XXXVII.
MIKÄ SYYTÖS?
Carlislen vanhan yksinkertaisen raatihuoneen kellarikerroksessa oli kauppa, jonka omisti muudan käytettyjen kirjojen myyjä. Kaupan lattia oli kivestä ja sitä valaisi iltaisin pari lamppua, jotka riippuivat kattoparruista. Rivi kirjahyllyjä erotti huoneen toisessa päässä kaupan julkisemmasta osasta pienen komeron, jossa oli uuni ja huonekaluina pöytä, pari kolme tuolia ja täytetty lavitsa.
Noin viikon kuluttua edellä kerrotuista tapauksista istui takan ääressä siinä huoneessa muudan ilkeännäköinen mies, jonka useammasti kuin kerran olemme jo nähneet toisissa tilaisuuksissa.
"Eikö hän ole tullut vielä alas, Pengelly?" kysyi tämä mies kirjakauppiaalta, horjuvalta raukalta, joka oli pukeutunut pitkään takkiin ja samettikalottiin.
"Ei vielä."
"Eikö hän sitten milloinkaan tule? Tämä on sellaista hullun asioilla liikkumista, sen uskallan vaikka vannoa."
Sitten kohauttaen hartioitaan kuin häntä olisi värisyttänyt lisäsi hän:
"Tämä teidän kauppanne on kirotun kylmä."
"Lämpimämpi Doomsdaleä kuitenkin, vai mitä?" vastasi kirjakauppias irvistäen pyyhkiessään tomua laudakoilta.
Toinen nauroi. Hän otti kepin uunin nurkasta ja kohenteli tulta niin, että se leimahti kirkkaaseen liekkiin. Se olikin melko mukavaa työtä ajan kuluksi ja synnytti aika miellyttäviä ajatuksia.
"Nyt kuulen askelia portailta."
Muudan mies tuli kauppaan.
"Siitä ei ole mitään hyötyä", sanoi tulija. "Herra Wilfreylle puhuminen on paljasta voimien tuhlaamista."
Hänen äänensä kuulosti vihaiselta.
"Kerroitko hänelle, mitä olen kuullut tuomari Hidestä ja hänen menettelytavoistaan Newcastlessa?"
"Kyllä ja minä sanoin hänelle, ettei hän milloinkaan saa ajetuksi juttua läpi Hiden toimiessa tuomarina."
"Ja mitä poikanen siihen sanoi?"
"Joutavia", sanoi hän. "Millet on valamiesten joukossa ja hän pitää kyllä huolta siitä, että kavaltaja tuomitaan lain määräysten mukaan."
"Hän ei siis halua käyttää ollenkaan hyväkseen toista syytöstä?"
"Siitä ei ole mitään hyötyä, sanoo hän; mies tuomitaan varmasti kavalluksesta, sanoo hän. On vain tyhjää puuhaa, että koetatte pakottaa minua syyttämään häntä murhastakin."
"Pakottaa häntä! Tuo ei ollut minkään huonosti sanottu — pakottaa häntä — vai mitä?"
Puhuja kiinnitti jälleen huomionsa tuleen.
"Hän joutuu tappiolle", lisäsi hän; "hän joutuu tappiolle, herra Wilfrey. Hiden toimiessa tuomarina ei tuomio kavalluksesta voi tulla kysymykseenkään. Ja silloin pääsyyte menee päin seiniä ja Ray pääsee ehein nahoin asiasta."
"Kummastelen vieläkin suuresti, että Ray antautui vapaaehtoisesti oikeuden käsiin."
"Kaikkea muuta, mies. Etkö milloinkaan opi ymmärtämään temppuja? Hän teki sen vastatakseen kavalluksesta ja voidakseen pyytää armoa, saada sakkoja tahi istua vuoden Doomsdalessä päästäkseen joutumasta hirteen. Hän on viekas konna. Hän tekee kyllä kaikkensa pelastaakseen henkensä."
"Olet väärässä; minun on pakko sanoa, että olet erehtynyt siihen nähden. Tunnen miehen ja kuten olen sanonut sinulle, maailmassa ei ole mitään sellaista, mitä hän ei uskaltaisi tehdä. Voisitko uskoa sitäkään, että näin hänen eräänä päivänä —"
"Tuki suusi! Näkisit kyllä hänen vapisevan jonakin päivänä, ellei tuomarinne pelkäisi omaa varjoaan. Näkisit hänet vain Haribeella; niin, ehkä säätkin nähdä hänet jonakin päivänä siellä tuomarin tahdosta tahi tahtomatta."
Tämä sanottiin sellaisella katkeruudella, mikä ilmaisi syvää ja kuolettavaa vihaa.
Liikahdellen levottomasti toverinsa tiukan katseen edessä toinen sanoi:
"Miksi tuijotat minuun noin? Minulla ei ole minkäänlaista aihetta rakastaa häntä, vai mitä?"
"Ei minullakaan", vastasi edellinen puhuja ilkeiden tunteiden vääristäessä hänen kasvojaan. "Saat sylkeä hänen haudalleen vielä, herra Scroope, luota vain siihen, ja tanssia hänen hautakummullaan, kunnes sielusi riemuitsee; niin, sen sinä tulet tekemään tuomarista huolimatta."
Juuri silloin kantautui heidän korviinsa torven törähdys. Keskustelu katkesi ja molemmat miehet sekä kirjakauppias menivät ovelle. Torille oli kokoutunut paljon kaupunkilaisia. Hetkisen kuluttua lähestyivät Scotch-katua nopeata vauhtia hyvin kirjaviksi koristellut vaunut livreepukuisine eturatsastajineen ja torvenpuhaltajineen, joka ratsasti muiden edellä.
"Tuomarit ovat matkalla Kings Arms Laneen", huomautti kirjakauppias.