XI.
Janna oli ollut niin hiljainen viime aikoina. Hän ei ollut nyt uhoitteleva. Hän ei pitänyt enää edes lauantai-iltojaan. "Minä raihnastelen", sanoi hän itse, ja hän kertoi vilustumisesta ja luuvalosta vasemmassa käsivarressaan. Mutta eipä ollut Jannan tapaista se, että hänen luontonsa masentui niin vähästä. Kun hän ehkä piti itsekin syytä liian mahdottomana, niin hän lisäsi, että liika rasitus oli syynä. Ja hän luopui muutamista tunneistansakin.
Hän näytti väsyneeltä, kun tuli Gunvorin luona käymään.
"Hyvää päivää", hän sanoi ja istahti.
Gunvor kertoi hänelle uutisia, joita paraikaa ajatteli, näytti hänelle kirjeen ja lehdet, jotka Tora oli hänelle lähettänyt. Janna silmäili kaikkia lehtiä, mutta merkillisen hajamielisen näköisenä. "Niin, hänen on kai mukava nyt", sanoi hän…
Hän kääntyi Gunvorin puoleen: "Minulla oli erikoista asiaa puhuttavaa sinulle nyt", jatkoi hän. "Sanoppas minulle: sinä ja Grögaard tunnette kai hyvin vanhan sananparren, että joka tuulta kylvää, se myrskyä korjaa. Se on tuulta myllyyn, että sinä ja hän taidatte aivan julkisesti julistaa, että te elätte yhdessä, koska pidätte toisistanne. Olisittepa edes sanoneet, että te olette kihloissa… Ymmärräthän, se olisi edes lupaus, ja jos sitten lupaus rikotaan, niin sitähän ei pidetä kovin vaarallisena… Niin, kun edes olisi todettu, että te hiivitte ja hipsitte pimeässä. Jos teillä olisi vain sellainen pikku 'seikkailu'… niin silloinhan olisi käytännössä vain se jo vakiintunut tapa, johon monet kunnon ihmiset ovat tutustuneet. Mutta tuo suorasukaisuus, jolla nyt esiinnytte, se on vaarallista, vai mitäs arvelet, Gunvor? Siitä kai olette selvillä?"
"Olemme kyllä, Janna."
"Ja mitä teette nyt… jäättekö tälleen?"
"Niin, siinä asiassa on Grögaard määrääjäni. Hän on niin voimakas ja lämmin juuri tässä asiassa. Hän ei anna pakoittaa itseänsä. Sellainen yhdyselämä kuin meidän on ainoa ihmisarvon mukainen, sanoo hän, useimmat avioliitot ovat joko tunteettomia tahi valheellisia: valhe juurtuu avioliitossa polvesta polveen. Hän tahtoo vapautta ja totuutta. Meidän aviomme on sellaista. Hänessä on tulta, kun hän siitä puhuu. Ja hän on innostunut ja kovassa työssä", jatkoi hän, "hän puurtaa jokapäiväisen leivän tähden. Mutta hän kirjoittaa samalla aikaa väitöskirjaa, josta hän ei koskaan ennen ole ollut oikein selvillä… Niin, Janna, luulen että se yhdyselämä, jota me nyt vietämme, on meille molemmille luonnollisempaa kuin jos meidät olisi kytketty yhteen pöytään ja sänkyyn, kuten käytännöllisesti sanotaan. Ja häntä minä en pakoita. Ja minä rakastan häntä, ja minä haluan häntä, ja minä olen hänen. Ja minä en voi siinä asiassa pettää, en valhetella. — Herran nimessä, Janna, ymmärtäkööt nyt nuo hyvät ihmiset, että tämä on vakavaa totta…"
Janna nykäytti olkapäitään. "Hyvät ihmiset eivät ymmärrä muuta kuin itseään", vastasi hän rauhallisesti. "Se on muistettava. Toinen asia on, että minä ymmärrän hyvin, ettet sinä voi menetellä toisin kuin menettelet."
Hän vaikeni yhtäkkiä ja sanoi sitten:
"No, sinulla on voimaa kestämään, joten saat sen nyt tietää: Sinut eroitetaan koulusta, Gunvor."
Gunvor oli hiljaa: "Vai niin, nytkö se tuli", hän sanoi:
Janna vastasi: "Niin, se tuli. Kovin kummastunut et mahtane olla."
"Minä olin niin innostunut työhöni, johon pääsin", sanoi Gunvor.
Janna vastasi: "Ehkäpä Grögaardin työ on tärkeämpää."
"Mutta miksen minäkin saa tehdä työtäni?"
Janna katsoi häneen, ja hänen muuten niin iloiset silmänsä olivat kummallisen väsyneet:
"Minä koetin, mikäli voin", vastasi hän; "minä voin kyllä luvata niiden puolesta, joista pidän. Minä voin mainita vain yhden ainoan tavan, jolla saattaa pulman selvittää niin että saat pitää virkasi: Sinä ja Grögaard menette heti paikalla naimisiin, tai ette toisianne tapaa enää."
Gunvor istui hetken hiljaa, sitten hän pudisti päätänsä.
Janna nousi ylös.
"Ei, ei", sanoi hän, "minä tahdoin vain mainita senkin. Sinähän voit puhua koko asian Grögaardille. Minun täytyy lähteä nyt."
"Täytyykö sinun mennä näin heti?"
"Täytyy, hyvä ihminen, minä menen kotiin ja koetan nukahtaa."
"Oletko sairas vielä, Janna… Tuleppa nyt pian terveeksi."
"Oo, kyllä se paranee. Eihän minulla ole mitään erikoista. Hyvästi
Gunvor, eläkä nyt sure kovasti." Janna kohotti päätänsä. "Onnellinen
sinä olet kuitenkin. Hän pitää sinusta. Äärettömästi, luullakseni.
Hyvästi."
"Hyvästi, Janna. Osaatko ulos? Minä olen väsynyt."
"Kyllä osaan. Noudata esimerkkiäni. Koeta nukahtaa."
Gunvor jäi yhä paikalleen.
No niin pitkälle se vei! Hänen työnsä riistetään häneltä. Niin, sen hän uhraa Grögaardille. Vaikkei Grögaard sitä tahtoisikaan. Hän tahtoi luopua tuosta työstänsä, kalleimmasta, mitä hänellä oli vielä. Hän saisi kyllin muuta onnea sensijaan…
Hiljainen riemu, jota hän ei ollut tahtonut toivoa saavansa pitää, kasvoi hänessä päivä päivältä varmemmaksi. Hän saisi itse hoidettavansa. Pienen, hennon ihmisraukan. Gunvor oli tulossa äidiksi.