ERÄS SONNIYHDISTYS
Järvirannan kylässäkin oli tehty paljon uudistuksia ja mullistuksia niin maanviljelyksen kuin karjanhoidonkin alalla. Siinä kylässä olikin jo monta isäntää, jotka olisivat olleet kunniaksi mille kylälle hyvänsä. Sen tiesi siitäkin, että maanviljelysoppineet usein kävivät Järvirannalla ja pitivät pitkiä puheita.
Varsinkin oli Heikuraisen Ville etukeulan miehiä. Suurilahjainen hän oli ja verraton sananiekka. Ja edistyksen mies kaikin puolin. Sunnuntaisin hän tavaili sanomalehtiä ja kertoi sitten kummasteleville kyläläisille uutisia omasta maasta ja ulkomaidenkin kuulumisia.
Tässä mennä kesänä sitten, kun Heikurainen tutki sanomalehteään, huomasi hän erään ilmoituksen, joka koski omaa kylää ja häntä itseäänkin. Se oli pitkänlainen ilmoitus. Siinä sanottiin, että oli päätetty perustaa sonniyhdistys Järvirannan kylään. Maamiesseura, joka toimi niillä seuduin, oli sen niin päättänyt, koska karjanäyttelyissä oli tultu siihen ikävään huomioon, että maatiaisrotu yhä vähenemistään väheni. Ja ilmoituksessa mainittiin, että kokous pidetään Heikuraisen talossa ja että toivotaan runsaasti osanottajia…
Sen enempää ei Heikurainen joutunut ilmoitusta tutkimaan. Hänestä tuntui hyvältä, että herrat kunnioittivat käynnillään hänen taloaan. — Ne jäivät mennä kesänä pitämään talostani, — ajatteli hän ja läksi asiasta ilmoittamaan emännällekin.
Mutta emäntä oli sattunut menemään kylälle, niin ettei Ville saanutkaan kertoa ilahduttavaa uutista. Hän palasi pirttiin ja mietiskeli…
Olihan hän kuullut paljonkin puhuttavan yhdistyksistä, puhuttavan ja kirjoitettavan. Mutta ei ollut sattunut kuulemaan sonniyhdistyksestä… Hän mietiskeli sinne tänne, mutta ei jaksanut ymmärtää, mitä sellainen yhdistys oikeastaan oli. Tosin hän muisteli kirjanäyttelyssä agronoomin puheen sonneista ja sonnivasikoista, mutta sonniyhdistyksestä ei ollut puhetta…
Siihen tulivat sitten naapurinisännätkin Voimala ja Kurikka, tulivat uutisia kuulemaan niinkuin ennenkin sunnuntaisin.
"No parin viikon päästä se on kokous taas meillä. Agronoomit tulevat, ja taitaa muitakin herroja tulla", sanoi hän heti vierailleen.
"Mitähän ne nyt näin keskellä kesää meinaavat?" kysyi Kurikka.
"Täälläkin tulee perustettavaksi sonniyhdistys. Ilmoituksen ovat jo panneet lehteen ja maininneet, että meille tulevat… Sellaisia yhdistyksiä kuuluu olevan jo muualla Suomessa paljon, melkein joka pitäjässä…"
"No niillä on hommia… Mitähän ne sillä meinaavat sitten?" tiedusteli
Voimala.
"No etkö älyä, että joka tahtoo, saa ruveta jäseneksi sonniyhdistykseen samoin kuin maksamalla saa olla jäsenenä maamiesseurassakin", selitti Heikurainen toimessaan.
Mitäpä siihen oli naapureilla sanomista. Kai se niin oli.
Mutta hetken kuluttua arveli Kurikka:
"Meidän mullikkaa ne kyllä karjanäyttelyn aikana kehuivat. Pitäneekö se tuoda tänne silloin?"
"Ei puhettakaan. Ei sanota mitään ilmoituksessa", selitti Heikurainen ja lisäsi varmuudeksi:
"Ne pitävät vain kokouksen, jossa puhuvat sonniyhdistyksestä."
Kauan aikaa miettivät ääneti, niin Kurikka arveli:
"Eiköhän niillä sentään ole tarkoitus parhaita sonneja käydä tarkastamassa… vai kuinka?"
"Ei, ei. Se on vain kokous. Luulen, että agronoomi siitä minulle kirjoittaakin. Tuttava mies kun on", selitti ja toivoi Heikurainen.
Mutta Kurikka ei ollut päässyt selville asiasta ja alkoi sen vuoksi tenätä vastaan Heikuraiselle, selittäen tulleensa lukemalla maanviljelyslehteään siihen ymmärrykseen, että kyläkunnalle valitaan sonni, joka on tarkoitukseen sopiva. Se sitten ostetaan yhteisesti…
"Niinkö sinä luulet, etten minä ole lukenut maanviljelyslehteä niin tarkkaan kuin sinäkin?" kivahti siihen Heikurainen.
"Enhän minä sitä väitä. Elä siitä suutu, mutta siihen käsitykseen minä olen tullut", koetti Kurikka selittää.
Ja kolmissa miehin siinä väittelivät monta tuntia, pääsemättä selville, mikä oikeastaan oli sonniyhdistyksellä tarkoituksena.
Pianhan siitä levisi koko kylälle tieto, ja touhua ja hommaa tuli joka taloon. Mutta Heikuraisen Ville oli sentään enimmin hossissa ja vauhkamoisillaan. Tuttava agronoomi oli lisäksi kirjoittanut Heikuraiselle, että heitä tulee kaksi esitelmänpitäjää, ehkä kolmekin, ja sopii toimittaa ruuanpuolta siksi päiväksi, ettei tarvitse nälissään taipaleelle lähteä. Ja siitä olikin kylliksi tointa. Sillä herroja tuli kohdella hyvin ja passata… sitten ne taas mainitsevat sanomalehdessä, kuinka vieraanvaraisesti heitä kohdeltiin Heikuraisella Järvirannalla…
Ja sen oli Heikurainen nähnyt ja kuullut, että juhlatilaisuuksissa pidettiin puheita. Ja hän päätti nyt, kun agronoomit tulevat, pitää heille tuliaispuheen, toivottaen heitä tervetulleiksi tänne syrjäiseen maailmaan. Hän oli siksi oppinut suutaan soittamaan, ettei vähääkään epäillyt puheensa onnistumista. Vaikeampaa oli keksiä sopivia sanoja, liukkaita lauseita ja asiallista sisältöä…
Mutta hänellä oli pari viikkoa harjoitusaikaa, ja hän käyttikin sitä hyväkseen, harjoitellen aamusta iltaan ja välistä öilläkin.
Silloin oli kestikievarikin Heikuraisella. Kaikille matkustavaisille Heikurainen kertoi tulevasta kokouksesta, huomauttaen erityisesti sitä seikkaa, että agronoomit aina tahtoivat juuri heillä pitää kokouksensa…
* * * * *
Naapurikylän kestikievarissa agronoomit jo olivat tulossa Järvirannalle. Ei ollut enää kuin yksi taival Heikuraiselle. Heitä oli kaksi, ja he olivat nuoria, hauskoja miehiä kumpikin.
Siihen sattui tulemaan muitakin matkustavaisia samalla kertaa. Muuan nuori metsäherra, joka matkusti uuteen virkaansa, eräs kauppamatkustaja ja ylioppilas, jotka aikoivat mennä Lappiin asti.
Nuoria ja hauskoja miehiä he olivat kaikki, ja koska kerran tulivat tuttaviksi ja olivat yhtäälle päin matkustamassa, niin… ja kun kullakin oli eväitä matkassaan… eikä sattunut yksikään olemaan raittiusmies, niin… niin tekivät totia kelpolailla…
Olivat hauskimmillaan nousuviinassa, kun joku esitteli, että tässä pitäisi syödä…
"Me syömme seuraavassa kestikievarissa. Siellä on komeat päivälliset, sillä juuri siellä me aiomme pitää pari esitelmää", sanoivat agronoomit.
Se sopi toisillekin.
"Mitä esitelmiä te nyt pidätte?" kysyi metsäherra.
"Koetamme kehoittaa ukkoja perustamaan sonniyhdistystä."
"Sonniyht… vad fan är det?" kysyi kauppamatkustaja, joka taisi huonosti suomea eikä ollut perehtynyt maanviljelykseen.
Agronoomit selittivät asian. Ja sitten he nauroivat päälle. Ottivat sitten, koska se sonniyhdistys tuntui naurattavan, vielä hyviä matkapaukkuja ja päättivät Heikuraisella kalaseerata lisää.
Sitten he läksivät taipaleelle, hauskimmillaan humalassa kukin, läksivät kolmella hevosella, että oikein kummalta näytti, kun niin monta herraa oli yhtaikaa liikkeellä. Taival oli lyhyt, tie hyvä ja kulku nopea. Kauppamatkustaja nauroi sonniyhdistykselle ja puheli pitkin matkaa…
* * * * *
Heikuraisen kuistin akkunasta sopi nähdä pitkän matkaa tielle päin. Siinä oli Heikurainen vaaninut kaiken päivää, koska herrat näkyisivät tulevan, että ehtisi kuistin eteen tervehdyspuhettaan pitämään.
Ja kun Heikurainen pistäysi sisälle sikaaria noutamaan, huusi renki, joka oli sillä välin pitänyt vahtia:
"Jo tulevat! Kolmella kyydillä tulevat… monta herraa!"
Ne tulivatkin semmoista vauhtia, että Heikurainen tuskin ehti kuistin eteen seisomaan. Ja yhtaikaa ajoivat porrasten eteen…
"Minä saan lausua tervetulleeksi arvoisan sonniyhdistyksen…" aloitti Heikurainen, ottaen lakin kouraansa.
Agronoomit nauroivat täyttä kurkkua, metsäherra ja ylioppilas hymyilivät, mutta kauppamatkustaja, joka oli sattunut eellimmäiseksi, noitui:
"Eikö nyt menemästä häpeä… te ole itse sonniyhdistys… Sakramenskade…"