XIII.
Aamulla oli kuvernööri jälleen virkahuoneessaan. Hän oli nyt luja ja tyyni ja odotti rauhallisesti Kööpenhaminan viranomaisia. He saapuivat aikaisin, ruununvoudin opastamina, esiintyen silmäänpistävästi miehinä, jotka tiesivät käynnillään iskevänsä tuskallisen kolauksen.
Muodollisten esittelyjen perästä kumartui ruununvouti kuvernöörin kirjoituspöydän yli ja lausui sulavasti, melkein alentuvasti:
"Nämä herrat ovat todella tahtoneet osoittaa kaikkea huomaavaisuutta. He saapuivat tärkeällä asialla — voin sanoa, peräti tärkeällä — mutta ovat mieluummin odottaneet viisi päivää kuin häirinneet teitä kotoisen koettelemuksenne aikana."
"Minulla on kiire tänä aamuna, ruununvouti", tokaisi kuvernööri.
"Älkäähän huoliko tuhlata enempää aikaa kuin on välttämätöntä."
Ruununvouti ällisteli avosuin ja vetäysi takaisin kirjoituspöydältä; sitten muukalaiset astuivat sen ääreen, ja toinen heistä avasi ison kirjekotelon, suopean kohteliaasti sanoen:
"Meillä on tässä muuan asiapaperi, teidän ylhäisyytenne, jonka pitäisi olla teidän laatimanne. Suvaitkaa sanoa, onko tämä teidän ylhäisyytenne nimikirjoitus."
Kuvernööri kohensi huolettomasti silmälasejaan, ja nopeasti, melkein kuin sattumoisin vilkaisten eteensä pantuun paperiin vastasi ripeästi:
"On se."
Muukalaiset katsoivat toisiinsa vaieten ennenkuin jälleen ryhtyivät puheisiin.
"Siinä tapauksessa oletamme teidän ylhäisyytenne olevan valmis sen suorittamaan?"
"Tietysti", vastasi kuvernööri.
"Sitten teidän ylhäisyytenne tietääkin, että paperi on jo langennut maksettavaksi ja että sen perimistä on kahdesti pyydetty?"
Se kysymys sai kuvernöörin räpäyttämään silmiään, mutta oitis malttinsa saaden hän vastasi lyhyeen:
"Se lunastetaan hetimiten."
"Kuinka pian, teidän ylhäisyytenne — viikon, kahden kuluessa?"
"Kolmen päivän", selitti kuvernööri. "Hyvästi, hyvät herrat", ja hän tarttui kursailematta kynäänsä ja alkoi kirjoittaa kirjettä.
Ruununvouti jo silminnähtävästi hikoili; hän oli hiipinyt ovelle päin, ja lyhyen äänettömyyden jälkeen, joll'aikaa ei muuta kuulunut kuin kuvernöörin hanhensulan rapinaa, vieraat kumarsivat hänen kyyristyneelle päälaelleen ja työntyivät selkä edellä ulos ovesta.
Kuvernöörin kirje pyysi johtajaa heti pistäytymään hänen luokseen. Tämä saapui, juron ja epäluuloisen näköisenä, kasvoillaan ilme, josta päättäen hän jo tiesi jotakin siitä, mille asialle hänet oli kutsuttu.
"Vanha ystävä", aloitti kuvernööri, "olemme tunteneet toisemme viidenkymmenen vuoden ajan, enkä ole vielä milloinkaan pyytänyt sinulta palvelusta, mutta nyt on minun pyydettävä."
"Hm!" rykäisi johtaja kylmäkiskoisesti hymyillen.
"En pyydä sitä omiksi tarpeikseni, vaan eräälle, joka on minulle itseäni läheisempi. Me isät tiedämme, mitä se merkitsee, ja myöskin tiedämme, että lapsillemme kerran annettu apu annetaan meille kaksin kerroin."
"Hm, hm", äännähteli johtaja, huulillaan sama kylmäkiskoinen hymy.
"Asia on yksityinen — aivan yksityinen — mutta sinulle, vanha ystävä, voin salaisuuden ilmaista — kummipoikasi on joutunut pulaan."
Ja sitten, mitään puolustelematta tahi lieventelemättä, kuvernööri kertoi Oskarin lankeemuksen, ja johtaja kuunteli kärsimättömänä kuin surullisen tarinan jo kertaalleen kuulla saanut.
"Sanoit hänen piirtäneen minunkin nimeni?" tokaisi johtaja.
"Senkin, valitettavasti", vastasi kuvernööri, "mutta sinut pantiin vain todistajaksi, ja minä yksinäni olen rahallisessa vastuussa."
"Mitä aiot siinä tehdä?" tiedusti johtaja jäykällä äänellä.
"Maksaa sen ja antaa pojalle tilaisuuden uuteen elämään", vastasi kuvernööri. "Ja siksi sinua pyysin tulemaan. Voin hankkia viisikymmentä tuhatta kruunua, ja tahtoisin sinulta lainaksi toiset viisikymmentä tuhatta."
"En anna viittäkymmentä tuhatta äyriäkään", singautti johtaja. "En viittäkymmentä — suojellakseni pahantekijää ja pettääkseni lakia."
Kuvernöörin kasvot vaalenivat, mutta hän vastasi tyynesti: "Älä puhu niin pikaisesti, veikkoseni. Muista, että lakia vastaan tapahtunut rikos on rikos pelkästään minua vastaan, ja jos minä näen hyväksi antaa sen anteeksi, niin ei lailla ole siihen mitään sanomista."
"Entäs minua vastaan tapahtunut rikos?" sanoi johtaja.
"Muista myös", jatkoi kuvernööri, "että jos Oskar omin valloin käytti nimeäsi, niin on hänellä jotakin vaatimuksia kukkaroosi — voi vedota naimasopimukseen."
"Naimasopimus laadittiin Thoraa varten, ja Thora on kuollut", selitti johtaja.
"Jäi lapsi", huomautti kuvernööri.
"Lapsi on nyt minun hallussani, ja olen valmis pitämään siitä huolta vast'edes", vastasi johtaja, "mutta en tahdo olla sen enemmissä tekemisissä miehen kanssa, joka on väärentänyt nimeni, ja jos vielä jotakin vaatimusta tehdään — liikkeeseen, omaisuuteen tahi sen semmoiseen — niin panen vastaan ja julkaisen syyt menettelyyni."
"Oskar Nielsen", lausui kuvernööri, "en ole vielä kaikkea kertonut, kun en aikonutkaan kertoa, mutta minun täytyy se sinulle nyt ilmaista. Minulla on aihetta uskoa — varmasti päätellä — että Oskarin nykyiseen pulaan on osaltaan Helga vikapää."
"Voitko sen todistaa, Stephen Magnusson?" uhitteli johtaja.
"Jollen voi todistaa", vastasi kuvernööri, "niin on siihen se syynä, että poikani — vikoineen ja heikkouksineen — on yhä herrasmies; ja jollet sinä asiaa vielä tällä haavaa tiedä, niin ei tyttäresi ole täysin sivistynyt neiti."
"Puhu omasta puolestasi, Stephen Magnusson, ja jätä omani minun hoteisiini", murahti johtaja.
"Sen vuoksi", jatkoi kuvernööri, "kun maksan tämän summan — ja minä maksan sen — niin saat olla tyytyväinen tietäessäsi, että vaikka minä olen köyhä ja sinä rikas, niin suoritan sinun velkasi kuten omanikin."
Niin sanoen kuvernööri punakkana ja suuttuneena astui ovelle ja avasi sen. Johtaja silmäili häntä kuin kivettynyt, ja vilahtavaksi silmänräpäykseksi voitti hänen parempi luontonsa ahneuden, ja hän näki, miten surkeaa heidän oli viisikymmenvuotisen ystävyyden perästä näin torailla lapsistaan. Mutta miekka tempaa toisenkin huotrastaan, ja hän näpsäytti sormiaan halveksivasti marssiessaan ulos huoneesta.
Sitten kuvernööri lähetti kutsun Islannin Pankin johtajalle.
"Johtaja", hän sanoi, "haluaisin, että järjestäisitte sadan tuhannen kruunun lainan, vakuutena maatilani Thingvellirissä."
"Tila on hädin sen arvoinen", empi johtaja. "Totta puhuen se tuskin on puolet siitä. Mutta kun laina tulee teille, niin ei siitä suurta vaikeutta koidu — eikä mitään, jos olette valmis suorittamaan korkeamman koron."
"Minä suostun", vastasi kuvernööri, "ja laadittakoon kiinnekirja viipymättä kuntoon."