KOLMASTOISTA LUKU.
Kuulustelu.
Mutta kellon lyödessä kymmenen ei kukaan ollut vielä nähnyt asianajajaa. Sanomalehtimiehet sitävastoin tulivat juoksujalkaa takaisin ja tahtoivat nyt väkisinkin haastatella Asbjörn Kragia asian johdosta.
Hän selitti heille mielipiteensä muutamin sanoin.
— Asia näyttää minusta sangen hämärältä, sanoi hän, eikä kuulustelu enemmän kuin eri tahoilla tehdyt tutkimuksetkaan ole tuonut mitään valoa pimeyteen.
Se vain tiedetään, että vanhalla eversti Holgerilla on vihamies, joka on yrittänyt ottaa hänet hengiltä.
Isku, joka on kaatanut hänet, on sattunut rajulla voimalla — niin ankarasti, että ehdottomasti on kysymyksessä murhayritys.
Tätä nykyä lienee everstin tila, lääkärien lausunnon mukaan, kuitenkin vaaraton, mutta voi kulua monta päivää, ennenkuin hän tulee tajuunsa. Sitä ennen on syyllisellä aikaa paeta, ja siksi on nyt pakko koettaa saada pahantekijä kiinni, niin hyvin kuin se everstin avutta käy päinsä.
Ne todistusaiheet, joita on olemassa, jatkoi Asbjörn Krag reportterien kirjoittaessa, eivät mielestäni ole niin sitovia, että tekisivät vangitsemisen oikeutetuksi.
Täkäläiset ihmiset ovat saaneet sen käsityksen, että tuo herra tuolla on joutunut kuulustelussa ja tutkinnassa perin epäilyttävään valoon. Koska hänen nimensä on jo esiintynyt sanomalehdissäkin, en epäile mainita sitä. Hän on ratsumestari Rye. On kyllä totta, hyvät herrat, että on löydettävissä asioita, jotka puhuvat häntä vastaan. Ja hyvällä tahdolla voi niitä pitää ratkaisevinakin. Voin vakuuttaa teille, että sellainen hyvä tahto on tällä paikkakunnalla yleinen. Toiselta puolen on meidän kuitenkin otettava huomioon eräitä tärkeitä seikkoja, jotka osittain vastustavat näitä todistusaiheita, osittain suorastaan kumoavat ne, mitä ratsumestariin tulee. Minä olen tosin hänen ystävänsä, me kaksi tunnemme toisemme lapsuudesta asti, mutta en nyt puhu ystävänä, vaan poliisimiehenä. Jos todella näyttäytyy, että Rye on syyllinen, niin silloin ei asia ole autettavissa. Mutta rakas tehtäväni on todistaa hänen viattomuutensa. Minä uskon, että hän on syytön. En aio kuitenkaan tyytyä vain siihen, että todistan hänen viattomuutensa. Tahdon myös löytää todellisen syyllisen. Ennen en aio levätä.
— Epäilettekö ketään? kysyi toinen sanomalehtimies tiedonhaluisesti.
Krag vastasi empimättä:
— En ketään.
Mutta samalla hän hymyili salaperäisesti, ikäänkuin olisi kuitenkin tietänyt enemmän kuin tahtoi ilmaista, ja sanomalehtimiesten kynät liikkuivat epäröivästi paperilla.
— Mutta jotta saisitte jonkinlaisen käsityksen asiasta, jatkoi salapoliisi, kerron teille seuraavaa:
Everstin tarkoitus ei ensinkään ollut mennä ulos tuona iltapäivänä. Mutta sitten hän sai kirjeen, jossa häntä pyydettiin välttämättömästi saapumaan määrättynä aikana määrätylle paikalle.
— Kirje oli tietysti syyllisen kirjoittama, keskeyttivät sanomalehtimiehet innokkaasti.
Asbjörn Krag tekeytyi salaperäisen näköiseksi.
— Ratsumestari oli kirjoittanut sellaisen kirjeen, sanoi hän.
— Mutta sehän on kauhea todistusaihe!
— Saamme nähdä. Tuon kirjeen ympärillä tulee tämänpäiväinen kuulustelu liikkumaan. Oletan, ettei mikään estä herroja olemasta läsnä. Mutta saatte valmistautua siihen, että asia muodostuu senlaatuiseksi, että eräistä syistä on pakko jatkaa kuulustelua suljettujen ovien takana.
Asbjörn Krag vihasi muuten kaikkea toimenpiteittensä julkituomista. Mutta tällä kertaa hän menetteli vastoin sääntöänsä. Ja syy? Tarvitsiko hän yleistä mielipidettä avukseen? Uskoiko hän, että ulkoapäin tuleva mieliala kykeni helpoimmin kumoamaan sen tylyn ja sydämettömän epäluulon, joka paikkakunnalla oli vallalla ratsumestaria vastaan? Oli miten oli, yksi oli varmaa: kun Asbjörn Krag näin teki asiansa julkiseksi, piili siinä joku erityinen tarkoitus; hänelle oli tärkeätä tehdä juuri niin.
Odotusta jatkettiin vielä kymmenen minuuttia, ja kello ennätti tulla neljännestä yli kymmenen, ennenkuin oikeuden jäsenet istuutuivat paikoilleen. Kauppias kävi hetki hetkeltä levottomammaksi. Hän oli lähettänyt erään poikasen kotia tiedustelemaan kadonnutta asianajajaa, mutta poika palasi henki kurkussa ja kertoi, ettei asianajaja ollut ensinkään käynyt kotona. Eikä kukaan ollut häntä nähnyt.
Nuori oikeuden puheenjohtaja tuli huomattavan levottomaksi näistä uutisista. Hän kuiskasi jotakin Asbjörn Kragin korvaan.
— Niin, aloittakaa vain, vastasi Krag, — ja mahdollisimman pian.
Saattaa käydä niin, ettei meillä ole hetkeäkään hukata.
Istunto alkoi.
— Oikeus haluaa päästä selville siitä, alkoi puheenjohtaja, kuka on kirjoittanut kirjeen, joka houkutteli eversti Holgerin lähtemään kotoansa tuona kovan onnen iltapäivänä.
Hän selaili oikeuden asiakirjoja ja veti esille paperipalasen.
— Tässä on kirje, sanoi hän, ja se kuuluu näin:
"Se mies, jota Te aina ajattelette, haluaa puhutella Teitä kello puoli neljä, sovitulla paikalla, ja toivoo, että tyydyttävä ratkaisu on mahdollinen. Koska ei ole suotavaa, että minä näyttäydyn talossanne, ei minulla ole muuta keinoa saada aikaan keskustelua Teidän kanssanne."
— Tätä kirjettä, jatkoi puheenjohtaja, pidimme sekä minä että muut ratsumestarin kirjoittamana, syystä että asiat, joihin siinä viitataan, näyttivät olevan yhtäpitävät kaikille tuttujen tosiseikkojen kanssa. Ensimäisessä kuulustelussa minä kysyinkin ratsumestari Ryeltä, oliko hän kirjoittanut sellaisen kirjeen. Ja sen hän kohta myönsi. Kun kysyin häneltä, mikä kirjeen tarkoituksena oli ollut, sain vastaukseksi, ettei hän eräistä syistä voinut sitä ilmaista. Minä pidin tätä verukkeena, joka vain vahvisti epäluuloani. Mutta pyydän teitä kiinnittämään huomionne siihen seikkaan, ettei ratsumestari silloin vielä ollut nähnyt kirjettä, joka nyt on tässä kädessäni. Kun se hänelle näytettiin, ilmoitti hän jyrkästi, ettei ollut kirjoittanut tätä kirjettä, mutta kyllä toisen samantapaisen. Minulle selvisi silloin, ettei ratsumestari mitenkään voinut seisoa tässä väittämässä, ettei ollut kirjoittanut kirjettä, jos hän todella oli sen tehnyt, koska hän kerran tunnusti tosiasian: että oli kirjoittanut everstille houkutellakseen hänet määrättynä aikana kotoa pois. Sitä kirjettä, jonka ratsumestari väittää kirjoittaneensa, ei löydetä. Minä kysyn nyt teiltä, ratsumestari Rye, pysyttekö täydellisesti viime kuulustelussa antamassanne selityksessä.
Rye astui esiin.
— Pysyn.
— Te tunnustatte kirjoittaneenne everstille kirjeen houkutellaksenne hänet kotoaan puoli neljän tienoissa?
— Niin.
— Miksi tahdoitte sitä?
— En voi vastata siihen kysymykseen.
— Oliko aikomuksenne todellakin tavata eversti?
— Ei. Minulla ei ollut mitään hänelle sanottavaa.
— Sitten oli ehkä aikomuksenne… hm… pistäytyä talossa… hm… hänen poissaollessaan… saada tie selväksi?
— Ei sekään ollut aikomukseni.
— Mutta teillä oli siis kuitenkin joku aikomus?
— Oli.
— Tarkoittiko se jotenkuten everstin vahingoittamista?
— Ei suinkaan. Minä pidän hänestä paljon.
— Huolimatta siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut välillänne?
— Toistan vielä, että pidän hänestä. Yhtä paljon kuin ennenkin. Ehkä enemmänkin nyt, kun onnettomuus on kohdannut häntä.
— Mutta ette siis millään ehdolla aio selittää, mistä syystä kirjoititte?
— En.
— Te saatatte minut pahaan pulaan, sanoi nuori puheenjohtaja hieman kärsimättömästi. — Minä tahdon tietysti saada asian selväksi niin pian kuin suinkin, ja suora puhe teidän puoleltanne antaisi minulle varmasti johtoa.
— Sitä en usko. Se minkä minä jätän sanomatta, on tässä suhteessa aivan merkityksetön asia.
— Mutta sillä on merkitystä teihin itseenne nähden. Te joudutte ehdottomasti kieroon valoon.
Ratsumestari kohautti olkapäitänsä.
— Olen valmis kärsimään vaikenemiseni ja koko käytökseni seuraukset.
Puheenjohtaja merkitytti hänen lausuntonsa pöytäkirjaan.
— Te tulette myöhemmin kuulusteltavaksi tarkemmin, sanoi hän. — Ensin täytyy meidän päästä selville kirjeestä. Näyttää siis siltä, kuin joku toinen olisi kirjoittanut sen ja kuin joku toinen olisi halunnut houkutella everstin kotoaan pois. On tosin sangen kummallista, että puheenaolevat kirjeet sattuvat olemaan sisällykseltään niin samanlaiset ja määräämään kohtaamisajaksi ihan saman kellonlyömän. No niin, saamme nähdä. Herra Asbjörn Krag on pyytänyt tulla kuulluksi todistajana.
Krag astui esiin.
Puheenjohtaja ojensi hänelle kirjeen.
— Tämä kirje, sanoi Krag, on monessa suhteessa mieltäkiinnittävä. Tarkastamalla sitä sana sanalta voin todistaa, että se on kirjoitettu vääristetyllä käsialalla. Kysymyksenalainen lähettäjä ei ole kuitenkaan ollut tehtävänsä tasalla. Kirjoituksessa ilmenee niin monia luonteenomaisia pikkupiirteitä, että asioihin perehtymätönkin huomaisi yhtäläisyydet, jos tämän kirjeen rinnalle asetettaisiin toinen, jonka sama henkilö on kirjoittanut tavallisella käsialallaan. Olen onnistunut hankkimaan itselleni sellaisen käsialanäytteen ja sen nojalla saanut tietooni, kuka on lähettänyt tämän kirjeen eversti Holgerille. Minä tiedän hänen nimensä. Se ei ole ratsumestari Rye. —
Salissa vallitsi ankara jännitys. Puheenjohtaja ahmi salapoliisia silmillään.