37. RUNO
vv. 2-8. Suuren surun ehkä ylimääräinen kuvaus.
vv. 11, 12. Laivoilta, kauppa-aluksilta.
vv. 25-58. K. X: 182-224.
vv. 29, 30. Orjat ihastelivat kaunista kuvaa, ja ihastuu se jo ilmanki, joka näkee työnsä menestyvän; he muka luulivat uuhta tahdottavanki.
v. 32. Susi sinua lienee tahtonut, en minä.
v. 59. Ei liene tavallista ollut ihmisiä kuvailla.
vv. 63-70. Kädet, jalat jne. eivät heti valettaissa tulleet niin täysivalmiiksi, etteivät tarvinneet jälkiperäistä muodostamista ja somistamista.
vv. 65, 66 ja 71, 72. Sivumennessään runo muistuttaa siitä, kuinka saattamaton ihminen on Luojan töitä tekemään.
vv. 93, 94. Lieneekö toivonut, Väinämöisen voivan sille loitsumahdillaan hengenkin antaa.
vv. 101, 102. Ilkastellen; ei ole avosuinen lärppä.
vv. 104-108. Heti älysi, ei oikein tarvinnut katsoakkaan.
vv. 119, 120. Siellä rikkaat ja suurelliset vielä riitelevät ja sotivatki siitä.
vv. 125-138. K. IX: 315-322, XVI: 141-162.
vv. 127, 128. Antamasta kullan ja hopean houkutella itsensä.
vv. 131-138. Elkää valitko vaimoa rikkauden tähden, se vaan saattaa kylmäkiskoisuutta.