XI.
Seuraavana aamuna oli Montague John S. Pricen puheilla tämän Wall kadun toimistossa. Hän otti tarjouksen vastaan ja iltapäivällä kävi hän William E. Davenantin lakiasiain toimistossa. Siellä häntä tervehti Harry Curtiss innokkaasti sanoen: "Olipa hauska, että tulitte tähän juttuun mukaan; meille tulee vähän yhteistä työtä."
Davenantin toimiston neuvotteluhuoneessa istuivat Ryder, Price, Montague, Curtiss ja Davenant. Tämä oli Mailmankaupungin parhaiten palkattuja trusti-lakimiehiä. Hän oli laiha mies, jonka vaatteet roikkuivat kuin variksenpelätin. Toinen hartia oli toista ylempänä ja kapeat, hermostuneet kasvot olivat aina eteenpäin urkkimassa. Tarkat silmät kertoivat levähtämättömäin aivojen työtä. Hänen arveltiin ansaitsevan neljännesmiljonan vuodessa ja hän kehui, ettei hänen neuvojaan noudattaneen rahojen tekijän koskaan tarvinnut niistä luopua.
Omituinen vastakohta edelliselle oli Price, joka näytti hyvin puetulta nyrkkeilijältä. Hänen kasvonsa olivat lihavan pyöreät, mutta alaleuan liian lihan alta näkyi rautatahtoisen miehen leuka. Oli helppo uskoa, että Price oli tapellen tiensä avannut. Hän puhui terävästi ja leikkasi lyhyesti asian ytimen kuin kirurgin veitsellä.
Ensi asiana oli Montaguen Etelänmatka. Ei ollut tarpeen ostaa enempää sen rautatien osakkeita, sillä jos he saisivat uudet osakkeet, oli heillä haluamansa hallinta käsissään. Montaguen piti vain puhutella tuttuja osakkeenomistajia ja kertoa saaneensa joitakin Pohjoisen kapitalisteja harrastamaan heidän rataansa, ja kustantavat he korjaukset ehdolla, että heidän johtokuntansa valitaan. Price esitti sen ehdokkaat: "Montague, Curtiss, Ryder ja hän itse sekä kolme miestä, jotka olivat ennenkin olleet mukana". Kahteen paikkaan sai Montague hommata vaikutusvaltaisimmat osakkeenomistajat. "Se tekee miellyttävän vaikutuksen", sanoi Price, "ja onhan meillä enemmistö."
Oli hyväksyttävä miljonan dollarin obligatsionilaina, jonka Gotham Trust Yhtiö toimittaa; sekä uusi osakesarja, kaksikymmentätuhatta, jotka tarjottiin nykyisille osakkeenomistajille 50 sentillä dollaria kohti. Montaguen piti laittaa niin, että hänen ystävänsä ostavat, mitä edellisiltä jää. Hänen piti pitää tuuma salassa; samoin osakkaiden nimet. Price selitti, että oli tarkotus saada käsiin edellisiä maanmittauksia koskevat paperit ja silloin oli lähdettävä otaksumasta, että nykyinen radan hallinto on kiero.
Seuraava kysymys koski radan lupakirjaa. "Kun minä toimitan lupakirjan rautatielle", sanoi Price, "niin saan sellaisen, joka oikeuttaa minut tekemään mitä tahansa hammastikkutehtaasta ilmapurjehdukseen asti. Mutta Northern Missisippi radan rakentajahupsut saivat luvan rakentaa radan Atkinista Opalaan, ei muuta. Siellä ollessanne, hra Montague, voitte hommata sen läpi eduskunnassa."
Montague mietti hetken, sanoi sitten: "En luule voivani paljoa vaikuttaa eduskuntaan."
"All right", sanoi Price ilkeästi, "me hommaamme vaikutusvälineet."
Nyt puhui Davenant: "Emmeköhän voisi ajaa asiaa läpi Northern Missisippiä mainitsematta. Jos teräsherrat saavat vainun tästä, alkavat he rettelöidä, ja kuvernööri on heidän miehiään. On saatava laki, joka oikeuttaa minkä tahansa liikenneyhtiön, jolla on niin ja niin vanha lupakirja, jatkamaan rataansa määräehdoilla. Minä voin sen kirjoittaa."
"Hyvä on", sanoi Price.
Niin käytiin asiat läpi kohta kohdalta. Price esitti lyhyesti Montaguen tehtävät. Kaksi viikkoa oli yhtiökokoukseen ja oli hänen lähdettävä seuraavana päivänä.
Kokouksen jälkeen kysäsi Montague junassa Harry Curtiss'ilta: "Mitä sanoi Davenant siitä kuvernööristä?"
"En tiedä paljon siitä asiasta, mutta siellä on ollut jotain agitatsionia rautateitä vastaan ja Waterman teräsherroineen pani Hannis'in kuvernöörin paikalle tyhjäntoimittajaksi."
"Merkillistä", sanoi Montague, "kuvernööri Hannis oli isäni ystäviä ja hienoimpia miehiä, mitä tunnen."
"Epäilemättä. Ne panevatkin virkoihin niitä hienoja vanhoja herroja. Hän tietenkään ei itse aavista, mitä hänellä teetetään. Tiedättehän, että senaattori Harmon on valtionne oikea valtias."
"Olen kuullut sanottavan", sanoi Montague, "mutten ole välittänyt —"
"Välittäisitte, jos olisitte minun saappaissani. Olen ollut Watermanin rautatieasioissa Etelässä ja sain kerran pari viedä sanomia Harmonille. New Yorkissa tästä pelistä voi selvän saada."
"Ei se ole miellyttävää peliä."
"En ole minä sen sääntöjä laatinut", sanoi Curtiss. "Ymmärrän tunteenne. Niin minunkin kävi, kun tulin opistosta pää täynnä siveysopin sääntöjä. Jouduin New York ja Hudson radan lakitoimistoon. Siellä oli vahingonkorvausjuttu. Päämieheni Corbin antoi minulle paperit ja listan, jossa oli valtion ylituomarien nimet. 'Vie juttu jonkun punasella merkityn osastoon', sanoi hän, 'ne ovat meidän tuomareitamme. Ajatelkaas! Minä viaton kuin keväinen kananpoika'."
"Mutta eikö tuollainen lopulta paljastu?" kysyi Montague.
"Kuka todistaa!"
"Mutta jos sama tuomari aina ratkaisee rautatien eduksi —"
"Jättäkää se asia tuomarin huoleksi. Väliin hän ratkaisee rautatietä vastaan, mutta siten, että ylioikeus kumoo, ja silloin käräjöitsijä on jo kyllästynyt ja heittää sikseen. Tai käy näin: minä esitin yksitoista väitettä, jotka kaikki tuomari kumosi; mutta hän antoi valamiehille ohjeet minun hyväkseni. Ylioikeuksissa nähdään nyt tuomarin antaneen kaikki mahdolliset edut hävinneelle puolelle, ja kun siellä ei ole todistajia, antavat ne päätöksen pysyä. Monta on keinoa."
"Eipä siinä näy oikeudelle paljoa tilaa jäävän."
"Hitto vie", huudahti Curtiss. "Jos olisitte ollut näissä asioissa niin kauan kuin minä ja nähnyt ne veijarit, jotka yrittävät rosvota rautateitä, ette puhuisi oikeudesta. Niitä on ihmisiä, jotka eivät muuta tee, kuin keräilevät juttuja rautateitä vastaan ja hankkivat todistajia."
Montague istui hetken aatoksissaan. "Kuvernööri Hannis!" mutisi hän.
"En ymmärrä."
"Kysykää Davenantilta. Ehkei asia olekaan niin paha kuin oletan. Davenantilla on oma käsityksensä kuvernööreistä. Joitakin vuosia sitten oli hän Albanyssä hankkimassa allekirjotusta erääseen lakiin. Kuvernööri jätti hänet hetkeksi toimistoonsa ja hän näki tämän laatikossa viisikymmentä uutta tuhannen dollarin seteliä kuoressa. Hän pani sen taskuunsa, ja kun kuvernööri palattuaan vielä kieltäytyi, otti hän kuoren esille ja sanoi: tässä on, jos kirjotatte; jos ette, näytän minä sanomalehtimiehille ja kerron jotain niistä. — Silloin kalpeni kuvernööri ja siinä paikassa kirjotti nimensä lain alle. Ymmärrätte, miksi Davenantilla on omat ajatuksensa kuvernööreistä."
"Sitä kai Price tarkotti sanoessaan, että hän hankkii vaikutusvälineet."
"Sitä juuri."
"En oikein pidä suunnitelmasta."
Nuori mies kohautti olkapäitään. "Minkäs teet? Valtiolliset puoluekoneistomme ja viralliset toimipaikkamme ovat pikkumiesten ja lahjusrenkien käsissä. Ja mitä niiltä haluat, maksa, kuten muussakin liikehommassa. Niinkuin nyt tässä asiassa. Me haluamme rakentaa rautatien. Tärkeä homma. Mutta me saisimme juosta eduskuntain portaita viisikymmentä vuotta saamatta lupakirjaa, jos emme rasvaisi, ja mitä tekisi Terästrusti sillaikaa?"
"Mutta mihin johtaa tällainen?"
"En tiedä. Luulen, että jonain päivänä on liikemiesten käytävä käsiksi politiikkaan ja hoidettava valtion asioita liikeperiaatteiden mukaan."
"Tuo kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eikö se merkitsisi tasavaltaisten laitostemme kukistusta?"
"Siltä näyttää. Mutta mitä muuta voi tehdä?"
Kun vastausta ei kuulunut, kysyi Curtiss uudelleen: "Onko tiedossanne parannuskeinoa?"
"Ei", sanoi Montague, "mutta, koetan ajatella. Sen sanon, että tasavalta on minulle kalliimpi kuin business, johon vasta olen astumassa. Ja jos ristiriita tulee, saa liike-elämä väistyä."
"Hyvä on. Mutta älkää puhuko siitä Davenantille."
"Miksei?"
"Hän on vanhoillinen demokraatti ja pitää juhlapuheita. — Tässä on minun asemani. Hyvästi."