XXI.
On mittumaarin aatto. Vainioilla kukkivat leiniköt ja kurjenpolvet, ja ilmassa on jo keskikesän henki. Aurinkoisia päiviä on ollut yhtämittaa ja taivaan ranta on peittynyt hienoon auerpilveen. Aurinko on laskiessaan hohtavan punainen ja suuri.
Juhannuskoivuja tuodaan kylään hevoskuormittain. Pystytetään rappujen pieliin ja pihamaille. Joku kantaa niitä pirttiinkin ja kamariin. Tunnelma yhä nousee, kun saunan jälkeen istutaan valkoisissa ateriapöydän ympärillä.
Sekä Kolmon että Korpijoen kylissä näyttää juhla-aaton ehtoo erilaiselta kuin muulloin. Tytöt siivilöivät hätäisesti maidon, lypsävät hosimalla lehmät ja, käytyään saunassa, pukevat uudet valkopohjaiset, puna- ja mustakukkaiset mekot ylleen ja tirskuttavat salaperäisesti. Ehtoo-ateriaa ei syödä yhdessäkään talossa ja miehetkin jo pukeutuvat juhlavaatteisiinsa.
Mitä on tekeillä?
Häät Mikkolassa ja Ylä-Rietulassa! Ja minkälaiset häät! Sellaiset, ettei ole miespolviin nähty eikä kuultu Kuivalassa.
Hieman aikaisemmin vaeltavat korpijokelaiset Mikkolaan kuin kolmolaiset
Ylä-Rietulaan.
Iisakki on jo ajoissa kutsunut myöskin kirkonkylän herrasväet häihin ja kernaasti nämä ovat kutsua noudattaneetkin saatuaan tietää, että Mikkolan isäntä on valmistanut kahdesta vanhasta nuottavenheestä kokon heitä varten.
Mikkolan pirtti on jo täynnä juhlavieraita. Arvokkaimmat emännät istuvat peräpenkillä ja huojuttelevat hiljaa ruumistaan. Pihamaalla lojuu miehiä nurmella poltellen hyvänhajuisia tupakoita, joita kukitettu poika on yhtämittaa jakelemassa. Iisakki on antanut satamarkkasen Kuivalan nimismiehelle ja pyytänyt tämän hankkimaan juhlatupakat, ja nytpä höyryävätkin Pedro Moredon Havannat ukkojen suupielissä pihamaalla. Rietulassa ei ollut kuin "ruunakriimoja", ja, kuultuaan Mikkolan ylellisyydestä, mutta saatuaan liian myöhään siitä tiedon, kirosi kukitettu ylkämies karkeasti.
Mikkolassa olivat häät alkaneet. Rovasti oli vihkinyt avioparin ja herrat maistelivat sen jälkeen kamarissa väkeviä. Muille kaukaisemmille ja korpijokelaisille tarjottiin muita herkkuja.
Juhla-aterian jälkeen kohosi tunnelma, varsinkin kun pirtistä kannettiin pöydät ulos ja soittajat virittelivät koneitaan.
Soittajien lukukaan ei ollut vähäinen. Vanha Noro-Tuomas, kuuluisa viuluniekka, viritteli viuluaan, jonka jälkeen alkoivat toisetkin näppäillä säveliä kojeistaan. Oli kaksi isoäänistä hanuria, kolme viulua ja kaksi kanteletta ja sen lisäksi Nuusperilla klarinetti.
Nuoret polkivat malttamattomasti jalkaa. Milloinka, milloinka se alkaa?
Pelurit aloittivat kesä-illan valssin, ensin hiljaa, mutta sitten yhä kiihtyen. Soittajat haisivat väkeviltä ja se ei ennustanut hyvää. Jo alkoivat ikkunan pielet täristä, ja Mutkalan Ransu hihkasi Nuusperille:
— Puhalla lujemmin, tai muuten heitän pelivärkkis' nurkkaan!
Ja Nuusperi puhalsi, puhalsi niin, että silmät pullistuivat päästä ja näyttivät ulos tipahtavan.
— Sillä lailla! Lujemmin, Noro-Tuomas, sitä ensiviulua!
* * * * *
Rietula oli kutsunut kirkonkylän herrasväet häihinsä, mutta myöhemmin kuin Iisakki. Arveltiin pihamaalta, mentäisiinkö. Sopisihan käydä sielläkin. Miks'ei, kun oli kerran kutsuttu.
Juhla oli alkanut suurin piirtein Rietulassakin. Oli syöty yhtämittaa kolme tuntia ja Horttanaisen leipälaukku oli revennyt. Suutari korjattiin pois ja aloitettiin tanssi.
Ja jos oli Mikkolassa Pedro Moredon-sikaareja, niin olipa Rietulassa torvisoittajat, jotka lautamies oli puuhannut häihinsä.
Pihamaalta tärisivät torvet ja sileä tanner jymisi tanssijain alta. Pirtissä luritettiin kahdella harmonikalla, ja permanto oli ahdinkoon asti täynnä pareja hypähtelemässä rehevää polkkaa.
Rietula ei tietänyt, vaikka oli koettanut urkkia, että mikkolainen kävi kaupungista — ties mistä asti — noutamassa juomatavaroita. Olivathan Rietulankin rahat yhtä riittävät kuin mikkolaisenkin. Siihen sijaan oli edellisellä viikolla Rietulan sydänmaapalstalla, tiheimmässä näreikössä tupruillut sakea savu erään kuusen juurella, ja Rietula oli suu naurun mareessa kantanut kotiinsa kirkasta viinaa, jota oli auliisti tarjonnut jokaiselle, jolle vaan kelpasi. Ja miesten korvalliset punoittivatkin ja joku hihkaisi jo tallin takana.
Kun Mikkolassa huomattiin, että torvet räikyivät Rietulan pihamaalla, komensi Iisakki orkesterinsa myöskin pihamaalle ja kehoitteli:
— Antakaa tulla ääntä niistä kojeistanne niin paljon kuin lähtee! Räätäli Romppanen oli käynyt tekemässä mahdottoman ison lepänkuoritorven ja sanoi sillä soittavansa passoa. Ja oli nyt ääntä Mikkolan pihamaalla. Vanhat emännät pakenivat siunaillen ja korviaan pidellen sisähuoneisiin, mutta nuoret polkivat pihamaata että jytisi.
Huomattuaan ohjelman muutoksen Mikkolassa, kehoitti Rietula soittajiaan:
— Eikö niistä heru enempää sitä ääntä? Hyttysen hyrinälle kuuluu koko loru. Puhaltakaa lujemmin, sanon minä, tai juoskaa hiiteen torvinenne!
Soittajien silmät pullistuivat ja hiki tippui haivenista. Mutta kohta loppuivat heidän voimansa. Johtaja meni Rietulan luokse ja vaikeroi:
— Kuulkaa, hyvä isäntä, me emme totisesti jaksa enää! Onhan tässä nuorta väkeä ja jos ääntä tarvitaan, niin piiritanssi käyntiin ja kyllä silloin ei kuulu Mikkolasta muuta kuin itikan laulu.
Noudatettiin ohjetta ja ilmojen pielet alkoivat täristä, kun äänijänteet pingoitettiin mahdollisimman kireälle.
Jo laulettiin ja pyörittiin Mikkolankin pihamaalla:
"Vanhat piiat, vanhat piiat ei saa olla jouten".
Mutta tämän katsoi Rietula morsiamensa pilkaksi ja neuvoteltiin laulusta. Ja kohta kajahtikin Rietulan pihamaalta:
"Herrat tuli Mikkolasta rali tuli tii, kun Mikkolasta leipä loppu, rali tuli tii, ja Iisakill' ol' siitä hoppu, rali tuli tii".
Mutta kirkonkyläläiset katsoivat parhaaksi poistua häätalosta, ja Mikkolan pihamaalla suunniteltiin uutta laulua. Ja kohta kuului voitonvarmana Rietulan pihamaalle:
"Rietulassa säkkipillit soi: Rietula se muijan Miirusta toi, Eedla rakensi paulan, hii, ladon takana, lensi Rietulan kaulaan! Hali tuli tii".
Rietula karjasi raivosta ja komensi joukkonsa harjulle, jossa piti jokaisen huutaa niin paljon kuin kurkusta lähti:
— Äääääää!
Mutta Mikkolan pihamaalta eivät siihen viitsineet vastata muut kuin räätäli Romppanen, joka nousi korkealle peltokivelle, nosti leppätorven suulleen ja huilautti niin, että kaukaiset metsän rannat kajahtivat.
Mikkolan pirtissä jatkettiin häätanssia, mutta Rietula suuttui torvisoittajiinsa, koskapa nämä eivät jaksaneet enää kylliksi kuuluvasti tärisytellä:
— Pistäkää pillit pussiinne ja marssikaa hiiteen ja siinä silmänräpäyksessä!
Ja kun juhannusyön aurinko nousi, kuului Rietulan pirtistä vain hanurin yksitoikkoinen sävel.