VILHELM EKELUND (1880—1949)
Leukadia.
Oi Eros, on sieluni tähti, mi vuodattaa verensä kuiviin keskellä yön.
Oi Eros, on sieluni
säihkyvä kipinä
palosta sun tähtesi
kauhistavan.
Oi Eros, sun tähtes
epätoivoinen tytär,
halki avaruuden halaa
syöksyä hän
ja pysähtyä vasta, kun saavuttaa sun — vain tulessas hän kuolla ja menehtyä voi!
Oi ota minut, Eros, ja säteihis sammuta minut! Oi, suudelmiisi kuolla, kuolla mun suo!
(Suom. Elina Vaara)
Palvonta.
Kuin meri tuulinen heinäkuun auringossa,
on ruumiisi viileä, hurmaavan raikas.
Lunta ja ruusuja.
Kaste metsässä toukokuun, tuomet lähteen luona eivät niin suloisesti tuoksu kuin sun tuoksuva suusi.
Ihmisen häikäisevä kauneus — oi katso: tomua, missä kuljet, suutelee palvoen hämmentynyt orja.
(Suom. Elina Vaara)
Mentyäsi, armas.
Äkkiä niin — syvyydestä hämärähän valoon — kesken pimeintä vuoden aikaa… Eros, Eros! Aistini oot hämmentänyt, tuskaisesti harhaannutit sielun, joka häilyy pohjaa vailla… Niinkuin kohtan salaiseen ois kosketettu, kauhunäky sieluun nousi. Tuskani mun kumea ja mykistynyt tarunkaameana alkoi elää…
Eros, Eros! minkä laulun huulilleni painoit barbaarisen, hämärän? Sentään: eikö loista sielussani templi juhlallisna niinkuin valo kevätaamun; eikö laula huoneessa mun sydämeni liekki, joka täyttäis tasaisella huminallaan sonetin ja oodin stroofit ikuiset?
(Suom. Elina Vaara)