I.
Viimein olivat luolan asukkaat vastahakoisesti lähteneet maanjäristyksen hävittämästä laaksostaan ja asettuneet uuteen asuinpaikkaansa, jonka Grôm oli etsinyt heille, vihreälle kukkulan rinteelle suolaisen veden rannalle. Ei ollut kestänyt kuitenkaan kauan, ennenkuin he olivat mieltyneet uusiin asuntoihinsa, sillä kalkkikiviluolat olivat avarat ja turvalliset, vihollisen oli vaikeata tulla niihin muualta kuin pitkää, paljasta harjannetta myöten, joka kulki länteen päin luolien takana. Makeavesinen puro juoksi melkein sisäänkäytävän vieressä laskien hauskasti kohisten merenlahteen, ja ympäröivät seudut olivat täynnä riistaa. Tosin tuo laaja suo- ja ruokotasanko, joka levisi harjanteitten eteläpuolella, oli outojen petojen tyyssija, mutta niillä ei ilmeisesti ollut mitään halua tutkia korkeita, paljaita, tuulisia kumpuja.
Eräänä aurinkoisena aamuna sattuivat luolat olemaan melkein autiot. Heimon miehet, myöskin päälliköt Bawr ja Grôm sekä useimmat naiset ja puolikasvuiset lapset olivat lähteneet matalalle merenrannalle viiden kuuden peninkulman päähän keräämään nilviäisiä — suuria, mehukkaita kommia ja ihmeellisen lihavia, maukkaita simpukoita. A-ya, innostuneena valmistamaan kaaria ja nuolia heimolle, oli jäänyt puolen tusinan vanhan miehen ja naisen sekä Grômin jättiläisorjan, ramman kaarijalkamiehen Ook-ootskin kanssa vartioimaan lapsia ja heimon tulia. Grômin puolisona ollen ja hänen uskollisena toverinaan kaikissa suurimmissa seikkailuissa oli A-yan maine — melkein yhtä suuri kuin Bawrin ja Grôminkin.
Avonaisella, ruohoisella tasangolla luolan suulla paloi kaksi suurta nuotiota säännöllisesti auringonpaisteessa. Jättiläismäinen Ook-ootsk, jolla oli ruma apinamainen otsa, ylöspäinkääntyneet, punaiset sieraimet, ulkonevat leuat, karvainen, savenvärinen vartalo ja lyhyet, voimakkaat, hyvin käyrät sääret, joista toinen oli vääntynyt niin, että varpaat kääntyivät melkein taaksepäin, loikoi lähellä sisäänkäytävää naureskellen hyväntahtoisesti, kun parvi pienokaisia, A-yan kaksi lasta niiden joukossa, kiipesi hänen päällään. Useimmat vanhoista miehistä ja naisista torkkuivat varjossa, lukuunottamatta paria kolmea uutterinta, jotka vetivät kangistuneilla sormillaan kapeita kaistaleita nahasta kaarenjänteiksi tai sitoivat teräviä kiviä keihäiden kärkiin. A-ya istui jalat ristissä vähän etäämpänä pienen tulen ääressä ahkerasti valmistellen kaariaan ja nuoliaan kärventämällä puuta kuumassa tuhassa ja sitten hieromalla sitä kahden ryhmyisen kiven välissä. Hänen kumartuessaan työnsä yli valui hänen raskas, tuuhea tukkansa silmille, ja hän pudisti ne vähän väliä kärsimättömästi syrjään. Siinä oli kuva alkuajan rauhasta.
Mutta siihen aikaan kuin maailma oli nuori, oli rauha epävarmempi kuin vesikupla.
Vihreän kukkulan takaa kuului kavion kapsetta ja läähättävää hengitystä. A-ya hypähti ylös tarttuen omaan hyvään jouseensa ja asetti nuolen sen jänteelle. Samalla hän päästi kovan varoitushuudon, jolloin rampa orja Ook-ootsk nousi ylös pudistellen lapsilauman kimpustaan ja tuli kuukaten häntä kohti aseet kummassakin kädessä. Eräs vanha vaimo kokosi säikähtyneet, ihmettelevät lapset ja ajoi heidät silmänräpäyksessä luolaan pois näkyvistä Hypähtäen makuultaan ja ympärilleen vilkuillen kiiruhtivat vanhat miehet pois varjopaikoistaan tarttuen keihäisiin ja nuijiin, mitä sattui olemaan saatavissa.
Kaikki seisoivat henkeään pidätellen, odottaen mitä tapahtuisi. Silloin tuli kukkulan takaa esiin suuri, komeasarvinen hirvi, jonka silmissä näkyi kauhua ja jonka suuret sieraimet pärskyivät verisinä. Sen toisessa kupeessa oli pitkä, syvä haava. Horjuen väsymyksestä ja veren vuodosta tuli se suoraan luolan suuta kohti, niin sokaistuna pelossaan, ettei se näyttänyt huomaavankaan ihmisolentoja, jotka odottivat sitä, eikä edes tulia edessään.
A-ya huokasi helpotuksesta nähdessään, ettei se ollut mikään raateleva peto. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli pyydystää otus. Hän jännitti jousensa, ja kun läähättävä eläin juoksi ohi, niin hän ampui. Nuoli tunkeutui puoleksi juuri jännittyneiden hartioiden taakse. Verta purskahti eläimen sieraimista. Se vaipui polvilleen, ponnisteli jälleen ylös, hoiperteli muutamia askeleita eteenpäin ja kaatui puoleksi tuleen.
Vanhat miehet ja naiset päästivät riemunhuudahduksen. A-ya aikoi lähteä vetämään saalistaan pois tulesta. Mutta epäluuloinen, varoittava katse Ook-ootskin tarkoissa, pienissä silmissä pidätti hänet. Rampa oli kuukannut nyt aivan hänen viereensä. A-ya käsitti tuon katseen tarkoituksen.
»Minkä arvelet ajaneen sitä, Ook-ootsk?» kysyi hän ja pyörähti ympäri odottamatta vastausta tuijottaen tuskaisena kukkulan vihreälle harjanteelle päin.
»Kenties musta leijona», sanoi Ook-ootsk karhealla, kotkottavalla äänellään pudottaen keihäänsä ja nuijansa maahan ja asettaen pitkän nuolen jykevän jousensa jänteelle.
Mutta tuskin oli hän saanut sanotuksi sen, kun hänen arvelunsa osoittautui vääräksi. Kukkulan takaa läheni suuret päät riipuksissa ja kuolaiset leuat puoliavoinna kaksi tuollaista suurta punaista luolakarhua, jotka aina olivat olleet erityisesti A-yan kauhuna.
»Piilottakaa lapset!» huusi hän ja lennätti samassa nuolen melkein tähtäämättä lähintä petoa kohti. Hän oli heimon paras ampuja, ja nuoli osui liiankin hyvin. Se sattui karhua suoraan kuonoon ja tunkeutui kitalaen läpi kurkkuun tehden haavan, joka tosin aikaa myöten olisi ollut kuolettava, mutta tällä hetkellä teki pedon vain vaarallisemmaksi. Se pysähtyi yskien, koetti repiä piikin kurkustaan ja syöksyi sitten eteenpäin hirveästi karjuen.
Sillä välin oli kuitenkin toinen karhu ehtinyt toverinsa edelle, vaikka aikaa oli kulunut vain pari sekuntia. Ook-ootsk tervehti sitä heti nuolella, jonka hän tarkasti tähdäten ampui jykevällä jousellaan. Nuoli, joka oli pitkä pähkinäpuun oksa ja joka ammuttiin lyhyen välimatkan päästä, sattui vihollisen oikeanpuoleiseen lapaan ja työntyi niveleeseen niin, että jalka kadotti voimansa ja jättiläispeto kellahti melkein kyljelleen. Karjaisten se puraisi nuolen poikki ja lähti sitten eteenpäin kolmella jalalla. A-yan ketterästä jousesta se sai toisen nuolen, joka tunkeutui puoliväliin sen niskaan. Mutta tuosta hirveästä haavasta, joka sai veren purskahtamaan sen suusta, se ei näyttänyt välittävän mitään. Toinen A-yan ampuma nuoli meni ohi. Huutaen vanhoja miehiä taisteluun sieppasi hän silloin kivipäisen keihäänsä ja juoksi lähimmän tulen taakse toivoen houkuttelevansa karhut seuraamaan itseään ja siten johtavansa ne pois lasten piilopaikasta.
Mutta hän oli unohtanut, että Ook-ootsk, jolla oli vääntynyt ja käpristynyt jalka, ei voinut juosta. Tuo urhoollinen villi ampui vielä yhden pitkän nuolen punaiseen, lähestyvään petoon räpyttäen nopeasti pieniä silmiään ja puhaltaen uhkaavasti ylöspäin tähtäävien sieraintensa läpi nähdessään turmionsa tulevan. Sitten hän pudotti jousensa, laskeutui toiselle polvelleen ja asetti keihäänsä vinosti eteensä sovittaen sen toisen pään lujasti maata vasten. Kun peto lähestyi ja hyökkäsi häntä vastaan, tunkeutui terävä keihään kärki sen vatsasta sisälle suoraan selkärankaan asti. Silloin katkesi varsi, Ook-ootsk kaatui vatsalleen ja peto hypähti eteenpäin äkillisessä pelon ja raivon puuskassa, heittäytyi hänen päälleen ja raapaisi jättiläismäisellä takakäpälällään melkein kaiken lihan hänen selästään.
Ook-ootsk puri hampaansa urhoollisesti yhteen, sulki silmänsä, risti pitkät, karvaiset kätensä päänsä päälle, käpristyi kokoon ja näytti odottavan seuraavassa hetkessä joutuvansa kuoleman omaksi.
Mutta juuri kun peto aikoi kääntyä hurjana takaisin surmatakseen vähäpätöisen, mutta rääkätyn vastustajansa, riensi A-ya apuun molemmissa käsissään palava, säkenöivä risukimppu, ja vanhat miehet, toisilla tulikekäleet ja toisilla keihäät kädessä, kirkuivat rohkeasti hänen takanaan. Pelottomalla kylmäverisyydellä hän heitti tulen suoraan pedon silmiin täydellisesti sokaisten ne. Kun peto pyörähti iskeäkseen hänet maahan, hypähti hän pilkallisesti nauraen syrjään ja heitti sen kitaan toisen kekäleistä, jota se puri julmasti hampaillaan, ennen kuin huomasi sen tuottavan tuskaa ja sylki sen ulos.
Luottaen nyt kuuloonsa hyökkäsi peto suoraan sinnepäin, mistä kuuli ääniä. Se oli aivan unohtanut Ook-ootskin. Se halusi saavuttaa tuon vihollisen, joka oli ryöstänyt siltä silmien valon, ja juoksi A-yan ääntä kohti. Mutta aivan sen tiellä sattui olemaan toinen nuotioista, mihin hirvi oli kaatunut. Aivan hurjistuneena haavojensa tuottamasta tuskasta huomatakseen heti tulta, kompastui se hirveen. Siinähän olikin yksi sen vihollisista. Se alkoi repiä kynsillään kuollutta hirveä, purren sitä ja ryömien sen päällä saadakseen sen kurkun kynsiinsä, tulen nuoleskellessa pilkallisesti sen päätä. Viimein se oli vetänyt syvälle voimakkaisiin keuhkoihinsa liekkejä, jotka polttivat ja tukahduttivat ne niin, etteivät ne enää voineet toimia. Heikosti läähättäen heittäytyi se selälleen pois tulesta, piehtaroi maassa potkien käpälillään ilmaa ja tukehtui nopeasti.
Sillä välin oli toinen karhu, liikkuen ihmeellisen ketterästi kolmella jalallaan, hyökännyt karjuen vanhojen miesten kimppuun. Silmänräpäyksessä se sai kolme, neljä keihästä ruumiiseensa. Mutta kädet, jotka heittivät keihäät, olivat heikot, ja peto hyökkäsi mistään välittämättä eteenpäin. Useita tulikekäleitä putosi sen päälle kärventäen sen pitkää, punaista karvaa, mutta se pudisti ne pois, sillä se oli liian raivostunut muistaakseen kauhua, jota se tavallisesti tunsi liekkejä kohtaan.
Joukko hajautui joka suunnalle. Eräs urhoollinen, vanha harmaapartainen ukko, joka oli huomannut, miten A-ya teki, jäi tielle ja koetti heittää palavan risukimpun pedon silmiin. Mutta hän ei ollut kyllin nopea. Peto kohotti kuononsa väistäen iskun, ja samassa se kaatoi heikon vastustajansa maahan ja musersi hänen päänsä hirveillä leuoillaan.
Mielettömyydessään se unohti nyt toiset vihollisensa ja alkoi purkaa vihaansa hengetöntä uhriaan kohtaan. Mutta seuraavassa hetkessä oli sen pää kokonaan punaisten kekäleiden peitossa. A-ya työnsi vahvojen, nuorten käsivarsiensa koko voimalla lyhyen keihäänsä puoliväliin sen kupeeseen. Kun pedon toinen silmä nyt oli sokaistu ja pitkä turkki savusi, muuttui sen viha äkkiä kauhuksi. Kohottaen jättiläismäisen päänsä korkealle ilmaan ikäänkuin siten välttääkseen tulisia hyökkääjiään, kääntyi se ja lähti juoksemaan takaisin samaa tietä, mitä oli tullutkin. Vanhat miehet hyppivät sen jäljessä hutkien ja sohien sitä palavilla kekäleillä.
Juosten kuin hirvi ja huutaen riemuissaan kiiruhti A-ya vanhojen miesten edelle ja työnsi molemmin käsin keihäänsä säikähtyneen pedon kaulaan. Pelästyen pahanpäiväisesti tästä iskusta kääntyi se vasemmalle. Sen vasen silmä oli sokea ja oikea oli täynnä savua ja tuhkaa. Siksi se ei nähnyt eteensä, vaan putosi kirkaisten jyrkänteen reunan yli, joka tältä kohden sattui olemaan noin sadan jalan korkuinen ja melkein kohtisuora, alas tasangolle. Se pyörähti ympäri ja joka kerran kuin sen ruumis sattui kallion seinään, ponnahti se askeleen päähän. Viimein se putosi alas kivien ja mullan sekaan ja makasi siellä muodottomana kuin karvamatto, joka on pudonnut yläkerran ikkunasta.
Vanhat miehet kurkottivat riemuiten takkuiset, harmaat päänsä reunan yli irvistellen pedolle. Silmissään rohkea loiste ja vahvat, valkoiset hampaat hohtaen hurjasti, kääntyi A-ya takaisin hoitamaan orjansa Ook-ootskin haavoja.