KUUDES KIRJA.
Samana talvena tahtoivat Ateenalaiset taas Lakeen ja Eyrymedoonin sotajoukkoa suuremmalla sotavoimalla purjehtia Sikeliaan, koettaaksensa valloittaa tämän saaren, jos vaan voisivat. Useimmat heistä eivät tunteneet, kuinka suuri tämä saari oli, ja kuinka paljon asukkaita, sekä Helleenejä että barbareja, siellä löytyi, eivätkä ymmärtäneet ryhtyvänsä sotaan, joka oli miltei Peloponneesolaisia vastaan käydyn sodan vertainen. Sillä purjehtiakseen ympäri Sikeliaa tarvitsee lastilaiva lähes kahdeksan päivää. Mutta vaikka tämä saari on niin suuri, erottaa ainoastaan 20 stadion merimatka sen mannermaasta.
Seuraavat kansakunnat olivat ennenmuinoin sen asukkaina. Vanhimpina asukkaina eräässä osassa tätä maata mainitaan olleen Kykloopit ja Laistrygonit, joiden syntyperästä en voi mitään sanoa, enemmän kuin siitä, mistä he ovat tänne tulleet ja mihin hävinneet. Riittäköön se, mitä runoilijat tästä sanovat, ja olkoon jokaisella oma käsityksensä tästä asiasta.
Näitten jälkeen näyttävät Sikanit ensinnä asettuneen tänne, ja, kuten itse väittävät, näitä ennenkin, ollen muka saaren alku-asukkaita. Vaan itse asiassa olivat he Ibeerialaisia, joita Ligyalaiset olivat karkottaneet Ibeeriassa juoksevalta Sikanos-joelta. Näistä tämä saari, jota ennen kutsuttiin Trinakriaksi, sai silloin nimekseen Sikania.
Ilionin valloittamisen jälkeen saapui tälle saarelle laivoilla joukko Trooalaisia, jotka olivat lähteneet Akaialaisia pakoon. Nämät asettuivat Sikanien naapureiksi ja kutsuttiin yhteisellä nimellä Elymoiksi, ja heidän kaupunkinsa nimet olivat Eryks ja Egesta. Heidän yhteyteen asettui myöskin joukko Fookilaisia, joita myrsky paluumatkalla Troiasta oli ajanut ensin Libyaan ja sieltä vienyt Sikeliaan. Sikelialaiset, jotka Opikalaisten karkottamina asuivat Italiassa, tulivat sieltä yli salmen oman todennäköisen kertomuksensa mukaan lautoilla myötätuulen avulla, tahi ehkäpä muullakin tavalla. Vielä nytkin löytyy Italiassa Sikelialaisia, ja viimemainittu maa sai nimekseen Italia erään Sikelialais-kuninkaan Italon mukaan. Saavuttuansa Sikeliaan suurella sotavoimalla, voittivat he Sikanit taistelussa ja ajoivat heidät saaren eteläisiin ja läntisiin osiin, antaen saarelle nimeksi Sikelia Sikanian asemesta. He asettuivat asumaan saaren hedelmällisimpiin paikkoihin, jotka he pitivät hallussaan lähes 300 vuotta, kunnes Helleenit saapuivat Sikeliaan; ja vielä nytkin omistavat he saaren keski- ja pohjoisosat. Myöskin Foinikilaisia asui pitkin koko Sikelian rannikoita, pitäen hallussaan niemiköt ja läheiset saaret kaupankäymistä varten Sikelialaisten kanssa. Mutta kun Helleenit suuressa määrin yli meren purjehtivat saareen, jättivät he useimmat paikkakunnistaan, ottaen yhteisiksi asunnoikseen Motyee, Soloeis ja Panormos nimiset kaupungit Elymojen kanssa, osaksi luottaen Elymojen liittoon, osaksi koska sieltä oli lyhyin merimatka Sikeliasta Karkeedooniin. Näin paljo ja täten sijotettuina asui barbareja Sikeliassa.
Ensimmäiset Sikeliaan purjehtineet Helleenit olivat Kalkidilaisia Euboiasta, jotka Tukleen johdolla Naksokseen rakensivat Apolloon Arkeegetoksen alttarin, joka nyt on ulkopuolella kaupunkia. Tällä alttarilla teoorit, lähtiessään Sikeliasta, ensin uhraavat. Seuraavana vuonna perusti Heerakleidi Arkias Korintoksesta Syrakuusan karkotettuansa Sikelialaiset saarelta, joka nyt ei enää ole veden ympäröimänä, vaan muodostaa sisäosan kaupunkia. Myöhemmin varustettiin myöskin ulko-osa muurilla ja kaupunki tuli vallan väkirikkaaksi. Viisi vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen lähtivät Kalkidilaiset Tukleen johdolla Naksoksesta, karkottivat Sikelialaiset ja perustivat Leontinoin ja sitten Kataneen. Katanaiot määräsivät Euarkon perustajakseen.
Samaan aikaan saapui myöskin Sikeliaan Lamis johtamallaan siirtolaiskunnalla Megarasta, ja perusti Pantakyos virran varrelle Trootilon nimisen siirtolan. Myöhemmin lähti hän sieltä Leontiniin ja asui vähän aikaa sikäläisten Kalkidilaisten kanssa yhdessä; mutta näitten karkottamana perusti hän Tapsoksen ja kuoli kohta sen jälestä. Hänen seuralaisensa lähtivät Tapsoksesta ja perustivat yhdessä Sikelialaisen kuninkaan Hybloonin kanssa, joka luovutti heille tämän maan ja asettui heidän johtajaksensa, Hybliläisen Megaran. He olivat asuneet täällä 245 vuotta, kun Syrakuusan yksinvaltias Geloon heidät karkotti tästä kaupungista ja maasta. Mutta ennen karkottamistaan, ehkä 100 vuotta sinne asettumisensa jälkeen, olivat he lähettäneet Pamilloksen perustamaan Selinuksen. Hän oli Megarasta, heidän emäkaupungistaan, asettunut asumaan heidän keskeen ja johti tätä siirtokuntaa.
Gelan perustivat Antifeemos Rodoksesta ja Entimos Kreetasta yhdessä, kumpikin tuoden siirtolaisensa, 45 vuodella Syrakuusan perustamisen jälkeen. Nimensä sai kaupunki Gelas virrasta, mutta paikka, jossa kaupunki nyt sijaitsee, ja joka ensin linnoitettiin, nimitettiin Lindioi. Niille säädettiin Dorilaiset lait. Lähemmäs 108 vuotta oman asutuksensa jälkeen perustivat Geloolaiset Akragas kaupungin, nimittäen sen Akragas virran mukaan. Perustajiksi olivat he asettaneet Aristonooksen ja Pystiloksen, jotka säätivät kaupungille Geloolaiset lait.
Tsankleen perustivat alkuaan Opikian maassa sijaitsevasta Kalkidilaisesta Kymee nimisestä kaupungista lähteneet rosvot, mutta myöhemmin saapui myöskin suuri joukko siirtolaisia Kalkiksesta ja muualta Euboiasta ja asettui asumaan entisten asukkaiden kanssa. Perustajina olivat Perieerees ja Krataimenees, viimemainittu Kymeestä, edellinen Kalkiksesta. Sikelialaiset kutsuivat kaupungin ensin Tsanklee nimellä, siitä että paikka on sirpinmuotoinen: sirpin kutsuvat näet Sikelialaiset Tsanklon. Myöhemmin karkottivat heidät Samolaiset ja muut Joonialaiset, jotka paeten Meedialaisia tulivat Sikeliaan. Mutta vähää myöhemmin karkotti Reegionin itsevaltias Anaksilas Samolaiset ja asetti kaupunkiin asujiksi erisukuisia ihmisiä, antaen sille muinoisen kotikaupunkinsa nimen Messeenee.
Myöskin Himeran perustivat Tsankleelaiset Eykleideen, Simoksen ja Sakoonin johdolla, joiden useimmat siirtokuntaan lähteneet seuralaiset olivat Kalkidilaisia, joihin yhtyivät Syrakuusasta kapinassa voitetut ja sieltä karkotetut n.k. Myleetidat. Tämä siirtokunta puhui Kalkidilaista ja Doorilaista sekamurretta, mutta sen hallitusmuoto oli Kalkidilainen. Akrain ja Kasmenain perustivat Syrakuusalaiset, Akrain 70 vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen, Kasmenain lähemmiten 20 vuotta myöhemmin. Myöskin Kamarinan perustivat ensin Syrakuusalaiset lähes 135 vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen. Tämän siirtolaiskunnan johtajat olivat Daskoon ja Menekoolos. Kun Syrakuusalaiset kapinan tähden väkivoimalla olivat karkottaneet Kamarinalaiset, niin Gelan tyranni Hippokratees myöhemmin, kun sai Kamarinalaisten maan lunnaiksi vangituista miehistä, vei Kamarinaan toisen siirtokunnan; ja kun Geloon taasen oli karkottanut asukkaat tästä kaupungista, niin hän asetti sinne kolmannen siirtokunnan.
Näin monta Helleeniläis- ja barbarilaiskansaa asui Sikeliassa, ja tätä suurta saarta vastaan ryhtyivät nyt Ateenalaiset sotaan. Tämän sotaretken todenperäinen syy oli halu saada haltuunsa se kokonaan, mutta he koristelivat hyökkäystään sillä, että muka tahtoivat auttaa heimolaisiansa ja heihin yhtyneitä liittolaisiansa. Enin kiihoittivat heitä tähän yritykseen Egestalaisten Ateenaan saapuneet lähettiläät, jotka suurella innolla heitä siihen yllyttivät. Ollen Selinuntilaisten naapurikansana, olivat he näitten kanssa joutuneet sotaan naimisasioitten ja riidanalaisen alueen takia. Selinuntilaiset olivat kutsuneet Syrakuusalaiset avukseen ja ahdistivat Egestalaisia sodalla sekä maitse että meritse. Sentähden muistuttivat Egestalaiset Ateenalaisia viime sodan aikana Lakeen välityksellä tehdystä liitosta ja pyysivät laivoja suojelukseksensa, lausuen paljoa muutakin, mutta varsinkin että Syrakuusalaiset, jos saisivat jäädä rangaistuksetta, vaikka olivat karkottaneet Leontinilaiset, ja jos heidän sallittaisiin hävittää muutkin liittolaiset, pian ottaisivat koko Sikelian haltuunsa. Myöskin olisi heidän mielestään vaara alttiina, että Syrakuusalaiset Doorilaisina rientäisivät auttamaan Doorilaisia Peloponneesolaisia, koska he olivat samaa syntyperää ja olivat heidän lähettämiänsä siirtolaisia, siten tykkänään tekemään lopun Ateenalaisten vallasta. Viisainta olisi siis vielä jälelle jääneitten liittolaistensa kanssa astua Syrakuusalaisia vastaan, varsinkin kun Egestalaisilla oli riittäviä varoja sotaan. Ateenalaiset päättivät ensin lähettää miehiä Egestaan tarkastamaan, löytyikö siellä tosiaankin varoja, kuten lähettiläät väittivät, valtion suojassa ja pyhäköissä, sekä tiedustelemaan, millä kannalla sotapuuhat Selinuntilaisia vastaan olivat. Ateenalaiset lähettiläät matkustivat siis Sikeliaan.
Lakedaimonilaiset lähtivät samana talvena liittolaisineen, paitse Korintolaisia, sotaretkelle Argeiaan, hävittivät jonkun vähän maata ja korjasivat mukaansa kärryillä osan viljaa. Argolaiset pakolaiset he veivät Orneaihin ja jättivät vähäisen joukon sotaväestä näitten suojaksi. Saatuansa aikaan sovinnon Ornealaisten ja Argolaisten välillä, jonka kestäessä nämät eivät saisi ahdistaa toistensa aluetta, palasivat he sotajoukkoineen kotia. Vähää myöhemmin tulivat Ateenalaiset 30 laivalla ja 600 raskasaseisella, joihin Argolaiset koko sotajoukollaan yhtyivät, ja piirittivät Orneaissa asuvia yhden päivän. Mutta koska piirittäjät majailivat etäällä, karkasivat piiritetyt Orneaista yöllä. Kun Argolaiset seuraavana päivänä huomasivat tämän, hävittivät he kaupungin maata myöten, jonka tehtyään he poistuivat ja Ateenalaiset purjehtivat vähää myöhemmin kotia.
Makedonian rajalla sijaitsevaan Metooneeseen kuljettivat Ateenalaiset meritse ratsumiehiä, jotka niihin liittyneiden Makedonialaisten pakolaisten kanssa pahoin turmelivat Perdikkaan aluetta. Lakedaimonilaiset lähettivät Trakian Kalkidilaisille, joilla oli kymmenen päivää kestävä sopimus Ateenalaisten kanssa, käskyn liittymään Perdikkaaseen, johon nämät kuitenkaan eivät suostuneet. Tähän loppui talvi ja 16 vuosi sitä sotaa, josta Thukydides on kirjoittanut.
Seuraavana kevättalvena palasivat Ateenalaisten lähettiläät Sikeliasta ja Egestalaiset heidän seurassansa tuoden 60 talenttia leimaamattomaa hopeaa kuukauden palkaksi 60 laivalle, jotka he olivat aikoneet pyytää Ateenalaisia lähettämään. Kun Ateenalaiset pitämässään kokouksessa olivat kuulleet Egestalaisten ja omien miestensä muutenkin viehättävän ja valheellisen kertomuksen ja miten sekä valtion kassoissa että pyhäköissä muka varoja oli käytettävänä, päättivät he lähettää 60 laivaa Sikeliaan, määräten näiden rajattomanvaltaisiksi päälliköiksi Nikeeraton pojan Niikiaan, Kleiniaan pojan Alkibiadeen ja Ksenofanoksen pojan Lamakoonin, avustamaan Egestalaisia Selinuntilaisia vastaan ja palauttamaan Leontinilaiset heidän kotikaupunkiinsa, jos heillä olisi onni sodassa, sekä muutenkin asettamaan asiat Sikeliassa Ateenalaisille hyödyllisemmälle kannalle. Viisi päivää myöhemmin oli uusi kokous, jossa oli päätettävä laivojen pikaisesta varustamisesta ja niistä vaatimuksista, joita päälliköt pitivät välttämättöminä laivojen lähtöä varten. Niikias vastusti nimittämistään päälliköksi, arvellen kaupungin neuvotelleen väärin, kun se niin kevytmielisellä ja kerskaavalla tekosyyllä, hyökkäämällä koko Sikeliaa vastaan, heittäytyi näin suureen vaaraan, jonkatähden hän, haluten saada tämän päätöksen peruutetuksi, varotti Ateenalaisia seuraavasti:
"Tämä kansankokous on pantu toimeen keskustellaksemme varustuksista Sikeliaan purjehtimista varten, mutta minusta näyttää olevan syytä tarkemmin punnitella juuri sitä, onko ylipäätään laivojen lähettäminen sinne meille hyödyksi, jottemme me, luottaen vieraitten miesten sanoihin, näin lyhyen neuvottelemisen perusteella tärkeimmistä asioista ryhtyisi sotaan, joka meitä ei ensinkään koske. Vaikka kohtakin minulle tässä on osoitettu suuri kunnia, ja jospa en suinkaan henkeni puolesta pelkää enemmän kuin muutkaan, arvelen kuitenkin kunnon kansalaisen velvolliseksi pitämään huolta hengestään ja omaisuudestaan; sillä huolehtien itsestään koettaa hän myöskin valvoa valtion etua. En minä ennen ole puhunut kunnioituksen tähden vasten mielipidettäni, enkä minä nytkään tule sanomaan muuta, kuin mitä pidän paraampana. Mutta minun sanani olisivat liian heikot vaikuttaaksensa teidän mielipiteisiinne, jos minä vaan kehottaisin teitä pelastamaan omistamianne etuja eikä tietämättömien ja kuviteltujen etujen toiveessa panemaan vaaran alaisiksi olemassa olevia oloja. Tahdon sentähden osottaa, ettei ole sopiva aika teidän intoonne, eikä liioin helppo saavuttaa, mitä tavottelette".
"Purjehtiessanne, väitän minä, jätätte te tänne paljon vihollisia ja yllytätte nousemaan teitä vastaan vielä useampia. Te luulette tehtyjen sovintojen olevan varmojen; kyllä kait: niin kauan kuin pysytte rauhassa, ovat ne olemassa ainakin nimeksi, päättäen vihollisten käytöstä siitä miten omat miehemme ovat menetelleet. Mutta jos me joudumme tappiolle suuremmalla sotavoimalla, tulevat vihollisemme tekemään meitä vastaan äkkiarvaamattoman hyökkäyksen, ensiksikin koska he onnettomuuksiensa takia ovat olleet pakotetut tekemään häpeällisemmän rauhan kuin me, ja toiseksi, koska itse tässä rauhanteossa löytyy paljon riidanalaista. Semmoisiakin on olemassa, jotka eivät ensinkään ole suostuneet rauhantekoon, eivätkä he suinkaan ole voimattomimpia. Toiset näistä sotivat julki meitä vastaan, toiset taasen pidättäytyvät, syystä että Lakedaimonilaisetkin pysyvät alallaan kymmenen päivän sopimusten johdosta. Pian he kuitenkin, jos kahtia jaamme sotavoimamme, jota nyt olemme tekemäisillämme, epäilemättä yhdessä Sikelioottain kanssa tulevat karkaamaan meidän kimppuumme, koska he myöskin jo ennen ovat mihinkä hintaan tahansa pyrkineet heidän liittolaisiksensa. Tätä meidän tulee tarkoin punnita, eikä asettaa kaupunkia vaaraan tuulentupien takia. Ennenkuin me pyrimme anastamaan uutta valtaa, on meidän varmentaminen nykyistä valtiotamme. Eiväthän Trakian Kalkidilaiset vielä ole voitetut, jotka jo niin monta vuotta sitten luopuivat meistä, ja monet muut mannermaalaiset tottelevat töintuskin. Me kyllä avustamme Egestalaisia, koska ovat liittolaisemme, mutta vielä epäilemme kostaa niille alamaisillemme, jotka jo kauan luopumisellaan ovat meitä loukanneet."
"Näitä viimemainituita voisimme kuitenkin ehkä, jos me heidät voittaisimme, pitää kurissa, mutta jos me kukistaisimmekin Sikelialaiset, niin olisi meidän heitä etäisyyden ja paljouden tähden kuitenkin vaikea pitää hallussamme. Mieletöntä on siis käydä semmoisten kimppuun, joita emme voitettuinakaan voi hallita, ja joitten kimppuun käytyämme, jos joudumme tappiolle, emme enää ole yhtä etuisassa asemassa, kuin ennen hyökkäämisiämme. Sikeliootat ovat minusta vähemmän vaarallisia meille nykyisessä asemassaan ja vielä vähemmän Syrakuusalaisten vallan alla, jolla meitä Egestalaiset niin suuresti pelottavat. Sillä nyt ehkä yksityiset heistä Lakedaimonilaisille mieliksi kävisivät meitä vastaan, mutta toisessa tapauksessa ei ole luultavaa, että valtio valtiota vastaan alkaisi sotaa. Sillä samaten, kuin he Peloponneesolaisten avulla hävittäisivät meidän valtaamme, on niiden ajateltava, että heidänkin valtansa näiden samojen kautta joutuisi perikatoon. Paraiten meitä pelkäävät sikäläiset Helleenit, jos emme ensinkään sinne lähde, mutta toisessakin tapauksessa, jos me pian poistumme, annettuamme heidän läheltä nähdä voimamme. Mutta jos me hiukankaan joutuisimme alakynteen, niin he piankin meitä halveksisivat ja yhdessä sikäläisten vihollistemme kanssa karkaisivat meidän kimppuumme. Sillä mehän kaikki tiedämme, että etäisintä, josta ei ole mitään kokemusta, enin ihaillaan. Tätä te, rakkaat kansalaiseni, kyllin olette kokeneet Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa suhteen, joita kyllä ennen pelkäsitte, vaan nyt, voitettuanne heidät kerran, siihen määrin halveksitte, että jo tarkoitatte saada Sikelian haltuunne. Ei sovi ylvästellä vastustajien onnettomuuksista, vaan rohkaistua, päästyänsä voitolle omien neuvotteluiden kautta. Tietysti eivät Lakedaimonilaiset muuta mieti, kuin miten he, kovasti kärsien tappiostaan, voisivat kukistaa teidät ja poistaa tämän hävynpilkun, semminkin kun he aina ovat kilpailleet saavuttaaksensa urhoollisuuden maineen. Ei meidän siis, jos tahdomme toimia viisaasti, tule taistella Sikeliassa asuvien Egestalaisten, noitten barbarien, eduksi, vaan lujasti puolustaa itseämme tuota harvainvaltaista meitä väijyvää kaupunkia vastaan."
"Meidän tulee muistaa, että juuri olemme tointuneet kovasta taudista ja sodasta, niin että varamme ja väkilukumme ovat hiukan karttuneet, ja nämät tulee käyttää täällä omaksi eduksemme, eikä suinkaan noitten pakolaisten, apua pyytävien liittolaistemme hyväksi, joille on hyödyllistä valheellisesti kaunistella pyyntöään, ja jotka naapuriensa vaarassa ollessa, esiintyen ainoastansa tyhjin sanoin, joko onnistuttuansa osoittavat kurjaa kiitosta, tai jouduttuansa tappiolle tulevat avustamaan vihollisia ystäviensä tuhoamisessa. Jos nyt joku päälliköksi valitsemisestansa ihastunut nuorukainen, varsinkin koska hän vielä on jokseenkin nuori päälliköksi, yllyttää teitä lähettämään pyydetyitä laivoja, pitäen silmällä ainoastaan omaa itseänsä, jotta hänen hevosiansa ihailtaisiin ja jotta hän päällikkyydestään tuhlatakseen hankkisi itselleen rahaa, niin älkää heittäkö kaupunkia tuommoiseen vaaraan yksityisen kerskaavaisuuden takia, vaan miettikää, että tuommoiset henkilöt tuottavat vahinkoa valtiolle ja tuhlaavat omaisuutensa, ja että tämä asia on liian tärkeä nuorukaisen mietittäväksi ja lyhykäisen käsittelyn ratkaistavaksi."
"Nähden noitten, tuon miehen puoluelaisten, istuvan tuolla, syntyy minussa pelko, ja kehoitan minä puolestani ikäisempiä, jotka istuvat heidän vieressänsä, jos kohtakin häntä sen johdosta pidettäisiin pelkurimaisena, ujostelematta äänestämään sotaa vastaan, olematta liian harras saavuttamaan etäistä päämaalia, kuten noitten on laita, tietäen, että innolla ei paljoa saa aikaan, vaan kyllä varovaisuudella. Ponnistakaa vastaan, ettei synnyinmaatamme heitettäisi mitä suurimpaan vaaraan, ja äänestäkää, että Sikeliootat, joilla nyt on meille mitä sopivimmat rajat, nimittäin maitse kulkien Ioonian lahti, meritse Sikelian meri, että he, kuten he häiritsemättä saavat hoitaa asioitansa, myöskin sopikoot keskenään. Egestalaisille on erittäin sanottava, että he, kuten omin päin ovat alottaneet sodan Selinuntilaisia vastaan Ateenalaisten neuvotta, myöskin yksin päin tehkööt siitä lopun. Vastaisuudeksi on päätettävä olla tekemättä liittoa semmoisten kanssa, joita meidän täytyy auttaa, jos he joutuvat hätään, kuten meidän on ollut tapana, vaan joista meillä ei tarvittaessa ole mitään apua."
"Ja sinä, prytanis, jos pidät velvollisuutenasi huolehtia kaupungista, jos tahdot olla kunnon kansalainen, äänestytä tästä asiasta vielä kerta ja aseta se uudestaan Ateenalaisten mietittäväksi. Älä pelkää, että äänestämisen uudistaessasi toimit vastoin lakia näin lukuisten todistajien läsnäollessa, vaan että esiinnyt epäviisaasti äänestävän kaupungin lääkärinä, tietäen sen hallitsevan kunnollisesti, joka enin hyödyttää isänmaata, eikä tahallaan sitä millään lailla vahingoita."
Näin puhui Niikias, mutta useimmat läsnäolevista Ateenalaisista kannattivat sotaa ja pysyivät entisessä päätöksessään, muutamat harvat vaan sitä vastustivat. Innokkaimmin kehoitti sotaan Kleiniaan poika Alkibiadees, sekä haluten vastustaa Niikiasta, koska muutenkin hänen kanssansa oli eri mieltä valtiollisissa asioissa, että senkin tähden, että Niikias nyt oli häntä moittinut. Enin hän kuitenkin pyrki päälliköksi syystä, että hän toivoi Sikelian ja Karkeedoonin hänen kauttansa tulevan vallotetuiksi, jonka johdosta hänen yksityinen omaisuutensa lisääntyisi ja hänen arvonsa kohoaisi. Sillä kansalaiset pitivät häntä kyllä suuressa kunniassa, mutta hän käytti enemmän varoja hevosiinsa ja muihin menoihin, kuin hänen omaisuutensa olisi sallinut, josta myöhemmin osaksi johtui Ateenalaisten kaupungin häviö. Sillä koska useimmat pelkäsivät hänen suunnatonta ylellisyyttään oman ruumiinsa ja elämäntapojensa suhteen, kuten myöskin hänen rajattomat tuumansa, missä hän vaan toimi, asettuivat kansalaisensa häntä vastaan, koska arvelivat hänen pyrkivän yksinvaltiaaksi. Ja vaikka hän nyt oli yleishyödyllisesti valmistanut sotaseikat, olivat he kuitenkin yksityisesti suutuksissaan hänen elämäntapojensa takia, ja uskomalla sodan johdon muille saattoivat he ennen pitkää kaupungin perikatoon. Hän astui nyt esiin ja kehotti Ateenalaisia täänkaltaisilla sanoilla:
"Minun tulee enemmän kuin kenenkään muun päästä päälliköksi, (sillä tästähän minun on alotettava, koska Niikias tästä minua moittii), ja pidänkin itseäni sen kunnian ansainneena. Sillä juuri se, mistä minua soimataan, tuottaa esi-isilleni ja minulle kunniaa sekä isänmaalle hyötyä. Minun komea esiintymiseni Olympiassa on saanut Helleenit, jotka jo arvelivat kaupunkimme kukistetuksi, arvostelemaan meidän kaupunkimme voimaa suuremmaksi, kuin se tosiasiassa onkaan, siitä syystä että olen asettanut kilpailuun seitsemän vaunua, jota ei kukaan yksityinen ennen ole tehnyt, joista sain toisen ja neljännen palkinnon, ja järjestänyt muutkin toimet voitonmukaisesti. Tavallisesti katsotaan tämmöiset seikat kunniaksi, mutta ne antavat myöskin aavistusta voimasta. Minun loistava esiintymiseni kaupungissamme näyttelykuntien suhteen ja muutenkin on luonnollisesti kansalaisissani herättänyt kateutta, mutta muukalaisten mielestä se osoittaa voimaa. Eikä suinkaan ole mikään hyödytön mielettömyys, jos joku omilla kustannuksillaan yhtä hyvin hyödyttää itseään, kuin myöskin kaupunkia, eikä ole väärin, että hän mielessään asettaa itsensä korkeammalle tavallisia henkilöitä, koska ei pahantekijäkään löydä ketään osanottajaa onnettomuudessaan. Kuten onnettomuuteen joutunutta ei tervehditä, olkoon myöskin sallittu onnen suosikille ylvistellä, jos hän ei joka tilassa tahdo asettua toisten rinnalle."
"Minä kyllä tiedän, että se, joka jossakin suhteessa on muita etevämpi, on aikalaisillensa ja varsinkin vertaisillensa vastenmielinen, mutta että moni hänen kuoltuansa koettaa päästä hänen kanssansa sukulaisuuteen, vaikkei niin olekaan, ja että hänen isänmaansa kerskailee hänestä kansalaisenaan, hyväntekijänään, eikä suinkaan muukalaisena ja pahantekijänä."
"Tähän minä pyrin ja tätä varten, tuhlaten omaisuuttani, olen minä joutunut soimauksen alaiseksi, mutta tarkastakaa, olenko minä huonommin, kuin muutkaan, hoitanut valtion asioita. Sillä ilman suurta vaaraa ja kustannusta olen minä saanut Peloponneesoksen mahtavimmat vallat yhtymään teihin ja olen pakottanut Lakedaimonilaiset yhtenä ainoana päivänä Mantinean läheisyydessä taistelemaan koko vallastaan. Ja vaikkakin he tässä ottelussa pääsivät voitolle, eivät he siitä kuitenkaan ole vieläkään täydellisesti tointuneet."
"Ja tämän kaiken on tuo minun nuoruuteni muka luonnoton ja mieletön menettelyni sopivilla puheilla saanut aikaan Peloponneesolaisten vallan suhteen ja väsymättömällä innolla hankkinut itselleen luottamusta. Älkää nytkään peljätkö sitä, vaan minun vielä ollessani voimieni täydessä kukoistuksessa, ja kun Niikiaskin näkyy olevan onnen lemmikki, käyttäkää meidän molempien palvelustamme hyväksenne. Älkää luopuko Sikeliaan purjehtimisesta syystä, että tämä muka tapahtuisi väkevää valtaa vastaan. Sillä noissa väkirikkaissa kaupungeissa asuu kaikenlaista sekalaiskansaista joukkoa, joka ei liioin välitä vallankumouksesta eikä väestön muutoksesta. Senpä tähden ei kukaan varustaudu aseilla ikäänkuin isänmaansa puolustukseksi, eikä siellä pidetä huolta tavanmukaisista laitoksista, vaan jokainen riistää itselleen joko sanoilla tahi väkivallalla yleisistä varoista mitä vain pitää hyödyllisenä, jos hänen hätätilassa täytyisi karata muuanne. Ei ole luultavaa, että tuommoinen joukkio noudattaisi yhden miehen tuumaa, eikä liioin että se yhteisesti ryhtyisi toimeen. Pian he yksitellen taipuisivat, kun heille mieliksi puhuttaisiin, varsinkin jos heidän keskenänsä vallitsee eripuraisuus, kuten meidän tiedoksi on tullut. Ei heillä ole niin paljo raskasaseisia, kuin he kehuvat olevan, eikä liioin muilla Helleeneilläkään, kuten he kerskaavaisesti luettelivat, vaan vaivoin oli valheellisella Hellaalla niitä korkeintaan tähän sotaan riittävä luku."
"Tämmöiset ovat, mikäli minä olen kuullut kerrottavan, sikäläiset olot ja tulevat olemaan meille vieläkin suotuisammat. Sillä me tulemme siellä kohtaamaan suuren joukon barbareja, jotka vihasta Syrakuusalaisia vastaan tulevat sotimaan meidän puolellamme heitä vastaan. Eivätkä täkäläiset olot meitä estä, jos oikein mietitte. Ovathan meidän esi-isämme, vaikkakin heillä oli samat viholliset, joita meidän sanotaan jättävän tänne, jos me purjehdimme, ja vielä lisäksi Meedialainen torjuttavana, kuitenkin perustaneet tämän vallan ja sen he ovat saaneet aikaan yksinomaan mahtavalla laivastollaan. Ja nyt: eivät Peloponneesolaiset milloinkaan ole olleet niin toivottomassa asemassa meidän suhteen, ja jospa he rohkenisivatkin hyökätä meidän maahamme, niin he voisivat sen tehdä yhtä hyvin, jos emme purjehtisikaan, mutta laivastolla he eivät kuitenkaan meitä vahingoita, sillä meillä olisi täällä aina puolustukseksi riittävästi suuri laivasto."
"Minkä todennäköisen syyn me siis voisimme tuoda esiin viivyttelemiseemme tai millä perusteella olla auttamatta sikäläisiä liittolaisiamme? Valamme mukaan olemme velvolliset puolustamaan heitä huolimatta siitä, etteivät he voi meitä auttaa. Sillä emmehän me ole heitä ottaneet liittoomme, jotta he meitä täällä auttaisivat, vaan jotta he rasittamalla sikäläisiä vihollisiamme estäisivät näitä hyökkäämästä meidän kimppuumme. Tällä tavalla olemme sekä me että muut hankkineet itsellemme vallan, mielellämme avustamalla avuksensa pyytäviä, olkootpa barbareja tai Helleenejä. Sillä jos kaikki istuisivat ristissä käsin, heimolaiseen katsoen, jota tulisi auttaa, niin vähän sillä enentäisivät valtaansa, vaan päinvastoin panisivat olevan valtansa vaaralle alttiiksi. Mahtavaa ei ainoastaan tule torjua päältään sen hyökätessä, vaan myöskin estää hyökkäämästä. Eikä meidän vallassa ole määrätä, kuinka kauas me haluamme ulottaa valtaamme, vaan meidän on pakko, asemassa missä nyt olemme, pitää toisia tarkasti silmällä ja toisia ankarassa kurissa, koska on vaara, että muutoin joudumme muitten vallan alaisiksi, ellemme me muita vallitse. Te ette voi katsoa rauhaa samalta kannalta kuin muut, jos ette myöskään muuta elämäntapojanne heidän kaltaisiksensa."
"Varmoina siis, että tulemme laajentamaan valtamme lähtemällä retkelle, purjehtikaamme huoleti pois, jotta siten masentaisimme Peloponneesolaisten ylvästyksen, kun me siihen määrin näymme halveksivan vallitsevan rauhan, että Sikeliaankin purjehdimme. Ja jos kaikki käy onnellisesti, niin panemme joko koko Hellaan valtamme alle, tahi ainakin vahingoitamme Syrakuusalaisia, josta sekä meille että liittolaisillemme on suuri hyöty. Varman tukeen sekä viipymiseen siellä, jos asiat käyvät hyvin, että lähtemään sieltä, tarjoavat meille laivamme, sillä merellä me kyllä voitamme kaikki Sikeliootat yhteisesti."
"Älköön Niikiaan kehotus toimettomuuteen eikä liioin hänen sanoissansa ilmestyvä yllytys erimielisyyteen nuorten ja vanhempien välillä muuttako mieltänne, vaan koettakaamme totuttuun tapaan, kuten esi-isämme nuorten ja vanhempien yhteisen päätöksen mukaan ovat kohottaneet kaupunkimme nykyiseen asemaan, mekin puolestamme nyt edistää sitä, arvellen, etteivät nuoret ja vanhat ilman toistensa apua voi mitään saada aikaan, vaan että voiman muodostavat yhteisesti heikot, keskinkertaiset ja terävämieliset. Jos kaupunki yhä vaan on rauhassa, niin se kuluu itsensä kautta kuten kaikki muutkin esineet, ja mielten jäntevyys tylsistyy, jota vastoin se taistellessaan lakkaamatta saa uutta voimaa ja tottuu puolustautumaan ennemmin teoilla kuin sanoilla. Sanalla sanoen: minä arvelen, että toimeliaisuuteen tottunut kaupunki, jos se kääntyy toimettomuuteen, pian käy perikatoaan kohti, ja että varmimmat ovat ne ihmiset, jotka vähimmin poikkeavat perityistä tavoista ja säännöistä, jos nämät eivät olisikaan parahimpia."
Näin puhui Alkibiadees. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet häntä ja Egestalaisia sekä Leontinilaisten pakolaisia, jotka olivat saapuneet pyytämään apua, ja jotka muistuttivat heitä heidän valoistaan, niin he paljoa innokkaammin, kuin ennen, kannattivat sodanhankkeita. Koska Niikias huomasi, ettei hän voisi saada heitä peräytymään tuumistaan entisillä perusteilla, mutta arveli heidän ehkä muuttavan mielipidettään varustuksien paljouden ja suurten kustannuksien johdosta, niin hän uudestaan astui esiin ja puhui seuraavasti:
"Koska minä huomaan teidän, Ateenalaiset, niin innokkaasti kannattavan sotaretkeä, niin toivon, että sota menestyisi mielenne mukaan; kumminkin tahdon minä ilmottaa ajatukseni nykytilasta. Meidän on nyt aikomus lähteä taistelemaan kaupunkeja vastaan, jotka, mikäli olen kuullut, ovat suuria ja riippumattomia toisistaan, ja jotka eivät halua mitään muutosta, jonka kautta ne pääsisivät pakollisesta orjuudesta mukavampaan asemaan. Todenmukaisesti ne eivät vapauden asemesta mielellään suostu meidän ylivaltaamme, varsinkin kun niiden joukossa on aika suuri paljous Helleeniläisiä kaupunkeja ollakseen yhdellä ainoalla saarella. Sillä paitsi Naksosta ja Katanaa, joiden toivon Leontinilaisen heimolaisuutensa tähden liittyvän meihin, löytyy siellä seitsemän muuta kaupunkia, jotka kaikin puolin ovat varustetut yhdellä lailla kuin meidän sotaväki, ja varsinkin Selinus ja Syrakuusa, joita vastaan juuri purjehdimme. Näillä on paljon raskasaseisia, jousimiehiä ja keihäänheittäjiä, paljon kolmisoutulaivoja kuten myöskin miehiä niitten miehittämiseen. Niinikään on heillä sekä yksityisiä varoja ja varsinkin Selinuntilaisilla lisäksi pyhäköissä säilytetyitä yleisiä rikkauksia. Syrakuusalaisille maksavat muutamat barbarikansatkin veroja jo vanhoista ajoista. Mutta seikka, missä he meitä enin voittavat, on se, että heillä on paljon ratsumiehiä ja omia muonavaroja, joita heidän ei tarvitse tuottaa muualta."
"Tämmöistä valtiota vastaan meillä ei ainoastaan ole tarpeen laivastoa ja kelvollista sotajoukkoa, vaan suuri maa-sotajoukko on lähetettävä mukana, jos me haluamme aikomustamme vastaavaa saada aikaan, ja jotteivät heidän ratsumiehensä sulkisi meitä maastaan, semminkin jos kaupungit pelosta liittäytyvät, eivätkä kutkaan muut asetu puolellemme, kuin Egestalaiset ratsumiehineen. Häpeällistähän olisi voitettuina poistua tahi myöhemmin lähettää lisäjoukkoja, syystä että ensin olemme tehneet mielettömän päätöksen. Meidän on heti hyökättävä riittävällä sotavoimalla, tietäen lähtevämme purjehtimaan kauas omasta maastamme, ja että meillä ei ole samoja etuja, kuin vastustajillamme, koskette lähde liittolaisina auttamaan alamaisianne heidän alallensa hyökkäävää vastaan, jossa teillä olisi helppo tuottaa tarpeitanne ystävien maasta, vaan että lähdette ventovieraaseen maahan, josta lähettilään ei ole helppo saapua Ateenaan neljänä talvikuukautena."
"Minun ymmärrykseni mukaan täytyy meidän viedä mukanamme mitä suurin joukko raskasaseisia, sekä omaa väkeä että liittolaisia ja alamaisiamme, kuten myöskin jos mahdollista joko houkuttelemalla tai palkasta koota miehiä Peloponneesoksesta, ja vielä lisäksi paljon jousimiehiä ja linkoojia, jotta pitäisivät puoliaan vihollisten ratsuväkeä vastaan. Meillä täytyy myöskin olla paljon enemmän laivoja kuin vihollisilla, jotta voisimme helposti hankkia ruokavaroja, sekä viedä mukanamme vehnää ja paahdettua ohraa, kuten myöskin leipureita aina myllyjen suuruuteen katsoen, jotta sotaväellä, jos tyyni meitä pidättäisi, olisi riittävästi muonavaroja — sillä koska sotajoukko on lukuisa, ei joka kaupunki voi sitä ottaa vastaan — sekä valmistaa muuta tarpeellista mahdollisimman runsaasti, ja jottemme olisi riippuvaisia vieraista, viedä mukanamme täältä mahdollisimman runsaasti varoja. Sillä mitä Egestassa muka sanotaan olevan valmiina käytettävänä, niin pitäkää sitä enemmän olevan sanoissa. Sillä Egestassa muka käytettäviä varoja voitte pitää olevan ainoasti sanoissa käytettävissä."
"Jospa saapuisimmekin sanomattakaan yhtä voimakkaina, sillä raskasaseisissa he meidät kumminkin voittaisivat, vaan kaikissa suhteissa heitä väkevämpinä, niin sittenkin voisimme me vaivoin tehdä uusia valloituksia ja säilyttää entisiä. On aina muistettava, että lähdemme ahdistamaan vierasheimoisessa ja vihollisessa maassa sijaitsevan kaupungin asukkaita, jotka meidän tulee voittaa heti jo ensimmäisenä päivänä maihin astuttuamme, tietäen, että kaikki tulevat esiintymään vihollisinamme, jos me joudumme tappiolle. Tätä peläten ja ollen varmat, että asian laita on tämmöinen, täytyy meidän tarkoin punnita näitä seikkoja ja vieläpä ottaa lukuun onnen apua, joka ihmisten on vaikea arvata, minun haluten purjehtiessani mitä vähimmän antautua onnen oikuista riippuvaiseksi, vaan varustuksien avulla purjehtia todennäköisimmin varmana. Tätä pidän minä koko kaupungille edullisimpana ja meille sotaan lähteville pelastusta tuottavana. Jos joku on toista mieltä, niin luovutan minä hänelle mielelläni päällikkyyden."
Näin puhui Niikias, arvellen, että hän toimitettavien askareiden paljoudella joko saisi Ateenalaiset muuttamaan mieltä tahi, jos kuitenkin olisi pakko lähteä sotaan, varustaisi mitä varmimmin purjehtimiseen tarpeelliset toimet. Mutta hän ei ensinkään poistanut halua purjehtimiseen luettelemalla varustusten taakkaa, vaan Ateenalaiset yhä enemmän innostuivat tästä, päin vastoin Niikiaan tarkoitusta. Sillä hänen neuvonsa näkyivät viisailta ja vaarattomuus näiden kautta suurelta. Kaikissa syntyi suuri halu lähteä matkalle: vanhemmissa toivosta vallottaa alueen, johon purjehtivat, tahi ainakin ettei tästä koituisi mitään vaaraa näin suurelle sotavoimalle; nuorissa taasen halu saada nähdä ja ihailla tuntematonta maata, ollen varmat pelastuksesta. Suuri joukko ja sotilaat arvelivat saavuttavansa rahaa ja valtaa, josta heille tulevaisuudessa koituisi alituinen palkan saanti. Enemmistön kiivaan innostuksen takia pysyi moni äänetönnä, vaikka tuuma ei häntä miellyttänytkään, pelosta että häntä pidettäisiin valtiolle pahansuopeana, jos hän äänestäisi ehdotusta vastaan.
Vihdoin astui eräs Ateenalainen esiin, kehottaen Niikiasta olemaan kauemmin verukkeilematta ja vitkastelematta, vaan kaikkien kuullen julkisesti lausumaan, kuinka suuri sotavoima Ateenalaisten hänen mielestänsä tulisi myöntää. Niikias sanoi, vaikkapa vastahakoisesti, että hän mieluummin rauhassa olisi neuvotellut tästä kanssapäällikköjensä kanssa, mutta että hänestä näytti, ettei voinut purjehtia vähemmällä kuin 100 kolmisoutulaivalla. Raskasaseisten kuljetukseksi voisivat Ateenalaiset antaa omia aluksiaan tarpeen mukaan ja tuottaa toisia liittolaisilta. Ateenalaisten ja liittolaisten raskasaseisten luku pitäisi nousta ainakin 5,000 yhteensä, mutta jos mahdollista vielä useampiin. Muu varustus oli tehtävä sen suhteen, jousimiehiä sekä kotimaasta että Kreetasta kuten myöskin linkoojia ja mitä muuta näkyisi olevan tarpeen oli hankittava käytettäväksi valmiina.
Tämän kuultuansa äänestivät Ateenalaiset heti, että päälliköille olisi annettava täysi päätösvalta sekä sotajoukon suuruudesta että koko sotaretken järjestämisestä, kuten heistä näkyi hyödyllisimmäksi Ateenalaisille. Ja nyt alkoi sodan valmistukset. Sana lähetettiin liittolaisille ja kotona alkoi sotilasten luetteleminen. Kaupunki oli juuri tointunut rutosta ja alituisesta sodasta, niin että sotaikäisten lukumäärä tuntuvasti oli lisääntynyt ja varallisuus runsaasti enentynyt aselevon kestäessä, joten oli helppo hankkia kaikki tarpeet. Näin askaroittiin sodan valmistuksissa.
Tällä välin turmeltiin yhtenä yönä useampien Ateenalaisten kaupungissa löytyvien kivestä tehtyjen Hermeen patsaiden päät. Näitä patsaita, muodoltaan nelikulmaisia, oli maan tavan mukaan asetettu suuressa paljoudessa yksityisten rakennusten ja pyhäköiden eteen. Ilkityöntekijöistä ei ollut mitään tietoja, vaikka niitä julkisesti etsittiin lupaamalla suuret ilmoituspalkkiot, ja lisäksi kuulutettiin, että ken vaan halusi, olkoonpa kansalainen tahi metoiki tahi orja, vaaratta saisi tehdä ilmoituksia, jos tietäisi mistään muusta herjaamisesta. Asia katsottiin vallan suuriarvoiseksi, sillä se näytti olevan enne sotaretken suhteen ja valtionkeikausta ja kansanvallan hävittämistä tarkottava salaliitto.
Hermeen patsaista kyllä ei tehty mitään ilmiantoa, mutta muutamat metoikit ja heidän palvelijansa ilmoittivat muitten kuvapatsaitten turmelemisesta, jota nuorukaiset joskus olivat harjottaneet kestien jälkeen viinin vaikutuksesta, ja mysteerioista, joita pilkalla oli vietetty perheissä, joista he myöskin syyttivät Alkibiadesta. Tähän syytökseen tarttuivat halukkaasti Alkibiadeen vihamiehet, jotka pitivät häntä esteenä, etteivät päässeet johtamaan kansaa, ja jotka arvelivat pääsevänsä ensimmäisiksi, jos Alkibiadees karkoitettaisiin. He suurensivat syytökset, huutaen hänen herjanneen mysteerioita ja turmelleen Hermeen patsaat hävittääksensä kansanvallan, ja ettei mitään näistä oltu tehty ilman hänen myötävaikutustansa, luetellen todistuksena hänen muut epäkansalliset elämäntapansa.
Alkibiadees puolustautui nyt syytöksiä vastaan ja tarjoutui tuomittavaksi ennen purjehtimistansa, (sillä varustukset lähtöä varten olivat jo tehdyt), ja kärsimään rangaistuksen, jos hän huomattiin syylliseksi rikoksiin, vaan vaatien päästä päälliköksi, jos hän julistettaisiin syyttömäksi. Hän pyysi, ettei mitään syytöksiä otettaisi tutkittavaksi hänen poissaollessansa, vaan että hänet heti surmaisivat, jos hän oli syypää rikokseen, lausuen, ettei olisi viisasta lähettää häntä tämmöisten syytösten alaisena näin suuren sotajoukon johtajaksi, ennenkuin asiaa oli tutkittu. Mutta hänen vihamiehensä pelkäsivät, että sotajoukko olisi hänen puolellansa, jos hän nyt vedettäisiin oikeuteen, ja että kansa häntä armahtaisi, koska hänen vaikutuksestansa Argolaiset ja osa Mantinealaisista yhtyivät sotaretkeen, jonka tähden he estivät tämän tutkimuksen, houkutellen muitakin puhujia vaatimaan, että hänen nyt oli lähdettävä matkaan eikä enää viivyteltävä retkeä, mutta että häntä palattuansa määräpäivänä tutkittaisiin. He tahtoivat, koottuansa tärkeämpiä syytöksiä, joita heidän hänen poissa ollessansa olisi helpompi hankkia, noudattaa hänet kotia ja nostaa kanteen häntä vastaan, hänen palattuansa. Ja niin päätettiin, että Alkibiadeen oli purjehdittava matkalle.
Tämän jälkeen lähtivät laivat jo keskikesällä purjehtimaan Sikeliaan. Useimmille liittolaisille, muonalaivoille, muille aluksille ja kaikelle muulle sotaväelle oli määrätty kokoontua Kerkyyraan lähteäksensä sieltä yhdessä yli Joonian meren purjehtimaan Japygian niemelle. Ateenalaiset itse ja kaupungissa oleskelevat liittolaiset lähtivät päivän valetessa määräpäivänä Peiraieukseen ja astuivat laivoihin purjehtiaksensa matkalle. Heitä oli saattamassa niin sanoakseni miltei koko muu joukko kaupungissa löytyviä kansalaisia ja muukalaisia, mitkä saattamassa omaisiansa, mitkä ystäviänsä, mitkä sukulaisiansa, mitkä poikiansa, mitkä toivottaen onnea, mitkä valittaen, riippuen valloittamisen toiveista tai pelosta, etteivät heitä enää näkisi, ja miettien, kuinka kauas omasta maasta he lähettivät nämät purjehtimaan. Juuri lähtöhetkellä, jolloin olivat jättämäisillään toisensa vaarojen valtaan, nousi heissä suurempi pelko, kuin heidän äänestäessään lähdöstä. Kuitenkin rohkaistuivat he, kun näkivät, millä voimalla retki lähti matkalle. Muukalaiset ja muu joukko olivat tulleet pelkästä uteliaisuudesta katsomaan suuremmoista ja uskomatonta yritystä.
Näihin aikoihin saakka ei milloinkaan näin kallis eikä näin komea yhden Helleeniläisen kaupungin varustama laivasto ollut purjehtinut ulapalle. Laivojen ja raskasaseisten lukuun katsoen kylläkään ei Perikleen johtama retki Epidaurokseen eikä Hagnoonin retki Potidaiaan olleet pienimpiä, sillä niillä oli 4,000 raskasaseista Ateenalaista ja 300 ratsumiestä sekä 100 Ateenalaista kolmisoutulaivaa, 50 Lesbolaista ja yhtä monta Kiolaista, ja suuri joukko liittolaisia yhtyi retkeen. Mutta nämät lähtivät lyhyelle purjehdusmatkalle ja olivat kelvottomasti varustetut. Tämä sotakunta sitävastoin oli varustettu pitkällistä sotaa varten, molemmin puolin sekä laivoilla että maajoukolla, jos tarve vaatisi. Laivastoon olivat sekä valtio että trieerarkit käyttäneet suuria kustannuksia. Valtio antoi jokaiselle merimiehelle drakman päivässä, 60 nopeata tyhjää laivaa, 40 laivaa raskasaseisten kuljettamista varten ja näihin paraimmat merimiehet. Trieerarkit taas antoivat valtion palkkaan lisiä Tranitai-nimisille merimiehille ja kaunistivat muutenkin laivat kalleilla kuvilla ja koristuksilla ja jokainen ponnisti äärimmäisiin voimiansa, jotta hänen laivansa olisi komein ja nopein. Jalkaväki valittiin tarkimpien luetteloiden mukaan, ja he kilpailivat keskenään suurella huolella aseissa ja ruumiin puvussa. Sanalla sanoen, jokainen koetti kelvollisesti täyttää sitä paikkaa, johon hänet oli asetettu, joten koko tämä retkikunta ennemmin näytti voiman ja varallisuuden näyttelyltä muille Helleeneille, kuin varustukselta vihollisia vastaan. Jos laskisi valtion yleiset ja sotilaiden yksityiset menot, kuinka paljon valtio jo oli kuluttanut varoja retkeen, ja kuinka paljon päälliköt olivat saaneet käytettäväkseen, sekä yksityisten menot pukuunsa ja trieerarkkain laivoihin ja sitä paitsi, kuinka paljon jokaisella, valtion palkkaa lukuunottamatta, todennäköisesti oli menoja matkarahoiksi pitkällistä sotaretkeä varten, ja kuinka paljon jokainen sotilas ja kauppias otti mukaansa kaupantekoa varten, niin pian huomaisi, että nämät yhteenlaskettuina suunnaton summa rahaa vietiin kaupungista. Tämä retkikunta tuli kuuluisaksi yhtä paljon hämmästyttävästä rohkeudestaan kuin loistavasta varustuksestaan, kuten myöskin siitä lukuisuudestaan, jolla se voitti niitä, joita vastaan se oli lähetetty, ja koska se purjehti etäälle kotimaastaan, jolla toivottiin enentää alaansa äärettömillä anastuksilla.
Kun miehet olivat astuneet laivoihin, ja kun kaikki mukaan otettavat tavarat oli viety niihin, annettiin torvella merkki vaikenemiseen ja toimitettiin lähtöä varten tavalliset rukoukset, ei kuitenkaan joka laivalla erikseen, vaan airuen kautta kaikissa yhtaikaa. Viini sekoitettiin koko sotajoukkoa varten ja sekä merimiehet että päälliköt uhrasivat kulta- ja hopea-astioista. Rannalla seisovat kansalaiset ja muut heille suopeat läsnäolijat yhtyivät heidän rukouksiinsa. Sotalaulun laulettuansa ja uhrin lopetettuansa, lähtivät he matkalle. Ensin purjehtivat he vieretysten kilpaa Aiginaan saakka, josta he kiirehtivät päästäkseen Kerkyyraan, johon liittolaistenkin sotajoukko kokoontui.
Syrakuusaan ilmotettiin moniaalta tästä purjehdusretkestä, jota ei kuitenkaan kauaan aikaan uskottu. Myöskin kansan kokoontultua olivat puhujat eri mieltä tästä asiasta, kun toiset uskoivat huhujen Ateenalaisten retkestä olevan todenmukaisia, mutta toiset eivät uskoneet niitä. Vihdoin astui Hermoonin poika Hermokratees esille, koska hän luuli tietävänsä tämän asian tarkoin, ja puhui seuraavasti:
"Uskomatonta minä luultavasti, kuten moniaat muutkin, näyn teille puhuvan kertomalla purjehdushyökkäyksen todellisuudessa olevan matkalla, hyvin tietäen, ettei niitä, jotka kertovat tai ilmottavat jotakin uskomatonta, ainoastaan olla uskomatta, vaan että heitä pidetään mielettöminä. Pelkäämättä minä kuitenkin, kaupungin ollen vaarassa, pysyn vakuutuksessani, että tiedän puhuvani tästä asiasta tarkemmin, kuin kukaan muu. Ateenalaiset tosiaankin teidän hämmästykseksenne hyökkäävät meidän kimppuumme lukuisalla sekä meri- että maasotajoukolla muka auttaakseen Egestalaisia, liittolaisiansa, ja rakentaaksensa uudestaan Leontinilaisten kaupungin, mutta itse asiassa halusta vallottaa Sikelian ja etupäässä meidän kaupunkimme, arvellen, että, jos sen kerran saisivat haltuunsa, olisi helppo anastaa myöskin muut kaupungit. Koska he piakkoin saapuvat, niin neuvotelkaa, miten te tarjona olevilla keinoilla voitte torjua heidät päältänne, jottette, halveksien heitä, varustamattomina joudu heidän käsiinsä, ja ettette epäilyksestä ole huolimattomia kaupunkimme vaarasta. Mutta jospa tuonkin uskoo, niin ei tarvitse pelätä heidän rohkeuttansa eikä heidän sotavoimiansa, sillä eivät he voi meitä vahingoittaa enemmän, kuin he itse siitä kärsivät. Meille ei suinkaan ole haitaksi, että tulevat suurella sotavoimalla, vaan muihin Sikeliootteihin katsoen, paljoa hyödyllisempi, koska nämät pelosta mieluummin haluavat liittyä meihin. Jos me joko voitamme tahi karkoitamme hyökkääjät heidän pääsemättänsä pyrintöjensä perille, sillä en suinkaan pelkää, että saavuttaisivat sitä, mitä varten he ovat tulleet, niin tulee meidän kunniaksemme kauniin urotyö, ja tästä olen varma. Harvat Helleenien tahi barbarien suuret sotaretket, lähdettyänsä kauas omasta maastaan, ovat onnistuneet. Sillä ne eivät ole olleet lukuisammat kuin ahdistettujen kaupunkien ja niiden naapurikuntien asukkaat, jotka tietysti pelosta liittyvät toisiinsa, ja jos hyökkääjät vieraalla alueella tarvittavien puutteessa joutuvat tappiolle, niin he ahdistetuille kuitenkin jättävät kunnian, vaikka itse ovat syypäät tappioonsa. Siten nuot Ateenalaiset itse, kun Meedialaiset odottamatta kärsivät suuret tappiot, ovat saavuttaneet suuren kunnian luulottelemalla, että viholliset kulkivat Ateenaa vastaan. Minä en ensinkään epäile, ettei meillekin voi tapahtua samaten."
"Varustautukaamme siis rohkeasti ja lähettäkäämme sana Sikelialaisille, varmentuaksemme toisista ja koettaaksemme saavuttaa ystävyyttä ja liittoa toisilta. Toimittakaamme lähettiläitä muuhunkin Sikeliaan osottamaan vaaran olevan yhteisen, sekä Italiaan, jotta tekisivät liiton meidän kanssamme, tahi ainakin etteivät ottaisi vastaan Ateenalaisia. Minusta olisi hyvä toimittaa lähetystö myöskin Karkeedooniin; se ei olisi sen asukkaille ensinkään odottamatonta; sillä he ovat aina pelossaan, että Ateenalaiset joskus hyökkäävät heidän kaupunkiinsa, joten he ehkä, arvellen, että he itse voivat joutua vaaraan, jos laiminlyövät tämän tilaisuuden, haluavat avustaa meitä joko salaa tahi julki tahi jollakin tavalla. Nykykansoista he ovat tähän kaikkein kykenevimmät, jos vaan tahtovat ottaa osaa sotaan; sillä heillä on kultaa ja hopeata enin, ja siitähän sodan menestys ylipäätään riippuu. Lähettäkäämme myöskin Lakedaimoniin ja Korintokseen kehottamaan niitä lähettämään tänne apua hetimiten ja siellä ryhtymään sotaan."
"Mutta minkä keinon minä katson tehokkaimmaksi, vaikkette te tietysti tavallisesta laimeudesta tule sitä noudattamaan, sen minä kuitenkin olen lausuva. Jos me kaikki, tahi ainakin useimmat Sikeliootat meidän kanssamme suostuisimme laskemaan vesille koko laivastomme, varustettuna kahden kuukauden muonavaroilla, kohdataksemme Ateenalaisia Taranton ja Japygian niemen edustalla, sillä osottaen heille, että heidän ensin on taisteltava Joonian meren yli purjehtimisesta, ennenkuin Sikeliasta, hämmästyttäisimme me heitä suuresti ja näyttäisimme lähteneemme vartijoina ystävällisestä maasta, sillä Tarantos meitä kyllä ottaisi ystävällisesti vastaan. He huomaisivat siten, että heidän on ollut purjehdittava laajan meren yli paljoilla varustuskeinoilla, ja vaikea on ylläpitää järjestystä pitkällä merimatkalla. Meidän on helppo ahdistaa heidän laivastoansa, koska se kulkee hitaasti, ja hyökätä pienissä osastoissa. Mutta jospa he hyökkäisivätkin nopeimmilla laivoillansa kokoontuneina, purettuansa niiden lastit, ja jos he soutaen siten lähestyisivät äkkiä, niin me tapaisimme heidät väsyneinä. Mutta jos se meille ei näyttäisi sopivalta, niin voimmehan vetäytyä Tarantoon. He ovat tietysti vähillä muonavaroilla purjehtineet ikäänkuin meritaistelua varten, ja joutuisivat hätään autioissa seuduissa. Jos he eivät lähtisi, niin tulisivat he piiritetyiksi; jos taasen koettaisivat purjehtia rantoja pitkin, täytyisi heidän jättää varastostaan paljo, eivätkä olisi varmat, ottaisivatko kaupungit heitä vastaan, ja he joutuisivat siten epätoivoon. Minä siis luulen, että he, punniten näitä asianhaaroja, eivät ensinkään lähtisi Kerkyyrasta, vaan että he neuvotellen ja tiedustellen, kuinka lukuisia ja missä me olemme, joko lykkäävät retkensä talveksi tai tykkänään luopuvat siitä, varsinkin kun taitavin heidän päälliköistään, kuten olen kuullut, vastahakoisesti on ruvennut johtajaksi ja mielellään käyttäisi tekosyytä, jos me johonkin tehokkaaseen toimeen ryhtyisimme. Meistä tietysti ilmoitettaisiin jotakin paljoa suurempaa, kuin se itse asiassa onkaan; sillä ihmisten mielet kääntyvät puheiden mukaan, ja he pelkäävät enemmän hyökkääjiä, kuin niitä, jotka ilmottamalla vaaran koettavat saada kansalaisiaan puolustautumaan, koska katsovat hyökkääjiä vaaraa kestäviksi. Tämä on nyt Ateenalaisten laita. Sillä he ahdistavat meitä, halveksien meitä syystä, arvellen ettemme ensinkään ajattelisikaan puolustautua, kun emme ole yhtyneet Lakedaimonilaisiin tuhoamaan heitä. Mutta jos aavistamatta näkisivät meidän rohkeasti vastustavan heitä, niin he tästä oudosta tapauksesta enemmän pelästyisivät, kuin varsinaisesta sotavoimastamme."
"Noudattakaa siis neuvoani, purjehtikaa rohkeasti heitä vastaan, mutta jos ette niin tee, varustautukaa nopeasti sotaan. Jokaisen on ajateltava, että varsinainen ylenkatse hyökkääjiä vastaan osoittautuu urhoollisissa sotatoimissa, ja edullisimmin onnistuu, jos varustautuu pelon alaisena, arvellen jo olevansa vaarassa. Mutta viholliset hyökkäävät jo, ja kuten varmasti tiedän, jo ovat miltei saapumaisillaan."
Näin puhui Hermokratees. Mutta Syrakuusalaiset riitelivät keskenään, toiset väittäen, etteivät Ateenalaiset millään muotoa tulisi, ja ettei ollut totta, mitä Hermokratees sanoi; toisista taasen näytti, että, jos ne tulisivatkin, mitäpä viholliset voisivatkaan heille tehdä, jota he eivät vielä suuremmassa määrässä voisi näille kostaa; toiset taasen tekivät ylenkatseesta koko asian naurunalaiseksi. Harvat olivat ne, jotka uskoivat Hermokrateesta ja pelkäsivät tulevaisuutta. Nyt astui esiin Ateenagoras, joka oli kansan johtomiehiä, ja johon väestö tähän aikaan enin luotti, ja puhui seuraavasti:
"Se, joka ei tahdo, että Ateenalaiset hulluudessaan tulisivat tänne, joutuaksensa meidän käsiimme, on joko pelkuri tahi pahansuopa kaupungillemme. Minä en niinkään suuresti kummaksu niiden röyhkeyttä, jotka tämmöisillä hävyttömyyksillä koettavat teitä pelottaa, kuin heidän typeryyttänsä, jos he luulevat, että heidän tuumansa ei ole kaikille selvä. Sillä peläten oman itsensä tähden, koettavat he pelottaa kaupunkia, jotta yleisessä pelossa voisivat salata omaa pelkoansa. Mitä nyt tietävät nuo puheet? Ne eivät itsestään ole syntyneet, vaan lähtevät miehistä, jotka tahtovat pitää kaupunkia alituisessa kuohuksessa. Älkää antako pettää itseänne, arvostellen asioita noitten puheiden mukaan, vaan ajatelkaa, mitä on todenmukaista, että viisaat ja asioihin perehtyneet ihmiset, kuten Ateenalaiset maineen mukaan ovat, tämmöisessä tilaisuudessa tekevät. Ei ole todenmukaista, että he, ennenkuin sikäläinen sota on tykkänään lopetettu, jättäisivät Peloponneesolaiset maahansa ja ryhtyisivät toiseen yhtä suureen sotaan. Minä päin vastoin luulen heidän olevan mielissään, ettemme me, joilla on niin monta ja suurta kaupunkia, hyökkää heidän kimppuunsa."
"Mutta jospa he tulisivatkin, kuten nuo väittävät, niin minä arvelen Sikelian paremmin voivan pitää puoliaan kuin Peloponneesoksen, koska se kaikin puolin on paremmin varustettu, ja luulen kaupunkimme yksin kykenevän puolustautumaan puheenalaista hyökkäävää sotajoukkoa vastaan, jos se vaikka olisi kaksi kertaa suurempi. Tiedän hyvin, ettei heillä ole hevosia mukanaan, eivätkä he täältä niitä saa paitsi sitä vähäistä, mitä Egesta heille voi antaa, eivätkä he voi laivoilla tuoda tänne niin paljon raskasaseisia, kuin meillä on. Sillä heidän on ollut vaikea tehdä tämmöinen merimatka tyhjilläkään lastaamattomilla laivoilla, eikä se varustus, joka olisi tarpeen tämmöistä kaupunkia vastaan, suinkaan ole vähäpätöinen. Minulla siis on seuraava vakuutus: hädin tuskin he pääsisivät täydellisestä perikadosta, joskin heillä ryhtyessään sotaan olisi läheisyydessä toinen yhtä suuri kaupunki, kuin Syrakuusa, miten sitten kun he keskellä koko vihamielistä Sikeliaa, sillä tietysti kaikki yhtyisivät heitä vastaan, sullottuina laivoista huonosti varustettuun leiriin, peläten meidän ratsumiehiämme, eivät uskaltaisi poistua kauas laivoista ja kelvottomista teltoistaan! Sanalla sanoen: en usko heidän edes voivan päästä maihin; siksi paljoa paremmaksi katson minä meidän varustuksemme."
"Mutta koska Ateenalaiset, kuten sanoin, tämän tarkoin tietävät, olen varma siitä, etteivät he pane etujansa alttiiksi. Täkäläiset miehet jaarittelevat juttuja, jotka eivät ole eivätkä tule olemaan tosia. Olenhan minä aina sanonut, että he vaan tuommoisilla ja vieläpä ilkeämielisemmilläkin sanoilla ja teoilla koettavat pelotella kansaamme, jotta he itse saisivat hallita kaupunkia. Ja minä pelkään, että he alituisilla ponnistuksillaan vihdoin pääsevät tarkoituksiensa perille. Sillä me olemme liian herkkämielisiä, ryhtyäksemme varokeinoihin, ennenkuin olemme joutuneet vaaraan, ja rangaistaksemme heitä, kun asia on selvä. Senpä takia kaupungissamme harvoin on rauha, vaan saa se kärsiä alituisia kapinoita ja taisteluja, useammin omia kansalaisiansa kuin vihollisia, ja vielä sen lisäksi yksinvaltiaita ja epärehellisiä vallananastajia vastaan. Näiden vaarojen ilmestymistä meidän aikanamme koetan minä, jos noudatatte neuvojani, ehkäistä siten, että neuvon teitä, kansalaisiani, ja sätkin keinottelijoita, enkä ainoasti niitä, jotka jo ovat tehneet rikoksen, sillä vaikea on päästä niihin käsiksi, vaan myöskin niitä, jotka ovat niissä hankkeissa, jos kohtakaan eivät ole voineet panna toimeen aikomustansa. Sillä on välttämätöntä varoa itseään myöskin vihollisen pahoja aikeita, eikä ainoastaan hänen tekojansa vastaan, jos mieli varokeinojensa kautta päästä joutumasta vaaraan. Noita ylimyksiä taasen tahdon minä ilmiantaa, varottaa niitä, ja opettaa niitä pysymään alallaan. Sillä lailla toivon minä paraiten saavani niitä lakkaamaan salavehkeistään."
"Ja te, nuorukaiset, olen usein miettinyt, mikä teidän tarkoituksenne on? Pyrittekö te jo hallitukseen? Mutta sehän on laitonta. Laki on säädetty, koska te ette vielä ole siihen kykeneviä, eikä suinkaan ilmottaaksensa teidän vastaista kelvollisuuttanne. Vai ettekö tahdo olla samojen lakien alaisina, kuin rahvas? Mutta eikö ole luonnollista, että saman maan kansalaisilla on yhteiset oikeudet?"
"Joku ehkä sanoo kansanhallinnon järjettömäksi ja kohtuuttomaksi ja väittää varakkaiden olevan sopivimpia hallitsemaan. Minä puolestani tähän vastaan, että kansa ensi sijassa muodostaa kokonaisuuden, ylimykset sitä vastoin osan, ja lisäksi, että rikkaat kylläkin ovat paraammat varojen säilyttäjät, älykkäät paraammat neuvottelijat, mutta kansan suuri joukko, kuunneltuansa asiain esittelyä, paraammat tuomarit. Kansanvalta antaa jokaiselle hänelle tulevat sekä yksityiset että yleiset oikeudet, mutta harvainvalta suopi kylläkin rahvaalle vaarat, mutta etuja se ei ainoastaan suureksi osaksi anasta itselleen, vaan ryöstää ne kokonaan itselleen. Tätä harrastavat mahtavat ja nuorukaiset teidän keskuudessanne, mikä kuitenkin on kärsimätöintä suuressa kaupungissa."
"Mutta jos ette nytkään ymmärrä, että ajatte huonoa asiaa, niin kyllä te olette älyämättömimmät Helleenit, joita koskaan olen nähnyt, tahi vääryyttä kaikkein harrastavimmat, jos te tahallanne kärsitte tuommoista menoa. Käsittäkää tämä siis ja muuttakaa tuumanne, jotta harrastaisitte kaupungin etuja, ymmärtäen että tämä tuottaa ylimyksille ainakin yhtä suuria ellei suurempiakin etuja kuin rahvaalle, mutta että te päinvastaisella menettelyllä panette vaaralle alttiiksi kaikki. Lakatkaa levittämästä tuommoisia juttuja, koska me kyllä ne ymmärrämme emmekä salli niitten toimeen panemista. Sillä tämä kaupunki, jospa Ateenalaiset tulisivatkin, torjuu heidät kyllä päältään, koska sillä on päälliköitä, jotka valvovat sen etuja. Mutta jos ei mitään tästä ole totta, kuten minä arvelen, niin ei se teidän viesteistä säikähtyneenä valitse teitä päälliköikseen, heittäytyäksensä vapaaehtoiseen orjuuteen, vaan se tutkii itse asioitaan, arvostellen puheitanne tekojen vertaisina, sallimatta riistää itseltään vapauden kuulopuheiden tähden, estämällä teitä panemasta tuumaanne toimeen, ja koettaa se säilyttää vapauttaan."
Tähän suuntaan puhui Ateenagoras. Yksi päälliköistä astui sitten ylös, eikä sallinut kenenkään muun puhua, vaan lausui itse seuraavasti: "Soimauksia ei ole sopiva lausua toisiansa vastaan eikä kuullen luottaa niihin, vaan mieluummin neuvotella siitä, mitä on ilmoitettu, jotta sekä jokainen yksityinen että koko kaupunki varustautuisi miehuullisesti torjumaan hyökkääjiä. Ja jos kohtakaan se ei olisi tarpeellista, niin eihän ensinkään ole haitaksi, että valtio varustaa itseään hevosilla, aseilla ja kaikilla muilla sotatarpeilla. Me kyllä tämän toimitamme ja tutkimme. Myöskin on lähetettävä miehiä muihin kaupunkeihin tiedustelemaan ja hankkimaan mitä muuten on tarpeella. Tästä me jo osaksi olemme pitäneet huolta ja ilmotamme teille heti, saatuamme tiedot".
Päällikön täten puhuttua, hajosivat Syrakuusalaiset kokouksesta.
Ateenalaiset ja kaikki liittolaiset olivat jo saapuneet Kerkyyraan. Täällä pitivät päälliköt katselua ja määräsivät, missä järjestyksessä oli asetuttava satamaan ja leiriin. He jakoivat laivat arvan mukaan kolmeen eri osastoon, jotta purjehtiessa ei syntyisi puute vedestä, satamista eikä muista tarpeista maahanlaskemispaikoissa, ja jotta muutenkin olisi hyvä järjestys sekä komento helpompi, kun päällikkyys oli jaettu eri osinkoihin. Sitten lähettivät he jo edeltäkäsin Italiaan ja Sikeliaan kolme laivaa tiedustelemaan, mitkä kaupungit ottaisivat heitä vastaan. Näille oli määrätty tulla laivastoa vastaan ilmottamaan tästä, jotta se tietäisi, mihin purjehtia.
Tämän jälkeen lähtivät Ateenalaiset seuraavalla sotavoimalla Kerkyyrasta Sikeliaan. Heillä oli 134 kolmisoutulaivaa ja kaksi Rodolaista 50-airoista. Näistä oli 100 Ateenalaista, joista 60 oli nopeakulkuista, muut sotilaskuljettajalaivoja. Laivaston muun osan olivat Kiolaiset ja toiset liittolaiset varustaneet. Raskasaseisia oli heillä kaikkiaan 5,100. Näistä oli 1,500 Ateenalaisten omaa nostoväkeä ja 700 laivaston matroosia käsityöluokasta, mutta muut liittolaisväkeä, osaksi alamaisia, osaksi 500 Argolaista sekä 250 Mantinealaista ja pestattua sotilasta. Jousimiehiä oli kaikkiaan 480, joista 80 oli Kreetalaisia. Rodolaisia linkoojia oli 700, Megaralaisia pakolaisia keveäaseisina 120 ja yksi 30 ratsumiestä kuljettava alus.
Näin suuri oli ensimmäinen sotavoima, joka purjehti sotaan. Tähän kuului vielä 30 muonavaroja sekä leipureita, kivenhakkaajia, rakennusmestareja ja muurin rakennukseen tarpeellisia työkaluja kuljettavaa alusta, ja paitsi näitä 100 alusta, jotka pakosta seurasivat kuormalaivoja. Myöskin useat muut laivat ja kuorma-alukset ottivat osaa retkeen vapaaehtoisesti kaupan tähden. Koko tämä laivasto lähti nyt Kerkyyrasta purjehtimaan Joonian lahden yli. Se suuntasi matkansa Japygian niemelle Tarantoon, ja mihin kukin onnistui pääsemään, seuraten Italian rannikkoa pitkin. Kaupungit eivät päästäneet heitä sisään eivätkä kauppatoreilleen, vaan soivat heille kuitenkin vettä ja ankkuripaikkoja, mutta Tarantolaiset ja Lokrilaiset eivät tätäkään, kunnes saapuivat Reegioniin, Italian äärimmäiselle niemikölle. Tänne he jälleen kokoontuivat ja leiriytyivät ulkopuolelle kaupunkia, koska heitä ei laskettu sisään, lähelle Artemiksen pyhäkköä, johon kaupunkilaiset toivat heille muonavaroja kaupaksi. Vedettyänsä aluksensa maalle jäivät he sinne; ryhtyen keskusteluihin Reegiolaisten kanssa, kehottivat he näitä Kalkidilaisina avustamaan Leontinilaisia, koska nämätkin olivat Kalkidilaisia. Mutta Reegiolaiset kieltäytyivät liittymästä kumpaisenkaan kanssa, vaan sanoivat tekevänsä, mitä muille Italialaisille näkyi soveliaaksi. Ateenalaiset miettivät, miten parahiten toimittaisivat Sikelian asiat, ja päättivät jäädä odottamaan Egestasta palaavia ennakolta lähetettyjä laivoja, haluten tietää, oliko niitä varoja olemassa, joista lähettiläät Ateenassa olivat puhuneet.
Syrakuusalaisille ilmoitettiin jo monelta päin ja tiedustelijainkin kautta, että Ateenalaiset laivat jo olivat Reegionin edustalla, ja tällä perusteella varustautuivat he kaikin voimin eivätkä enää epäilleet. He lähettivät kaikkialle Sikeliaan mihin vartijoita, mihin lähettiläitä ja lähiseutujen rannikkolinnotuksiin miehistöjä, tarkastelivat kaupungissa löytyviä aseita ja ratsuja olisivatko ne kunnossa, ja järjestivät kaikki ikäänkuin kohtatulevaa ja miltei alotettua sotaa varten.
Kun Egestasta saapui nuo kolme edeltäkäsin lähetettyä laivaa, ilmoittivat ne, että luvatuista aarteista ei mitään muuta löytynyt, kuin 30 talenttia. Päälliköt heti tästä joutuivat toivottomuuteen, kun tämä ensimmäinen vastoinkäyminen heitä kohtasi, ja kun lisäksi Reegiolaiset, joita he ensimmäisinä olivat koettaneet taivuttaa ottamaan osaa retkeen, koska olivat Leontinilaisten heimolaisia ja aina olivat olleet heille suosiollisia, eivät halunneet liittyä heihin. Niikiaalle tämä Egestalaisten juttu ei ollut mitään odottamatonta, vaan sitä enemmän muille päälliköille. Egestalaiset olivat nimittäin keksineet seuraavan kepposen, kun Ateenalaisten ensimmäiset tarkastajat kävivät heidän tykönänsä: He veivät Ateenalaiset Eryksissä olevaan Artemiksen temppeliin ja näyttivät heille siellä löytyvät uhrilahjat, maljat, viiniastiat, suitsuastiat ja muut talouskalut, joita oli suuri määrä, ja jotka, ollen hopeisia vaikka vähänarvoisia, näyttivät paljoa arvokkaammilta. Myöskin toimittivat he yksityisesti suuria kemuja tarkastajien kunniaksi, joihin he kokosivat itse Egestasta sekä kultaisia että hopeisia pikareita ja lainasivat Foinikilaisista ja Helleeniläisistä lähikaupungeista astioita, joita jokainen kestitsijä pani esille omanaan. Kun kaikki enimmiten käyttivät samoja huonekaluja ja kun kaikkialla niitä näytti olevan suuri paljous, niin hämmästyivät Ateenalaiset tarkastajat ja kertoivat, palattuansa Ateenaan, kuinka he olivat nähneet paljon aarteita. Kun tuli ilmi, ettei Egestassa löytynyt mitään aarteita, syyttivät sotilaat suuresti niitä, jotka itse petettyinä olivat luulotelleet muita. Päälliköt neuvottelivat nyt, mitä nykyasemassa olisi tehtävää.
Niikiaan mielipide oli, että he koko sotavoimallaan purjehtisivat suoraa päätä Selinusta vastaan, jota varten he olivatkin lähetetyt, ja että, jos Egestalaiset antaisivat varoja koko sotajoukon ylläpitoon, he toimisivat asianhaarojen mukaan; mutta, jos eivät tähän myöntyisi, pyytäisivät varoja niiden 60 laivan ylläpitoon, joita he olivat pyytäneet, ja että siellä ollessaan pakolla tai sopimuksella sovittaisivat Selinuntilaiset Egestalaisten kanssa. Tämän tehtyään purjehtisivat he muitten kaupunkien ohi, ja osoitettuansa Ateenalaisten voiman sekä heidän huolenpitonsa ystävistänsä ja liittolaisistansa, purjehtisivat kotia, jos eivät kohta viivyttelemättä voisi auttaa Leontinilaisia, tahi houkutella jonkun kaupungeista puolellensa, jotteivät aiheuttaisi kaupungilleen turhia menoja.
Alkibiadees puolestaan lausui, ettei pitäisi, purjehdittuansa matkalle niin suurella sotavoimalla, häpeällä ja tyhjin toimin palata kotiin, vaan toimittaa lähettiläitä muihin kaupunkeihin, paitsi Selinukseen ja Syrakuusaan, sekä koettaa saada Sikelialaiset luopumaan Syrakuusasta ja toisia ystävikseen, jotta heiltä saisivat sotaväkeä ja muonaa. Ensi sijassa olisivat Messeeneeläiset saatavat liittolaisiksi, koska heidän kaupunkinsa sijaitsi matkalla Sikeliaan ja oli erinomainen ylimenopaikka ja sotalaivoille tarjosi sataman ja ankkuripaikan. Kun sitte oli saatu kaupunkeja puolelleen, niin että tiedettiin, mitkä niistä olivat ahdistettavat, hyökättäisiin Syrakuusaa ja Selinusta vastaan, jos eivät nämät, tehtyänsä sovintoa Egestalaisten kanssa, sallisi Leontinilaisten palata kotikaupunkiinsa.
Lamakos taasen väitti, että pitäisi suoraa päätä purjehtia Syrakuusaa vastaan ja hetimiten ryhtyä taisteluun tämän kaupungin edustalla, Syrakuusalaisten vielä ollessa varustamattomina ja peloissaan, koska sotajoukko ensin esiintyessään oli pelottava. "Mutta", sanoi hän, "jos viivytään, ennenkuin se tulee näkyviin, rohkaistuvat ihmisten mielet ja välittävät vähemmän sen esiintyessä. Mutta jos me hyökkäämme heidän kimppuunsa, kun he vielä pelolla odottavat meitä, niin me paraiten voitamme heidät ja pelotamme niitä kaikin puolin sekä esiintymisellämme, sillä nyt näyttäisimme me lukuisimmilta, että heidän odottaessansa, mitä he tulisivat kärsimään, ja varsinkin sodan uhkaavia vaaroja. Todenmukaisesti saisimme me myöskin käsiimme monta, jotka ovat jääneet ulkopuolelle kaupunkia, koska eivät ole luulleet meidän tulevan, ja kun nämät koettaisivat korjata tavaroitaan, niin sotaväeltä ei puuttuisi muonaa, jos se, saatuansa voiton, asettuisi heille esteeksi kaupungin läheisyyteen. Täten muutkaan Sikeliootat eivät enää liittyisi Syrakuusalaisiin, vaan mieluummin yhtyisivät meihin, koskeivät epäilisi meidän pääsevän voitolle." Hänen mielestänsä olisi satamapaikaksi, jos he vetäytyisivät takaisin, määrättävä Megara, koska se oli autio, ja sekä maitse että meritse lähellä Syrakuusaa.
Täten puhui Lamakos, mutta suostui kuitenkin Alkibiadeenkin mielipiteeseen. Tämän jälkeen purjehti Alkibiadees laivallaan Messeeneeseen ja ryhtyi keskusteluihin liitosta Messeeneeläisten kanssa. Mutta kun he eivät suostuneet tuumaan, vaan vastasivat, etteivät laskisi Ateenalaisia kaupunkiin, vaan että nämät kyllä kaupungin ulkopuolella saisivat ostaa tarpeitaan, palasi hän Reegioniin, Ateenalaiset päälliköt miehittivät välittömästi 60 laivaa ja purjehtivat, otettuansa ruokavaroja kylliksi mukaan, pitkin rannikkoa Naksokseen jättäen muun osan sotajoukkoa ja yhden joukostaan Reegioniin. Kun Naksolaiset heidät laskivat kaupunkiinsa, purjehtivat he edelleen rannikkoa myöten Katanaan. Mutta kun Katanalaiset eivät ottaneet heitä vastaan, sillä siellä löytyi Syrakuusalais-puolueellisia miehiä, lähtivät he Teeria-joelle, ja vietettyään yön siellä, purjehtivat he seuraavana päivänä Syrakuusaa vastaan. Purjehtien ryhmässä muilla laivoilla, lähettivät he 10 niistä edeltäkäsin purjehtimaan suureen satamaan ja tarkastamaan, oliko mitään alusta lykätty vesille, sekä lähestyttyänsä kylliksi ilmottamaan laivoista, että Ateenalaiset tulivat saattamaan Leontinilaisia heidän kaupunkiinsa liiton ja heimolaisuuden perusteella, ja että Syrakuusassa oleskelevat Leontinilaiset pelotta tulisivat Ateenalaisten, kuten ainakin ystävien ja hyväntekijöiden, luokse. Kun olivat ilmottaneet tämän airuen kautta ja tarkastaneet sekä kaupunkia että satamia ja ympäristöä, josta heidän oli lähdettävä retkelle taistelemaan, palasivat he taasen Katanaan.
Kansankokouksen pidettyään Katanalaiset eivät laskeneet sotajoukkoa kaupunkiin, vaan pyysivät päälliköitä tulemaan neuvottelemaan, jos halusivat. Kun Alkibiadeen puhuessa asukkaat olivat kääntyneet kansankokoustaloon päin, aukaisivat sotilaat salaa erään huonosti lukitun portin, jonka kautta he astuivat kaupunkiin ja tekivät ostoksiaan. Kun Syrakuusalais-mieliset Katanalaiset näkivät sotilaat kaupungissa, valtasi heidät pelko, ja vähäinen joukko heitä lähti pakosalle, mutta toiset päättivät tehdä sopimuksen Ateenalaisten kanssa ja kehottivat noutamaan Reegionista siellä olevan osaston. Tämän jälkeen purjehtivat Ateenalaiset Reegioniin ja palasivat sitten koko sotajoukkoineen Katanaan. Saavuttuansa, leiriytyivät he sinne.
Kamarineesta ilmoitettiin heille, että tämän kaupungin asukkaat ehkä, jos Ateenalaiset saapuisivat sinne, yhtyisivät heihin, ja että Syrakuusalaiset miehittivät laivastonsa. Ateenalaiset purjehtivat siis koko sotavoimallaan Syrakuusaa vastaan, mutta kun eivät huomanneet mitään laivastoa, palasivat he taasen Kamarineeseen ja laskivat rantaan. Mutta nämät eivät ottaneet heitä vastaan, väittäen tehneensä valan ottaakseen vastaan Ateenalaisia, jos he tulisivat yhdellä laivalla, jos eivät itse lähettäneet heitä hakemaan useammilla. Ateenalaiset purjehtivat siis pois tyhjin toimin ja tekivät ryöstöretkiä astuttuansa maihin Syrakuusalaisella alueella. Mutta kun Syrakuusalaiset ratsumiehet saapuivat hätään ja surmasivat vähäisen joukon kevytaseisia, palasivat Ateenalaiset Katanaan.
Täällä tapasivat he Salaminia nimisen laivan, joka oli saapunut Ateenasta käskemään Alkibiadesta palaamaan kotia, kuten myöskin hänen kanssansa muutamia mainituita sotilaita, vastaamaan syytöksistä, joita heitä vastaan oli tehty Ateenassa mysteerioiden pilkkaamisesta ja Hermeksen kuvapatsaiden vioittamisesta. Sillä kun sotajoukko oli purjehtinut matkalle, toimittivat Ateenalaiset tästä huolimatta tutkimuksen mysteerioiden ja Hermeksen kuvapatsaiden häpäisemisestä, katsomatta ensinkään ilmoittajien kuntoon, ja vangitsivat monta kunnon kansalaista, luottaen kelvottomien ihmisten sanoihin ja pitäen edullisempana tutkia asiaa ja ehkä saada sen selville, kuin että joku kunnon miehenä pidetty henkilö kelvottoman miehen ilmotuksesta syypäänä tutkimatta pääsisi rangaistuksetta. Sillä kansa, joka oli kuullut, kuinka Peisistratoksen ja hänen poikainsa yksinvalta lopulta oli ollut painostava, ja kuinka tämän kukistivat Lakedaimonilaiset, eikä kukaan heidän keskuudestaan enemmän kuin Harmodioskaan, eli alituisessa pelossa ja piti kaikkia epäluulon alaisina.
Aristogeitoonin ja Harmodioksen uhkatyö syntyi rakkaussuhteista, josta minä tahdon laajemmin puhua, osoittaakseni, etteivät Ateenalaiset enemmän kuin muutkaan tarkoin puhu yksinvaltiaistaan enemmän kuin tästä tapauksestakaan. Kun Peisistratos iäkkäänä oli kuollut, niin ei Hipparkos, kuten useimmat luulevat, tullut hallitsijaksi, vaan Hippias, joka oli vanhin veljeksistä. Koska Harmodios oli kaunis nuorukainen paraammassa iässään, piti Aristogeitoon, kansalainen keskisäädystä, häntä lemmikkinänsä. Kun Peisistratoksen poika, Hipparkos, koetti saada häntä lemmitykseen, kertoi Harmodios tästä Aristogeitoonille. Rakkauden innossaan julmistuneena ja peläten, että Hipparkos valtansa avulla väkisten tuottaisi Harmodioksen luokseen, päättää tämä tarjona olevilla voimillaan tehdä lopun yksinvallasta. Kun Hipparkos toistamiseen koeteltuaan ei voinut houkutella Harmodiosta, niin hän ei tahtonut tehdä mitään väkivaltaa, vaan jollain huomattavalla tavalla häväistä häntä, ikään kuin se ei tapahtuisi tämän tähden. Sillä muissa hallitustoimissaan hän ei ollut epämiellyttävä kansalle, vaan esiintyi nuhteettomasti. Ylipäätään olivat nämät yksinvaltiaat rehellisiä ja ymmärtäviä, ottivat Ateenalaisilta ainoastaan 20 osan tuotteista, kaunistivat heidän kaupunkiansa, tekivät lopun sodista ja toimittivat uhreja pyhäköissä. Muuten he noudattivat säädetyitä lakeja, paitsi siinä, että pitivät huolta siitä, että aina joku heistä itsestään toimitti korkeimmat virat. Mainitsematta muita oli heidän suvustaan vuotuisena arkontina Ateenassa itsevaltias Hippiaan poika Peisistratos, joka oli saanut iso-isänsä nimen. Tämä Peisistratos pystytti arkontina tuon 12 jumalan alttarin torille sekä Apolloonin alttarin Pytian temppeliin. Torilla löytyvän alttarin laajensi Ateenan kansa myöhemmin, jolloin siihen piirretty kirjoitus hävisi; Pytian pyhäkössä löytyvän alttarin kirjoitus näkyy vielä epäselvillä kirjaimilla ja kuuluu seuraavasti:
"Tämän muiston hallituksestaan on Hippiaan poika Peisistratos pystyttänyt Pytialaisen Apolloonin lehdikkoon".
Että Hippias vanhimpana veljeksistä hallitsi, sen voin minä, mikäli olen kuullut, paremmin kuin kukaan muu todistaa. Tämä käy ilmi myöskin seuraavasta seikasta: avioveljistä näkyy ainoastaan hänellä olleen lapsia, kuten todistaa sekä yllämainittu alttari että myöskin pylväs, joka pystytettiin Ateenan linnaan yksinvaltiaiden vääryyksien muistoksi. Tällä pilarilla ei ole mainittu yhtään Tessaloksen eikä Hipparkoksen lasta, vaan kyllä viisi Hippiaan, jotka hänelle synnytti Hyperekidoksen pojan Kalliaksen tytär. Olikin luonnollista, että Hippias vanhimpana ensin meni naimisiin. Mainitulle pylväälle onkin hänen nimensä kirjoitettu välittömästi isän nimen jälestä, joka onkin luonnollista, koska hän isän jälkeen oli vanhin ja astui hallitukseen. Eikä myöskään ole luultavaa, että Hippias välittömästi olisi päässyt hallitukseen, jos Hipparkos olisi saanut surmansa hallitsijana, ja että hän samana päivänä olisi julistanut itsensä hallitsijaksi, vaan koska kaupunkilaiset olivat tottuneet häntä pelkäämään ja vartijat tottelemaan, hallitsi hän ylinmääräisellä varmuudella, eikä kuten nuorempi veli, jona hän ei olisi ollut tottunut vallan käyttämiseen. Hipparkos on tullut mainioksi kovan onnensa kautta, ja koska myöhemmin on arveltu hänen olleen hallitsijan.
Kun Harmodios hylkäsi kiusauksen, niin Hipparkos häpäisi häntä, kuten oli päättänyt. Kutsuttuansa hänen sisartansa kantamaan vasua juhlaseurueessa, ajoi Hipparkos hänet pois, väittäen, ettei hän ensinkään ollut kutsunut häntä tähän toimeen, koska hän ei muka tähän ollut kelvollinen. Kun Harmodios tästä kovasti loukkaantui, vihastui Aristogeitoon tästä vielä julmemmin. He sopivat kaikesta toimesta osanottajien kanssa, mutta odottivat suuria Panateenalais-juhlia, ainoaa päivää, jolloin ei ollut epäluulonalaista, että juhlaa johtavat henkilöt kokoontuivat aseilla varustettuina. Heidän tulisi itse alkaa ja sitten muitten suojella heitä vartijoita vastaan. Varovaisuudesta olivat salaliittolaiset vähälukuisat, koska he toivoivat, että myöskin asiasta tietämättömät, nähden heidän ryhtyvän tämmöiseen uhkarohkeuteen, koska he olivat aseilla varustetut, viipymättä haluaisivat koettaa vapauttaa itseänsä.
Kun juhlapäivä koitti, järjesti Hippias ulkopuolella kaupunkia Kerameikos nimisellä torilla keihäänkantajien kanssa, miten kaikki juhlasaatossa oli tapahtuva. Harmodios ja Aristogeitoon olivat jo, varustettuina tikareilla, valmiit tekoonsa, mutta kun he näkivät erään salaliittolaisista puhuvan ystävällisesti Hippiaan kanssa, sillä Hippiaan puheille pääsi ken vaan halusi, pelästyivät he, että he olivat ilmiannetut ja että he välittömästi vangittaisiin. Ennen tätä halusivat he kuitenkin kostaa sortajallensa, jonka tähden he olivat antautuneet tähän vaaraan. He riensivät siis raivostuneina porteista sisään ja tapasivat Hipparkoksen niin kutsutun Leookorionin läheisyydessä. Miettimättä ryntäsivät molemmat vihan vimmassa, toinen rakkauden sokaisemana, toinen herjattuna, Hipparkoksen kimppuun ja surmasivat hänet. Aristogeitoon kyllä ensin väentungoksessa pääsi keihäänkantajia pakoon, mutta saatiin myöhemmin kiinni ja kidutettiin kuoliaaksi. Harmodios surmattiin heti.
Kun tämä ilmoitettiin Kerameikokseen Hippiaalle, niin hän ei lähtenyt surmapaikalle, vaan heti aseellisten juhlanjohtajien tykö, ennenkuin nämät, ollen etäällä, tiesivät mitään tapauksesta, ja käski heitä, osoittamatta mitään merkkiä kasvojen piirteissä onnettomuuden suhteen, aseitta lähtemään erääseen hänen määräämään paikkaan. Nämät lähtivätkin, arvellen, että hän tahtoi sanoa heille jotakin. Mutta Hippias käski vartijain tarttua aseisiin ja määräsi heti vangittaviksi ne, joita hän syytti, ja kaikki ne, joilla oli tikarit. Sillä tavallisesti oli juhlakulkueeseen osanottajilla ainoastaan kilpi ja keihäs.
Tällä tavoin syntyi alkuaan rakkauden himosta tämä salaliitto, ja ajattelematon uhkateko Harmodioksessa ja Aristogeitoonissa hetken pelosta. Mutta tämän jälkeen muuttui yksinvalta Ateenalaisille vaikeammaksi, ja Hippias mestautti pelosta monta kaupunkilaista. Myöskin loi hän silmänsä ulkomaalle, etsiäksensä turvaa itselleen, jos vallankumous tapahtuisi. Sitä varten naitti hän vähää perästäpäin tyttärensä Arkedikeen Hippokleen pojalle Aiantideelle, joka oli Lampsakoksen tyranni, hän, Ateenalainen, Lampsakolaiselle miehelle, tietäen näitten voivan paljon kuninkaan luona. Tämän naisen hautapatsas löytyy Lampsakoksessa seuraavine päällekirjoituksineen:
"Tämä multa peittää Helleeniläisistä aikalaisistaan etevimmän miehen, Hippiaan, tyttären Arkedikeen. Vaikka hänen isänsä, miehensä, veljensä ja lapsensa olivat itsevaltiaita, niin hän ei kuitenkaan kääntänyt mieltänsä ylvistelevään vääryyteen."
Hallittuansa itsevaltiaana Ateenassa vielä kolme vuotta, saapui Hippias neljäntenä vuonna, Lakedaimonilaisten ja maanpakolaisten Alkmaioonilaisten karkottamana, julkisen sovinnon suojassa Sigeioniin ja Lampsakokseen Aiantideen luokse ja täältä kuninkaan tykö. Ollen jo vanha, seurasi hän 20 vuotta myöhemmin Meedialaisia sotaretkelle Maratooniin.
Kiivastuneena tästä, ja muistaen, mitä oli kuullut näistä seikoista, oli Ateenalainen kansa vallan suutuksissaan ja epäluuloinen mysteerioiden häväisemisestä syytetyitä vastaan, ja siitä näytti kaikki tämä olevan salaliitto ja koetus muodostaa harvainvalta tai yksinvalta. Ja koska kansa oli suutuksissaan näistä seikoista, ja kun jo suuri joukko arvokkaimmista henkilöistä oli teljetty vankilaan eikä tästä tahtonut tulla loppua, vaan päivä päivältä tultiin yhä hurjemmaksi ja aina vaan useampia vangittiin, niin yllytti eräs vangituista erästä toista, joka näytti olevan enin syyllinen, tekemään kanteen, oliko se sitten todenmukainen vai eikö. Sillä kumpaakin väitetään, mutta ei kukaan silloin eikä myöhemminkään varmuudella voi puhua ilkityöntekijöistä. Puheellaan saa hän tämän uskomaan, että hänen täytyi, jos hän ei ollutkaan tehnyt ilkityötä, pelastaa itsensä hankkimalla itselleen pääsön rangaistuksesta sekä vapauttaa kaupunki vallitsevasta epäluulosta, väittäen, että hänen pelastuksensa olisi varmempi, jos hän tunnustaisi, kuin jos hän kieltäen astuisi oikeuden eteen. Hän syytti siis itseään ja moniaita muita Hermeen kuvapatsaitten vioittamisesta. Ateenan kansa otti mielellään korviinsa tämän, kuten luuli, todenmukaisen tunnustuksen, oltuansa ennen suutuksissaan, jos joku väestöä vastaan juonitteleva ehkä oli salassa. He antoivat heti vapauden syyttäjälle ja niille, joita vastaan hän ei ollut tehnyt syytöstä. Mutta niitä, joita hän syytti, tutkittiin oikeudessa ja mestattiin, kun he saatiin kiinni. Pakoon päässeitä tuomittiin kuolemaan ja luvattiin rahapalkkio sille, joka ne surmasi. Epävarmaa kyllä on, olivatko rangaistut syyttömiä, vaan nykyoloissa oli se kaupungille suureksi hyödyksi.
Alkibiadeen suhteen olivat Ateenalaiset, hänen vihamiehensä kiihdyttäminä, jotka jo ennen hänen purjehtimistansa retkelle olivat häntä ahdistaneet, kovin suutuksissaan. Ja koska he olivat varmat luulossaan hänen rikollisuudestaan Hermeen patsaitten suhteen, niin he vielä mieluummin uskoivat mysteerioiden häväisemisen, josta häntä syytettiin, lähtevän samasta aatteesta ja tarkottavan salaliittoa kansaa vastaan. Sillä samaan aikaan, jolloin oltiin näin levottomia, sattui vähälukuinen Lakedaimonilais-sotajoukko saapumaan aina kannakseen saakka, selvittääkseen jotakin seikkaa Boiootialaisten kanssa. Tämä näkyi saapuvan hänen toimestaan sopimuksen mukaan eikä Boiootialaisia varten, ja arveltiin, että jos ei ehditty vangita syytettyjä miehiä, kaupunki olisi kavallettu vihollisille. Yhden yön viettivätkin kaupungin asukkaat aseilla varustettuina Teeseyksen pyhäkön läheisyydessä. Samaan aikaan luultiin myöskin Alkibiadeen Argoksessa oleskelevien ystävien vehkeilevän sikäläistä kansaa vastaan, ja Ateenalaiset jättivät saarilla säilytetyt panttivangit Argoksen väestölle mestattaviksi. Kaikkialta syntyi epäluuloa Alkibiadesta vastaan, niin että Ateenalaiset tahtoivat vetää hänet oikeuteen ja mestata hänet, jota varten he lähettivät Salaminia laivan Sikeliaan noutamaan häntä ja muita syytöksen alaisia. Noutajia oli käsketty ilmoittamaan hänelle, että hän seuraisi puolustautuaksensa, mutta he eivät saisi vangita häntä. Haluttiin välttää melua sekä omien että vihollisten Sikeliassa olevien sotilaitten ja varsinkin Mantinealaisten ja Argolaisten tähden, koska arveltiin heidän hänen houkutuksestaan ottaneen osaa sotaretkeen. Alkibiadees ja hänen myötäsyytettynsä seurasivat omassa laivassaan Salaminia laivaa, purjehtiakseen muka Ateenaan. Mutta kun he saapuivat Tuurioin seuduille, niin he eivät enää seuranneet, vaan astuivat pois laivastaan ja katosivat, koska he pelkäsivät palata kotia, esiintyäkseen panettelun asettaman oikeuden eteen. Kotvan aikaa hakivat Salaminia laivan miehet Alkibiadesta ja hänen seuralaisiansa, vaan kun eivät mistään voineet heitä löytää, lähtivät he paluumatkalle kotia. Pakolaisena purjehti Alkibiadees vähän myöhemmin Tuurioista Peloponneesokseen pienellä aluksella. Ateenalaiset tuomitsivat hänet ja hänen seuralaisensa, heidän poissa ollessaan, kuolemaan.
Tämän jälkeen jakoivat toiset Sikeliassa olevat Ateenalaiset päälliköt sotajoukon kahteen osaan arvalla ja purjehtivat koko sotajoukollaan Selinukseen ja Egestaan, haluten tietää, antaisivatko Egestalaiset luvatuita rahoja, ja tutkia Seluntilaisten oloja sekä ottaa selvää näiden eripuraisuuksista Egestalaisten kanssa. He purjehtivat pitkin rantoja, pitäen vasemmalla kädellä Sikelian Tyrseeniläisen lahden puolista osaa, ja saapuivat siten Himeraan, joka on ainoa Helleeniläinen kaupunki tässä osassa Sikeliaa. Kun ei heitä täällä otettu vastaan, purjehtivat he edemmäs. Purjehdusmatkallaan valloittivat he Hykkaran, joka on Egestalle vihollinen Sikanilainen kauppala ja joka sijaitsee meren rannalla. He tekivät asukkaat orjiksi ja antoivat kaupungin Egestalaisille, sillä heidän ratsuväkensä oli täällä saapuvilla. Ateenalainen jalkaväki kulki itse halki Sikelian, kunnes se saapui Katanaan, ja laivat purjehtivat, tuoden orjat, ympäri saarta. Niikias purjehti viipymättä pitkin rantoja Hykkarasta Egestaan, toimitti muut asiat ja yhtyi sotajoukkoon, otettuansa veroja 30 talenttia. Hän möi myöskin orjat ja sai niistä 120 talenttia. Ateenalaiset purjehtivat niinikään Sikelialaisten liittolaisten luokse ja käskivät näiden lähettää sotaväkeä. Puolella sotaväellään hyökkäsivät he Geleaatilaista Hyblaa vastaan, mutta eivät voineet sitä valloittaa. Tähän tämä kesä loppui.
Seuraavan talven alussa valmistautuivat Ateenalaiset tekemään hyökkäyksen Syrakuusalaisia vastaan, mutta Syrakuusalaiset puolestaan niin ikään hyökätäkseen Ateenalaisten kimppuun. Sillä kun Ateenalaiset eivät heti, Syrakuusalaisten vielä ensi pelon alaisina ja odotuksissaan ollessa, hyökänneet heidän kimppuunsa, rohkaistuivat nämät päivä päivältä yhä enemmän. Ja kun Ateenalaiset purjehtivat toiselle puolelle Sikeliaa kauas heistä, eivätkä voineet valloittaa Hyblaa väkirynnäköllä, niin Syrakuusalaiset halveksivat heitä ja pyysivät päälliköitään, kuten rohkaistun väestön tapa on, johtaa heitä Katanaan, kun eivät viholliset heitä ahdistaneet. Syrakuusalaiset ratsumiehet, jotka ratsastivat tarkastamaan vihollisia Ateenalaisten leirin läheisyyteen, pilkkasivat heitä kaikin tavoin, kysyen olivatko he ehkä saapuneet vieraaseen maahan mieluummin asumaan yhdessä heidän kanssaan, kuin viedäkseen Leontinilaiset näiden kaupunkiin takaisin.
Tämän huomattuansa koettivat Ateenalaisten päälliköt houkutella Syrakuusalaisten koko sotajoukkoa niin kauas kaupungista kuin mahdollista, jota vastoin he itse, purjehtien pitkin rantoja yön aikana, kaikessa hiljaisuudessa hakisivat sopivan leiripaikan. Sillä he käsittivät, etteivät he yhtähyvin voisi tätä tehdä, jos he laskisivat sotilaitaan suorastaan laivoista aseellisia vihollisia vastaan, tahi jos nämät heidät huomaisivat, kun he kulkisivat maitse. Koska heillä ei ollut ratsumiehiä, niin voisivat Syrakuusalaisten lukuisat ratsumiehet kovasti ahdistaa heidän väkeänsä ja kuormastoa, jonka tähden oli haettava paikka, jossa he olivat jokseenkin suojassa vihollisilta ratsumiehiltä. Ateenalaisia seuraavat Syrakuusalaiset pakolaiset osottivat heille sopivaksi paikaksi Olympieionin ympäristön, jonka Ateenalaiset valloittivatkin. Tässä tarkotuksessa keksivät päälliköt seuraavan keinon. He lähettivät luotettavan miehen, jonka myöskin arveltiin olevan Syrakuusalaisten päälliköiden suosiossa. Hän oli Katanalainen mies, joka sanoi tulevansa Katanasta, heidän kaupungissa vielä olevien puoluelaistensa lähettämänä, joitten nimet he kyllin tunsivat. Hän sanoi, että Ateenalaiset viettivät yönsä kaupungissa aseettomina, ja että Katanalaiset, jos Syrakuusalaiset määrättynä päivänä aamun koittaessa koko sotajoukollaan hyökkäisivät leiriä vastaan, sulkisivat tien niiltä, jotka olivat kaupungissa, ja polttaisivat laivat, ja että Syrakuusalaiset helposti voisivat, hyökäten linnotusta vastaan, ottaa sen haltuunsa, että lukuisat Katanalaiset yhtyisivät heihin, ja että ne, jotka olivat hänen lähettäneet, jo olivat panneet toimen alkuun.
Syrakuusalaisten päälliköt, jotka muutenkin olivat rohkaisseet mieltään, ja jotka jo ilman tätä olivat aikeissa hyökätä Katanaan, uskoivat epäluulotta tätä miestä, määräsivät heti päivän, jolloin he saapuisivat, ja antoivat hänen mennä tällä viestillä. Kun nyt Selinuntilaiset ja muitakin liittolaisia jo oli saapunut, käskettiin koko Syrakuusalainen sotaväki olemaan valmiina lähtemään liikkeelle. Kun Syrakuusalaisten kaikki varustukset olivat valmiit, ja kun heidän lähtöpäivänsä lähestyi, lähtivät he liikkeelle Katanaa vastaan ja viettivät yönsä Symaitos virran läheisyydessä Leontinilaisten maassa. Kun Ateenalaiset saivat tiedon heidän lähdöstään liikkeelle, niin he veivät koko oman sotajoukkonsa ja kaikki avuksensa saapuneet Sikelialaiset ja muut liittolaiset laivoihin ja kuorma-aluksiin ja purjehtivat yön suojassa Syrakuusaa vastaan. Aamun valjetessa astuivat Ateenalaiset laivoista Olympieionin alueelle leiriytyäksensä. Kun Syrakuusalaisten ratsumiehet, jotka ensin saapuivat Katanaan, huomasivat koko sotajoukon purjehtineen, niin he palasivat takaisin ja ilmottivat tästä jalkaväelle, jonka kuultuaan kaikki kääntyivät takaisin, rientääksensä kaupunkia puolustamaan.
Koska Syrakuusalaisilla oli pitkä matka, asettui Ateenalainen sotaväki kaikessa levollisuudessa mukavaan paikkaan, jossa he arvelivat voivansa alottaa taistelua, milloin vaan halusivat, ja jossa Syrakuusalainen ratsuväki heitä vähin voisi vahingoittaa sekä taistelun kestäessä että ennen sitä. Toiselta puolen sulkivat paikkaa muurit, rakennukset, puut ja suot, pitkin toista kulkivat jyrkät vuoret. He kaatoivat lähimmät puut, veivät ne meren rannalle ja rakensivat paalutuksen laivojen suojaksi. Daskoonin läheisyyteen, jossa vihollisten oli helpoin päästä heidän kimppuunsa, varustivat he kiiruullisesti valituista kivistä ja puista linnoituksen sekä repivät Anapos joen yli kulkevan sillan. Kaupungista ei kukaan käynyt heitä estämään heidän toimestaan. Ensimmäisinä saapuivat Syrakuusalaiset ratsumiehet apuun, mutta myöhemmin kokoontui sinne koko jalkaväkikin. Alussa lähestyivät he Ateenalaista sotaväkeä, mutta kun nämät eivät kulkeneet heitä vastaan, kääntyivät he ja viettivät yönsä toisella puolella Heloorinan tietä.
Seuraavana päivänä varustautuivat Ateenalaiset liittolaisineen taisteluun ja asettuivat seuraavaan järjestykseen. Oikealla siivellä seisoivat Argolaiset ja Mantinealaiset, Ateenalaiset keskellä ja vasemmalla muut liittolaiset. Puolet heidän sotajoukostaan olivat asetetut etupäähän kahdeksan miehen syvyyteen, toinen puoli telttain eteen neliöön, myöskin kahdeksan miehen syvyyteen. Näitten viimemainittujen oli käsketty rientää apuun, missä vaan näkivät sotajoukon olevan joutumaisillaan tappiolle. Näitten varamiesten keskeen oli myöskin kuormasto asetettu. Syrakuusalaiset asettivat 16 miehen syvyyteen raskasaseiset, joihin kuuluivat sekä kaikki heidän omansa että heidän avuksensa saapuneitten liittolaisten raskasaseiset. Suurin osa näitä liittolaisia oli Selinuntilaisia, sitten noin 200 Geloolaista ratsumiestä, lähes 20 Kamarinalaista ratsumiestä sekä 50 jousimiestä. Ratsumiehet, joita ei ollut vähemmän kuin 1,200, asetettiin oikealle siivelle ja heidän rinnallensa keihäänheittäjät. Kun Ateenalaiset olivat alkamaisillaan taistelua, kulki Niikias pitkin jokaista kansakuntaa ja rohkaisi kaikkia seuraavin sanoin:
"Ateenan miehet! Mitä meidän on tarvis kehoitusta tähän yhteiseen taisteluun? Varustuksemmehan on itsessään sopivampi tuottamaan meille rohkeutta, kuin kauniit puheet huonolla varustuksella. Sillä missä Argolaiset, Mantinealaiset, Ateenalaiset ja etevimmät saarelaiset ovat koossa yksimielisesti, miten ei jokaisella tämmöisten ja näin lukuisten liittolaisten avulla olisi suuri toivo voitosta, varsinkin taistellessa miehiä vastaan, jotka kyllä koko sotavoimallaan puolustautuvat, mutta jotka eivät ole valiomiehiä, kuten me, ja lisäksi Sikelioottoja, jotka kyllä muka meitä halveksivat, mutta eivät kestä meidän hyökkäystämme, koska heidän sotataitonsa ei ole heidän rohkeutensa veroinen. Muistakaamme myöskin, että olemme hyvin kaukana omasta maastamme, emmekä suinkaan ystävällisellä alueella, jonka me ainoastaan taistelulla voimme valloittaa. Minä teitä muistutan päinvastaisin kuin viholliset sotilaitaan. Sillä nämät muistuttavat miehilleen, että on taisteltava isänmaasta, minä sitävastoin, ettemme taistele isänmaassamme, vaan vieraassa maassa, josta emme helpoin pääse palaamaan kotia, jos emme pääse voitolle; sillä vihollisten lukuisa ratsujoukko meitä tulee ahdistamaan. Muistakaa oma arvonne ja käykää urhoollisesti vihollista vastaan, pitäen uhkaavaa hätää ja neuvottomuutta vihollisia pelottavampana".
Täten rohkaistuansa sotilaansa, vei Niikias heidät taisteluun. Syrakuusalaiset eivät vielä odottaneet hyökkäystä, jonka tähden he eivät olleet valmiit taisteluun. Koska kaupunki oli lähellä, olivat muutamat miehet lähteneet sinne, ja vaikka he kiiruhtivat, myöhästyivät he ja asettuivat joukkoon, mihin vain sattuivat. Heiltä kylläkään ei tässä eikä muissakaan taisteluissa puuttunut rohkeutta, vaan olivat vastustajiensa vertaisia miehuudessa, niin pitkälti kuin heidän sotataitonsa riitti, mutta tämän puutteellisuuden takia täytyi heidän kuitenkin väistyä, vaikkakin vasten tahtoansa. Joskaan he eivät arvelleet, että Ateenalaiset ensin tekisivät hyökkäystä, ja siis pakotettiin puolustautumaan mitä kiireimmiten, niin he kuitenkin tarttuivat aseisiin ja asettuivat heti vastarintaan. Ensin törmäsivät molemmin puolin kivenheittäjät, linkoojat ja keihäänheittäjät yhteen, ja ajoivat toisiaan pakoon, kuten kevytaseisten tapa on. Sitten toivat ennustajat tavanmukaiset uhrit esiin ja torvensoittajat rohkaisivat raskasaseisia hyökkäykseen. Syrakuusalaiset kävivät taisteluun isänmaan edestä, ja jokainen puolestaan pelastaaksensa itseään vaarasta ja saavuttaaksensa vapauden tulevaisuudessa. Vastustajista taistelivat Ateenalaiset vieraan maan valloittamisesta, ja jotta he eivät voitettuina tuottaisi vaaraa omalle maalleen; Argolaiset ja muut riippumattomat liittolaiset, jotta he, ottaen osaa taisteluun, saisivat osan niistä maista, joita vastaan he olivat ottaneet osaa sotaan, ja voittajina jälleen näkisivät isänmaansa. Alamaiset liittolaiset taasen rohkaistuivat toivottomasta tilastaan, jos eivät pääsisi voitolle, kuten myöskin toivosta, että heidän myötävaikutus voittoon tuottaisi heille paremman aseman.
Tappelun synnyttyä kestivät he kauan toistensa hyökkäyksiä. Taistelun kestäessä nousi ukkosen ilma jyrinällä, salamoilla ja runsaalla rankkasateella, niin että tämäkin lisäsi ensi kertaa taistelevien pelkoa, jotka vähin olivat tottuneet sotaan. Mutta harjaantuneemmille näkyi tämä olevan vuoden ajan aiheuttama tapahtuma, joka heissä herätti vähemmän hämmästystä, kuin voittamattomat vastustajat. Kun Argolaiset ensin olivat pakottaneet Syrakuusalaisten vasemman siiven peräytymään ja sitten Ateenalaiset vastaansa asetetut, niin jo muukin Syrakuusalainen sotajoukko hajaantui ja pakeni. Ateenalaiset eivät kuitenkaan ajaneet vihollisia kauas takaa, sillä Syrakuusalaisten lukuisat ja voittamattomat ratsumiehet tunkeutuivat heidän riveihin ja estivät heitä siitä, ajaen takaisin ne raskasaseiset, joiden he huomasivat ajavan heikäläisiään takaa. Kokoontuneina seurasivat Ateenalaiset vihollisia niin kauas, kuin se heille oli vaaratonta, mutta palasivat sitten takaisin ja pystyttivät voitonmerkin. Syrakuusalaiset kokoontuivat Heloorinaiselle tielle, asettuivat järjestykseen niin hyvin, kuin vallitsevat olot soivat, ja lähettivät, vaikka voitettuina, vartijakunnan Olympieioniin, peläten että Ateenalaiset ryöstäisivät siellä säilytetyt aarteet, ja heidän sotajoukkonsa palasi kaupunkiin.
Mutta Ateenalaiset eivät lähteneet pyhäkköön, vaan viettivät yönsä sotatantereella, koottuansa kaatuneensa ja asetettuaan ne roviolle. Seuraavana päivänä luovuttivat he sopimuksen suojassa Syrakuusalaisille heidän kaatuneensa. Näistä ja näiden liittolaisista sai noin 260 surmansa. Ateenalaiset kokosivat kaatuneidensa luut. Heitä ja heidän liittolaisiansa oli noin 50 kaatunut. Ateenalaiset purjehtivat Katanaan vieden vihollisilta ryöstetyt saaliit mukanaan. Sillä talvi oli jo käsissä, eikä näkynyt mahdolliselta jatkaa sotaa siellä, ennenkuin he olivat lähettäneet hakemaan ratsumiehiä Ateenasta ja keränneet niitä myöskin sikäläisiltä liittolaisilta, jotteivät ratsumiesten vähemmästä määrästä joutuisi tykkänään alakynteen. Niinikään oli heidän välttämätöin sekä kerätä sieltä että tuottaa Ateenasta varoja ja saada muutamia kaupunkeja puolelleen, joitten he arvelivat tappelujen jälestä mieluummin alistuvan, kuten myöskin hankkia kaikenlaisia tarpeita ja varsinkin ruokaa, jotta keväällä voisivat ryhtyä ahdistamaan Syrakuusaa.
Tässä tuumassa purjehtivat he talveksi Naksokseen ja Katanaan. Haudattuansa kaatuneet, pitivät Syrakuusalaiset kokouksen. Tässä astui Hermoonin poika, Hermokratees esiin, mies, jonka vertaista älykkäisyydessä ylipäätään ei löytynyt, ja joka oli etevä sotataidossakin kuten myöskin miehuudessa. Hän rohkaisi kansalaistensa mieltä, kehottaen, etteivät antaisi tapahtumain lannistaa itseänsä. Hänen mielipiteensä oli, ettei urhoollisuuden puute, vaan epäjärjestys oli aiheuttanut onnettomuuden. Eivätkä he niinkään olleet joutuneet alakynteen, kuin näkyi, varsinkin kun heidän harjaantumattomina oli taisteltava Helleeneistä taitavimpia, ikäänkuin ammattilais-sotilaita vastaan. Paljon oli, lausui hän, myöskin monipäällikkyys heitä haitannut, sillä päälliköitä oli 15, niinkuin myöskin väkijoukon tottumattomuus järjestykseen. Jos he valitsisivat muutamia ymmärtäväisiä päälliköitä, jotka talven kestäessä järjestäisivät raskasaseiset, hankkisivat aseita niille, joilta niitä puuttui, jotta heillä olisi mahdollisimman paljon sotilaita, sekä muutenkin pitäisivät huolta kaikesta, niin, väitti hän, voittaisivat he todennäköisesti vihollisensa, koska heiltä ei puuttunut rohkeutta, kun vain saataisiin järjestystä sotajoukkoon. Sillä nämät ovat muka kannattavat toisiaan, kun viimemainitusta vaaran kestäessä vaan pidettäisiin huolta, ja urhoollisuus kasvaisi yhä enemmän, kun se saisi tukea taidosta. Senpä tähden tarvitaan harvoja ja täysivaltaisia päälliköitä, joille valalla myönnettäisiin oikeus toimia oman ymmärryksensä mukaan. Siten se, mikä on salattava, tulisi paraiten peitetyksi, ja kaikki toimitettaisiin järjestyksessä ja vastustelematta.
Kun Syrakuusalaiset olivat kuulleet hänen sanojaan, äänestivät he, niinkuin hän oli kehottanut, ja valitsivat päälliköiksi Hermokrateen itsensä, Lysimakoksen pojan Heerakleideen ja Ekseekestoksen pojan Sikanoksen, nämät kolme. He lähettivät sanansaattajia Korintokseen ja Lakedaimoniin solmimaan liittoa näitten kanssa ja taivuttamaan Lakedaimonia heidän hyväksensä tarmokkaammin ja avonaisesti käymään sotaa Ateenalaisia vastaan, jotta joko vetäisivät Ateenalaiset pois Sikeliasta, tahi etteivät nämät voisi lähettää toisia Sikeliassa taistelevan sotajoukkonsa avuksi.
Ateenalaisten Katanassa oleva sotajoukko purjehti viipymättä Messeeneetä vastaan arvellen, että se heille kavallettaisiin. Tämä hanke ei heille kuitenkaan onnistunut, sillä Alkibiadees älyten, että hän joutuisi maanpakolaiseksi, kun häntä oli lähetetty noutamaan ja hän oli luopunut päällikkyydestä, ilmotti tämän aikeen, jonka hän kyllä tunsi, Syrakuusalaisten Messeeneessä asuville ystäville. Nämät surmasivat ensin hanketta kannattavat miehet ja saivat aikaan, herätettyänsä levottomuuksia ja tartuttuansa aseisiin, etteivät ne, jotka halusivat laskea Ateenalaisia kaupunkiin, voineet sitä tehdä. Kun, Ateenalaisten viivyttyä siellä 13 päivää, myrskyiset ajat ja muonan puute alkoivat vaivata heitä, ja kun eivät he kuitenkaan saaneet mitään aikaan, niin he lähtivät Naksokseen, ja rakennettuansa paaluaidan ympäri leiriä, viettivät he talven siellä. Täältä he lähettivät kolmisoutulaivan Ateenaan hakemaan kevääksi rahaa ja ratsumiehiä.
Syrakuusalaiset rakensivat talvella pitkin kaupungin Epipolain puolista osaa muurin, joka ympäröi Temeniteen, jottei voitaisi heille ahtaalle saartaa, jos he joutuisivat tappiolle. He rakensivat niinikään Megaraan linnan ja toisen lähelle Olympieionia ja paaluttivat rannan kaikkialla, missä oli valkama. Koska he tiesivät Ateenalaisten talvehtivan Naksoksessa, niin he koko sotajoukollaan kulkivat Katanaan, hävittivät sen ympäristöjä ja polttivat Ateenalaisten teltat ja leirin, jonka tehtyään he palasivat kotia. Kuultuansa, että Ateenalaiset Lakeen solmiman liiton nojalla olivat toimittaneet lähetyksen Kamarinaan, saadaksensa nämät puolellensa, lähettivät Syrakuusalaisetkin sovinnonhierojia sinne. Sillä Kamarinalaiset olivat heistä epäluulonalaisia, koska he vastahakoisesti olivat toimittaneet lähettämiänsä miehiä avuksi edelliseen taisteluun, eivätkä ehkä enää halunneet heitä auttaa, kun näkivät Ateenalaisten saavuttaneen voiton tappelussa, vaan liittyisivät näihin entisen ystävyyden takia. Kun Hermokratees seuralaisineen oli saapunut Kamarinaan Syrakuusasta, ja Ateenasta Eyfeemos toverineen, niin Hermokratees, joka halusi ensimmäisenä panetella Ateenalaisia Kamarinalaisten kansankokouksessa, astui esiin ja puhui seuraavasti:
"Meitä ei ole lähetetty pelosta, että teitä, Kamarinan miehet, olisi pelottanut Ateenalaisten täällä oleskeleva sotavoima, vaan ennemmin, jotteivät heidän odotettavissa olevat puheensa teitä houkuttelisi, ennenkuin olette meitä kuulleet. Sillä he ovat tulleet Sikeliaan meille varsin tunnetuilla verukkeilla, vaan aikeilla, joita kovin epäilemme kaikki. Minun mielestäni he eivät tahdo saattaa Leontinilaisia kotiinsa, vaan ennemmin karkottaa meitä kodistamme. Sillä ei ole johdonmukaista tehdä sikäläiset kaupungit autioiksi, mutta asuttaa täkäläisiä, ja että niin huolehtivat sukulaisuuden takia Leontinilaisista, koska nämät muka ovat Kalkidilaisia, mutta orjuudessa pitävät Euboiassa asuvat Kalkidilaiset, joiden siirtolaisia täkäläiset ovat. Samaten, kuin he sikäläisiä hallitsevat, koettavat he myöskin orjuuttaa täkäläisiä. Vapaaehtoisen päätöksen kautta tultuansa Joonialaisten ja omien siirtolaistensa päälliköiksi, ovat he, kostaaksensa muka Meedialaisille, valloittaneet ne kaikki, toisia sotilaskiellon, toisia taasen keskinäisten sotien tähden, ja toisia taasen jos mistäkin tekosyystä. He eivät suinkaan ole vastustaneet Meedialaisia Helleenien vapauden tähden, eivätkä Helleenit oman vapautensa takia, vaan Ateenalaiset, jottei barbari, vaan he itse pääsisivät orjuuttamaan kansalaisiaan; ja Helleenit ovat sen tehneet, jotta saisivat nerokkaamman, mutta myöskin ilkeämielisemmän hallitsijan."
"Mutta me emme ole tulleet luettelemaan teille kaikkia niitä vääryyksiä, joita Ateenalaisten kaupunki on tehnyt, koska te ne hyvin tunnette, vaikkapa olisi hyvin helppo tuoda niitä esiin, vaan paljoa ennemmin syyttääksemme itseämme, ettemme me, vaikka meillä on niin monta esimerkkiä siitä, miten Ateenalaiset ovat orjuuttaneet täkäläisiä Helleenejä, kun eivät ole asettuneet vastarintaan, ja vaikka he käyvät meitä vastaan samanlaisilla verukkeilla, tahtoen muka saattaa Leontinilaisia sukulaisiaan kotia ja auttaa liittolaisiaan Egestalaisia, ettemme kuitenkaan tarmokkaammin ole osottaneet heille, ettemme ole Joonialaisia, emme Helleespontolaisia emmekä liioin saarelaisia, jotka tottelevat milloin Meedialaista, milloin mitäkin hallitsijaa, vaan että olemme Peloponneesoksesta lähteneitä vapaita Sikeliassa asuvia Doorilaisia. Tahi odotammeko me siksi, kuin meidän kaupunkimme toinen toisensa perästä valloitetaan, hyvin tietäen, ettemme muulla lailla ole alistettavia, ja nähden heidän käyttävän samaa menettelyä houkutellaksensa toisia kaupunkia meistä, ärsyttäen liittolaisten toiveilla toisia keskinäiseen sotaan ja saattaen toisia pahantekoihin, imarrellen heitä kauneilla sanoilla? Ja arvelemmeko me, että kun vaara kohtaa kaukaista naapuriamme, se ei uhkaakaan meitä, vaan että ensin kärsivä yksin on joutuva onnettomuuteen?"
"Mutta jos joku tuumii, että vaikka kohtakin Syrakuusalainen on Ateenalaisen vihollinen, niin se ei ole hänen laitansa, ja jos hän pitää vääryytenä, että hänen täytyy antautua vaaraan minun isänmaani tähden, muistakoon hän, että hän ei enemmän niin tee minun isänmaani edestä, kuin minun maassani sijaitsevan omansa, ja sitä suuremmalla vaarattomuudella, kun hänellä on minussa asetoveri, eikä hänen ole taisteleminen yksin, niinkauan kuin minä vielä olen pystyssä. Niin myöskin, että Ateenalainen ei tahdo rangaista Syrakuusalaista hänen vihamielisyydestään, vaan sortamalla minua hankkia itselleen toisen ystävyyttä. Mutta jos joku kateudesta tai pelosta, sillä molemmat kohtaavat mahtavia, haluaa, että Syrakuusa joutuisi pulaan, jotta me viisastuisimme, kumminkaan joutumatta perikatoon, niin hän toivoo jotakin ihmisen voimalle mahdotonta. Sillä ei ole mahdollista mielinmäärin johtaa onnea. Jos hän erehtyy tuumissaan, niin hän varmaankin vaivojensa tuskissa vielä mielellään tahtoisi päästä tilaisuuteen kadehtimaan minua minun onnestani. Mutta se on mahdotonta luopiolle, joka ei myöskin tahdo kärsiä samoja vaaroja, eikä ainoastaan nimeksi, vaan myöskin teossa. Sillä nimeksi hän kyllä pelastaisi meidän valtamme, vaan itse teossa hankkii itselleen pelastusta. Varsinkin on kohtuullista, että te, Kamarinalaiset, ollen naapurimme, ja ne, jotka lähinnä tulette joutumaan vaaraan, varotte itseänne laimeasta avunannosta meille, kuten nyt on laitanne, vaan että te itse tulette meidän luoksemme. Sillä niinkuin te, jos Ateenalaiset ensinnä olisivat tulleet Kamarinaan, olisitte pyytäneet meiltä apua, niin näyttää luonnolliselta, että te nyt autatte meitä pysymään peräytymättä. Mutta ette te, eivätkä muutkaan ole osoittaneet intoa tähän suuntaan."
"Varovaisuudesta tahdotte te ehkä osottaa yhtä suurta tasapuolisuutta meitä kuin hyökkääjiä kohtaan väittäen, että teillä on liitto Ateenalaisten kanssa. Mutta tätä te ette ole tehneet ystävienne sortajien kanssa, vaan jos joku vihollinen hyökkäisi teidän kimppuunne, ja velvollisuudella auttaa Ateenalaisia, jos niitä vihollinen uhkaa, mutta ette, jos he, kuten nyt, sortavat naapurianne. Eiväthän Reegionilaisetkaan halua, vaikka ovat Kalkidilaisia, olla osallisina palauttamaan Leontinilaisia, jotka myöskin ovat Kalkidilaisia, takaisin heidän kaupunkiinsa. Sepä olisikin kummaa, jos nämät epäluulosta Ateenalaisten kauniinnäköistä oikeudentuumaa kohtaan toimisivat viisaasti järjettömyydessään, mutta te sitä vastoin järkevällä tekosyyllä tahtoisitte auttaa luonnollisia verivihollisianne tuhoomaan luonnolliset heimolaisenne ja ystävänne. Mutta tämä on väärin. Meidän täytyy puolustautua eikä peljätä heidän toimiaan. Sillä jos me olemme yksimielisiä, eivät he ole vaarallisia, vaan päinvastoin, jos me, mitä Ateenalaiset juuri puuhaavat, joudumme eripuraisuuteen. Sillä eiväthän he edes, hyökättyänsä meitä yksinämme vastaan, vaikka he pääsivät voitolle, ole voineet tehdä, mitä ovat tahtoneet, vaan poistuivat kiiruumman kautta."
"Niin muodoin ei ole syytä noloutumaan, vaan solmiamaan liittoa, varsinkin kun me saamme apua Peloponneesolaisilta, jotkahan ovat Ateenalaisia paljoa etevämpiä kaikissa sotaseikoissa. Älkää pitäkö tuota varovaisuutta, ettette, ollen kumpaistenkin liittolaisia, auta kumpaistakaan, tasa-arvoisena meitä kohtaan tahi hyödyllisenä teille. Todenteossa ei se itse asiassa ole niin kohtuullista, kuin se näyttää olevan. Sillä jos avunantamattomuutenne takia me häviämme ja joudumme perikatoon, ja toiselta puolen Ateenalaiset voittajina pääsevät vallalle, mitä muuta te poissaolollanne teette, kuin että ette auta meitä pelastautumaan, mutta ette estä vastustajia harjoittamasta vääryyttä? Eikö ole kauniimpaa auttamalla vääryyttä kärsiviä ja sitä paitsi heimolaisianne pitää huolta Sikelian yhteisestä hyödystä ja estää ystäviänne Ateenalaisia joutumasta harhaan? Lyhyesti sanoen, me Syrakuusalaiset ymmärrämme hyvin, ettei ole vaikeata todistaa teille eikä muillekaan sitä mitä te tiedätte yhtä hyvin, kuin me. Me pyydämme teiltä apua ja painamme mieleenne, jos emme teitä taivuta, että meitä, kun meidän alituiset vihollisemme Joonialaiset meitä ahdistivat, meitä Doorilaisia te Doorilaiset hylkäsitte. Ja jos Ateenalaiset voittavat meidät, niin he teidän suostumuksellanne pääsevät voitolle, mutta saavuttavat itse kunnian ja saavat voiton palkinnoksi juuri ne, jotka ovat hankkineet heille voiton. Jos me taasen pääsemme voitolle, tulette te kärsimään rangaistuksen vaarojen synnyttämisestä. Miettikää siis ja valitkaa joko hetken turvallinen orjuus tahi, meidän kanssamme pelastuneina, päästä ottamasta häpeällä nuo herroiksemme ja siten joutumasta vihamielisyyteen meidän kanssamme, joka ei suinkaan tulisi lieveäksi."
Näin puhui Hermokratees, mutta hänen jälkeensä lausui Ateenalaisten lähettiläs Eyfeemos seuraavasti:
"Me olemme saapuneet uudistamaan entistä liittoamme, mutta koska Syrakuusalainen meitä on panetellut, täytyy meidän näyttää, ettei valtamme ole vääryydellä hankittu. Tärkeimmän todistuksen tähän on hän itse tuonut esiin, sanoen että me Joonialaiset aina olemme Doorilaisten vihollisia. Niin onkin; meidänhän Joonialaisina täytyy olla varoillamme, etteivät Peloponneesolaiset Doorilaisina, ollen lukuisammat ja naapurimme, millään neuvoilla meitä saa valtaansa. Hankittuamme Meedialaissodan jälkeen laivaston, olemme me vapautuneet Lakedaimonilaisten herruudesta ja päällikkyydestä, koska me emme enää katsoneet soveliaaksi, että he meitä johtivat, enemmän kuin me heitäkään, paitsi jos jommallakummalla sattui olemaan suurempi voima. Asetuttuamme kuninkaan vallan alle ennen kuuluvien kaupunkien päälliköiksi, olemme me toimineet siihen suuntaan, että mitä vähimmin olisimme riippuvaisia Peloponneesolaisista, koska meillä oli voima torjumaan heitä päältämme. Ja tarkoin puhuen, emme me vääryydellä ole laskeneet Joonilaisia ja saarelaisia valtamme alle, josta meitä Syrakuusalaiset moittivat, vaikka he ovat heimolaisiamme. Sillä Meedialaisen yhteydessä hyökkäsivät he meitä, emäkaupunkiansa, vastaan, koska eivät uskaltaneet luopumisellaan saattaa kaupunkejansa perikatoon, kuten me jätettyämme kaupunkimme, vaan aikoivat antautua orjuuteen itse ja tuottaa meille samaa."
"Koska me tämän kautta olemme ansainneet vallan, niin hallitsemme me sentähden, että olemme lähettäneet sotaan suurimman laivaston ja osoittaneet Helleenien hyväksi kieltämättömästi hartaimman innon, ja sen takia, että nuo, tehden samaten Meedialaisen hyväksi, ovat meitä vahingoittaneet, ja myöskin koska koetamme vastustaa Peloponneesolaisten valtaa. Emme tahdo kerskailla, miten me oikeudenmukaisesti hallitsemme, koska me sekä yksinämme tuhosimme barbarin, että me olemme panneet oman etumme vaaranalaiseksi noiden ja kaikkien vapauden edestä. Jokaisellahan on moitteeton oikeus hankkia itselleen turvallista pelastusta. Ja nytkin näemme me, saavuttuamme tänne oman turvallisuuden tähden, että se on teillekin hyödyksi. Meidän tarkoituksemme on selvä juuri siitä, mistä meitä panettelevat Syrakuusalaiset, ja joka teitä enin epäilyttää, koska me hyvin tiedämme, että ylenpalttisesti epäilevää kyllä puheen kauneus voi viehättää hetkeksi, mutta että hän myöhemmin toimii hyödyn mukaisesti. Sikäläisen valtamme sanoimme me perustuvan pelkoon ja samasta syystä olemme tulleet tännekin, järjestääksemme asiat varmalle kannalle ystäviemme avulla, emmekä suinkaan orjuuttaaksemme, vaan ennemmin estääksemme sitä."
"Alköön kukaan väittäkö, että meidän ei ensinkään tule huolehtia teistä; sillä on selvä asia, että niin kauan, kuin te olette voimissa pitämään puolianne Syrakuusalaisia vastaan, he eivät voi meitä vahingottaa lähettämällä apuväkeä Peloponneesolaisille. Tässä suhteessa koskee teidän asemanne meitä vallan suuresti. Senpä tähden juuri on hyvin järjenmukaista saattaa Leontinilaiset kotiinsa niin mahtavina kuin mahdollista, eikä suinkaan alamaisinamme, kuten heidän heimolaisensa Euboiassa ovat, jotta he Syrakuusalaisten naapureina olisivat heille vastukseksi meidän hyödyksemme. Kotimaisia vihollisiamme vastaan pidämme me kyllä puoliamme ja Kalkidilaiset, joita me muka järjettömästi pidämme orjuudessa, vaikka tahdomme täkäläisiä vapauttaa, ovat meille hyödyksi aseettomina, ja kun he vaan veronsa maksavat, jota vastoin sekä Leontinilaiset että muutkin täkäläiset ystävät ovat meille sitä enemmän hyödyksi, jota enemmän itsevaltaisia he ovat."
"Yksinvaltiaalle ja hallitsevalle kaupungille ei mikään hyödyllinen ole järjetöntä, eikä mitään heimolaisuutta ilman luottamusta; kumpaisenkin suhteen täytyy menetellä joko vihollisena tahi ystävänä asianhaarojen mukaan. Meitä ei suinkaan hyödytä kohdella pahoin täkäläisiä ystäviämme, vaan toimia niin, että vihollisemme ystäviemme voimallisuuden kautta tulevat voimattomiksi. Mutta meitä kohtaan ei pidä vallita epäluulo, sillä me kohtelemme kotimaisia liittolaisiamme, kuten meille on hyödyllistä. Kiolaiset ja Meetymneeläiset saavat olla vapaita, kun vaan hankkivat meille laivoja, useampia muita pidämme me kovemmalla, vaatien heiltä veroja; toiset taasen ovat aivan vapaita liittolaisia, vaikka ovat saarelaisia ja helposti valloitettavia, koska asuvat sopivissa paikoissa Peloponneesoksen ympäristössä. Siis täytyy meidän järjestää myöskin täkäläiset olot meidän hyödyksemme ja, kuten jo sanoin, pelotukseksi Syrakuusalaisille. Sillä he tavottelevat herruutta teidän ylitsenne ja tahtovat, tehtyään meidät epäluulonalaisiksi teidän mielessä, väkivallalla tahi meidän liittolaisten puutteessa tyhjin toimin lähdettyämme hallita yli Sikelian. Tämä ei ole vältettävissä, jos yhdytte heihin, sillä ei meillä ole voimia kyllin vastustaa semmoista valtaa, eivätkä hekään, meidän lähdettyämme, ole liian heikkoja teitä kukistamaan."
"Joka ei tätä usko, häntä neuvovat itse tapahtumat. Sillä juuri tämän hirmukuvan perusteella olette te ennen kutsuneet meitä avuksenne, ettekä millään muulla, kuvitellen meille, kuinka me vihdoin sortuisimme, jos emme huolisi Syrakuusalaisten väkivallasta teitä kohtaan. Eikä ole oikein nyt epäillä sitä perustetta, jonka nojalla koetitte saada meitä tulemaan, jos kohtakin tulemme suuremmalla sotajoukolla, kuin näkyy tarpeelliselta, vaan noita teidän tulee ennemmin epäillä. Sillä me emme voi ilman teidän apuanne jäädä tänne, mutta jos me kavaluuden avulla valloittaisimme Sikelian, niin emme kuitenkaan voisi säilyttää sitä pitkän merimatkan takia ja vartijoiden puutteesta mannermaan tavalla varustetuissa suurissa kaupungeissa. Syrakuusalaiset sitävastoin, jotka eivät asu, kuten me, leirissä, vaan suuressa kaupungissa lukuisampina, kuin meidän koko täällä oleva sotajoukkomme, väijyvät teitä lakkaamatta, ja kun he saavat sopivan tilaisuuden, niin he eivät suinkaan jätä sitä käyttämättä; tämän he ovat osottaneet sekä muuten että varsinkin menettelyssään Leontinilaisia kohtaan. Ja kuitenkin uskaltavat he yllyttää teitä, ikäänkuin olisitte järjettä, vastustamaan niitä, jotka estävät heidän hankettansa, ja jotka tähän saakka ovat pelastaneet Sikeliaa joutumasta heidän valtaansa. Me taasen kehotamme teitä paljoa varmempaan pelastukseen, pyytäen teitä pysymään siinä pelastuksessa, jonka molemminpuolinen apu kumpaisellekin tarjoaa, arvellen että noille myöskin ilman liittolaisia paljoutensa kautta tie aina on auki teidän luokse, mutta että teille harvoin tarjouu tilaisuus puolustautumaan näin lukuisalla apujoukolla. Jos te nyt epäluulosta annatte sen lähteä pois, joko tyhjin toimin, tahi ehkä voitettunakin, niin kyllä vasta haluaisitte nähdä edes vähimmänkään osasen siitä, kun ei se enää läsnäolollaan voi teille olla miksikään hyödyksi."
"Älkää siis te, Kamarinalaiset, älköötkä muutkaan uskoko noitten panetteluja. Olemme jo sanoneet teille koko totuuden siitä, miksikä meitä epäillään, ja nyt tahdomme pääpiirteissä muistuttaa, millä perusteilla koetamme teitä taivuttaa. Me sanomme hallitsevamme kotimaisia kaupunkia, jottemme joutuisi toisen vallan alle, ja että me vapautamme täkäläisiä, jotteivät he meitä vahingoittaisi. Meidän täytyy paljon toimia, koska meidän täytyy olla suuresti varuillamme. Sekä ennen että nyt tulemme me pyydettyinä, emmekä suinkaan kutsumatta, liittolaisina niille teistä, joita on loukattu. Älkää esiintykö meidän tekojemme arvostelijoina, älkääkä neuvonantajina koettako meitä siitä estää, joka olisikin vallan vaikeata, vaan käyttäkää hyväksenne meidän monitoimeliaisuudestamme ja menettelystämme se, minkä te huomaatte olevan teillekin hyödyksi, älkääkä arvelko, että se kaikkia yhtä paljon haittaa, vaan että se hyödyttää useimpia Helleenejä. Sillä joka asemassa, vaikkapa maassa, jossa emme hallitsekaan, täytyy sekä sen, jota on loukattu, että sen, joka toista väijyy, hillitä itseään. Sillä edellinen odottaa meiltä apua, jälkimmäinen taasen pelkää oikeutta, kun me tulemme, ja niin hillitsevät itseään pakosta molemmat, edellinen vastahakoisesti pidättäen intoansa, jälkimmäinen vahingotta päästäkseen rangaistuksetta. Älkää siis hyljätkö tätä kaikkien pyytämää apua, joka nyt on teille tarjona, vaan tehkää kuten toisetkin ja yhtykää meidän kanssamme myöskin puolestanne hyökkäämään Syrakuusalaisten kimppuun, jottei teidän aina tarvitse olla varuillanne puolustautuaksenne heitä vastaan".
Näin puhui Eyfeemos. Kamarinalaiset olivat kahdella päällä. Ateenalaisia kohtaan he kyllä olivat suopeita, paitsi siinä suhteessa, että arvelivat heidän orjuuttavan Sikelian, mutta Syrakuusalaisten kanssa oli heillä alituisia riitoja naapuruuden takia. Koska yhtä paljon pelkäsivät, että Syrakuusalaiset, asuen heidän läheisyydessään, ehkä ilman heidän apuansa pääsisivät voitolle, olivat he jo ennen lähettäneet heille pienen määrän ratsumiehiä, ja päättivät vastedes salassa auttaa heitä toimessa, kumminkin niin vähällä kuin mahdollista. Mutta jotta he eivät vähemmän näkyisi suosivan Ateenalaisia, varsinkin kun nämät taistelussa olivat päässeet voitolle, päättivät he vastata molemmille yhtäläisesti, että koska molemmat sotavallat sattuivat olemaan heidän liittolaisensa, näytti heistä valan mukaiselta toistaiseksi olla auttamatta kumpaakaan. Tämän kuultuaan poistuivat kumpaistenkin lähettiläät.
Syrakuusalaiset valmistautuivat puolestansa sotaan, mutta leiriytyneinä Naksokseen hieroivat Ateenalaiset sopimuksia Sikelialaisten kanssa, jotta saisivat mahdollisimman monta heistä puolelleen. Niistä Sikelialaisista, jotka asuivat alankomaalla, ollen Syrakuusalaisten alamaisia, luopuivat harvat, mutta ne taasen, jotka asuivat sisämaassa ja aina olivat olleet riippumattomia, liittyivät heti miltei kaikki Ateenalaisiin, tuoden sotajoukolle muonaa ja muutamat rahaakin. Hyökäten kieltäytyviä vastaan, pakottivat Ateenalaiset toisia näistä puolellensa, mutta toisia estivät heitä Syrakuusalaiset kukistamasta lähettämällä näille apuväkeä. Talvella muuttivat Ateenalaiset laivansa Naksoksesta Katanaan ja viettivät siellä talven, rakennettuansa uudestaan Syrakuusalaisten polttaman leirin. Myöskin Karkeedooniin lähetettiin kolmisoutulaiva keskustelemaan ystävyydestä ja koettaakseen saada sieltä apua, kuten Tyrseeniaankin, koska muutamat sikäläiset kaupungit olivat tarjoutuneet liittymään heihin. He lähettivät sanoman yltympäri Sikelialaisille, ja käskivät Egestaa lähettämään mahdollisimman paljon ratsumiehiä sekä valmistivat muita tarpeita Syrakuusan piiritykseen, kuten tiilejä ja rautaa ja mitä muuta tarvittiin, ahdistaaksensa kaupunkia kevään tultua.
Syrakuusalaisten Korintokseen ja Lakedaimoniin lähettämät sanansaattajat koettivat purjehdusmatkallaan kehottaa Italialaisia ottamaan huomioonsa Ateenalaisten toimia, koska ne muka koskivat heitäkin. Saavuttuansa Korintokseen, pyysivät he puheessaan Korintolaisia sukulaisina auttamaan heitä. Nämät äänestivät heti ensin omasta puolestaan suurella innolla lähettää apua, ja lähettivät myöskin Syrakuusalaisten lähettiläiden kanssa omia miehiään Lakedaimoniin kehoittamaan heitä tehokkaammin käymään sotaa Ateenalaisia vastaan kotimaassa ja lähettämään apua Sikeliaan. Korintolaisten lähettiläät saapuivat Lakedaimoniin ja Alkibiadees sekä hänen kanssansa paenneet miehet, jotka juuri kuormalaivalla olivat tulleet Tuurioista Kylleeneeseen, ja myöhemmin sopimuksen suojassa Lakedaimonilaisten pyynnöstä Lakedaimoniin, sillä Alkibiadees pelkäsi näitä Mantinean seikkojen takia. Lakedaimonilaisten kansankokouksessa koettivat Korintolaisten ja Syrakuusalaisten lähettiläät yhdestä tuumin Alkibiadeen kanssa saada Lakedaimonilaisia myöntymään. Kun nyt eforit ja viranomaiset kyllä olivat aikeissa lähettää sanansaattajia Syrakuusalaisille, estääkseen heitä sopimasta Ateenalaisten kanssa, mutta kun eivät kuitenkaan olleet halukkaita lähettämään apua, niin astui Alkibiadees esiin ja kiihotti Lakedaimonilaisia täänkaltaisella puheella:
"Minun täytyy ensin puhua teille esiintuoduista panetteluista minua vastaan, jottette epäluulosta minua kohtaan vastahakoisuudella kuuntelisi minun sanojani. Minun esi-isäni sanoivat jonkun syytöksen takia irti kesti-ystävyyden teidän kanssanne, mutta minä uudistin sen ja olen monesti ollut teille hyödyksi, viimein Pyloksessa tapahtuneen onnettomuutenne takia. Minä olen tätä suosiotani jatkanut, kunnes te, sovittuanne Ateenalaisten kanssa, hankitte vallan vihamiehilleni, joitten välityksellä sovinnon teitte, mutta häpeän minulle. Tämän takia olette te syystä minun kauttani kärsineet vahinkoa, minun käännyttyäni Mantinealaisten ja Argolaisten puolelle, ja syystä olen teitä monessa muussakin tapauksessa vastustanut. Mutta jos joku nyt silloisten kärsimyksiensä tähden minua vihaa, niin muuttaa hän kyllä mielipidettä, jos hän todenmukaisesti tarkastelee asioita. Tahi jos joku halveksii minua, koska olen enemmän katsonut kansanpuolueen hyvää, niin ei hän siinäkään suhteessa syystä vihaa minua. Sillä yksinvaltijaita olemme me, sekä esi-isäni että minäkin, aina vastustaneet, ja kaikki yksinvaltiaiden vastustajathan kutsutaan kansanpuoluelaisiksi, ja tästä seikasta johtuu meille kansan esimiehyytemme. Koska kaupunkimme on kansanvaltainen, on täytynyt noudattaa olevia oloja monessa suhteessa. Mutta me olemme koettaneet rajoittaa vallitsevaa mielivaltaa vaimoasioissamme. Moni sekä ennen että nyt on johtanut rahvasta väärälle tielle, ja ne minut nyt ovat karkoittaneet. Esimiehenä olen minä aina tarkottanut yleistä hyötyä, pitäen ne muodot säilytettävinä, joiden kautta kaupunkimme on karttunut mitä suurimmaksi ja vapaimmaksi. Me asiaa miettiväiset tiedämme vallan hyvin, mitä kansanvalta on, eikä minulla ole syytä laulaa sen kunniata. Mutta tunnetusta järjettömyydestä ei ole mitään uutta sanottavaa, eikä näkynyt soveliaaksi muuttaa sitä, kun te vihollisina olitte kimpussamme."
"Tämä nyt on minua vastaan tehtyjen syytöksien laita. Kuulkaa siis, mitä minulla on sanomista teidän päätettävästä asiasta, josta minä ehkä tunnen enemmän, kuin muut."
"Me olemme purjehtineet Sikeliaan etusijassa pannaksemme, jos vaan voisimme, Sikeliootat valtamme alle, ja sitten Italialaiset, ahdistaaksemme myöhemmin Karkeedoonilaisten valtaa. Jos tämä meiltä onnistuisi täydellisesti tahi ainakin suurimmaksi osaksi, oli meidän aikomuksemme hyökätä Peloponneesokseen sikäläisten Helleenien meille kerääntyneen koko sotavoiman avulla ja pestaamalla tätä hanketta varten barbareja, sekä Ibeeriläisiä että muita urhoollisuudestaan mainioimpia sikäläisiä barbareja. Niinikään oli aikomuksemme laivojemme lisäksi rakentaa suuri määrä uusia, koska Italiassa löytyy yllin kyllin rakennusaineita. Näillä voisimme me sulkea Peloponneesoksen ylt'ympäri ja maitse jalkaväellä hyökäten valloittaa osan kaupunkeja väkirynnäköllä, toivoen helposti saavamme haltuumme toiset piirittämällä niitä, sekä tämän jälkeen hallita koko Hellaan. Tämän yrityksen suorittamiseen arvelimme me noitten Sikeliassa valloitettujen maitten tarjoavan kylliksi muonaa ja rahaa tarvitsematta täältä siihen kustannuksia."
"Mimmoisessa tarkoituksessa tämä sotaretki lähetettiin liikkeelle, olette nyt kuulleet minulta, joka sen mitä tarkimmin tunnen, ja nykyiset päälliköt tulevat toimimaan sen mukaan, jos vaan voivat. Jos ette lähetä apua, niin sikäläiset olot, uskokaa minua, joutuvat perikatoon. Sillä vaikka Sikeliootat ovatkin taitamattomia, niin voisivat he kuitenkin pelastua, jos he yhdestä tuumin vastustaisivat hyökkääjiä. Mutta Syrakuusalaiset eivät yksin voi pitää puoliaan Ateenalaisten siellä olevaa sotaväkeä vastaan, kun heidän koko sotavoimansa taistelussa on joutunut tappiolle ja kun he sitäpaitsi ovat laivojen saartamat. Ja jos heidän kaupunkinsa valloitetaan, joutuu koko Sikelia ja pian Italiakin vihollisten haltuun. Ja se vaara, jonka sanoin sieltä nousevan, uhkaa teitäkin kohta. Älköön siis kenkään arvelko, että teidän olisi neuvoteltava ainoastaan Sikeliasta, vaan yhtä hyvin Peloponneesoksestakin, ellette nopeasti laivoilla lähetä sinne semmoisia sotamiehiä, jotka itse soutavat ja heti voivat tarttua aseisiin, ja — mitä minä katson tärkeämmäksi kuin sotajoukkoa — kelvollista Spartalaista päälliköksi, joka kykenee järjestämään tarjona olevia sotureita ja pakottaa vastahakoisia yhtymään teihin. Sillä täten rohkaistuvat teidän nykyiset ystävänne enemmän ja vitkastelevat liittyvät teihin vähemmällä pelolla. Teidän täytyy myöskin tarmokkaammin käydä sotaa täällä, jotta Syrakuusalaiset, nähden teidän huolehtivanne heistä, voimakkaammin pitävät puoliaan, ja jotta Ateenalaiset vähemmän voivat lähettää apua sotajoukollensa. Niinikään on teidän miehitettävä Dekeleia Attikassa, jota Ateenalaiset aina pelkäävät, ja jota he katsovat ainoaksi onnettomuudeksensa, jota he sodassa eivät vielä ole kärsineet. Varmimmin vahingoittaa vihollisia, jos heille tuottaa semmoisen vaaran, jonka tietää heidän enin pelkäävän. Luonnollistahan on, että jokainen enin pelkää semmoista, jonka tietää itselleen olevan vaarallisen. Jätän sikseen monet syyt ja lausun ainoastaan pääseikat, miksikä Dekeleian miehittäminen teille on hyödyksi, ja miten te sillä estätte vihollisia. Elintarpeet, joista tämä maakunta vaurastuu, tulevat täten teidän haltuunne, osaksi väkisten, osaksi itsestään. Heiltä ryöstätte heti tämän kautta tulot Laurionin hopeakaivoksista, sekä kaikki tulot maasta ja tulleista, joista he nyt hyötyvät. Mutta enin tuntuisivat vähennetyt verot liittolaisilta, jotka, teidän käydessänne sotaa tarmokkaammin, vähemmän välittäisivät Ateenalaisista."
"Tämän tehtävän nopea ja innokas toimeenpano riippuu tykkänään teistä, Lakedaimonilaiset. Olen varma siitä, että tämä on mahdollista, enkä luule pettyväni tuumassani. Toivon, etten minä teidän silmissänne ole kehno ihminen, jos nyt, muinoin isänmaan ystävänä pidettynä, mitä innokkaimmin hyökkään sitä vastaan sen verivihollisten seurassa; älkääkä epäilkö minun, pakolaisen, sanojani, sillä minä olen paennut vainoojieni häijyyttä, mutta en pettääkseni teitä, jos minuun luotatte. En minä pidä teitä, joskin olette vahingottaneet vihollisianne, siihen määrin vihamiehinäni, kuin niitä, jotka pakottavat ystävänsä joutumaan vihollisiksi. En voi rakastaa sitä kaupunkia, jossa minua loukataan, vaan sitä, jossa minua pidetään täysin oikeutettuna kansalaisena. En katso hyökkääväni isänmaatani vastaan, vaan ennemmin voittavani takaisin menetettyä. Eikä se ole isänmaan ystävä, joka ei ahdista isänmaataan, josta hän vääryydellä on karkotettu, vaan se, joka kaikella keinolla koettaa voittaa sitä takaisin. Minä siis pyydän teitä, Lakedaimonilaisia, pelotta käyttämään minua kaikessa vaarassa ja vaivoissa, muistaen tuon tunnetun lauseen: 'Joskin vihollisena olen teitä kovasti vahingottanut, voin minä ystävänä teitä suuresti hyödyttää', varsinkin koska tunnen Ateenalaisten tuumia perinpohjin, mutta vain olen arvannut teidän. Minä pyydän teitä nyt ymmärtämään, että on kysymys tärkeimmistä kysymyksistä, ja että teidän on viipymättä lähetettävä sotajoukko Sikeliaan ja Attikaan, jotta te siellä vähäisellä sotajoukkonne osastolla valvoisitte suuria etuja ja siten hävittäisitte Ateenalaisten sekä nykyisen että vastaisen vallan ainaiseksi, ja jotta te tämän tehtyänne asuisitte turvissa ja tulisitte koko Hellaan johtajiksi sen suostumuksella, ettekä väkisten".
Täten puhui Alkibiadees. Lakedaimonilaiset, jotka jo ennen olivat aikoneet tehdä sotaretken Ateenalaisia vastaan, mutta jotka vielä miettivät ja olivat odottavalla kannalla, rohkaistuivat nyt suuresti Alkibiadeen heille seikkaperäisesti selitettyä asiaa, koska kuulivat sen tarkimmalta asiantuntijalta. Heidän mielensä jo kääntyi Dekeleian sulkemiseen ja he päättivät heti lähettää apujoukon Sikeliassa oleville sotilailleen. He määräsivät Kleandrideen pojan Gylippoksen Syrakuusalaisten päälliköksi, ja käskivät häntä neuvottelemaan näitten ja Korintolaisten kanssa, miten enin ja pikaisin apu saataisiin sikäläisille oloille. Gylippos käski Korintolaisten lähettää hänelle kaksi laivaa Asineeseen ja laittaa kaikki muut laivat kuntoon, jotka he aikoivat lähettää, ollaksensa valmiit purjehtimaan, kun aika oli sopiva. Sovittuansa tästä, lähtivät Korintolaiset Lakedaimonista.
Tällä välin saapui Sikeliasta Ateenalainen laiva, jonka päälliköt olivat lähettäneet hakemaan rahaa ja ratsumiehiä. Kuultuansa heidän viestinsä, päättivät Ateenalaiset lähettää sotaväelle muonaa ja ratsumiehiä. Tähän loppui talvi ja 17 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheita Thukydides on kertonut.
Seuraavana kevätkesänä lähtivät Sikeliassa olevat Ateenalaiset Katanasta ja purjehtivat Sikelian Megaralaisten kaupunkia vastaan, jotka Syrakuusalaiset, Geloonin ollessa yksinvaltiaana, olivat karkoittaneet, kuten ennen jo olen kertonut, ja joitten maan olivat omistaneet. Astuttuansa maihin hävittivät Ateenalaiset peltoja ja koettivat valloittaa erästä Syrakuusalaisten linnotusta, joka heiltä kuitenkaan ei onnistunut. Silloin lähtivät he sekä laivoineen että jalkaväkineen Teereas joelle, astuivat siellä maihin, raiskasivat maata ja polttivat viljan. Siellä he tapasivat vähäisen joukon Syrakuusalaisia, joista he surmasivat osan ja pystyttivät voitonmerkin, jonka tehtyään he palasivat laivoihinsa. Purjehdittuansa Katanaan, jossa he varustautuivat muonalla, kulkivat he Sikelialaista Kentoripa nimistä kaupunkia vastaan, ja sopimuksella saatuansa sen puolellensa, lähtivät he sieltä, polttaen samalla Ineessalaisten ja Hyblalaisten viljan. Tultuansa Katanaan, tapasivat he siellä Ateenasta saapuneet 250 ratsumiestä varustuksineen, mutta hevositta, koska olivat otaksuneet, että sieltä heille oli hankittu hevosia, sekä 30 ratsastavaa nuolenampujaa ja 300 hopeatalentia.
Samana keväänä saapuivat Lakedaimonilaiset sotaretkellä Argosta vastaan Kleoonaihin saakka, mutta palasivat sieltä takaisin, maanjäristyksen tapahduttua. Argolaiset puolestaan tunkeutuivat Tyreatiin rajaseutuihin ja ryöstivät Lakedaimonilaisilta suuren saaliin, jonka myymisellä he ansaitsivat aina 25 talenttia. Vähää myöhemmin ahdisti Tespialainen kansa hallituksen jäseniä, mutta ei voinut anastaa valtaa, koska Teebalaiset tulivat virkamiesten avuksi, jonka johdosta osa kansanpuoluelaisista vangittiin, toiset taasen pakenivat Ateenaan.
Kun Syrakuusalaiset sinä kesänä saivat tiedon, että Ateenalaisille oli saapunut ratsumiehiä, ja että he aikoivat hyökätä Syrakuusalaisten kimppuun, niin he heti päättivät vartioida Epipolaihin vievät tiet, jotta viholliset eivät salaa pääsisi sinne, sillä muualta se ei ollut mahdollista. He arvelivat nimittäin, että jos eivät Ateenalaiset saisi Epipolaita haltuunsa, sitä kukkulaa, joka aivan lähellä kaupunkia jyrkkänä nousee sen yli, niin he eivät voisi kaupunkia ympäröidä muurilla, joskin he taistelussa joutuisivatkin tappiolle. Sillä muualta on seutu jyrkkä ja ulkopuolella luisuva kaupunkiin päin, niin että koko kaupunki sieltä on nähtävissä. Syyrakuusalaiset kutsuvatkin tätä paikkaa Epipolaiksi, koska se on ylempänä muuta aluetta. Koko Syrakuusan väestö lähti kaupungista päivän noustua Anapos joen läheisyydessä sijaitsevalle kedolle äskettäin virkaansa astuneiden Hermokrateen ja hänen kanssapäälliköittensä johdolla ja pani toimeen katselun. He määräsivät raskasaseisista 600 miestä, joitten tuli Androksesta paenneen miehen, Diomiloksen, johdolla vartioida Epipolaita sekä nopeasti rientää apuun, jos sitä jossakin muualla tarvittiin.
Yöllä ennen mainittua katselua lähtivät Ateenalaiset Katanasta ja purjehtivat salaa Syrakuusalaisilta Leoon nimiseen paikkaan, joka on kuuden tahi seitsemän stadionin päässä Epipolaista. Täällä he laskivat jalkaväkensä maihin ja ankkuroivat sitten Tapsoksessa. Tämä on niemi, joka pitkällä kannaksella ulottuu mereen, sekä maitse että meritse lähellä Syrakuusaa. Ateenalaisten laivasto jäi Tapsokseen paalutettuansa kannaksen. Mutta maaväki ryntäsi heti juoksujalan Epipolaita vastaan ja ennättikin Eyryeeloksen kautta nousta sinne, ennenkuin Syrakuusalaiset sen huomasivat ja katselukentältä ehtivät tulla sitä estämään. Jokainen kiiruhti mitä nopeimmin hätään ja etupäässä Diomiloksen johtamat 600 raskasaseista; mutta ennenkuin he ehtivät sotatanterelle, oli heillä kedolta koko 25 stadiota matkaa. Kun Syrakuusalaiset hyökkäyksen tapahtuessa eivät olleet järjestyksessä, niin joutuivat he Epipolaissa tappiolle ja vetäytyivät takaisin kaupunkiin. Heitä kaatui 300, niiden joukossa Diomilos. Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja jättivät Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa. He tekivät seuraavana päivänä hyökkäyksen kaupunkia vastaan, mutta kun eivät kaupunkilaiset käyneet ulos heitä vastaan, nousivat he takaisin ylängölle ja rakensivat Labdaloniin Epipolain äärimmäisille Megaran puolisille kukkuloille linnoituksen, jotta heillä siellä, kun he joko taistelivat tahi rakensivat muureja, olisi säilytyspaikka varustuksia ja rahoja varten.
Vähää myöhemmin saivat he Egestasta 300 ratsumiestä sekä Sikelialaisilta, Naksolaisilta ja muutamilta muilta noin 100. Ateenalaisilla itsellään oli 250, joille osaksi oli hankittu hevosia Egestalaisilta ja Katanalaisilta, osaksi ostamalla, kaikkiaan 650 ratsumiestä. Asetettuansa vartioväen Labdaloniin, lähtivät Ateenalaiset Sykeeseen, johon he pysähtyivät ja rakensivat kiiruusti ympyrämuurin. Syrakuusalaiset hämmästyivät rakennuksen nopeasta edistymisestä. He aikoivat lähteä kaupungista taisteluun estääkseen sitä. Sotajoukot seisoivat jo vastatusten, kun Syrakuusalaisten päälliköt, huomaten sotaväkensä olevan hajallaan ja vaikeaksi saada järjestykseen, veivät miehensä takaisin kaupunkiin, paitsi ratsuväen osastoa. Nämät ratsumiehet jäivät ja estivät Ateenalaisia kokoomasta kiviä ja leviämästä edemmäs. Yksi osasto Ateenalaisista raskasaseisista yhdessä kaikkien ratsumiesten kanssa ajoi hyökkäyksellä Syrakuusalaisten ratsumiehet pakosalle ja surmasivat osan heistä, jonka tehtyään he pystyttivät voitonmerkin ratsumiestaistelun johdosta.
Seuraavana päivänä rakensi osa Ateenalaisia pohjoispuolelle ympyrälinnoituksen, toiset kokosivat kiviä ja puita Troogilos nimiseen satamaan, aina seuraten suuntaa, missä linnoittaminen olisi lyhyin suuresta satamasta toiseen lahteen. Päälliköiden, varsinkin Hermokrateen, neuvosta Syrakuusalaiset eivät ensinkään halunneet koko sotajoukkoineen antautua taisteluun Ateenalaisten kanssa, vaan heistä näytti paremmalta rakentaa poikkimuuri sinne, missä Ateenalaisilla oli tekeillä muuri, ja jos ehtisivät näitä ennen, sulkea heidät toimestaan, sekä jos Ateenalaiset estäisivät heitä, lähettää osa miehistään, jotka sulkisivat käytävät, jolloin Ateenalaisten olisi pakko lakata työstään ja koko voimallaan kääntyä heitä vastaan. He lähtivät siis ja alkoivat muurin rakentamisen kaupungistaan, vetäen vinon muurin Ateenalaisten ympyrämuurin alapuolelta, hakaten kumoon pyhän lehdon öljypuut ja rakentaen puutorneja. Ateenalaisten laivat eivät vielä olleet saapuneet Tapsoksesta suureen satamaan, vaan Syrakuusalaiset pitivät yhä meren rannikoita hallussaan ja Ateenalaiset tuottivat maitse elintarpeensa Tapsoksesta.
Kun sekä paalutus- että rakennustyöt Syrakuusalaisista näyttivät kylliksi edistyneen, ja kun Ateenalaiset eivät käyneet heitä estämässä, koska pelkäsivät, että he, jos heidän sotavoimansa jakaantuisi kahtaalle, helpommin voitettaisiin, ja koska Syrakuusalaiset myöskin kiiruhtivat linnoitusrakennustaan, niin vetäytyivät he takaisin kaupunkiin, jättäen ainoastaan yhden fyleen rakennuksen vartijoiksi. Mutta Ateenalaiset turmelivat heidän maanalaiset kaupunkiin kulkevat juomavesijohtonsa. Ja koska he huomasivat osan Syrakuusalaisista pysyvän teltoissaan puolenpäivän aikana ja toisten heistä lähteneen kaupunkiin sekä paalutustyötä valvovien huolettomasti vartioivan, niin he määräsivät 300 valittua omista miehistään ja joukon kevytaseisista juosten tekemään äkkinäisen hyökkäyksen viistomuuria vastaan, ja samalla muun sotajoukon jakaantumaan kahteen osaan, joista toinen päällikkönsä johdolla kulkisi estämään kaupunkilaisia tulemasta apuun, toinen taasen kulkisi portin läheisyydessä oleville paalutuksille oman päällikkönsä johdolla. Hyökkäämällä valloittivat nuo 300 paalutuksen, jonka vartijat jättivät sen ja pakenivat Teineniteen linnoitukseen. Heidän mukanaan syöksyivät myöskin takaa-ajajat sisään, vaan Syrakuusalaiset työnsivät heidät ulos takaisin. Tässä ottelussa sai pienoinen määrä Argolaisia ja Ateenalaisia surmansa. Mutta koko sotaväki teki uuden hyökkäyksen ja valloitti viistomuurin, riisti irti paalutuksen, vei paalut leiriinsä ja pystytti voitonmerkin.
Seuraavana päivänä linnoittivat Ateenalaiset, lähtien ympyrämuuristaan, suosta nousevaa jyrkännettä, joka sillä puolella Epipolaita on suureen satamaan päin, ja josta heillä oli lyhin matka rakentaa muuri tasangon ja suon yli satamaan. Syrakuusalaiset ryhtyivät puolestaan niinikään uudestaan paaluttamiseen, lähtien kaupungistaan, keskeltä järveä. He kaivoivat myöskin ojan, jotta Ateenalaiset eivät voisi rakentaa muuriaan aina mereen saakka.
Kun Ateenalaiset olivat saaneet jyrkänteen linnoitetuksi, tekivät he taasen hyökkäyksen paalutusta ja ojaa vastaan, käskien laivojensa purjehtia Tapsoksesta niemen ympäri Syrakuusalaisten suureen satamaan. Itse astuivat he aamun valjetessa Epipolaista tasangolle ja kulkivat yli suon, missä oli savinen ja kova pohja, ovia ja litteitä lautoja myöten, jotka he olivat asettaneet jalansijaksi. He valloittivat aamulla melkein koko paalutuksen ja ojan sekä myöhemmin sen kokonaan. Tappelu syntyi, jossa Ateenalaiset pääsivät voitolle. Syrakuusalaisten oikea siipi pakeni kaupunkiin ja vasempi siipi joelle. Aikeessa estää näitä pääsemästä yli joen, kiiruhtivat nuo Ateenalaisten 300 valiomiestä sillalle, Syrakuusalaiset kyllä ensin pelästyivät, mutta koska heillä oli suuri ratsumiesjoukko, syöksyvät he yhdessä näiden kanssa noitten 300 kimppuun, ajavat heidät pakosalle ja tunkevat heidät Ateenalaisten oikeaa siipeä kohden. Tästä yhteentörmäyksestä pelästyy myöskin tämän siiven ensimmäinen fylee. Kun Lamakos tämän huomasi, riensi hän apuun vasemmalta siiveltä, mukanaan pieni luku nuolenampujia ja Argolaisia; mutta kun hän oli kulkenut yli haudan ja oli eristetty pienen myöskin ylipäässeen joukon kanssa, kaatui hän ja viisi tahi kuusi hänen seuralaisistaan. Syrakuusalaiset kiiruhtivat riistämään heidän ruumiinsa yli joen luokseen; mutta kun Ateenalaisten koko sotajoukko hyökkäsi esiin, vetäytyivät he takaisin.
Kun kaupunkiin paenneet Syrakuusalaiset huomasivat tämän, rohkaistuivat he ja ryntäsivät uudestaan ulos kaupungista heitä ahdistavia Ateenalaisia vastaan. Osa heistä lähetettiin valloittamaan Epipolailla olevaa ympyrämuuria, koska he arvelivat sen olevan ilman puolustajia. He hävittivätkin kymmenen pletran pituisen osan esilinnoitusta, mutta itse ympyrämuurin valloituksen esti Niikias, joka sairauden takia oli jäänyt sinne. Kun hän näki, että linnoitusta miesten puutteesta ei muulla lailla ollut mahdollinen pelastaa, niin käski hän kuorma-ajurien sytyttää koneet ja puuesineet, jotka olivat heitetyt linnotuksen eteen. Kun niin tehtiin, niin eivät Syrakuusalaiset tulen tähden lähestyneet, vaan vetäytyivät pois. Sillä alaalta tulivat myöskin jo Ateenalaiset takaa-ajajat ympyrämuurin avuksi ja heidän laivansa purjehtivat niinikään Tapsoksesta suureen satamaan, kuten oli käsketty. Tämän nähtyänsä astuivat ylängölle nousseet Syrakuusalaiset nopeasti alas, ja heidän koko sotajoukkonsa pakeni kiireesti kaupunkiin, arvellen, etteivät he tarjona olevalla sotavoimallansa kykenisi estämään Ateenalaisia rakentamasta muuriaan mereen saakka.
Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja antoivat Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa sekä korjasivat Lamakoksen ja hänen kanssansa kaatuneiden miesten ruumiit. Kun nyt koko heidän sotaväkensä oli koossa, sekä laivasto että jalkaväki, linnoittivat he jyrkänteet, alkaen Epipolaista, aina mereen saakka, sulkeakseen Syrakuusalaiset kaksinkertaisella muurilla. Elintarpeita tuotiin sotajoukolle kaikkialta Italiasta. Useat Sikeliootat, jotka ennen olivat olleet epäröiviä, liittyivät nyt Ateenalaisiin, ja Tyrseeniastakin saapui kolme 50 miehen soutamaa laivaa, ja kaikki muukin onnistui heiltä siihen määrin hyvin, etteivät itse Syrakuusalaisetkaan enää luulleet pelastuvansa sodassa, kun ei heille tullut mitään apua Peloponneesoksestakaan, jonka tähden he jo keskenänsä ja Niikiaankin kanssa tuumivat sopimuksista; sillä hän oli nyt Lamakoksen kaaduttua yksin päällikkönä. Tästä kumminkaan ei tullut mitään, kuten tavallista on neuvottomien ihmisten laita, koska he olivat entistä enemmän eristettyjä muista; mutta paljon kulkupuheita oli sekä hänelle lausuttu että levitetty kaupungissa. Sillä vallitsevista onnettomuuksista oli syntynyt keskinäistä epäluuloa. He panivat viralta pois päälliköt, joiden johtaessa tämä oli kohdannut heitä, ikäänkuin nämät kovan kohtalonsa tahi kavaluutensa kautta olisivat aiheuttaneet tämän onnettomuuden, ja uusiksi päälliköiksi valitsivat he Herakleideen, Eukleen ja Telliaan.
Tällä välin oli Lakedaimonilainen Gylippos laivoineen Korintoksesta saapunut Leukaan edustalle aikeissa pikemmiten rientää avuksi Sikeliaan. Kun heille tuli pelottavia sanomia, valehdellen yhtä ja samaa, että muka Syrakuusalaiset olivat tykkänään saarretut, eikä Gylippos enää toivonut millään muotoa voivansa auttaa Sikeliaa, niin hän itse, haluten pelastaa ainakin Italian kaupungilleen, ja Korintolainen Pyteen kahdella Lakoonialaisella ja kahdella Korintolaisella laivalla mitä kiiruimmin purjehtivat yli Joonian meren Tarantoon. Korintolaiset lupasivat myöhemmin purjehtia, miehitettyänsä omien kymmenen laivansa lisäksi kaksi Leukaadilaista ja kolme Amprakiootilaista laivaa. Tarantosta lähetti Gylippos ensin Turioihin sanan, muistuttaakseen isänsä kansalaisoikeudesta. Mutta kun hän ei voinut taivuttaa heitä, lähti hän purjehtimaan pitkin Italian rannikkoa. Terinaiolaisessa lahdessa kohtasi häntä myrsky, joka täällä usein pohjaisesta kovasti raivoaa, ja hän ajautui merelle, josta hänet kova rajuilma uudestaan heitti Tarantoon. Täällä hän vedätti myrskyn kärsimät laivansa maalle ja korjautti ne. Kuultuaan hänen tulostaan, Niikias ei huolinut siitä laivojen vähälukuisuuden takia, enemmän kuin Tuurioilaisetkaan, ja piti niitä varustettuina enemmän ryöstöretkiä varten, eikä niitä ensinkään pitänyt silmällä.
Samaan aikaan sinä kesänä hyökkäsivät Lakedaimonilaiset liittolaisineen myöskin Argokseen ja hävittivät suuren osan heidän maatansa. Ateenalaiset riensivät 30 laivalla Argolaisten avuksi. Täten he selvimmin purkivat Lakedaimonilaisten kanssa tehdyt sopimukset. Sillä ennen he kyllä olivat tehneet ryöstöretkiä Pyloksesta ja ylt'ympäri muihin osiin Peloponneesosta. Mutta kun he Argolaisten ja Mantinealaisten liittolaisina astuivat maihin Lakoonikassa, ja kun Argolaiset kehottivat heitä ainakin yhden kerran hyökkäämään Lakoonikaan ase kädessä ja vähän heidän kanssansa hävittämään tätä maata, ennenkuin poistuivat sieltä, niin nämät olivat kieltäytyneet. Mutta nyt he, Pytodooroksen, Laispodioksen ja Deemaraatoksen arkontina ollessa, astuttuansa maihin Limeerassa, Epidauroksessa ja Prasiassa ja moniaissa muissa kohdin, hävittivät aluetta ja antoivat täten Lakedaimonilaisille mitä pätevimmän syyn varustautumaan Ateenalaisia vastaan. Kun Ateenalaiset laivoineen, kuten myöskin Lakedaimonilaiset, olivat vetäytyneet pois Argoksesta, niin Argolaiset hyökkäsivät Flisiaan, hävittivät sen aluetta ja surmasivat osan asukkaista, jonka tehtyään he palasivat kotia.