XIII.
TOHTORI FJELDIN LUONA.
Tohtori Fjeldin salissa vallitsi kuolonhiljaisuus. Herra Bjelland oli noussut seisomaan. Hän oli kalmankalpea, mutta muuten hänen voimakkailla ja tarmokkailla kasvoillaan ei näkynyt mitään mielenliikutuksen merkkiä. Katarina oli purrut hampaansa vastakkain ja sulkenut silmänsä salatakseen sen äkillisen kauhun, joka hänet oli vallannut.
Ainoastaan Fjeld seisoi paikallaan, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut Hän tarkasti helvetinkonetta samanlaisin ilmein kuin eläintieteilijä, joka tutkii hyönteistä.
"Tämä on uutta mallia", hän sanoi pitkäveteisesti. "Vanhassa mallissa oli se epäkohta, että kellolaitteen naksutus kuului jokseenkin pitkän matkan päähän. Tässä se on enemmän vaimennettu. Me emme kuulleet sitä. Mutta pikku Mendelssohn tuntui luulevan, että kukkasten sisällä oli joku elävä olento."
Kissanpoikanen katsoi ylpeänä herraansa. Se tepasteli vielä pöydällä, ruveten nyt kehräämään.
"Tämä pieni kissanpoikanen on siis pelastanut meidän henkemme",
Bjelland virkkoi käheästi. "Sallitteko minun ostaa sen?"
"Niin, tämä pieni leijonan-keltainen kissa on talomme onni. Meillä oli eräs toinen, joka nyt on kuollut. Sen nimi oli Pajatso ja pelasti se ainakin parissa tiukassa paikassa minun henkeni. Viimeisellä kerralla se sai maksaa sen omalla hengellään. Hyvällä kissalla on yhteistä hyvän naisen kanssa se, että se on paras ja uskollisin toveri, mitä Luoja on luonut. Meitä on muuten onni suosinut. Tämä helvetinkone vie meidät suoraan vihollistemme jäljille. Nuo keltaiset ruusut sanovat meille, kenen kanssa saamme olla tulevassa taistelussa tekemisissä. Ennen kaikkea on vastassamme Courbier. Nuoren poikani aavistus oli siis oikea. Courbier'n ja keltaisten ruusujen välillä on joku yhdysside. Ensin en ymmärtänyt, minkä vuoksi hän katseli niitä niin epäluuloisesti. Nyt se on vallan selvää. Hänen kiireensä johtui pelosta, että kellolaite olisi edistänyt pari minuuttia. Sanokaahan, tunnetteko tuon Courbier'n?"
"Tuskin", Bjelland vastasi. "Olen hankkinut tietoja hänen elämästään Stavangerissa. Mutta ei kellään hänen seuratoverillaan ole sanottavana hänestä mitään pahaa. Kuten tiedätte, emme mielellämme näe ranskalaisia insinöörejä vierailemassa Stavangerissa. On sattunut aikaisemmin, että kilpailijamme ovat Lorientista ja Concarneausta lähettäneet meille niskaamme vakoilijoita, saadakseen selville meidän tehdas-salaisuuksiamme. Mutta Courbier ei ole osottanut mitään suurempaa harrastusta semmoisiin asioihin. Hän on elänyt komeasti, pelannut kovasti korttia ja biljardia ja esiintynyt täysin gentlemanina. Sehän on kyllä vähän epäiltävää, että hän oli niin läheisissä väleissä kalastajalaivojemme tarkastajan, kapteeni Grönnelandin kanssa, ja vielä enemmän epäiltävä oli Karm-saaren edustalla tapahtunut onnettomuus, jossa Grönneland ja viisi muuta kelpo miestä menetti henkensä."
"Niin", Fjeld virkkoi, "olen koettanut päästä selville tuosta tapauksesta. Vain yksi asia ihmetyttää minua, ja se on se, että kukaan ei ole nähnyt 'Fejestenin' uppoamista. Minä tunnen sikäläisen rannikon varsin hyvin. Minun mielestäni on kokonaan mahdotonta, että höyrylaiva voisi keskellä kirkasta päivää hävitä tällä vilkasliikkeisellä väylällä, kenenkään ihmisen saamatta nähdä sitä."
"Sitä en ole ajatellut", Bjelland virkkoi. "Mutta luonnollisesti olette oikeassa, mitä nyt sanotte."
"Onnettomuus on ilmeisesti jossakin yhteydessä sen uivan telakan kanssa, jonka voi nähdä poikani valokuvasta ja josta Courbier niin auliisti jutteli", Fjeld jatkoi.
"Mutta en ymmärrä, kuinka voi sopia hänen etuihinsa ruveta puhumaan tuosta merkillisestä laivasta, jonka hän ja Grönneland tietenkin näkivät."
Tohtori Fjeld nauroi.
"Se asia on jotakuinkin selvä. Hän uskoi tietysti, että me kaikki olisimme pyyhityt pois maanpinnalta viisi minuuttia sen jälkeen, kun hän olisi jättänyt meidät. Semmoisissa olosuhteissahan ei maksa mitään, vaikka onkin avomielinen."
Bjelland nousi seisomaan.
"Joka tapauksessa on meidän ilmoitettava asia poliisille", hän virkkoi.
"Sen on otettava huostaansa Courbier."
"Kuten tahdotte, herra Bjelland", Fjeld vastasi. "Puhelin on tuolla. Mutta minä pyydän mitä hartaimmin neuvoa teitä jättämään se tekemättä, jos tahdotte saada tämän asian täysin selville. Meidän poliisimme ei ole kaikkein etevimpiä. Meillä ei ole varaa palkata kelvollisinta väkeä, vaan on tyydyttävä luotettaviin ja rehellisiin. Johan sekin on paljon.
"Tässä asiassa, jonka minä uskon olevan hyvin laajakantoisen ja jota johtamassa on nykyaikaisia pahantekijöitä, joutuisi poliisi kovin epätasaiseen taisteluun. Se pilaisi kaikki ja tuottaisi meille diplomatisia rettelöitä."
"Mutta Courbier?"
"Antakaa hänen livistää. Ei hän ole yksinään. Hänen takanaan on kyllä toisia ja viisaampia! Ja jos annamme poliisin ottaa hänet kiinni, niin varoitamme toisia."
"Olette epäilemättä oikeassa", Bjelland sanoi, "mutta kuka takaa, että hän ei tee uutta murhayritystä?"
"Saatte olla huoleti! Inhimilliset pedot ovat samanlaisia kuin viidakonkin pedot: jos hyppäävät harhaan, niin vetäytyvät ne korvat lurpallaan piiloon. Ja sitäpaitsi…"
Hän ei jatkanut. Hänet keskeytti voimakas kellonsoitto. Fjeld katsoi kelloaan.
"Se on miss Westinghouse", hän sanoi.
Mainittu nuori neitonen astui huoneeseen. Hänellä oli vaalea puku ja hänen säteilevä olentonsa karkoitti heti kaikki huolet. Vasemmassa kädessä oli hänellä kimppu tummankeltaisia ruusuja.
"Näytätte hämmästyvän", hän sanoi vilkkaasti. "Ruusujenko tähden? Niin, eivätkös ole kauheita? Minä en siedä tätä väriä. Mutta lähtiessäni hotellista tuli muuan vanhahko herra luokseni ja esitti itsensä. Hän lausui minulle joukon kohteliaisuuksia ja pyysi minun vastaanottamaan vanhan miehen kunnianosotuksen nuoruudelle ja kauneudelle. Hän sanoi tämän niin lystillisesti, että minulla ei ollut sydäntä kieltää. Ja tässä nyt seison ruusuineni ja hyvällä tuulella olen."
"Saatatte loistollanne meidät kaikki varjoon, miss Westinghouse", Fjeld lausui puristaen hänen kättänsä. "Mikä tuon hienon ihailijan nimi oli?"
"Hän sanoi olevansa paroni de Nozier."
"Sen herran kanssa tahtoisin halusta vaihtaa pari sanaa yksityisessä huoneessa."
"Silloin tulette myöhään, herra Fjeld", miss Westinghouse virkkoi.
"Tällä hetkellä hän lähtee Fröenin lentokentältä."
Fjeld kohautti olkapäitään.
"No, silloin ei meillä ole muuta tehtävänä kuin istua pöytään.
Käsivartenne, miss Westinghouse!"