XIX.
ARIADNE-LANGAN PÄÄ.
"Näettekö siellä alhaalla ketään ihmisiä?" Fjeld kysyi.
"En", Evy Westinghouse vastasi, kumartuen lentokoneen ulkopuolelle. "Näen vain heikon valopilkun tuon mustan massan jostakin raosta. Muuten kaikki muistuttaa uivaa ruumisarkkua. En ole koskaan nähnyt moista, niin synkkä ja kamala se on."
"Minkä näköinen kansi on?"
Amerikatar kumartui lentokoneen avoimesta ikkunasta ja katseli tarkasti muutamia satoja jalkoja heidän allaan olevaa valtaista möhkälettä. Fjeld oli pysäyttänyt siivet ja antoi nyt vain korkeuspotkurin työskennellä. Lentokone laskeutui verkkaan rohkeitten lentäjien alla kelluvaa mustaa massaa kohti. Pitkä valovirta näkyi nyt selvemmin. Se oli aivan kuin leimuava miekka, joka jakoi jättiläisen kahteen osaan.
"Ettekö vieläkään voi nähdä mitään vartiomiehiä?" Fjeld kysyi hermostuneena.
"En", amerikatar vastasi varmasti. "Jos ei valoa olisi ollut, olisi voinut luulla, että se olisi vain jyrkkäseinäinen meren saari."
"No", Fjeld virkkoi, "meidän on katsottava asiaa lähempää. Se on kai suuripiirteinen silliöljytehdas. Minä olen jo tuntevinani silliöljyn hajua."
Hän oli oikeassa. Jättiläislaivasta kohosi tympeä haju, muistuttaen mädänneen lemua. Evy Westinghouse koetti tukkia nenäänsä.
"Tämä on inhottavaa", hän sanoi. "Mikä voikaan haista näin hirveän pahalta? Jos tätä jatkuu, niin minä tulen merikipeäksi."
Sillä välin Ilmari Erkon lintu laskeutui verkkaan alas laivan valtaiselle katolle. Korkeuspotkuri järjesti vauhtia ja pitkät, suippopäiset siivet pitelivät tasapainoa tyynin, tasaisin liikkein.
"Te saatte jäädä koneeseen", Fjeld kuiskasi. "Teidän on hoidettava hyvin tähystystä ja jos teidät yllätetään, niin käyttäkää revolveria. Osaattehan ampua. Ja jos joku tulisi lähemmäksi konetta kuin metrin päähän, niin painakaa vasemmalla puolellanne olevaa valkoista metallinappia. Silloin ei heidän ole hyvä olla."
Lentokone oli nyt laskeutunut katolle. Kevyenä kuin lintu se putosi vieteripyörilleen. Se vain vähän hypähteli edestakaisin kuin istumapaikkaa etsivä kalalokki.
"Onni suosii meitä", Fjeld sanoi tyynesti. "Tuuli on niin vähäpätöinen, että meidän ei tarvitse ankkuroida, ja hyvä se onkin, sillä täällä ei näy olevan mitään, mihin köydenpään kiinnittäisi."
Hän astui varovasti lentokoneen pienestä majasta. Evy Westinghouse kumartui eteenpäin, hänen silmänsä loistivat kuun valossa ja pienoinen, kalpea säde paistoi hänen oikeassa kädessään kimaltelevan hopearevolverin piipulle.
Fjeld pysähtyi porrasaskelmalle.
"Minun täytyy tutkia tämä laitos", hän sanoi. "Kun te ammutte, palajan takaisin. Mutta jos kävisi niin, että minun tieni lentokoneelle katkaistaisiin, niin lentäkää matkoihinne. Osaattehan käsitellä konetta. Tämä lentokone ohjaa itsensä melkein ihmisen avuttakin, kunhan käytätte korkeuspotkuria tasapainon säilyttämiseen. Laskette suoraan länteen, kunnes tulette Stavangeriin. Sieltä haette käsiinne konsuli Bjellandin taikka jonkun hänen poikansa. Kerrotte heille kaikki, mitä tiedätte. Sanokaa, että tämän laivan kupeella on suunnattoman suuri silliparvi ja että täällä harjoitetaan sillivarkautta suuressa mittakaavassa… Ymmärrättekö?"
"Ymmärrän", neito vastasi. "Mutta ilman teitä en aio lähteä täältä. Se ei pistäisi päähänikään. Joko me molemmat tai ei kumpikaan."
Fjeld katsoi tuimasti uljasta nuorta neitoa. "Olette minun komennossani", hän sanoi. "Olette vapaaehtoisesti suostunut tottelemaan minun määräyksiäni. Minä kyllä selviydyn. Mutta tässä on kysymyksessä enemmän kuin teidän tai minun henkeni. Pääasia on, että tämä salaisuus saadaan selville. Olette noutanut tykkiveneen ennenkin, miss Westinghouse. Se saattaa tälläkin kertaa olla tehtävänne. Minä luotan teidän toimintatarmoonne ja ennen kaikkea kuuliaisuuteenne."
Neito nyökkäsi koneellisesti päätään ja pusersi kättään entistä lujemmin revolverin ympäri. Fjeld katsoi melkein halveksien tuota pientä asetta.
"Se on kaunis leikkikalu", hän sanoi, "mutta…"
"Se on kuitenkin kerran tuottanut eräälle ihmiselle kuoleman", neito keskeytti hänet.
Tohtori kohautti olkapäitään.
"Heti oikealla puolellanne on pari hyvää revolveria. Molemmat ovat uusia Colt-pistooleja. On mahdollista, että ne eivät oikein hyvin sovellu teidän pieneen käteenne, mutta ne ovat miellyttävät pidellä ja helposti laukeavat. Niitten paras ominaisuus on, että luoti lävistää pari ihmistä ja menee vielä hyvän matkaa kolmanteenkin."
Fjeld ei odottanut Evy Westinghousen vastausta. Hän laskeutui varovasti tämän merkillisen Noakinarkin jättiläiskatolle. Koko alus oli nähtävästi rakennettu ohuista teräslevyistä. Hän astui valojuovalle asti, joka ulottui pitkin koko möhkäleen.
Äkkiä hän pysähtyi. Hänen korviinsa kuului kaukainen ääni. Hän kumartui ja asetti korvansa teräslevyä vasten. Nyt hän kuuli sen selvemmin. Se oli jotakin surisevaa ääntä, johon yhtyi omituista loisketta, niinkuin jostakin pumppukoneesta. Fjeld käsitti heti, mitä se oli. Merkillinen laiva oli ilmeisesti varustettu voimakkaalla dynamolla, jota käytettiin tuon möhkäleen liikuttamiseen. Kummallakin puolella olevat torpedojen näköiset ulkonemat muistuttivat Missisippijoen mahtavia lauttoja, jotka kömpelöstä ulkomuodostaan huolimatta kulkevat huimaa vauhtia.
Fjeld konttasi varovasti valojuovalle, joka ei ollut aivan niin kalpea kuin miltä oli näyttänyt ylhäältä ilmasta. Se oli noin kolmannes-metrin levyinen.
Hän kumartui verkkaan eteenpäin. Valomeri aluksi häikäisi häntä, mutta vähitellen hän tottui siihen.
Hän perääntyi hämmästyneenä. Sillä näky, joka hänet kohtasi, antoi hänen käsiinsä sen Ariadne-langan pään, joka vei salaisuuden selvittämiseen.