ruokatavarakauppa oli aivan rakennuksen päässä; se oli yhdellä ikkunalla varustettu puolipimeä myymälä, ja siitä päästiin pienen, ikkunattoman, kokonaan pimeän välihuoneen kautta sainoin puolelle, joka täytti koko rakennuksen keskiosan.
Sainoin yhteinen vierashuone muistutti hyvin isoa, matalaa karjalaispirttiä. Ikkunat olivat vain huoneen kokoon nähden mitättömän pienet, josta oli seurauksena, että suurin osa huonetta jäi keskipäivälläkin hämäräksi.
Huoneen keskilattialla oli pitkä, tanakkojen ristikkojalkojen päälle kyhätty tarjoilupöytä sekä sen kahden puolen istuimina pitkät, oikein selkänojan tapaisella varustetut rahit. Sekä pöytä että rahit olivat ehkä aikanaan olleet maalatut, mutta se maalaus oli aikoja sitten kulunut olemattomiin. Maalin lisäksi oli pöydästä kulunut puukin, niin että oksanjuurien kohdat olivat jääneet korkeille nystyröille, joten pöytälauta puhtaaksi pestynä muistutti luuvalon runtelemaa vanhan pesuakan kädenselkää.
Harvoin näki pöytää kuitenkaan puhtaaksi pestynä. Aina oli sillä kasoittain ruoanjätteitä ja noroinaan rikkinäisistä kannuista ja teevadeilta läikkynyttä vettä, joka tasoitteli kaikki kuoppapaikat, niin että pöytä ensi silmäyksellä näytti kuin näyttikin sileältä. Lainehtivan liikaveden imivät taas pöytävieraiden likaiset takkien ja päällysviittojen hihat, ja mitä ne eivät jaksaneet imeä, se kyllä etsi tiensä pöydän reunaan kuluneiden syvennysten kautta lattialle, missä se jaloissa kantautuneen mullan ja loan, maahan heiteltyjen sätkänpäiden, tupakanporon, ruoanjätteiden ja syljen kera sekoittui mehuisaksi likatahmaksi, joka antoi litisevän, sitkeän äänen pöytävieraiden kohotellessa ja siirrellessä jalkojaan.
Sainoin keittiöpuolen muodosti yhteen huoneen nurkkaan hiukan miestä korkeammalla lauta-aitauksella erotettu alue. Siellä oli iso pirtinuuni mahtavine helloineen. Hellalla kiehua porisi päivät päästään kaksi kookasta vesipataa sekä pihisi pari kolme nokista teekeittiötä, joiden ääressä hääräili Tereskan emäntä, paksu, pystynokkainen, mustatukkainen ja mustasilmäinen sekä nokinaamainen puolivenakko. Apulaisinaan oli hänellä kaksi palvelustyttöä, jotka yhtenään kilisyttivät likaisia vesi- ja teekannuja, tarjottimia ja laseja aitauksen viereen sysätyllä, kolmella jalalla heiluvalla pöytäpahaisella. Välistä, kun vieraita sattui olemaan vähemmän, olivat he siinä pesevinäänkin niitä astioita sekä asettelivat ne sitten uunin vieressä olevalle korkealle hyllylle valumaan. Tämä toimitus ei kuitenkaan antanut sanottavia tuloksia, siksi pinttyneet olivat jo rivattomiksi kolhitut kannut samoin kuin muutkin teensärpimisvehkeet pitkäaikaisesta käytöstä.
Vielä kuului tämän keittiön yhteyteen uunin toisella puolella seinässä oleva komero, jonka hyllyt olivat täpöisen täynnä nisupulkkia, puolivalkeita sitnikoita, ryssänlimppuja, makkaraa, kurkkuastioita, likaisia, haisevia silli- ja voipönttöjä y.m. vieraille tarjottavia herkkuja.
Oikeita lautasia, enemmän kuin veitsiä ja haarukoitakaan, ei tarjoilussa konsanaan käytetty, vaan kannettiin paksut voileivän kimpaleet, pulkat, makkarat ja sillit vieraiden eteen läkkipeltilevyillä tai sitä varten tekaistuilla lyhkäisillä laudanpätkillä, joilta vieraat saivat omin veitsin ja paljain kourin pistellä ne suuhunsa. Sillinpäät ja ruodot, makkaran kelsit y.m. syötäväksi kelpaamattomat jätteet heitettiin muitta mutkitta pöydälle tai lattialle, jossa ne muun hyvän lisänä saivat olla tarjoilun kaikinpuolista yltäkylläisyyttä osoittamassa.
Hellassa paloi päivät päästään iso tuliroihu, joka levitti koko tarjoiluhuoneeseen hiottavaa lämmintä, niin että sainoi jo hyvissä ajoin iltapäivällä alkoi muistuttaa parhaillaan kylvettävää saunaa. Katossa leijaili sakeita savupilviä ja alhaallakin oli ilma niin sakeaa, että sitä olisi voinut veitsellä leikata. Välistä komensi mamma Tereska kyllä jommankumman piikatytöistä kiskaisemaan pihalle vievän oven auki tuulettaakseen sillä tavoin huonetta, mutta ei tuollainen tuuletus pitkälle auttanut, siitä pitivät vieraat ja kuumuutta hehkuva hella kyllä huolen.
Itse Tereska, pieni, pyöreä ja punanaamainen mies, edessä pitkä, likainen peretniekka, oli tavattoman ketterä olento. Aina oli hän liikkeessä ja näytti yhtaikaa ennättävän olla sekä pimeässä myymälässään että sainoin puolella vieraidensa keskellä, ja aina oli hänen naamallaan rasvainen hymy, aina kielellään valmis sanasutkaus tai naulanpäähän sattuva kokkapuhe vieraidensa viihdykkeeksi ja hauskuudeksi. Eikä tämä Tereska milloinkaan menettänyt mielenmalttiaan, vaikka vieraat miten hyvänsä olisivat rähisseet. Silloinkaan ei hymy kadonnut hänen huuliltaan, kun joku pöytäseurasta viinapäissään heitti muitta mutkitta täysinäisen teelasinsa sisällön hänen silmilleen ja haukkui hänet kaikkien kuullen pietarilaiseksi sukkapelliksi, vanhaksi parittajaksi ja parantumattomaksi pirtusaksaksi, jonka oikea paikka olisi muka ollut ruunun lukkojen takana.
Ei, mahdotonta oli Tereskaa saada kiivastumaan ja käyttämään karkeita sanoja. Hän jätti sen puolen vieraidensa passauksesta mamma Tereskan huoleksi. Tämä ilmestyikin rähinän pitemmälle jatkuessa tuulispään tavoin näyttämölle, ja kyllä silloin asianomaisten korvat kuumenivat, sekä tulvanaan tuiskuavista sättimisistä että myöskin navakasti läiskähtelevästä pesurievusta, jota mamma Tereska osasi käytellä verrattomalla taidolla ja nopeudella.
Mutta jollei rauha silläkään tavoin palannut, silloin osasi itse Tereska sen kyllä palauttaa. Liukkaasti, muutamalla nopsalla liikkeellä ja ilman suunsoittamisia hän toimitti rähisijän ulos. Ennenkuin tämä oikein älysikään, lupsahti jo ovi hänen perässään kiinni nopeasti ja pehmeästi, niinkuin sulavasti toimiva teräsponnin olisi sen vetäissyt. Ja turhaa oli yrittää sitä silloin uudestaan avata, parasta painua tiehensä ja pitää hyvänään, niin ei jäänyt mitään jälkimuisteluja. Huomenna otettiin taas vastaan parhaana vieraana. Tereska kyseli imelä hymy huulillaan kuulumiset, niinkuin olisi eletty parhaina ystävinä hamasta lapsuudesta asti.
Mutta oliko sitten noissa silloin tällöin sattuvissa haukkumisissa ja Tereskalle vasten silmiä singotuissa syytöksissä perää? Oliko Tereska parittaja ja pirtusaksa?
Sitä oli tosiaan ylen vaikea mennä sanomaan. Mitä siellä rakennuksen toisessa päässä, pimeiden sokkeloiden kahden puolen olevissa yömajasuojissa tapahtui, sitä tuskin kukaan tarkalleen tiesi, siksi kirjavaa ja sekavaa oli tavallisesti siellä yöpyvä seura.
Mitä taas pirtun myyntiin tuli, niin sitä ei Tereska konsanaan itse harjoittanut. Totta kyllä oli, että sitä tavaraa saatiin Tereskan sainoissa miten paljon hyvänsä, mutta sitä saatiin toisten käsien kautta, ei itsensä Tereskan.
Liikkeen tämä puoli oli järjestetty sillä tavoin, että yhteisen tarjoiluhuoneen perällä oli kaksi pientä huonepilttuuta, joihin yhteisestä pöydästä pujahdettiin, milloin oli hyvien ystävien seurassa pidettävä pienet litkat tai sen semmoiset. Iskettiin silloin vain toisilleen silmää, mentiin sinne pilttuuseen istumaan sekä tilattiin sinne teet ja muut sakuskat.
Silloin ilmestyi sinne aivan kuin sattumalta pieni, rokonarpinen ja vääräsäärinen miehen vekara, jolla oli viekkaat liirusilmät syvällä kulmiensa alla. Tämä mies oleili päivät päästään Tereskan sainoissa, ja hänet tunnettiin yleiseen nimellä Martiska-Maijan Israel. Mikä hänen vakituinen ammattinsa lienee ollut, sitä ei kukaan sen tarkemmin tietänyt, mutta kun siellä pilttuussa vain suhahti pari sanaa Israelin korvaan, niin äänettömästi hävisi se mies ilmestyäkseen tuokion perästä takaisin povi pullollaan. Mistä Israel sai povelleen sen tavaran, sitä ei kukaan konsanaan kysellyt. Pääasia, että se tavara tuli ja tuli sukkelaan, kun satuttiin sen tarvitsemispäälle.
Nähtiin kyllä joskus Israelin pujahtavan sainoista sinne pimeään välikköönkin, mutta siinä nyt ei ollut mitään merkillistä. Saihan siellä käydä kuka hyvänsä Tereskan kera pakinoimassa. Se välikkö oli näet niin sanoaksemme Tereskan konttori ja vastaanottohuone, vaikk'ei se kalustonsa puolesta erikoisesti sellaista muistuttanut. Koko pöksä oli näet ahdettu täyteen täysinäisiä ja tyhjiä tavaralaatikoita sekä kaikkea muuta rojua, niin että niiden sekaan huoneessa oleva pieni pöytäpahainenkin melkein kokonaan hukkui. Tuoleja ei ollut ensinkään, vaan sai vieras istuutua jonkun tavaralaatikon päälle, jos juttelu pitemmälle venyi.
Niin, nähtiin kyllä Israelin joskus pujahtavan tähän huoneeseen, ja viivähti hän välistä siellä hyvän aikaa Tereskan kera kahdenkesken. Mutta milloinkaan ei hän sieltä palannut sitä silmänkirkastusta povellaan, muualta hän aina sen tavaran nouti, mistä lie noutanutkin. Eikä Tereska, silloin kun Israel näillä asioilla liikkui, ollut häntä näkevinäänkään. Samoin ei Tereska milloinkaan, ei vahingossakaan, pistänyt nokkaansa sinne pilttuiden puolelle, kun siellä sitä miestä mojovampaa maisteltiin. Sainoissa kyllä oli ehtimiseen ja kaskuili siellä pitkät kaskut, mutta ei näyttänyt niiden pilttuiden olemassaoloa edes muistavan, vaikka siellä olisivat istuneet hänen kaikkein parhaimmat ystävänsä.
Semmoinen oli järjestys ja komento Tereskan sainoissa, ja vieraita oli siellä varhaisaamusta myöhään yöhön tungokseen asti. Erikoisesti se oli ajurien suosima kokouspaikka. Pitkin päivää siellä istuttiin junien väliaikoina, jolloin setakan saanti oli enemmän satunnaista. Ja kun iltaisin viimeisestä junasta oli selvitty, kokoonnuttiin miehissä sainoihin viimeiseen täysistuntoon, joka saattoi monasti venähtää pitkälle ohi puoliyön.
Ei muistettu lepoa, ei ruoka-aikoja, ei mitään. Siellä pöristiin vain väkevää teevettä hörppien ja sätkiä pyöritellen. Hevoset saivat seistä sainoin liejuisella pihamaalla, jossa oli samanlainen pidinpuomi kuin siellä aseman ajuripirssissäkin. Kummakos sitten, jos hevoset nuutuivat, kun saivat seistä valjaissa miltei vuorokaudet läpeensä. Vähemmälläkin se ajokkaasta liika virkeys häviää.
Itse ajajat viihtyivät sen sijaan sainoissa mainiosti, paremmin kuin kotona konsanaan. Kotona marisi usein eukko, valitteli puutetta ja mankui yhtenään rahoja senkin seitsemään tarpeeseen, mankui enemmän kuin parhaimmallakaan menolla jaksoi pyytää. Sainoissa sai siltä mankumiselta ja marinalta olla rauhassa, ja muutenkin oli siellä oleilu niin leppoisaa. Jos oli talvi ja pakkanen, oli siellä niin hiottavan lämmin, että ihan takitta tarkeni. Jos oli syksyn likasiivot ja kylminä vasten kasvoja lyövät sateet, niin suloisesti hiveli ulkosalla tultua sainoin lämmin, höyryävä ilma kohmettuneita jäseniä. Oli aivan kuin olisi päässyt saunan lauteille köntistyneitä raajojaan sulattelemaan. Jos oli päivän pyytö luonnistanut huonosti, niin unohtui nurkumieli aivan itsestään siellä höyryävän teelasin ääressä ja kaiken maailman kaskujen vuolaana virratessa sanaseppien huulilta. Jos taas päivän ansio oli sattunut mielenmukainen tai sitäkin runsaampi — no niin, silloin ei ollut ensinkään liikaa, vaikka pujahtikin hyvien ystävien kera sinne pilttuun puolelle ja suhahti sanan pari sen Martiska-Maijan Israelin korvaan.