IV.
UIVA RUUMISARKKU.
Siihen, mitä nyt tapahtui, ei ole yhtään todistajaa. Mutta niistä niukoista tiedoista, joita onnistuttiin puristamaan Jean Baptiste Courbier'ltä, voi pahemmitta vaikeuksitta hahmotella sen murhenäytelmän, joka esitettiin merenselällä muutamia peninkulmia Skudesnesin-satamasta Norjan rannikolla.
Kalastajalaiva "Fejestenin" tultua noin neljännespeninkulman päähän uivaa telakkaa muistuttavasta laivasta, Grönneland laski hämmästyneenä kaukoputkensa alas.
"Mikä on?" ranskalainen kysyi, heittäen savukkeensa mereen.
"En ymmärrä tätä oikein", kapteeni vastasi, "mutta näyttää siltä kuin tuolla etempänä olisi silliparvi. Meri melkein kiehuu noin puolen peninkulman levyisellä alueella. Ja katsokaahan merilintuja!"
Näky oli todellakin omituinen. Sitä mukaa kuin "Fejesten" lähestyi tuota merkillistä alusta, sen kaikki yksityiskohdat kävivät selvemmin esiin. Ennen kaikkea saattoi havaita suunnattomat laumat kalalokkeja, jotka valkoisten lumihiutaleiden tavoin leijailivat taivaanrantaa vasten mustana ja uhkaavana kohoavan synkän möhkäleen ympäri.
Mutta paitsi kalalokkeja poreili merenpinta salaperäisen laivan ympärillä tavalla, jonka Grönneland tunsi paremmin kuin useimmat muut Vesi tuntui kiehuvan. Ja tämän jättiläismäisen kattilan keskellä kimalteli kuin kuunhohde hienosti väreilevän järven pinnalla.
Grönnelandin huulilta pääsi kirous.
"Luulenpa, piru vie, että Bjelland on oikeassa", hän huudahti.
"Mitä tarkoitatte?" ranskalainen kysyi, luoden ikävöivän katseen kajuuttaan, jossa kortit vielä olivat pöydällä.
Grönneland rypisti äkäisesti kulmakarvojaan.
"Eikö teillä sitten ole silmät päässänne?" hän lausui äänellä, joka sangen heikosti soveltui ranskalaisiin kohteliaisuussääntöihin. "Tuollahan on juuri se, jota olemme tähystelleet monet viikot."
"En ymmärrä — —"
Grönneland ravisti ranskalaista käsivarresta.
"Tuolla on silli", hän kirkui. "Se on hylännyt rantamat ja lähtenyt selälle. Ja luulenpa, Jumala minua armahtakoon, että tuo suuri laivanhirviö on piirittänyt sillin. Mutta semmoiset rosvouskeinot me pian pysäytämme — vaikkapa tuo jättiläinen olisikin Monacon ruhtinaan omaisuutta. Norjan tykkiveneillä ei ole ollut paljon tekemistä viime aikoina. Tästä tulee niille lihava suupala. Onko moista nähty: varastaa silli meidän rantamiltamme! — — On parasta aivan heti antaa siitä viranomaisille tieto."
Ranskalaisen tummissa silmissä vilahti levottomuus. Mutta se oli vain kuin pieni pilventuppura, joka nopeasti livahtaa auringon ohi.
"Se on tosiaan hassunkurinen laiva, tuo tuolla", hän virkkoi pitkäveteisesti. "Kun kerran olemme näin kaukana merellä, niin olisipa hauska ottaa se silmättäväksi vähän lähempää. Eipähän tuo purre!"
"Jumala ties', mitä se tekee", Grönneland murahti. "Minä en pidä tästä jutusta. Laiva näyttää aivan uivalta ruumisarkulta. Minulla on semmoinen aavistus, että kaikki ei ole aivan järjestyksessä — olkaa varma siitä!"
Ranskalainen nojasi nauraen kaidetta vasten. Grönneland oli huomaavinaan hänen pyöreillä kasvoillaan halveksivan ilmeen.
"Olen aina ollut utelias", hän virkkoi. "Paksunahkainen kenties, mutta täynnä tiedonhalua. Eipähän tuossa mitään vaaraa liene, vaikka tarkastellaan tätä laivaa hiukan perinpohjaisemmin. Ja jos laiva on Monacon ruhtinaan, niin voitte olla varma siitä, että tähän merkilliseen sillin saartamiseen ei ole perusteena mikään rikos. Hän on varsin kunniallinen mies. Kunhan vain asia tulee selville, niin huomataan kai, että kysymys on vain mielenkiintoisesta tieteellisestä kokeilusta. Olen varma, että monsieur Bjelland ei olisi hyvillään, jos palaisitte Stavangeriin viemättä asiasta täydellistä selvitystä. Epäluulot ovat usein vain puutteellisen henkisen toimintakyvyn ilmauksena."
"Niin, mutta — —" Grönneland murahti hajamielisenä.
Ranskalainen tuijotti häneen silmät suurina.
"Niin, mutta ette suinkaan te pelkää, ystävä hyvä?" hän lausui vakavana.
Grönneland säpsähti. Jos tällä kelpo merimiehellä jotakin oli tarpeeksi, niin oli hänellä rohkeutta. Säilyketehtaiden kalastustarkastaja ei ollut ehkä niin kovin lahjakas, mutta hän oli sen lajin norjalaisia merimiehiä, jotka menevät eteenpäin arvelematta.
"Joutavia", hän virkkoi ylimielisesti. "Jos teillä on niin kova halu nähdä lähempää tuota kaunista kummituslaivaa, niin kernaasti minun puolestani. Minä en pelkää. Mutta teidän tulee muistaa, että minä olen voimaton, jos kävisi selville, että tuo uiva kummitus harjoittaa luvatonta kalastusta. Siitä tulee aluksen väelle vain varoitus, ja kun sitten viranomaiset tulevat, huomaavat he linnun lentäneen tiehensä."
"Tuskin", ranskalainen vastasi. "Eipä tuo uiva telakka pääse tiehensä niin nopeasti, että tarvitsisi pelätä sen katoavan. Ja sitäpaitsi — —"
"No niin", Grönneland keskeytti hänet äkisti, "saatte heti nähdä, että minä en pelkää."
Hän kääntyi ympäri ja antoi päällikölle käskyn heti kääntää salaperäistä laivaa kohti.
"Fejesten'in" miehistö oli kerääntynyt keulaan. Miehet tuijottivat ihmetellen ja levottomina tuota merkillistä näkyä.
"Tuon näköinen oli varmaan Lentävä hollantilainenkin", eräs heistä virkahti.
"Se on itse paholainen", muuan toinen sanoi. "Se on nyt silliä pyytämässä."
Nyt saattoi nähdä kummituksen yksityiskohdat. Se oli rakennettu uivan telakan tapaan, mutta erosi siitä sen kautta, että kummallakin puolella oli kaksi sikaarin muotoista uloketta. Valtainen runko oli mustaksi maalattu ja pyöristetyt kyljet tekivät sen kamalassa määrin uivan ruumisarkun näköiseksi. Aluksessa ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Sen toisella puolella oli kolmen tai neljän sadan tonnin suuruinen huvipursi. Tämä oli loistava alus, mutta toisen rinnalla se muistutti vain tavallista laivavenettä.
Nyt näkyi silliparvikin, joka ulottui salaperäisestä laivasta suunnattoman pitkälle etelään päin. Koko meri kiehui ja kuohui melkein neljännespeninkulman laajuudelta jättiläismäisessä pohjanuotassa.
"Siinä on kaikki silli, mikä meidän piti saada", Grönneland sanoi kiivaasti nyrkkiä puiden. "Ne ovat sen houkutelleet meiltä, mutta varokoothan vain — — Jos tekisin oikein, niin särkisin nuotan ja päästäisin sillin menemään tavallisia teitään."
Ranskalainen kohautti olkapäitään ja laski kaukoputkensa alas.
"Keskilaivalla näkyy köysitikkaat", hän sanoi. "Ehkäpä voisimme suunnata niitä kohti?"
Grönneland ei vastannut. Häntä kuohutti ilmeisesti ankara suuttumus, sillä hänen voimakkaat kasvonsa olivat kuparinkarvaiset ja kaulasuonet paisuivat kovasti.
"Fejesten" meni nyt suoraan jättiläistä kohti, joka nuotan muodosta päättäen tuntui olevan hiljaisessa, melkein huomaamattomassa liikkeessä. Grönneland astui keulaan tähystämään edessään korkeana ja uhkaavana kelluvaa valtaista alusta.
Silloin tapahtui jotakin omituista. Jättiläinen avautui yhtäkkiä, oli kuin jättiläishummeri olisi ojentanut saksensa tarttuakseen johonkin vaaralliseen saaliiseen.
Samassa ranskalainen hyppäsi mereen.
"Fejesten" oli nyt tullut aukkoon, ja ennenkuin Grönneland ehti komentaa takaisinpäin, kauhea kita verkalleen painui umpeen, sulkien "Fejesten'in" sisäänsä.
Kuului kamala ryske ja räiske ja ihmisten kuolinhuudot kaikuivat yhtenäisenä parkumisena.
Kalastajalaiva katosi aivankuin simpukka jättiläismäisen meripedon kitaan.