II.
SÄILYKEKUNINGAS.
Stavanger oli järjestänyt oman kalastajalaivaston, pienen nopeakulkuisen laivueen, joka ensimäisen viestin saapuessa voitiin lähettää vuonoihin. Sitä paitsi oli ulkosatamissa odottamassa pieniä höyrylaivoja ottaakseen vastaan ensimäisen hyökkäyksen, kun silli nousisi. Yhtyneillä säilyketehtailijoilla oli kaikkialla etuvartijoitaan, jotka tiedottivat joka merkin, mikä ilmaisi sillin tuloa.
Kapteeni Grönneland oli tämän laivaston päällikkö. Hän piti kädessään kaikkia niitä lankoja, jotka vuodesta vuoteen olivat lisänneet Stavangerin taloudellista valtaa ja vaikutusta.
Kaupunki oli jännityksessä. Kaikki oli valmiina antamaan meren varmalle ja ikävöidylle vieraalle lämpimän vastaanoton. Tehtaat olivat puhtaiksi pestyt ja savupiiput nuohotut. Läkkilaatikot olivat valmiina vastaanottamaan meren rikkauksia ja muuttamaan ne rahaksi. Ja anjovistytöt kuljeksivat hihat ylös käärittyinä odotellen saalistaan.
Mutta mihin oli silli hävinnyt?
Kapteeni Grönnelandin toiveet eivät olleet toteutuneet. Silli näytti tällä kertaa välttävän tavallisia vuonojaan. Aavalta mereltä tiedotettiin, että silli aivankuin kiehui ulapan reunalla, mutta kalastajalaivueitten päästyä paikalle osottautuivat silli-näyt olleen pelkkiä unennäköjä.
Kapteeni Grönnelandilla ei ollut muuta tehtävää kuin luopua asemiltaan ja vetäytyä takaisin Stavangeriin koettelemaan kärsivällisyyden vaikeata taitoa.
Kaupunki alkoi käydä levottomaksi. Sillinpyynti näytti menevän myttyyn koko länsirannikolla. Ei oltu saatu kymmentä tynnyriä silliä Lindesnesin ja Aalesundin väliseltä rannikolta.
Kapteeni Grönneland oli toivoton. Hän koetti haihduttaa huoliaan lammaspaistiannoksella Grand Hotel'issa. Ja kun tämä erikoinen Stavangerherkku oli nimenomaan hänen himoruokiaan, onnistui hänen hetkeksi vaimentaa kaihomielisyytensä ja pettyneiden toiveitten synnyttämä surunsa. Tyytyväisenä rykäisten hän tyhjensi ruokaryyppynsä ja katseli mietteissään onnistuneen ruokalajin tähteitä.
Silloin hän äkkiä kuuli melua eteisestä. Sieltä kuului useitten askelten töminää.
Grönneland heristi korviaan ja heitti pois tulitikun, jonka jo oli vienyt puolitiehen sikaariaan kohti. Olisikohan siellä viesti vuonoilta?
Ovelle koputettiin. Hotellinisäntä astui huoneeseen odottamatta vastausta. Hänellä oli ilmeisesti kiire.
"Salissa on eräs herra, joka haluaa puhutella teitä", sanoi hän läähättäen.
Grönneland rypisti kulmakarvojaan.
"Kuka se on?" hän kysyi ja raapasi tulta uudella tulitikulla.
"Se on herra Bjelland", hotellinisäntä vastasi melkein riemuiten.
Kapteeni viskasi toistamiseen pois tulitikkunsa, ennenkuin se oli kerinnyt sikaariin saakka ja nousi nopeasti tuoliltaan.
"Kuolema ja kirous", hän murahti, päästäen lautasliinansa putoamaan lattialle. "Mitähän hän minusta tahtoo?"
Norjan säilyketehtaiden vanhin, Christian Bjelland, istui kauniissa pikku salissa ja rummutti hermostuneena pöytäliinaa. Muhkea vanhus, jolla oli levolliset ja älykkäät kasvot ja terävät silmät, hymyili huomatessaan kapteenin hämmingin.
"Hämmästytte nähdessänne minun tulevan tänne", hän sanoi. "Niin! Mutta siihen on syynsä. Näinä päivinä on monta silmäparia vartioimassa konttorini ovea. Ja muuten on pieni kävelymatka minulle mieleen."
"Olen käytettävänänne", Grönneland vastasi kunnioittavasti.
"Käykää istumaan, kapteeni Grönneland", Bjelland jatkoi, "ja sytyttäkää sikaari. Sitten voimme paremmin keskustella."
Kapteeni kumarsi hieman hämillään ja sytytti sikaarin käyden istumaan,
Bjellandin katsellessa sillä aikaa ikkunasta.
"Kysymys koskee tietysti silliä", hän sanoi hetken vaitiolon jälkeen, "silliä, joka välttelee meitä juuri sillä hetkellä, jolloin kaikki viittaa niin loistavaan pyyntikauteen. Teidän on myönnettävä, kapteeni Grönneland, että minulla on tällä alalla laaja kokemus. Minä tunnen — uskallan sen sanoa — sillin tavat paremmin kuin useimmat muut. Mutta tällä kertaa järkeni seisoo. Viikko takaperin olisin sanonut: tänä vuonna tulee loistava saalis, ja olisin uskaltanut panna kokonaisen omaisuuden vetoon, että olin oikeassa. Mutta nyt — —?"
"Voihan tulla vieläkin", Grönneland virkkoi hiljaa. "Niinkuin vuonna 1916."
Bjelland kohautti olkapäitään.
"Se on mahdollista", hän virkkoi. "Mutta silloin pitää ihmeen tapahtua. Silli on tällä kertaa kulkenut meidän ohitsemme."
Grönneland oli käynyt sangen kalpeaksi.
"Ettehän toki totta tarkoita?" hän virkkoi.
Bjelland kumartui eteenpäin. Hänen kasvoillaan oli yhä tyyni ja ystävällinen ilme. Vain sormet rummuttivat hermostuneesti vihreätä pöytäliinaa.
"Olen tänään saanut erään ilmoituksen", hän sanoi painavasti, "jonka merkitystä en voi arvostella. Muuan kauppias Utsirestä tuli minua tapaamaan, täysin luotettava ja vakava mies. Hän kertoi pari päivää sitten olleensa kalastusretkellä ulkona merellä katselemassa makrillia. Noin neljä peninkulmaa lounaaseen Utsirestä hän oli huomannut omituisen aluksen, joka näytti olevan vähintäin kymmenen tai viidentoista tuhannen tonnin suuruinen. Oikeastaan se ei ollut mikään laiva, Jonassen sanoi. Se muistutti pikemmin leveätä uivaa telakkaa, jota kuletettiin diesel-moottorilla. Suoraan tämän aluksen eteläpuolella oli tavallinen höyrylaiva, joka näytti olevan yhteydessä valtavan moottorijättiläisen kanssa. Ne olivat melkein hiljaa paikoillaan. Jonassen ei ole uteliaampi kuin muutkaan ihmiset, mutta hänen mielestään tuo jättiläislaiva näytti ansaitsevan lähempää tarkastelua. Hän ohjasi sitä kohti. Mutta hän ei ollut päässyt pitkälle, kun äkkiä pohjoisesta noussut rajuilma pakoitti hänet palaamaan kotiin."
Kapteeni Grönneland oli kuunnellut päällikkönsä kertomusta tavallaan hartaalla kunnioituksella. Mutta se, mikä herätti huolia Bjellandissa, ei näyttänyt tekevän häneen mitään syvempää vaikutusta.
"En oikein ymmärrä", hän virkkoi tavalla, joka ilmaisi hänen esimiehelleen, että hän ei ollut ainoastaan tarmokas, vaan myöskin kovapäinen.
Bjelland nojasi tuolinsa selustaa vasten.
"On mahdollista, että näen näkyjä keskellä kirkasta päivää", hän lausui. "Mutta minä luulen, että tuo ihmeellinen uiva telakka ja sillin merkillinen käyttäytyminen ovat jossakin keskinäisessä yhteydessä toisiinsa."
Hän vaikeni äkkiä. Hän oli huomannut hymyn välähdyksen Grönnelandin silmissä.
"Nyt hän kai luulee minun tulevan uudestaan lapseksi", hän mietti mielessään.
Grönneland nousi seisomaan.
"Asia tutkitaan perinpohjin", hän lausui kumartaen. "Lähden itse merelle ottamaan selkoa asiasta. Saatte vastaukseni huomenna iltapäivällä."
Bjelland nousi istuimeltaan. Hänen kauniille vanhoille kasvoilleen oli tullut väsynyt ilme.
"Luotan siihen", hän sanoi lyhyeen ja astui verkalleen ovea kohti.
Kynnyksellä hän kohtasi nuoren miehen, joka kumartaen pyysi anteeksi ranskaksi.
Bjelland tervehti päännyökäyksellä. Hän lähti Kirkkokatua kotiinsa.
Nuori mies katseli ivallisesti ukon jälkeen. Sitten hän meni
Grönnelandin luo.
"Kuinka on biljardin laita?" hän kysyi, yhä ranskaksi.
"Vai niin, tehän se olette, Courbier", Grönneland vastasi hajamielisesti. "Ikävä kyllä on minun lähdettävä merelle."
Ranskalainen näytti pettyneeltä.
"Tänään on kaunis ilma", hän sanoi, "tekisipä melkein mieleni tulla mukaan."
Grönnelandin kasvot loistivat ilosta.
"Niin, tulkaa pois", hän virkkoi, "niin saamme panna laivassa hieman nakiksi."