XI.
Magnus odotteli eteisessä, puettuna lumisääryksiin ja pitkään turkkikauluksiseen päällystakkiin, joka oli karkea ja kulunut, vyötäisiltä huivilla sidottu. Hänen kasvoissaan näkyi syviä uurtoja, jotka voimakkaassa miehessä ovat kohtaloonsa taipumisen leimana, heikossa epätoivon. Thora ei mielestään ollut koskaan nähnyt häntä noin kookkaana ja komeana, mutta hänen äänensä oli puhuessa hempeä kuin naisen ja huulet vetäysivät mitä viehkeimpään hymyyn. Thora sulki vierashuoneen oven ehkäistäkseen pianonsoittoa kuulumasta, astui sitten hänen luokseen ja ojensi kätensä, tuntien pienuutta ja heikkoutta, hennossa valkeassa hunnussaan ollen ja morsiuskruunu otsallaan.
"Tulin hyvästelemään ja hauskaa matkaa toivottamaan", aloitti Magnus.
"Olenpa iloinen, että tulit", vastasi Thora. "Kuulin sinun menneen pois ja pelkäsin, etten saisi sinua nähdäkään."
"Toin sinulle tämän häälahjaksi", sanoi Magnus ottaen eteisen pöydältä suuren, valkean karhunnahan, jota Thora ei ollut huomannut.
"Siinäpä komea talja!" huudahti Thora.
"Onko se hyvä?" kysyi Magnus.
"Erinomaisen kaunis. En ole koskaan nähnyt tämän veroista. Sepä lie maksanut sinulle suuren summan."
"Ei paljoakaan. Ostin sen pohjanpuolesta."
"Tätäkö hankkimaan sinne siis lähditkin?"
"Niin."
"Ja talvella! Niin pitkälle, kylmälle matkalle!"
"Minä olen vahva, Thora — ei minua koskaan pakkanen hätyytä."
Hänen surulliset silmänsä kiilsivät, ja Thoran kurkkuun nousi pala.
"Käytän sitä laivassa ja junassa ja kaikkialla", hän sanoi. "Ja aina silloin ajattelen sinua."
"Ajatteletko?"
"Todella niin teen. Mutta mehän lähdemme etelään, tiedätkös."
"Sen tiedän."
"Englantiin ja Ranskaan — ehkä Italiaan."
"Se kyllä on sinulle terveellistä, Thora. Aurinko on sinulle hyväksi.
Ja saat nähdä hedelmiä ja kukkasia kasvamassa — se on ihanaa."
"Eikö olekin?"
Piano kävi äänekkäämmäksi, ja kuului jalkojen sipsutusta — vierashuoneessa alettiin tanssia.
"Ja ajattelehan — Helga lähtee mukaan", virkahti Thora.
"Helga!"
"Eikö Anna sinulle sanonut?"
"Lähteekö Helga teidän kanssanne Italiaan?"
"Lähteepä kyllä, ja se on meille kovin hupaista. Hän on niin näppärä ja vireä — Oskar ei voi olla hetkeäkään huonolla tuulella, silloin kun Helga on mukana."
Nuo vakavat kasvot kääntyivät hetkeksi syrjin, ja sitten Magnus virkkoi yhä hennommin:
"Toivon, että olet onnellinen matkallasi, Thora."
"Varmasti olenkin. Kaikki me olemme onnellisia, siihen luotan. Lähdemme
'Lauralla' huomenaamulla."
"Niin äiti kertoi — olen vienyt matkatavaranne laivaan ja hankkinut teille hytin."
"Ja sen olet tehnyt, sill'aikaa kun me —"
"Tahdoin tehdä jotakin hyväksesi, Thora."
"Mutta, Magnus, sinunhan olisi oikeastaan tullut olla täällä. Oskar sitä aina halusi. Hän, kuuletkos, tahtoikin sinua sulhaspojaksi."
"Oskar? Tahtoiko?"
"Tahtoipa todellakin, mutta sinua ei löytynyt, kun olit lähtenyt matkallesi."
Soiton ja tanssin melussa kuului sisältä kuvernöörin ääni ja johtajan sydämellinen nauru.
"Ehkä oli parasta, että jäinkin pois", huomautti Magnus. "Vanhukset eivät ole antaneet tekoani anteeksi, ja jos konsanaan osuisivat epäilemään, että joku muu oli vastuunalainen —"
Hän vaikeni, Thora loi katseensa maahan ja sanoi:
"Olin niin iloinen nähdessäni sinut tuomiokirkossa."
"Siellä oli kaunista", virkkoi Magnus.
"Et ole nyt pahalla mielellä Oskaria vastaan?"
"En nyt. Kun näin teidän yhdessä polvistuvan alttarin eteen, niin en voinut olla ajattelematta päivää, jona kaikki olimme siellä polvillamme. Ja sitten — sitten oli Oskar taas kerrankin pikku veljeni."
"Magnus — etkö — etkö suutele minua?"
Hän epäröi hetkisen, mutta Thora kohotti suloiset kasvonsa häntä kohti — puhtaina kuin pyhimyksen, ja kyynelten kostuttamina — ja Magnus avasi suuren sylinsä, veti valkean pikku olennon rinnalleen ja suuteli häntä otsalle morsiuskruunun alle.
"Hyvästi, pikku tyttö, ja Jumala siunatkoon sinua ja tehköön sinut hyvin onnelliseksi. Mutta jos koskaan minua tarvitset, niin sano: 'tule', ja minä tulen luoksesi — maan äärimmäiseen soppeenkin."
Thora alkoi nyyhkiä ääneensä, ja Magnus oli olevinaan kiireissään, kääntyen ovelle. Hänen täytyi lähteä, kun oli pitkä matka edessä.
"Ja Päistärikkökin on ulkopuolella — en saa antaa sen odottaa."
"Päistärikkö?"
"Äiti pyysi minua hoitelemaan sitä, kunnes palaat — sen vuoksi vien sen takaisin maatilalle."
"Anna minun sanoa sille hyvästi", pyysi Thora.
Magnus kääri hänet kiireestä kantapäähän asti karhunnahkaan ja talutti alas portaita kadulle. Oli pimeä, mutta tähdet tuikkivat ja revontulet halkoivat taivasta kuin suunnattoman säilän heilahdukset. Kaikki oli valkeaa ja hiljaista, kuului vain pianon heikko kaiku ja tanssijain etäinen töminä. Kaksi satuloitua hevosta seisoi levollisina lumessa, ohjakset harjan yli heitettynä, ja toisen selkään nousten virkkoi Magnus:
"Tämä on Kultaharja — Päistärikön iso veli."
Thora löysi oman poninsa, silitti sen korvia ja suuteli kuonoa ja pakeni sitten pakkasilmasta takaisin ovelle.
"Hyvät veljekset käyvät hyvin yhdessä: pääsemme puoliyöksi kotiin", huusi Magnus.
Thora silmäili lähtöä. Välähtävä pohjanpalon patsas valaisi noita kolmea tienmutkassa — Magnus ratsasti Kultaharjalla ja Päistärikkö laukkasi ripeästi vieressä, tyhjä satula selässään.