XIV.
Montague palasi New Yorkiin ja kävi työhönsä käsiksi. Vaali, jossa hänen oli määrä tulla radan presidentiksi, oli tapahtuva vasta kuukauden kuluttua. Mutta silti oli työtä kyllin. Hänen tuli tietysti palata elämään Missisippiin ja oli hänen siis päätettävä asiansa New Yorkissa. Myös tahtoi hän tutustua rautatieasioihin. Kenraali Prentice esitti hänelle erään ylimaanradan presidentin ja hän sai tutkia tämän konttorikoneistoa. Hän kävi myös Etelässä katsomassa maanmittarien työtä.
Price jatkoi valmistelujaan radan haltuunsa ottamiseksi panematta huomiota vanhalle hallinnolle. Eräänä päivänä esitti hän Montaguelle hra Haskinsin, tulevan varapresidentin. Tämä oli ollut Tennessee Southernin johtaja ja tunsi rautatieasiat. Montague voi luottaa häneen.
Haskins oli pieni, jäntevä mies, jolla oli sisukas luonne ja ilkeä kieli. Häneltä Montague kuuli monta ihmeellistä rautatieasiaa. Sai tietää mm. että rakennuskuluihin kuuluivat lahjukset, joilla paikallishallituksilta saatiin lupa viedä rata läpi kylien ja kaupunkien. Millään muulla keinolla ei kukaan ajatellutkaan sellaista lupaa saatavan. Montague ei pitänyt keinosta, mutta ei sanonut mitään. Sitten oli ostettava kiskot Missisippi Teräsyhtiöltä ja maksettava korkea hinta. Radan sihteerille ja rahastonhoitajalle oli maksettava ylettömät palkat, ne kun olivat Pricen sukulaisia. Huippuna oli se, kun Haskins näytti hänelle insinöörien arviot ja omansa, jotka nousivat koko joukon yli Montaguen laskujen. Hän sanoi: "Noissa kohdin olisi saatava edullisemmat ehdot."
"Niin pitäisi, mutta kun ne menevät Hill Yhtiölle —"
"Mutta mehän ilmoitamme julkisen tarjouksen."
"Niinpä kyllä, mutta ne sen saavat."
"Tarkotatteko, ettemme anna vähimmän tarjoovalle?"
"Niin pelkään."
"Onko Price sanonut?"
"On."
"Mikä on sitten Hill yhtiö?"
"Se on Pricen oma", hymyili Haskins.
"Pricen!" ihmetteli Montague.
"Hänen veljenpoikansa on sen presidentti."
"Uusi yhtiö?"
"Tätä varten muodostettu."
"Mitä se tuottaa?"
"Ei mitään. Se vain hankkii."
"Sen kautta siis Price aikoo ryöstää Northern Missisippin osakkaita."
"Voitte antaa sille minkä nimen haluatte, mutta olisi paras, ettette tekisi sitä Pricen kuullen."
"Kiitos", sanoi Montague lopettaen kohtauksen.
Päivän hän otti ajatusaikaa, sillä hänen tapansa ei ollut toimia ensi mielijohteen mukaan. Hän huomasi ajan tulleen puhua, mutta hän halusi olla varma asiastaan. Mentyään illalliselle klubiin näki hän majuri Venablen istuvan isossa matkatuolissa lukusalissa.
"Hyvää iltaa, majuri. Saanko kysellä teiltä hieman?"
"Valmis palvelukseenne."
"Oletteko kuullut rautatien presidentin muodostavan yhtiön myydäkseen tarpeita omalle radalleen?"
Majuri hymyili myrkyllisesti. "Kyllä", sanoi hän.
"Onko se yleistä?"
"Ei niin yleistä kuin luulisi. Radan presidentti ei tavallisesti ole niin arvokas herra, että hän saisi tehdä sellaista. Ison radan presidentti kyllä on."
"Niin kai."
"Niin oli Higginsillä tapana menetellä. Hän kulki pitämässä puheita pyhäkouluissa ja oli niitä miehiä, joita lehdet kehuvat mallikansalaisiksi. Hänen veljensä ja lankonsa ja serkkunsa ja koko suku oli yhteishommissa myyden tarpeita rautateille. Joka vuosi ilmoitti rata paperihankinnan. Se oli miljoonan arvoinen ja palstamäärin oli tarkkoja ohjeita. Mutta siellä lomassa oli ehto, että papereissa piti olla määrätty vesimerkki — ja sellainen oli yhden Higginsin yhtiön patentti. Sillä ei kyllä ollut yhtään tehdasta, joten se teetti muilla. Kuollessaan jätti Higgins 80 miljonaa, vaikka lehdet puhuivat vain 'muutamista'. Sellaista voi tapahtua Philadelphiassa."
Montague mietti hetken. "Mutta en ymmärrä", sanoi hän, "miksi ne tässä tapauksessa niin tekevät; hehän omistavat miltei kaikki osakkeet."
"He tietysti verottavat rataa niin paljon kuin ennättävät, ennenkuin yleisö huomaa; ja pelaavat osakkeilla. Sama juttu Brooklynin raitioteillä. Minkä epätasasemmin voittoa tulee, sen vilkkaammin vaihtavat osakkeet omistajia."
"Mutta tässä on kysymys rakennettavasta radasta, johon he sijoittavat rahaa."
"Niin", sanoi majuri, "täten he maksattavat sen rahan takaisin itselleen ja osakkeet jäävät vielä heille. Kaikki mitä sitten tulee, on puhdasta voittoa. Ja jos eduskunta haluaa tutkia asiaa, näyttävät he kirjoista, kuinka paljon he ovat panneet lisärakennuksiin. Jos rahteja sitten alennetaan, vie se voitto-osingot ja sehän olisi pakkoluovutusta."
Ja veitikkamaisesti silmää iskien lisäsi hän: "Te sanotte, että he sijoittavat rahaa yritykseen. Oletteko varma siitä? Tavallisesti tulevat rahat bondivälityksen kautta pankeista. Oletteko ajatellut sitä?"
"En tosiaankaan", sanoi Montague.
"Wall kadulla on harvoja, jotka tällaiseen käyttävät omaa rahaansa. Wymanin radat esim. pitävät kassassa 30 miljonaa, joilla hän pelaa pörssissä. Ja voittonsa hän sijottaa kaupunkien lainapapereihin yli maan. Ymmärrättekö?"
"Ymmärrän. Huonoa peliä pienille osakkeenomistajille."
"Huonoa peliä yleensä pikkuväelle. Minun nuoruudessani voi huoletta sijottaa pienet säästönsä johonkin liikkeeseen, josta sai rehellisen osingon. Mutta nyt on isosilla valta ja ne ovat ahneet. Ei mikään loukkaa heitä niinkuin se, että pikku väkikin saisi liikevoitosta osinkoja, ja niin ne riistetään kaikin keinoin. Viikon niistä voisi tarinoida. Otetaanpas esim. saippuatehtailija. Hän havaitsee, että heitä on liikaa ja ehdottaa yhtymistä. Pääoma on jo toivossa kirjotettu kaksinkertaiseen arvoonsa. Mutta se uusi yhtiö painattaa osakkeita sen kuvitellunkin omaisuuden kolminkertaisesta arvosta. Sitten levitetään hurjia huhuja tämän uuden saippuatrustin mainioista voitoista. Osakkeet menevät yleisölle sanotaan 80:sta. Voi myydä kaikki osakkeensa ja yhä hallita yhtiötä. Yleisö on järjestymättömänä avuton. Sitten kulkee levottomuutta herättäviä huhuja ja yhtiön johtokunta selittää, ettei vielä voidakaan voittoja jakaa. Osakkaat suuttuvat ja yrittävät järjestää vastarintaa, mutta perustaja ajaa omat ehdokkaansa ajoissa läpi. Tai jos osakkeet ovat kylliksi alenneet arvossa, ostaa hän enemmistön takasin. Sitten yleisölle kerrotaan, että uutta rahaa on sijotettu liikkeeseen, ja että on valittu rehellinen hallinto. Toivo herää taas. Liike panee uusia osakkeita liikkeelle ja ostaa lisää tehtaita. Rahan sijottajat ostavat osakkeet. Pari kolme vuotta voi näin pelata ja vain pieni Wall kadun sakki voi ymmärtää pelin."
Hetkeksi pysähdyttyään jatkoi majuri hymyillen: "Kas, kaikkialta ympäri maan tulvii raha tänne. Sadot kypsyvät, tehtaat ja kaivokset käyvät ja rahat hakevat sijotuspaikkaa. Mikä esim. olisi luotettavampi sijoituspaikka kuin New Yorkin raitiotiet? Ehdoton monopoli ja liike yhä vilkastuu. Varmat voitot. Ja kaupaksi käyvät niin osakkeet kuin bondi-obligatsionit. Nyt järjestävät politiikot hankintayhtiöitä; se on heidän palkkionsa lupakirjoista. Pelin johtajat hallitsevat, heillä on pikatykki yleisön nuolia vastaan. Liitossa ollen saavat ilmaiset lupakirjat ja maksattavat niistä yhtiöillä miljonia. Ovat myyneet lupakirjoja, joita ei ole, ja rautateitä, joita ei ole rakennettukaan. Lisärakennuksista maksetaan nelin, viisin kerroin eikä niitä edes suoritetakaan. Ovat siten maksattaneet itselleen kolmisenkymmentä miljoonaa ja osakasparat ihmettelevät, miksei tule voitto-osinkoja."
Ja vielä kertoi majuri: "Suurimmat rahalähteet ovat kuitenkin vakuutusyhtiöt ja pankit. Suurimmat voittonne te menetätte, jos ette perusta omia pankkeja bondejanne välittämään. Kuulin tässä jutun miehestä, joka tuotti sähkötarpeita. Hän kehuu olevansa rehellinen liikemies, jolla ei ole mitään tekemistä Wall kadulla. Hänen ystävänsä halusi laajentaa liikettä ja pani liikkeelle jonkun sadan tuhannen edestä bondeja. Tarjosi ne 90:stä Luottovakuutusyhtiölle. Sieltä vastattiin, ettei nyt osteta bondeja ja neuvottiin Kansallistrustiyhtiöön. Siellä tarjottiin papereista 80. Täytyi tyytyä. Mutta trustiyhtiö työnsi ne vakuutusyhtiölle täydestä 100:n arvosta. Tällaista peliä varten on puolen tusinaa vakuutusyhtiöitä New Yorkissa. Ymmärrättekö?"
"Kyllä."
"Onko jokin trustiyhtiö rautatiehommanne takana?"
"On", sanoi Montague ja majuri kohautti olkapäitään.
"Siinäpä se", sanoi hän. "Pian havaitaan arvioitu summa riittämättömäksi. Insinöörien laskut ovat muka alhaiset ja lisää bondeja kaupataan. Presidenttinne yhtiö saa uuden kontrahdin. Ja sitten hän perustaa tehtaita ja saa radaltanne salaisia alennuksia, s.o. kulettaa tuotteensa ilmaiseksi; tai perustaa vaunuyhtiön ja rata saa maksaa hänen vaunujensa kuljettamisesta. Tai hänellä on jo ehkä teollisuushommia ja rata on vain sivuseikka."
Majuri pysähtyi ja nähdessään Montaguen ällistyksen kysyi: "Mikäs on?"
"Hyvä Jumala! Tiedättekö, mistä radasta minä puhun?"
Majuri nauroi pakahtuakseen.
"Minä todella luulin", sanoi Montague. "Asia on sellainen."
"Voi hyvä ystävä", sanoi majuri pyyhkien silmiään. "Muistui mieleeni juttu piirisyyttäjän sitroonista. Oletteko kuullut sitä?"
"En."
"Se oli muutamia vuosia sitten käydyn ikävän reformitaistelun iloisin kohta. Nuori uudistusintoilija kertoi kuulijoilleen, miten kaupungin virkailija voi tehdä epärehellisesti rahaa. Hän puhui: Olettakaamme, että te olette hedelmäin tarkastaja ja New Yorkissa on vähän sitroonia. Kaksi laivaa on tulossa ja toinen pääsee perille vuorokautta ennen. Nyt vaatii laki huolellista tarkastusta. Jos olette tarkka, vie se enemmän kuin vuorokauden ja omistaja menettää hyvänlaisesti. Nyt tarjoaa hän teille tuhannen, pari, ja te ette avaa ainoatakaan laatikkoa. — Syyttäjän ehdokas piti tällaisen puheen ja lehdet julkaisivat sen. Sinä päivänä tapasi hän vanhan tuttavansa, hedelmäin tarkastajan, joka sanoi: kuka piru on sinulle ilmaissut sen hedelmäjutun?"
* * * * *
Seuraavana aamuna oli Montague Pricen konttorissa. Hän sanoi:
"Herra Price. Neuvotellessani herra Haskinsin kanssa on tullut esille seikka, josta minun täytyy kysyä teidän ohjettanne."
"Antakaa kuulua."
"Herra Haskins sanoi minulle, että Hill yhtiö on etuoikeutettu kontrahteihin nähden."
Hra Pricen kasvoille tuli julma ilme hänen sanoessaan vain: "Entäs sitten?"
"Onko herra Haskins oikeassa?"
"On."
"Hän kertoi myös, että teillä on osaa yhtiössä. Onko totta?"
"Totta."
"Onko sekin totta, että yhtiö vain välittää?"
"On."
"Herra Price. Alustavissa keskusteluissa sanoitte te haluavanne miestä, joka johtaa rataa rehellisesti. Tämä ei näy sopivan siihen."
Montague odotti kiukkuista vastausta, mutia toinen hillitsi itsensä ja sanoi: "Te ette tunne rautatieasioita. Tällä yhtiöllä on etuisuuksia; se voi hankkia paremmilla ehdoilla —"
"Voiko se ostaa edullisemmin kuin rautatie itse."
"Joissakin tapauksissa", sanoi Price.
"Sellaisissa tapauksissa sen tietysti on saatava tilaus. Mutta herra Haskins antoi ymmärtää, että meidän oli maksettava sille korkeammat hinnat. Minä haluan, että tämä seikka on selvä meidän kesken. Kun minä olen Northern Missisippi radan presidenttinä, ostetaan kaikki rehellisen kilpailun perusteella. Se joka hankkii alhaisimmalla hinnalla meidän tarvitessamme tavaraa, saa tilauksen. Toivon, että ymmärsitte mitä tarkotan?"
"Täysin", vastasi Price ja Montague lähti.