VUOROIN VIERAISSA
Tuomas Härkönen oli kouluajallaan reilua poikaa.
Hänet salvattiin karsseriin jostakin vähäpätöisestä syystä, mutta Tuomas iski karsserin akkunat säpäleiksi ja tahtoi vapauteen. Ja vapauteen hän pääsikin, muuttaen kauas maalle, jossa peri isänsä talon ja rupesi työmieheksi.
Mutta viimeisenä iltana, juuri sinä, jona hän oli karsserin akkunat rikkonut, hän piti aika kemut luokkatovereilleen. Sillä nyt hän oli heistä iäksi eroava, he kulkisivat opin tietä, hän palaisi maalle ja aikoi kehittää itseään maanviljelijäksi. Niissä kemuissa juotiin paljon ja vannottiin pyhiä valoja. Sillä välin kun rehtori valmisteli erottajaispuhetta Tuomas Härköstä varten, juotiin ja laulettiin Tuomaan kamarissa ja luvattiin toveruutta ikipäiviksi. Ja kun aamupuoleen yötä erottiin, puhui Tuomas vielä niille kolmelle tovereistaan, jotka pystyivät kuuntelemaan hänen puhettaan:
"Se on siis päätetty. Te kolme, Kinnas, Plösö ja Lalli, lupaatte siis, että ylioppilaaksi tultuanne tulette sinne maalle minun luokseni kesää viettämään…"
"Me vannomme! Meidän toveruutemme ei lopu tähän! Terve! ja onnea matkallesi ja menestystä toimissasi! Terve vielä, kunnon toveri!"
Rehtorin erottajaispuhe, jonka hän oli päättänyt pitää koko koulun kuullen, jäi pitämättä, sillä hänelle ilmoitettiin, että Tuomas Härkönen oli poistunut kaupungista ja tietämätöntä oli mihin päin.
Tuomas Härkösen hyväksi ei ole sittemmin mitään puhetta valmistettu.
Työ ja aika kypsentävät miehen. Tuomas Härkösenkin mieli tasaantui, ruumis varttui, vaikka sielu välisti sairastikin. Hän tunsi hyvin yksinäisinä iltoina, kun työstä palattuaan joutui silmäilemään sanomalehteä ja näki entisten toveriensa edistyvän, että oli hurjuudellaan menettänyt sen elämänsä uran, jolla hänellä olisi voinut olla niin loistava tulevaisuus. Joskus se kirveli mieltä, mutta hän oli kerran päätöksensä tehnyt, eikä sitä käynyt enää katuminen eikä muuttaminen. Kaiken kuntonsa hän käyttikin työhön ja edistyi jättiläisaskelin alallaan, tehden talostaan paikkakuntansa mallikelpoisen.
Vuodet vierivät nopeasti. Entiset toverit olivat tulleet ylioppilaiksi ja jatkoivat lukujaan Helsingissä. Ei ollut kummaltakaan puolelta lähestytty. Toverit eivät olleet riviäkään lähettäneet Tuomaalle, eikä ollut Tuomaskaan puolestaan mitään virkkanut.
Mutta kerran kesällä ajaa karautti kolme valkolakkista herraa Tuomas
Härkösen pihalle.
Ne olivat Kinnas, Plösö ja Lalli.
Siitä tuli hauska kesä heille kaikille. Iltaisin, kun he puutarhan huvihuoneessa asettuivat totia juomaan, he muistelivat ollutta kouluaikaa ja poikavuosien elämää.
"Jos sinä Tuomas sentään olisit Helsinkiin asti päässyt… sitten sinä vasta olisit nähnyt… Mutta se on kulkenut ympäri koko maan tuo sinun viimeinen urotyösi… kuinka sinä iskit karsserin akkunat säpäleiksi ja hyppäsit vapauteesi… Ja onnen poika sinä olet! Terve, veikko!"
Ja Lalli, joka aikoi papiksi, piti yön tullessa kauniin puheen isännälle. Ja he innostuivat kaikki, joivat maljoja menneille muistoille ja pitivät puheita.
He viipyivät syksyyn asti talossa ja mellastivat mielensä mukaan, hakkailivat talon piikoja, hätyyttelivät kylän neitosia, tekivät häiriötä niityllä, ja Tuomaan täytyi uhrata monta kirkasta poutapäivää, pitääkseen seuraa vierailleen.
Kun he syksyllä lähtivät, evästi Tuomas heitä rahalla ja eväskontilla. Ja he lupasivat aina muistaa ja toivoivat Tuomaan tulevan heitä tapaamaan, kun hekin saavat oman kodin.
Ja niin erottiin hauskana syyskuun päivänä.
Mutta heidän olonsa Tuomaan luona oli tullut perin kalliiksi. Ei sillä hyvä, että isännän oli täytynyt ottaa sijaansa mies, vaan lisäksi oli muita kuluja ja kosolta mieliharmia. Olihan hänen täytynyt heitä rahoillakin varustaa, eikä niistäkään kuulunut penniäkään takaisin. Eivät edes kirjeessä kiittäneet olostaan. — —
Kuluipa taas vuosia.
Tuomas Härkönen oli tarkannut toveriensa kehitystä ja ylennyksiä virkauralla. Kinnas oli heittänyt lukunsa sikseen ja perinyt isänsä suuren kauppaliikkeen. Plösö oli pastorina samassa kaupungissa, ja Lalli, joka aikoi papiksi, oli muuttanut mielipiteitään ja eleli asianajana. Ja he olivat kaikki kolme entisessä koulukaupungissa, jossa heillä oli niin monta hauskaa ja hullunkurista muistoa poikavuosiltaan…
Tuomaan alkoi tehdä mieli kerran vielä käydä uudistamassa vanhaa ystävyyttä. Ja olihan hänellä kutsut… Hän valmistautui matkaan ja päätti käydä katselemassa sitä paikkaa, josta oli karkumatkalle lähtenyt, sillä hän ei ollut sen koommin jälkiään kerrannut, pian pariinkymmeneen vuoteen…
Oli siellä vielä jäljellä entistä, mutta paljon oli uusittu… Entisellä paikalla vielä oli sekin karsserin akkuna, jonka Tuomas särki ja josta vapauteensa hyppäsi…
— Minä olen katunut sitä hyppäystä ja taas sitä siunannutkin… ja ehkä on parasta näin kuin on, — ajatteli hän ja napitti lammasturkkinsa kiinni kävellessään entisen koulun ohi.
Hän kävi ensiksi Kintaan puheilla. Kintaalla hän oli kuullut olevan ison liikkeen, ja perityn rikkauden sanottiin yhä lisääntyvän. Päältäpäinkin jo näkyi, että talo oli vaurastumassa. Katupuoli oli rakennettu uudestaan ja entistä paljon isommaksi.
Tuomas meni puotiin ja kysyi:
"Onko patruuna kotona?"
"Konsuliako tarkoitatte?"
"Juuri niin. Konsulia."
"Hän on ruokalevolla eikä…"
"Herättäkää ja sanokaa, että Tuomas Härkönen tahtoo puhutella."
"Ei häntä saa häiritä… ruokalevolla…"
"Mitä se maksaa, että keskellä päivää nukkua töhertää", sanoi Tuomas vähän loukkaantuneena ja läksi pois.
Saatuaan tietää, missä pastori asui, astui hän rohkeasti eteiseen ja soitti kelloa, että seinät tärisivät.
"Mikä maailma täällä niin jyryää…"
Sieltä tuli Plösö itse avaamaan. Tuomas tunsi hänet heti, vaikka hän oli parroittunut ja laihtunut ja muuttunut semmoiseksi honteloksi saikaraksi.
"Etkö sinä minua tunne?" kysyi Tuomas ja alkoi kätellä.
Tunsihan pastori viimein ja käski istumaan.
"Vai niin. Onpa hauska tavata. Sinulla on tietysti asioita kaupungissa.
Koska oletkaan viimeksi käynyt?" puheli Plösö.
"No etkö sinä sitä muista, etten ole sitten käynyt kun hyppäsin karsserista", vastasi Tuomas, ja häntä alkoi vähän harmittaa Plösön välinpitämättömyys.
"Aivan oikein… aivan oikein. Siitähän on pitkät ajat."
"Onhan siitä. Siitäkin on jo toistakymmentä vuotta, kun te kolmisin kesää maalla vietitte."
Pastori ei tuntunut tahtovan sitä muistella. Olihan siellä tapahtunut yhtä ja toista, mitä ei olisi ollut pastorin hauska muistella.
He istuivat kauan äänettöminä. Tuomas toivoi, että Plösö tarjoaa tupakkaa, mutta kun ei kuulunut, otti hän esille oman kukkaronsa ja pani piippuun.
"Niin, suo anteeksi. Minä kun en itse tupakoitse, niin ei tule hankituksi vieraillekaan", selitti pastori.
Tuomaasta näytti, että eipä tainnut liietä tupakkaan. Köyhältä näytti kaikki, ja kovin laiha oli isäntäkin.
"Jaha. Jaa… Koska aiot lähteä kotiinpäin?"
"Lähteäkö? Vastahan minä tänä aamuna tulin."
Tuomasta suututti tuommoinen kysymys. Eihän hän täällä kerjäisi, jos viipyisi enemmänkin aikaa. Hän teki liikkeen lähteäkseen, eikä pastori näyttänyt tahtovan estää.
"No nytkö jo lähdet! Olisit nyt istahtanut, että olisit juonut kahvikupin. Sattui minulle nyt kirjoituksia, etten oikein ehtisi… Mutta me tavataan vielä, ennenkuin lähdet kaupungista."
Ja juuri kun Tuomas teki lähtöä, näki hän toisen huoneen ovenraossa laihan naisen kasvot ja kuuli sanottavan:
"Kuka kumma täällä polttelee niin pahanhajuista tupakkaa, että ihan koko huoneet haisevat…"
Tuomas astui vihaisesti ulos portista ja noitui itsekseen. Eipä tuolla viheliäisellä ollut edes ryypyn varaa, ajatteli hän ja käveli vihaisesti katua pitkin.
Hän poikkesi ravintolaan syömään, mutta pahalla tuulella hän oli. Juotuaan kelpolailla olutta hän päätti vielä käydä Lalliakin tapaamassa.
"Nyt ei ole vastaanottotunti", sanottiin hänelle. "Eikä herrassöötinki suvaitse, että muulloin lasketaan sisälle."
"Sepä on h——tin kumma! Sanokaa, että Tuomas Härkönen tahtoo puhutella. Minä en lähde ennen pois, uskokaa jos tahdotte."
Käytiin ilmoittamassa, ja herrassöötinki tuli itse Tuomasta keittiöstä hakemaan.
Lalli oli sentään vähän entistä miestä. Tarjosi kumminkin tupakkaa, mutta kiire hänelläkin muka oli, ettei tällä kertaa joutuisi pitkiin puheisiin. Ja samalla kysäisi:
"Koska aiot lähteä?"
"Sitte kun kerkiän. Lempojako te siitä tahdotte? Tiedän kai minä lähteä, kun olen tiennyt tullakin. Samaa tiedusteli Plösökin."
"No en minä sillä mitään, vaikka kysyin", pyyteli Lalli anteeksi ja hyvästellessä virkkoi:
"Me tavataan vielä, ennenkuin lähdet kaupungista."
Tuomas ei voinut kyllin kummastella noita herroja. Vanhoja veikkoja ollaan ja niin pitkästä kotvasta tavataan eikä ryypyn varaa kummallakaan, vaikka siinä on puoti vieressä…
Hän meni majataloonsa ja kirjoitti kolme kirjettä, yhden Kintaalle, toisen Plösölle ja kolmannen Lallille. Hän kutsui heidät illalliselle kaupungin parhaaseen ravintolaan ja päätti kestitä vielä kerran, hävittömiä…
Ja he saapuivatkin kaikki, Plösökin, vaikka oli pappi.
"Minä en missään tapauksessa olisi tullut. Mutta kun käsky tuli mieheltä, jota koko elinaikani olen kunnioittanut ja jonka toverihenki on meillä kaikilla niin elävässä muistissa, pidin suoraan sanoen velvollisuutenani", alkoi pastori imarrella.
Ja kiitollisia olivat tietenkin Kinnas ja Lallikin.
Mutta sen he kaikki huomasivat, että Tuomas joi tavattoman paljon ja että hänessä vieläkin näytti kiehuvan sama hurja veri kuin ennen poikanakin, kun hän hyppäsi karsserin akkunasta.
Tuomas kävi yhä rajummaksi. Muut vieraat katselivat pitkään noita kolmea, jotka alentuivat juomaan tavallisen talonpojan kanssa. Pastoria alkoi hävettää, ja hän virkkoi:
"Ellet sinä, Tuomas, tyynny rauhallisesti istumaan, täytyy minun jättää tämä seura."
Siitä Tuomas sai tulta tappuroihin ja alkoi puhua vieraillensa jotenkin peittelemättä.
Plösölle hän virkkoi:
"Mene, veikkonen, kun mielesi tekee! Olen minä jo sinua juottanutkin sen verran kuin sinäkin minua… Mutta lähetä sille pojallesi sinne meidän kylälle vähän kymmenyksistäsi…"
Siitä loukkaantuivat Kinnas ja Lallikin, ja pastori luikki tiehensä minkä ennätti. Mutta Tuomas oli vielä kerran innostunut ja tunsi, että hänessä vielä kiehui entinen, poikavuosien tulinen veri ja mieltä jännitti yhtä joustava vauhti. Ja sen saivat Kinnas ja Lalli pian tuntea. Hän iski kaikki lasit pöydältä silpuksi ja potkaisi pöydän loukkoon.
Akkunasta hän ei hypännyt, mutta herrat hän ajoi ulos kaikki ja maksoi suuret sovinnot melskeestään. Ja yöllä hän lähti kaupungista.
Eikä hän suinkaan enää koskaan käy uudistamassa vanhaa ystävyyttä.