IX.
Anna oli oikeassa Oskariin ja lapseen nähden — Oskar ei kernaasti päästänyt sitä näkyvistään viideksi minuutiksikaan, ei päivällä eikä yöllä. Kylvetettäessä hän piti tarpeellisena olla ylivalvojana saapuvilla, ja imetettäessäkin oli hänen pakko pitää vartiota. Tuhannet tapaturmien aavistukset peloittelivat alati, ja häntä huimasi, kun lapsi alastomana makasi täti Margretin helmaliepeellä. Jos se hänen ruokahuoneessa ollessaan parahti itkuun, niin hän hyökkäsi yläkertaan neljä porrasta kerrallaan, ja jos jotakin jytkähti yläkerran lattiaan, niin hän vapisten vaaleni. Lapsenkamarin vierashuoneessa nukkuen hän yöllä piti oveaan avoinna, ja jos lapsi oli kärtyinen, niin hän seurasi silmillään täti Margretin astelua edestakaisin (rohkenematta itse ottaa lasta kantaakseen), kuin olisi lapsi nauttinut liiaksi laudanumia.
Täten kului kaksi päivää, eikä Oskar astunut ulos ovesta. Thora kuuli hänen viereisessä huoneessa mielistelevän tahi nuhtelevan täti Margretia, puhelevan tahi naureskelevan lapselle, ja hänen sydämensä uhkui onnea. "Mutta kestääkö sitä?" hän kysyi itsekseen.
Sillävälin Helga kotonaan istuen, näistä iloista syrjäytettynä, tunsi olonsa ankeaksi. Kolmantena päivänä Oskar sai häneltä kirjeen, jossa hän ilmoitti haluavansa puhua tärkeästä asiasta ja pyysi häntä viipymättä pistäytymään luokseen. Oskar ei pystynyt vastustamaan. Pieni hajuvedeltä tuoksuva kirjekuori veti puoleensa kuin magneetti.
Hän lähti ulos kävelylle miettiäkseen, mitä tekisi, ja joka askel vei häntä johtajan asunnolle päin. Puolen tunnin kuluttua hän huomasi olevansa pienessä vierashuoneessa järven puolella, ja Helga seisoi hänen edessään alla päin nöyrempänä ja kainompana, mutta myöskin vastustamattomampana kuin konsanaan.
"Minun on tehtävä tunnustus sinulle", hän virkkoi, "jos minulle vihastut, niin minun on se kärsittävä."
Hän oli ollut syypää Thora paran äkilliseen sairauteen. Pettymyksensä kalvamana hän oli poikennut hallitustaloon soimaamaan sisartaan nöyryytyksestään. Kenties oli hän puhunut liikoja ja enemmän kuin totta oli, ja oli pahoillaan ja häpeissään. Hän olisi tahtonut pyytää Thoralta anteeksi, ja jos Oskar sen tekisi hänen puolestaan. —
"Mielihyvällä, Helga", vastasi Oskar. "Mutta kaikki on hyvin, kun loppu on hyvä, ja miksi puhuisimme asiasta enempää?"
"On toinen, josta halusin puhua", sanoi Helga, ja sitten tuli esille varsinainen aihe.
Thora paran hourio oli ollut murhanhimoa; hän oli uhannut ottaa syntymättömältä lapseltaan hengen. Olisi kauheaa, jos hän heikkoudessaan ja harhahaaveissaan yrittäisi toteuttaa uhkauksensa!
"Mutta se kaikki on nyt ohitse, Helga", selitti Oskar. "Lapsen synnyttyä on Thora ollut säveä kuin karitsa, uhkuen hellyyttä ja rakkautta."
"Niin luulin minäkin tähän aamuun asti", sanoi Helga. "Mutta isä sanoo äitisi nähneen mielettömyyden oireita.
"Taivaan vallat!" huudahti Oskar.
"Jokainen näkyy sitä kuulleen, paitsi sinä. Pidin vääränä jättää sinut tietämättömyyteen, ja sen vuoksi ilmoitin asian."
"Kiitos, Helga, siinä teit hyvin, ja jos Thora rukassa vielä on sellaista —"
"Siitä ei voi olla epäilystäkään, Oskar. Hän sanoi äidillesi haluavansa kuolla, lapsi kerallaan."
"Häntä täytyy vartioida — lasta myös. Täytyy pitää hoitajattaria yötä päivää."
"Onko siinä kylliksi, Oskar? Tiedät, kuinka ovelia ihmiset ovat sekamielisinä. Ja lapsihan on niin hento pikku olento. Sen henki voidaan silmänräpäyksessä nitistää."
"Tarkoitat, että tulisi siirtää lapsi muuanne?"
"Se saattaisi olla turvallisinta — joksikin aikaa ainakin. Se voisi tulla tänne. Pitäisin siitä mitä tarkinta huolta. Mutta hoitajaansa sen ei tarvitse vaihtaa. Täti Margretin on joka tapauksessa pian tultava kotiin."
"Se täytyy tehdä, Helga. Olisi liian hirveää, jos lapselle jotakin tapahtuisi. Minä menettäisin järkeni."
"Ja ajattelehan Thoraa. Se olisi kymmentuhatkertaisesti kauheampaa hänelle."
"Thora raukka! Se särkee hänen sydämensä", huokasi "Näyttää siltä, kuin olisin tuomittu tuottamaan tuskaa ja murhetta ja kuoleman hänelle."
"Meidän täytyy olla julmia ainoastaan ollaksemme armeliaita, Oskar. Mutta älä toimi yksistään minun neuvostani, äläkä Jumalan tähden sano minun mitään huomauttaneen. Kysy joltakulta muulta."
"Sen teen."
"Kysy kuvernööriltä."
"Isältä?"
Tuota nimeä mainittaessa, he pysähtyivät ja katselivat toisiaan ääneti, kuin olisi aave heidän väliinsä astunut.
"Onko kuulunut mitään Monte — Kööpenhaminasta, piti sanomani?" kysyi
Helga.
"Ei mitään vielä, mutta joka päivä pelkään jotakin tapahtuvan."
"Mitä tapahtuneekaan, minä en milloinkaan unohda, että sen teit minun tähteni, Oskar."
Hän ojensi kätensä Oskarille, joka tarttui siihen, piteli sitä tuokion, sitten suuteli sitä intohimoisesti ja pakeni talosta.
Päivemmällä pidettiin hallitustalossa perheneuvottelua siitä, mitä oli tehtävä. Kuvernööri ja johtaja olivat koolla, ja Oskar ja Anna. Täti Margret tuli alas viimeisenä, jätettyään palvelustytön huostaan lapsen.
"Magnuskin on lapsenkamarissa", hän kertoi. "Hän toi kantamuksen puita uuniin, ja Thora kuuli hänen äänensä, ja nyt he juttelevat avoimen oven läpi."
Tohtori Olsen oli kutsuttu neuvotteluun, ja lausui mielipiteensä varovasti. Tuollaiset murhanhoureet johtuvat heikkoudesta ja ovat tavallisesti hetkellistä laatua. Synnytyksen jälkeen hän ei itse ollut nähnyt mitään merkkiä sellaisesta, mutta jos Anna oli, niin hän ei tahtonut joutua vastuuseen ehdotetun toimenpiteen vääjäämisestä, Anna nyökkäili ja vaikerehti ja selitteli, ettei hän lopultakaan voinut olla varma. Hän oli saattanut erehtyä Thoran sanoista. Kenties oli lapsi raukka ajatellut aivan toista.
Täti Margret oli nyt samaa mieltä, mutta paljoa pontevampi. "En usko siitä sanaakaan", hän intti, "ja pahoittelen häntä alkuaankaan epäilleeni. Thora on Nielsen eikä loukkaisi hiuskarvaakaan lapsen päästä."
"Tässä ei ole sijaa tunteellisuudelle", arveli kuvernööri. "Jos Thora kärsii sekamielisyyttä, vaikka miten ohimenevää, niin meidän täytyy suojella häntä heikkoutensa vaaroilta."
"Yhdyn sinuun, Stephen", virkkoi johtaja. "Minua surettaa — surettaa tyttäreni tähden — mutta yhdyn, yhdyn."
"Se on velvollisuutemme, selvä velvollisuutemme", jatkoi kuvernööri, "ensinnäkin lasta kohtaan, joka on kahden perheen jälkeläinen — nykyään ainoa jälkeläinen — ja sitten nuorta äitiä itseään kohtaan, jolla enemmän kuin kellään muulla olisi oikeus meitä soimata, jos jättäisimme sen tekemättä ja onnettomuus tapahtuisi."
"Niin olisi tosiaan, Stephen, niin olisi", vahvisti johtaja.
"Se tuntuu julmalta, niin kamalan julmalta", huokaili Anna.
"Mutta tapahtuu vain Thoran parhaaksi, äiti", sanoi Oskar.
"Sen tiedän, Oskar, kyllä, mutta julmaa se on sentäänkin."
"Haluaisinpa kuulla, kuka sen ottaa tehdäkseen", huudahti täti Margret.
"En minä ainakaan — sen sanon."
"Sitten on Annan itsensä se tehtävä", tuumi kuvernööri.
"Ei, ei, älä minua pyydä", vastusti Anna.
"Miks'en? Kuka on sopivampi sellaiseen armeliaisuuden ja rakkauden tekoon? Ja Oskar myös — Oskarin itsensä, jos tarvitaan, täytyy kantaa lapsi johtajan asuntoon."
Oskarin huulet vaalenivat ja värähtelivät, ja sydän hytkähteli kylkiluihin.
Päätettiin ottaa lapsi äidiltään jo samana iltana, heti kun Thora nukkui ja talo oli hiljaisena.
"Mutta hän uinahtaa lapsi rinnallaan, ja aina herää sen halutessa pulloa", sanoi Anna,
"Minä annan hänelle unijuomaa — hän nukkuu aamuun asti", huomautti tohtori.
"Oi voi! Auta armias! Minusta tuntuu kuin varkaasta", valitti Anna.
"Tahi murhaajasta", tiuskaisi täti Margret.