XIII.
Alice oli liikkeellä ajoissa ennättääkseen kirkkoon Harry Curtissin kanssa, mutta Montague, joka todella tahtoi levätä, nukkui myöhempään. Noustuaan tapasi hän kadulla rva De Qraffenriedin, joka kutsui hänet lunchille. Hän meni ja tapasi nelisenkymmentä henkeä, jotka olivat yhtä tilapäisesti kutsutut. Siellä oli myös hänen veljensä Ollie ja — hänen suureksi hämmästyksekseen tämän ystävä Gamble. Moitteettomassa pursipuvussa näytti tämä lihakas aika koomilliselta. Tavallisella tunkeilevaisuudellaan tervehti hän Montaguea: "Mitä kuuluu. Olenpa kuullut teistä sitte viime tapaaman."
"Mitä olette kuullut?"
"Että olette tekemisissä Missisippi Teräsyhtiön kanssa."
"Tavallaan."
"Olkaa varuillanne — ne ovat liukasta väkeä. Liukkaampia kuin trustiherrat." Ja silmäänsä vilauttaen lisäsi hän: "Minä tapaan sanoa, että öljyalalla on kahta lajia lurjuksia; ne jotka voivat luottaa toisiinsa, ovat trustissa; ja ne joihin pirukaan ei voi luottaa, ovat riippumattomat. Tiedän, sillä kuuluin jälkimäisiin."
Gamble nauroi makeasti sukkeluudelleen. Samalla pysäytti hän erään herran sanoen: "Hei, kapteeni Gill, saanko esittää teille herra Montaguen, Oliverin veljen." Ja hän jätti heidät juttelemaan.
Kapteeni Henry Gill oli päällikkönä laivalla, joita hallitus lähetti
Newportiin ilmeisesti vain iloa ylentämään. Hän oli mainio tanssija
ja naisten suosikki. Keskustelun aluksi kysyi kapteeni: "Onko herra
Gamble vanha tuttavanne?"
"Olen tavannut hänet kerran veljeni seurassa."
"Ollie näyttää olevan ukon suosiossa. Minä", lisäsi hän selittäen, "tapasin hänet Brooklynissa, jossa hän oli laivaveistämön upseerien hyvä tuttava. Liikkeestään vetäytyneitä miljoneereja ei aivan usein tipu heidän tielleen."
"Ei kai", hymyili Montague. "Mutta hämmästyin minä tavatessani hänet täällä."
"Te tapaatte hänet taivaassa," sanoi toinen nauraen, "jos hän päätti sinne päästä. Hän on hyväntahtoinen mies, mutta joka luulee, ettei Gamble tiedä mitä tahtoo, erehtyy pahasti."
Montague muisteli tätä lausetta aterialla, jossa istui hra Gamblea vastapäätä. Vivie Patton pommitti häntä laihoilla sukkeluuksilla ja hän nauroi iloisesti. Montaguelle oli tämä arvoitus. Totta kyllä että mies oli rikas ja tuhlasi rahaa kuin vettä, mutta eihän tässä joukossa ollut rahan puutetta. Montague ihmetteli, oliko Gamble täällä toisten jalkain pyyhkeenä, sillä tuon nousukkaan ja noiden perinnöllisten miljonäärien ero oli silmiinpistävä. Hän oli kuin öljyn perikuva, löntteröinen ja epämiellyttävä; muissa oli öljy jo jalostettu hienoksi hajuvedeksi. Mutta jotenkin tuntui hän heistä kaikkein inhimillisimmältä. Hän oli kyllä itsekäs ja harrasti itseään, mutta hän harrasti myös muita, kun sen sijaan rva De Graffenriedin seurapiirin kesken pidettiin alhaison merkkinä, jos harrasti mitään.
Montagueen Gamble näkyi erikoisesti kiintyneen syistä, jotka itse kai tiesi. Aterian jälkeen hän taas tuli tämän luo sanoen: "Kuulin Ollielta, että olette ensi kertaa täällä."
Montague myönsi ja Gamble sanoi: "No sittenhän pitää näyttää teille kaupunkia. Minulla on autoni täällä."
Ja hän vei Montaguen suureen punaseen matkavaunuun, jossa oli erikoinen, matala istuin sen omistajaa varten. Istuutuessaan sanoi hän: "Komea paikka tämä?"
"Hauska pistäytyä."
"Samat sanat. Minusta on hauskempi olla kesällä sellaisessa paikassa, missä saa riisua takkinsa. Ja olut on samppanjaa parempaa kuumalla."
Kun Montague ei vastannut, jatkoi Gamble:
"Hitonmoinen joukko keikareita. Huvittelevat tekemällä pilaa minusta.
Väliin suututtaa, mutta sitten ajattelee, ettei väliä."
Montague oli kysyä, miksi hän sitten oli tullut tänne, mutta ei välittänyt. Auto kulki komeata tietä ja Gamble näytteli palatseja jutellen niiden omistajista omaan tapaansa.
"Katsokaas tuota keltasta tiilitaloa. Se on Allis'in, rautatieherran. Kolme vuosikymmentä sitten oli hänellä Pittsburgissa yhdet lastenvaunut kolmea lasta varten ja itse hän niitä lykkäili. Lainaili silloin rahaa minulta, mutta katsoo nyt toisaanne, kun vastaan sattuu. Oli teräsasioissa kuusi, kahdeksan vuotta sitten. Myi pois, kun terästrustia hommattiin. Oletteko kuullut?"
"Enpä ole."
"Jos olette rupeamassa tappelemaan teräsjoukon kanssa, niin on hyvä tietää. Tunnetteko Jim Staggin?"
"Wall kadun miehen, nimeltä vain."
"Hänen viime huvituksensa oli pitää nyrkkitappelut hienossa New Yorkin hotellissa. Neekeri pukkasi toisen läpi suuren peilin. Stagg tulee villiltä Länneltä ja hänellä on temput, jotka nostavat tukan pystyyn. Joku aika sitten hän ahdisti pörssissä Tennessee Southernia ja valtasi sen, ja vanha Waterman sanoo ottaneensa sen häneltä pois, kun hän ei sitä kuitenkaan olisi osannut hoitaa. Se oli bluffia vain, sillä Waterman käyttää häntä apurinaan. — No niin, tuossa kahdeksan vuotta sitten oli Staggilla hallussaan suuri terästehdas Lännellä. Allisilla oli Indianassa tehdas, joka häiritsi heidän liikettään. Kerran oli Stagg joukkoineen hummannut monta päivää ja eräänä yönä kun tuli Allis'ista puhe, sanoi hän: 'ostetaan koko roska'. Ja he tilasivat ylimääräisen junan ja kuorman samppanjaa ja lennättivät Indianaan. Tulivat kello 4 aamulla Allisin portaille, soittivat ja jyskivät, kunnes lakeija tuli avaamaan."
"Onko Allis kotona?" kysyi Stagg, ja ennenkuin toinen ennätti vastata, työntyi koko sakki sisään ja Stagg mylvi yläkerran portailla kuin härkä: "Allis, tulehan alas!"
Puolkuoliaaksi säikähtyneenä tuli toinen yöpuvussaan ovelle.
"Me tahdomme ostaa tehtaat", sanoi Stagg.
"Minun tehtaani", änkytti Allis.
"Heti paikalla ja käteisellä. Maksetaan viissataa tuhatta."
"Mutta ne maksavat minulle kakstoistasataatuhatta."
"No me maksamme sen sitten. Maksamme, piru vie viisitoistasataatuhatta."
"En myy", sanoi Allis.
"Maksamme kaksi miljoonaa", ulvoi Stagg.
"Varmasti?" kysyi Allis korviaan uskomatta.
"Tulkaa alas, niin minä kirjotan shekin", sanoi Stagg. Ja niin ne raahasivat hänet alas ja ostivat koko laitoksen. Sitten ottivat he esille samppanjat ja Alliskin alkoi käydä iloiseksi. Hän sanoi:
"Yksi paha puoli tässä on. Tuo Jones'in tehdas tuolla Harristownissa saa alennusta rautateiltä ja myy halvemmalla kuin me."
"Piru vieköön", sanoi Stagg, "me ostamme senkin."
"Ja niin he", jatkoi Gamble juttuaan, "kiipesivät taas erikoisjunaansa, pääsivät Harristowniin kello 6 a. ja ostivat toisen laitoksen. Ja siitä se lähti. Eipä ollut moista huvia ennen heilläkään ollut. Stagg lienee juuri silloin käärinyt Wall kadulla kymmenen kakstoista miljoonaa ja osti sillä kaikella terästehtaita — ja maksoi jokaisesta moninkertaisen hinnan."
Gamble vannoi ja kertoi edelleen: "Tämä on Staggin omaa juttua ja on siinä tinkimisen varaa. Hän vakuuttaa, ettei hän tiennyt Dan Watermanin laatineen tällaisen suunnitelman, mutta siinä hän valehtelee. Pittsburgin Harrison uhkasi rakentaa omat ratansa ja ottaa pois liikenteen Watermanin teiltä, jolloin Watermanilla ei ollut muuta neuvoa kuin ostaa hänen tehtaansa kolminkertaisesta hinnasta. Hän otti samalla Staggin ostamat tehtaat. Tämä oli maksanut kaksin-, kolminkertaiset hinnat, Waterman maksoi hänelle vielä enemmän niistä ja lopuksi maksatti Amerikan kansalla ne moninkertaisesti."
Gamble pysähtyi ja lyhyttä lihavaa kättään heilauttaen sanoi: "Niin ne rahat tehtiin. Ihan naurattaa. Joka liikkeen pääoma oli jo kirjoitettu ylettömän suureksi; pelkäänpä, ettei kahta sataa miljoonaa rehellistä rahaa pantu terästrustin omaisuuteen, mutta pääoman ne kirjottivat miljardiksi ja ovat sen sitten korottaneet puoleentoista. Perustajat tekivät satoja miljoonia ja yleisosakkeiden ostajat havaitsivat niiden hinnan tipahtavan kuuteenkin. He antoivat Harrisonille 400 miljonan dollarin kiinnitykset ja nyt tämä ihmettelee, miksei saa kuolla köyhänä."
Gamblen auto kulki juuri ohi erään klubin, kun hän äkkiä antoi pysähdysmerkin ja huusi nuorelle meriupseerille: "Halloo, Billy. Mitä kuuluu. Saanko esittää: hra Montague ja ystäväni luutnantti Long, insinöörejä. Mihin menette?"
"En erikoisesti mihinkään."
"Tulkaa mukaan. Näyttelen juuri hra Montaguelle kaupunkia."
Ja heidän jatkaessa kolmisin matkaansa sanoi Gamble: "Luutnantti tulee juuri Brooklynista. Siellä pidettiin hauskaa, vai mitä Billy? Mitä viimeksi teitte?"
"Vankasti työtä. Tutkin —"
"Täällä Newportissa", nauroi Gamble.
"Helppoa meille työläisille, joita ei tarvita tansseissa. — Muuten haeskelin juuri teitä. Tarvitsen apua."
"Minulta?"
"Niin. Sain juuri hallitukselta toimeksi laatia koneöljyn ostoehdot."
"Mutta enhän minä tunne koneöljyä."
"Yhtä paljon kuin minäkin. Jos olette kerran ollut öljyalalla, voitte antaa vihjauksia."
Gamble mietti hetken. "Ehkäpä voisin koettaa. Mutta sopiiko? Itse olen tosin irti liikkeestä, mutta ystäväni voisivat tehdä tarjouksia."
"Ystävänne saavat yrittää muiden mukana", sanoi luutnantti. "Ystävä olen minäkin. Kuinka hitolla minä tietäisin öljyasioita."
"No, voinhan minä yrittää panna paperille, mitä tiedän hyvän öljyn ominaisuuksista. Voitte käyttää niitä, mitä sopii."
"All right", sanoi luutnantti mielissään.
"Mutta siitä ei saa puhua."
"Luottakaa minuun", sanoi toinen ja he jatkoivat matkaansa. Puolta tuntia myöhemmin pysäytti Gamble kenraali Prenticen ovelle, Montague sanoi hyvästit ja meni sisään. Kenraali tuli vastaan huudahtaen:
"Halloo, Allan. Missä olet ollut?"
"Katsellut seutua hieman."
"Täällä on mies, johon kannattaa tutustua. Wall kadun paraita sanomalehtimiehiä, 'Expressin' raha-asiain toimittaja."
Montaguelle esitettiin kookas nuorehko mies, joka äskettäin oli ollut pesäpallopelin johtajia.
"No, Bates, mitäs nyt hommailette?" kysyi kenraali.
"Koetan saada selville Grant ja Ward'in vararikon tosisyyt. Te kai tunnette."
"Jotain tiedänkin, mutten voi kertoa — julkisuutta varten.
Yksityisesti kyllä."
"Ei, sitten koetan itse saada selville."
"Vain minuako tapaamaan tulitte Newportiin?" sanoi kenraali.
"En aivan. Aion puhutella Wymania hänen ratansa uusista bondeista.
Mitä ajattelette markkinoista?"
"Huonolta näyttää", sanoi kenraali. "On aika pienentää purjeita."
Sitten sanoi Bates Montaguelle: "Näin kai teidät äsken James Gamblen seurassa?"
"Kyllä. Tunnetteko hänet?"
"Bates tuntee kaikki", sanoi kenraali.
"Tunnen Gamblen sattumalta varsin hyvin", sanoi Bates. "Veljeni on hänen konttorissaan Pittsburgissa. Mitä luulette hänen tekevän New Yorkissa?"
"Mailmaa katsomassa sanoi olevansa", selitti Montague. "Ei ole mitään hommaa, kun on myynyt liikkeensä."
"Myynyt? Mitä tarkotatte?"
"Mitäkö? Trustihan on ostanut häneltä kaikki."
Toinen tuijotti häneen:
"Kuinka te tuollaista uskotte?"
"Hän sanoi itse."
"Vai niin. Sitten on hän apajilla."
"Eikö hän sitten olekaan myynyt?"
"Enpä tiedä", sanoi Bates. "Ei ainakaan toissapäivänä ollut myynyt. Veljeni kirjotti, että hän koettaa juuri saada suurta öljykontrahtia hallitukselta. Siitä tulisi viiden vuoden hyvät kaupat."
Montague ei sanonut mitään. Mutta hän ajatteli. Kokemus oli terottanut hänen huomiokykyään. Ja kun Bates'in mentyä Oliver ja Alice tulivat sisään, vei hän veljensä sivuun kysyen: "Paljoko sinä saat siitä öljykontrahdista?"
Toinen tuijotti häneen. "Mitä hittoa. Kertoiko hän sinulle?"
"Vähän kuulin, loput arvasin."
Oliver katsoi häneen huolekkaasti: "Allan, saat pitää suusi siitä asiasta."
"Kaipa sen teen. Eihän se kuulu minulle."
Äkkiä hymyili Oliver sanoen: "Hyvä vainukoira, vai mitä?"
"Näyttää olevan."
"Kuusi kuukautta se on sitä hommannut. Hiljaa vain. Veikeimpiä juttuja, mistä olen kuullut."
"Mutta mistä hän tietää, että upseerien on laadittava hankintaehdot?"
"Helppo juttu. Ostivat Washingtonin konttoreista nimet. Gamblen yhtiö on juuri lujilla. Trusti ahdistaa. Mutta ukkopa keksi keinon."
"Mutta mitä hyötyä on siitä, että hän kirjottaa hankintaehdot?"
"Niitä on viisi upseeria", kertoi Oliver. "Ja hän on saartanut jokaisen. Ne ovat kaikki nyt hänen ystäviään ja auttavat. Viideltä taholta siis menee Washingtoniin ehdotelmat. Ne ovat kaikki erilaiset, vain yksi kohta on kaikissa sama. Katsohan, Gamblen yhtiöllä on erikoista öljyä — en muista tarkoin yksityiskohtia. Se erikoisaine ei tee sitä öljyä huonommaksi eikä paremmaksi, mutta muuta sellaista ei ole koko mailmassa. Ja nyt — mitä ehtoja muuten pannaankaan, se yksi on niiden joukossa ainakin; ja vain yksi yhtiö mailmassa voi sitä hankkia. Tietysti se määrää hinnan ja saa viiden vuoden kontrahdin."
"Ymmärrän. Ja paljoko sinä saat?"
"Sain aluksi kymmenen tuhatta ja lisäksi viisi prosenttia ensi vuoden voitosta. Gamble sanoo, ettei tarjous voi mennä alle puolen miljoonan, joten kannattaa olla mukana." Oliver hihitti: "Hän menee kotiinsa huomena, joten minun tehtäväni on täytetty. En kai näe häntä enää — ennenkuin hänen nelikertaisessa hinnassa olevat tyttärensä kelpaavat markkinoille!"