X.
Eräänä päivänä kuukautta myöhemmin sai Montague hämmästyksekseen kirjeen Stanley Ryderiltä.
"Sopiiko teidän pistäytyä tänään konttorissani?" seisoi siinä. "Haluaisin puhella eräästä liikeasiasta, jota luulisin teidän harrastavan."
"Ehkäpä haluaa hän ostaa Northern Missisippi osakkeeni", sanoi hän itsekseen ja ilmoitti puhelimitse tulevansa.
Ensi kerran meni hän Gotham Luottoyhtiön taloon ja hämmästyi sen loistoa — korkeat pronssiovet ja marmoriseinät. Ryderin oma toimisto oli hieno ja loistava ja hän itse ylimyksellisen kohtelias.
Hän tervehti ystävällisesti ja puheli hetkisen markkinain tilasta ja liikeasemasta samaan aikaan pyöritellen kynää kädessään ja tarkaten vierastaan. Vihdoin sanoi hän: "Herra Montague. Olen suunnitellut yritystä, joka voisi kiinnittää mieltänne."
"Halusta kuulisin, mikä se on", sanoi Montague.
"Tietysti tiedätte, että ostin rva Taylorilta hänen Northern Missisippi rataosakkeensa. Ostin ne, koska olin sitä mieltä, että rataa olisi kehitettävä ja arvelin saavani joitakin henkilöitä innostumaan asiaan. Nyt olenkin ne löytänyt ja arvelen, että suunnitelma on jo laadittu."
"Todellakin", sanoi toinen mielenkiinnolla.
"Tarkotus olisi jatkaa rataa sen vanhan suunnitelman mukaan, jonka tunnette. Ennenkuin ryhdyimme asiaan, tarjosimme osakkeenomistajille kohtuullisen hinnan ja meillä on nyt viisi tuhatta osaketta lisää. Ne hinnat olivat vähän korkeat katsoen parannussuunnitelmaimme kustannuksiin. Nyt aiomme esittää jälellä oleville osakkeenomistajille uuden tarjouksen. Ensi kuussa on osakkaiden vuosikokous. Siellä tulee esille ehdotus kahdenkymmenentuhannen lisäosakkeen ulosannosta sillä ehdolla, että mitä entiset osakkeenomistajat eivät niistä ota, se tulee meille. Koska otaksun että vain harvat heistä ottavat, joutuu rata meidän haltuumme; ymmärrätte, että syntikaattimme ei voi puuttua asiaan, jollei se saa kontrollia."
Montague nyökkäsi hyväksyvästi.
"Tuossa kokouksessa esitämme ehdokaslistamme johtokunnan vaalia varten, ja kun toivomme sen olevan kaikkein osakkaiden etua silmällä pitäen laadittu, se myös hyväksyttänee. Arvelemme, että radan suhteen on noudatettava uutta menettelyä ja siksi on johto kokonaan uusittava; jos osakkaiden enemmistö hyväksyy suunnitelmamme, asetetaan uusi presidentti."
Ryder pysähtyi kuin antaakseen tuon tiedon painua kuulijansa mieleen; sitten hän katsoen tähän tarkasti lisäsi: "Ehdotuksemme on, että te, hra Montague, autatte meitä saamaan tämän suunnitelman läpi. Ensiksikin haluaisimme, että esiintyisitte edustajanamme neuvotellen varsinaisten lakimiestenne kanssa. Teidän olisi yksityisesti otettava selkoa radan osakkeenomistajilta, selostettava heille suunnitelmamme ja taattava hyvä tarkotuksemme. Jos voisitte ottaa tämän tehtävän, panisimme teidät ehdokkaaksi johtokuntaan ja kun saamme asiat käsiimme, tulisi teistä radan presidentti."
Montague hätkähti sisällään, mutta hän oli oppinut pysymään ulkonaisesti tyyneenä. Hän istui hetken ajatuksissaan.
"Hra Ryder", sanoi hän, "tämä esitys hämmästyttää minua hieman ja nähdessäni, ettette paljoa tunne minua —"
"Tunnen paremmin kuin luulettekaan, hra Montague", sanoi toinen hymyillen. "Olkaa varma, että minä en olisi tehnyt teille tätä esitystä, jollen olisi asiaa tutkinut ja tullut vakuutetuksi siitä, että te olette sopiva henkilö."
"Hauskaa kuulla, mutta pyydän muistuttaa, että en ollenkaan tunne rautatiealaa —"
"Se ei ole välttämätöntä", kuului vastaus. "Kykyjä voi ostaa markkinoilta. Me tarvitsemme vakavan, huolellisen miehen ja ennen kaikkea, täysin rehellisen; sellaisen, joka voi saavuttaa osakkeenomistajain luottamuksen ja pitää sen. Mielestämme on teillä nämä ominaisuudet. Sitten olette te tunnettu paikkakunnalla ja ympäristöllä."
Montague mietti pitempään. "Tarjous on hyvin minua imarteleva", sanoi hän sitten, "ja minun tarvitsee tuskin sanoa, houkutteleva. Mutta ennenkuin voin vakavasti asiaa ajatella, haluaisin tietää, kutka ovat tämän syndikaatin jäsenet."
"Miksi tarvitsisi teidän tietää sitä."
"Kun annan nimeni tämän suunnitelman pantiksi, täytyisi minun tietää, millaisten miesten kanssa olen tekemisissä." Montague katsoi tiukasti Ryderin silmiin.
"Ymmärrätte kyllä", vastasi tämä, "että tällaista asiaa on varovasti valmistettava. Emme voi julkisesti selittää, mitä aiomme tehdä. Meillä on vihollisia."
"Kaikki mitä puhutte minulle, jää tietysti tiedokseni", sanoi
Montague.
"Pidetään se sovittuna. Mutta ensinnä olisin halunnut tietää, voisitteko ryhtyä tällaiseen asiaan."
"En näe syytä, miksen voisi."
"Minusta näyttää", sanoi Ryder, "kuin puhuisivat tämän ehdotuksen edut itse puolestaan. Kyseessä on suuri yleisluontoinen edistysaskel: lamassa oleva ja itse asiassa vararikkoinen rata pannaan uuteen kuntoon. Se saa rehellisen ja tarmokkaan hallinnon, uuden liikennelähteen. Missisippi Teräsyhtiön liike kasvaa erikoisen nopeasti, kuten tiedätte. Kaiken tämän takia ei suunnitelman suotavuudesta voi olla epäilystä."
"Se on totta", sanoi Montague, "ja siksi haluaisinkin tavata nuo asiaa harrastavat henkilöt; ja jos hyväksyn heidän suunnitelmansa, liityn kernaasti heihin ja teen voitavani sen menestymiseksi. Kuten kai tiedätte, on minulla viisi sataa osaketta itselläni ja haluaisin siis päästä osakkaaksi syndikaattiin."
"Sitäpä juuri aioin esittääkin teille", sanoi toinen. "Ja voinpa sanoa, että tuuma on etupäässä omani ja maineeni on sen takeena. Ja Gotham Luottoyhtiö antaa luottoa mahdollisimmassa määrin."
Ryder sanoi tämän hieman loukkaantuneena ja Montague arveli olleensa ehkä hieman kiihkeä. Ei kukaan voinut Ryderin konttorissa välttää sen mahtavaa vaikutusta; kaikitenkin tuntui täällä, kuin olisivat sen seitsemän-kahdeksankymmentä miljoonaiset sijotukset todellista omaisuutta ja tuo kirkas, ylhäinen herra niiden isäntä. Ja mitä oli Montaguella epäilyksiinsä perustetta muuta kuin joutilaan ja kyynillisen Seurapiirin juorut?
Ja mitä epäilyksiä hänellä olikaan, hetken ajattelu vakuutti hänelle, että missisippiläiset tuttavat eivät niitä tuntisi. Jos hän menisi sinne takanaan Stanley Ryderin ja Gotham Luottoyhtiön nimi, otettaisiin hänet loistavana voittajana vastaan ja kaikki vanhat tuttavat noudattaisivat hänen neuvojaan.
Ryder odotti hetken, ehkäpä antaakseen näiden mietteiden painua hänen mieleensä. Sitten jatkoi hän: "Otaksun, hra Montague, että tunnette Missisippi Teräsyhtiön aseman. Teräsalalla on asema omituinen. Hintoja pidetään aivan teennäisen korkealla, ja Trustin kilpailijoillakin on tilaisuus nostaa suuria voittoja. Mutta jotka sille alalle nyt menevät, ne eivät pääse pitkälle. Eivät voi saada luottoa; tilauksia voi tulla tukuttain, mutta Wall kadulta eivät he saa apua. Voimakkaat edut ovat heitä vastassa, heidän papereittensa hintaa alennetaan markkinoilla ja salaperäisiä huhuja leviää. Oikeusjutuilla vikuutetaan heidän luottoaan ja väliin katoaa heiltä tarpeellisia papereita, tärkeät todistajat matkustavat Europaan j.n.e. Tarmokkaimmat toimihenkilöt ostetaan heiltä pois, konttoristit ja juoksupojat lahjotaan, ja heidän salaisuutensa joutuvat vastustajain tietoon. Rautatiet kohtelevat heitä kierosti, vaunuja ei anneta heille ja kaikellaista pikku kiusaa ilmenee alinomaa. Sala-alennuksilla annetaan toisille etuja, kuten tiedätte. Tuhansin keinoin tehdään riippumattoman terästehtailijan asema mahdottomaksi. Ja nyt, hra Montague, tulisi tämä radanjatko suureksi hyödyksi Terästrustin pääkilpailijalle. Uskon, että olette kylliksi mailmanmies ymmärtääksenne, että tämä uudistus olisi tehty jo aikoja sitten, jollei Terästrusti olisi saanut sitä estetyksi. Mutta nyt pannaan se läpi kaikista trustin estelyistä huolimatta; ja luulenpa teidän tahtovan olla mukana siinä taistelussa."
"Ymmärrän", sanoi Montague hiljaa, "ja te olette oikein otaksunut."
"Hyvä", sanoi Ryder. "Sitten ilmoitan teille, että syndikaatin takana olen minä ja John S. Price, joka äsken on saanut käsiinsä Missisippi Teräsyhtiön hallinnon. Voitte helposti saada selville Pricen maineen; hän on ainoa mies, joka on kyennyt tekemään trustille todellista vastarintaa. Missisippi Yhtiön liike on viime vuonna kasvanut miltei kaksinkertaiseksi eikä ole sillä muuta rajaa kuin laitoksen tuotantokyky ja ratojen mahdollisuus kuljettaa sen tuotteita. Tähän suunnitelmaan olisi ryhdytty Yhtiön omissa nimissä, jollei sen pääoma ja luotto olisi olleet niin tarkoin käytetyt. Price on hankkinut osan pääomaa ja minä loput; ja nyt tarvitsemme rehellisen miehen, jolle voi uskoa radan ja joka sen tekee yleisölle hyödylliseksi. Teidät olemme valinneet, ja jos ehdotus on mieleenne, ryhdymme viipymättä toimeen."
Minuutin parin kuluttua sanoi Montague: "Olen kiitollinen luottamuksestanne, hra Ryder, ja esityksenne miellyttää minua, mutta kun kysymys on näin tärkeä, pyydän huomiseen asti miettimisaikaa."
"Hyvä niin", sanoi Ryder.
Montaguen ensi ajatus oli kenraali Prentice. "Tulkaa luokseni, kun neuvoa tarvitsette", oli tämä sanonut, ja hän meni tämän konttoriin. "Tiedättekö mitään John S. Pricestä?" kysyi hän.
"En tunne häntä paljoakaan mieskohtaisesti", kuului vastaus, "vaan maineeltaan. Hän on rohkea Wall kadun mies ja kuuluu hyvin menestyvän."
"Price alkoi paimenratsastajana, mikäli tiedän", jatkoi kenraali hetken kuluttua. "Sitten siirtyi hän kaivosalalle. Kymmenen viisitoista vuotta sitten oli hän tunnettu hopeamies. Joitakin vuosia sitten kerrottiin hänen kiertäneen Missisippi Teräsyhtiön kontrolliinsa. Se oli hämmästyttävä uutinen, sillä tiedettiin Trustin siihen pyrkineen. Hän näyttää saaneen aikaan välirauhan."
"Tuo kuulostaa hyvältä", sanoi Montague.
"Price on kasvanut kovassa koulussa", sanoi kenraali hymyillen. "Hänellä on kieli kuin ruoskan siima. Muistan kun kerran oltaessa Amerikan Rautauuniyhtiön saarnamiesten kokouksessa, se kun oli pulassa, Price äkkiä nousi: 'Herra puheenjohtaja', sanoi hän, 'kun tulen teollisuusyhtiön konttoriin ja näen osaketiksutuskoneen presidentin tuolin takana ja sen edessä kuluneen maton, tiedän kysymättä, missä vika on'."
"Mitä varten tarvitsette tietoja hänestä?" kysyi kenraali jutulleen nauraen.
"Erästä yritystä vain, jossa olen osallinen."
"Hänet tuntee tarkemmin Harry Curtiss. William E. Davenant suorittaa lakiasioita Pricelle."
"Vai niin", sanoi Montague, "koetan sitten ehkä tavata Harrya."
"Tiedän paremmankin henkilön", sanoi kenraali hetken ajateltuaan. "Kysykää tuttavaltanne rouva Aldenilta; hän tuntee Pricen persoonallisesti, luulen ma."
Montague lähetti tälle kirjelapun ja sai vastaukseksi: "Tulkaa päivällisille. En mene mihinkään." Ja niin oli hän pian rva Aldenin yksityisessä seurusteluhuoneessa istuen isossa nahkapäällystuolissa ja kuunteli juttuja Missisippi Teräsyhtiön omistajasta.
"Johanny Price?" sanoi tuo mahtava rouva. "Kyllä tunnen hänet. Kysymys on siitä, onko hän tuleva ystäväksi vaiko viholliseksi. Hänen äitinsä oli irlantilainen ja hän on sen mukainen. Jos hän teihin mieltyy, voi hän kuolla puolestanne; jos saatte hänestä vihamiehen, saatte kuulla joukon sanoja, joita ette tienneet kielessänne olevankaan. — Tapasin hänet Washingtonissa ensi kerran noin viisitoista vuotta sitten, jolloin veljeni oli kongressissa. Kerroin teille kerran, kuinka Davy maksoi neljäkymmentä tuhatta ja pääsi kongressiin. Oli demokraattisen vyöryn aika ja ne olisivat voineet valita vaikka Reggie Mannin, jos olisivat halunneet. Olin Washingtonissa sen talven ja Price oli siellä suuren lobbyjoukon mukana taistelemassa vapaan hopean puolesta. Se oli ennen romahdusta ja hopea oli vielä arvossa; ja Price oli Hopeakuningas. Näinpä sinä talvena Amerikan hallituksen sisäpuolen, sen vakuutan."
"Kertokaapa siitä!" sanoi Montague.
"Demokraattipuolue oli valittu tullinalennuslupausten perusteella", sanoi rva Alden, "ja se myi itsensä hynttyineen kaikkineen suurille yhtiöille. Rahaa virtasi kuin vettä — veljeni olisi saanut tuhantensa takasin kolmin kerroin. Teräsherrat hallitsivat, nähkääs — William Roberts tuli Pittsburgista joka toinen päivä ja väliaikoina käytti hän yksityistä telefoonijohtoa. Olen aina sanonut, että Terästrusti työnsi tullihuijauksen Amerikan kansan niskoille ja on pitänyt sitä siellä siitä pitäen."
"Mitä teki Price hopeakaivoksillaan?" kysyi Montague.
"Hän myi ne ja juuri viime nipukassa. Hän oli 1896 vaalitaistelussa mukana ja kertoi eräänä iltana, että republikaanipuolue oli koonnut 10-15 miljoonaa vaalit ostaakseen. 'Se on hopean loppu', sanoi hän ja myi niin pian kuin ennätti ja siitä pitäen on hän seikkaillut Wall kadulla."
"Oletteko tavannut häntä?" kysyi rva Alden.
"En", kuului vastaus.
"Hän on luonne", sanoi rouva. "Davy kertoi, kuinka hän ensi kerran tuli New Yorkiin taskut täynnä seteleitä. Ja hän pani ne menemään eri tavalla. Sata dollaria kenkäin kiillottajalle ja muuta siihen tapaan. Ja hän hurjisteli niin ettette voi aavistaa."
"Onko hän sen laatuinen mies?" kysyi Montagne.
"Hän oli. Mutta eräänä päivänä meni hän lääkärille ja tämä sanoi hänelle jotain ja hän lopetti siihen paikkaan. Nyt ei hän maista tippaakaan, elää aterialla päivässä ja juo kupin kahvia. Mutta joukossa hän aina on. En tiedä, onko politiikkoa tai urheilijaa tässä kaupungissa, jota Johanny Price ei tuntisi. Hän lörpöttelee heidän kanssaan aamuyöhön, mutta en koskaan saa häntä kutsuihin. 'Minun väkeni ovat ihmisiä', sanoo hän, 'teidän on sahajauhoja'. Kun joskus tahdotte tutustua New Yorkiin, antakaa Johanny Pricen esittää itsenne kirjatoukilleen ja rosvoilleen!"
Montague mietti hetken tätä kuvausta. "Jotenkin tuntuu minusta, kun ei tällainen olisi satamiljoonaisen yhtiön presidentti."
"Niinpä kyllä", vastasi rouva, "mutta Price on pöytänsä ääressä aikaisin ja reippaana ja jokainen konttoristi on myös paikallaan. Ja jos luulette, ettei hän ole täysissä voimissaan, niin koettakaapa petkuttaa häntä. Minäpä kerron hieman siitä taistelusta, jolla hän sai Missisippi Teräsyhtiön." Ja hän kertoi. Se vaikutti sen, että Montague istahti hänen pöytänsä ääreen ja kirjotti Stanley Ryderille: "Tiedusteluni John S. Pricen suhteen ovat saattaneet minut siihen käsitykseen, että hän tekee terästä. Sillä edellytyksellä, että minä saan laittaa rautatien ja kuljettaa hänen terästään, olen päättänyt ottaa vastaan tarjouksenne, tietysti jos ehdoista sovitaan."