VIII.
MIKSI.
Sirkusnäytännön loputtua vaihtoi Asbjörn Krag muutamia sanoja konsulin kanssa teltan ulkopuolella.
He päättivät tavata toisensa jälleen seuraavana päivänä.
Hän jätti hyvästit ystävällensä Voldillekin, vaikka he ennen olivat päättäneet yhdessä syödä palasen hotellissa.
Kragilla oli nyt aivan liian paljon miettimistä voidakseen oikeastaan nauttia seurueen ilosta.
Vihdoin jäi hän yksin paperosseineen ja ajatuksineen.
Ei mikään häntä häirinnyt.
Pieni kaupunki oli mennyt levolleen, kadut lepäävät tyhjänä, ja Krag pääsi täällä kuulemasta kotiinpalaavien kahvilavieraiden huutoja ja melua, jota ei tapahtunut Kristianiassa.
Hän istuutui ja ryhtyi ajattelemaan tilannetta.
Hän oli tullut varmaan epäluuloon, että syy Taikailveilijän ja muusikkiprofessorin samaniltaiseen esiintymiseen tällä Fredrikshaldissa oli aivan yksinkertaisesti konsulin van Dyck muotokuva.
Hän oli saanut erään epäluulon. Mutta siinä olikin kaikki.
Hänellä ei ollut mihinkään tosiasialliseen turvattavaa.
Hän epäili Sören palvelijan uskomatonta tyhjyyttä.
Jos Sören todellakin oli kanssarikollinen salaliitossa, näytti hän osaansa niin viisaasti ja taitavasti kuin ammattitaitoinen näyttelijä.
Mikä se oli joka puhui Sörenin olevan juonessa molempien kujeilijoiden kanssa.
Ennen kaikkea oli se hänen silmiinpistävä, ylellinen tyhmyytensä.
Sitäpaitsi ei hän ollut konsulin palveluksessa täyttä neljätoista päivää.
Hän oli ottanut paikan konsulin luona paria päivää ennen kujeilijoiden saapumista Fredrikshaldiin.
Sen lisäksi hänen esiintymisensä sirkuksessa.
Miksi oli hän karannut auttamaan Taikailveilijää.
Hän oli tuskin ehtinyt kysymään onko yleisössä ketään, joka astuisi esille, ennenkuin hän oli heti valmiina.
Todellisen tyhmeliinin olisi pitänyt ajatella pitemmälle.
Sellainen liiallinen tyhmyri hölmö jollaisena Sören oli näyttäytynyt, ei olisi pitänyt aivan yksinkertaisesti käsittää muuta kuin jäädä istumaan ja tuijottamaan maneesille.
Ja kuitenkin oli hän ollut ensimäinen näyttämöllä.
Ja kuitenkin oli hän esiintynyt suurena tyhmeliininä.
Miksi?
Saattoi ajatella, jatkoi kristianialaissalapoliisi itsekseen tyhmän Sörenin olevan juonessa Taikailveilijän kanssa, alias Burnsin, kuten häntä toisin kutsuttiin.
Nämä molemmat olivat yhdessä musiikkerin kanssa — vaikkei Krag voinut ymmärtää mitä hyötyä hänestä heille olisi, tehneet salaliiton tarkoituksella varastaa van Dyckin taulu, ja myydä se monimiljonääri Pierpontt Morganille joka oli innokas kerääjä, eikä niin tarkka käyttämillään keinoilla kun hän vaan saavutti tarkoituksensa. Hän oli tälle kunnianarvoisalle seurueelle esittänyt suunnitelmansa kyllin huomaavaisena ulkonaisiin olosuhteisiin.
Ensinnäkin oli tarpeellista keinotella eräs heistä konsulin taloon, ja koska olivat saaneet kuulla konsulin tarvitsevan palvelijaa, oli aivan luonnollista, että Sören, nuorin heistä, määrättiin hakemaan paikkaa.
Koska hän itse kovin hyvin tiesi, että varkaus herättäisi epäluuloja uutta palvelijaa kohtaan, niin yht'äkkiä päätti hän leimata esiintymisensä niin perinpohjaisella tyhmyydellä ettei kenenkään mieleeni juolahtaisi että hänellä, tyhmyrillä, oli sormet pelissä.
Niin pilkalle meni kaikki, arveli Krag, mutta kun hän sitten johtui kysymykseen, miksi eräs roistoista oli pukeutunut amerikalaiseksi musiikkiprofessoriksi ja kulki ympärinsä naurettavan kummallisen fonografin kanssa ja miksi toinen oli ryhtynyt toimimaan ilveilijänä ja toimeenpanemaan kummallisia kujeita kaduilla, silloin pysähtyi hänen ymmärryksensä.
Sitä hän ei ymmärtänyt.
Sitävastoin sähkösanomasta hän hyvin selviytyi.
"Viimeinen ruusu" oli vanha kulunut ja sentimentalinen musiikkikappale.
Jos tauluvarkaat ja monimiljonääri kaukana Skotlannissa olivat nyt sopineet salakielestä, niin saattoi hän ajatella että "Viimeinen ruusu" merkitsi yrityksen saaneen huonon lopun ja oli epäonnistunut.
"Geisha" sitävastoin oli iloinen reipas operetti.
Se saattoi merkitä heidän vehkeilyjensä onnistuneen.
Jos molempien musiikkikappaleiden nimet vaihdettaisiin niiden oikeisiin merkityksiin saisi monimiljonäärin viimeinen sähkösanoma merkityksensä.
— Olivatko varkaat epäonnistuneet vai onnistuneet.
Taikka joka monimiljonäärin salakielellä kuului.
"Viimeinen ruusu" vaiko "Geisha"?
Siihen oli Burns vastannut:
Parhaat edellytykset "Geishalla".
Joka toisin sanoin voitiin kääntää näin.
"Paraat edellytykset onnellisella päättymisellä."
Tämä sähkösanoma lähetettiin siis tänään puolenpäivän tienoissa, jatkoi Krag ajatuksiaan, ja edellytti johtopäätöksen olevan oikean, koska saavutetut tulokset myöskin todella olivat loistavia, koska molempien konnien oli onnistunut sahata terässinkilät, jotka olivat kiinnittäneet taulun kehykset.
Asbjörn Krag löysi siis pieniä kohtia mistä hän voi saada menemään kaikki yhteen.
Mutta tällä välin ammottivat taaskin suuret aukot mistä kaikki voisi häipyä tyhjyyteen.
Mitä esimerkiksi merkitsi se, että koko kaupunkia kehotettiin sirkuskulkueen aikana kaduilla arvailemaan Taikailveilijän piippolakin värejä?
Sitävastoin ymmärsi hän, että Sörenin esiintyminen sirkuksessa sopi kovin hyvin kaikkeen siihen.
Tietysti roistojen piti neuvotella keskenään. Mutta kukaan ei saanut aavistaa ilveilijän ja konsulin palvelijan olevan juonessa keskenään. Miten he saattaisivat tavata toisiaan kenenkään sitä huomaamatta tässä pienessä juorupesässä.
Mikä oli luonnollisempaa kuin antaa tämän kohtauksen tapahtua yleisön nenän edessä, ilman ettei ainoakaan elävä sielu voisi uskoa sitä muuksi kuin tavalliseksi sirkuspilaksi.
Suosionosotushuutojen ja naururäähkäyksien takia ei kukaan voinut kuulla mitä molemmat miehet näyttämöllä keskustelivat.
Taikailveilijän suu kävi alituisesti kuin pyörän keppi. Hän loihti esille erillaisia kapineita palvelijan taskusta ja näiden esineiden kera saattoi kovin hyvin olla tärkeitä tiedonantoja.
Samaten oli ilveilijän erittäin helppo pistää yksi taikka toinen tieto, määräys eli selitys palvelijan taskuun eli suullisesti antaa hänelle haluamiaan neuvoja.
Tässä salaperäisessä asiassa oli siis monta mahdollisuutta, monta arvoitusta, monta käsittämättömyyttä joiden ratkaiseminen näytti mahdottomalta.
Mutta ennenkuin Asbjörn Krag tänä yönä meni levolle, uskoi hän kuten lopuksikin keksineensä langan, joka auttaisi häntä avaamaan koko sotkeutuneen solmun.