IX.
Lauantai-iltana saunan jälkeen käveli Tuomas Nuotioniemeen. Teki mieli pistäytyä joskus naapurissakin, vaikka arastellen sinne menikin. Mitähän sanovat siitä…? Katsovatkohan naureksien…?
Nuotioniemen Heikki istui pihamaalla piippuaan poltellen. Talossa oli hiljaista. Palvelijat olivat menneet iltasaunan jälkeen kukin taholleen ja Heikki, vakava vanhapoika, oli yksin kotona.
Tuomas oli kuullut, että Heikki aikoi myydä talonsa. Ja kun sattui olemaan hyvää aikaa, päätti hän käydä kysymässä asian todenperäisyyttä. Tuomasta oli viime päivinä alkanut kyllästyttää toisen maan viljeleminen. Vaikka Heinämäki olikin kuin omansa ja vielä pitkäaikainen vuokrasopimus, oli kyllästyminen tullut sitä voimakkaammaksi, kuta enemmän alkoi ajatella, että maa, jota viljeli, oli Isotalon maata, metsät, joissa liikkui, Isotalon metsiä.
Jos vaan Heikki myy talonsa sopivasti, niin hän ei arkaile ostaessaan. Pääseehän ainakin Isotalon komentelemisista ja viimepäivinä yhtämittaa kiusanneesta ajatuksesta, että täytyy elää niinkuin sen miehen armoista, joka on saattanut hänet suurimpaan häpeään ja perheonnettomuuteen.
Nuotioniemeen paistoi iltapäivä vinosti. Haapa portin pielessä lepatti hiljaista puhettaan iltatuulessa. Kovinpa se talo näyttikin hauskalta näin kesäisessä asussaan.
— Kas Tuomasta, kun on lähtenyt kerrankin naapuriin, ihasteli Heikki ja toimitti istumaan pihamaalle.
— Tulinhan kerran lähteneeksi. Usein ei joudakaan, kun on paljot työt aina vastuksina.
— Kovin oletkin niitten töittesi kanssa… niinkuin ei vähemmälläkin ennättäisi.
— Kylläkin sitä… mutta onhan edes työstä jotain huvia, kun ei muustakaan.
Heikki ymmärsi hyvin, mitä Tuomas puheellaan tarkoitti, muttei kajonnut siihen. Vaimostaan se ehkä tahtoisi haastaa, mutta mitäpä tuosta. Semmoisia ne ovat, kyllä se on jo huomattu. Siksipä heistä on erillään tässä pysyttykin. Heikin kasvoille levisi tyytyväisyyden ilme. Erillään on osattu pysyä. Harmia ne vain tuovat, kun ne kovin läheiseksi pääsevät, mietti Nuotioniemen hiljainen peltomyyrä.
— Minä tässä päinvastoin alan laiskistua, virkkoi Heikki. Suoraan sanoen möisin talon, kun olisi, joka ostaisi.
— Möisitköhän? arveli Tuomas.
— Varmasti. Mitä minä yksinäinen mies talolla.
— Olisihan niitä ostajia, kun vain olisivat myyjälle mieleisiä.
— Onko sulla ostaja tiedossa? Sanohan pois.
— Minähän sitä olen vähän niinkuin ajatellut, mutta mitäpä siitä. Ethän sinä minulle möisikään.
— Miks'en. Vaikka heti tehdään kaupat.
— Ihanko tosissa?
— Mitäpä tässä nyt sinun kanssasi naljailemaankaan. Lyö vain kättä päälle! Hinnan kai olet kuullutkin.
— Olenhan tuon kuullut, mutta milläpä tyhjä mies talon ostaa.
Heinämäestä tosin saa muutamia tuhansia, mutta…
— Ei siinä sinun kanssasi rahat tule kysymykseen. Itse saat määrätä ehdot.
— Älähän.
— Saat sen uskoa, vakuutti Heikki.
Tuomaasta tuntui niinkuin painava mieli olisi hetkeksi haihtunut ja päivä hänelle joltakin suunnalta alkanut valjeta. Hän ostaa talon ja pääsee eroon ilkeästä isännästään. Annakin ihastuu, kun taloon pääsee emännäksi. Ehkä heittää huonot tapansakin. Aloitetaan uutta elämää.
— Kyllähän minä siinä mielessä tulin, että ostan vaikka heti, jos vain hyväksyt tämmöisen ostajan. Olisihan noita rahojakin joku tuhansinen aluksi.
— Mitäpä minä niillä… pääasia on, kun saan jättää talon oikeisiin käsiin.
Sovittiin, että kauppa päätetään heti. Tuomas saa talon huomisesta lähtien käsiinsä.
— Minä tästä samoilen tuonne selkäsaareen ja rakennan sinne kalasaunani, puheli Heikki. Kalastelen, makailen, soutelen huvikseni. Tulenpahan sitten talveksi tupaasi, Tuomas, jos luvan antanet. Ei ole huolta huomisesta. Elää kellettelen, niinkuin kulloinkin parhaaksi näen.
Miehet juttelivat myöhään yöhön. Nuotioselältä kuului venemiesten ääniä ja airojen kolinaa. Kaakko äännähteli joskus tyvenillä vesillä rikkoen kirkkaan kesäyön hiljaisuuden.
Tuomas tunsi pitkästä aikaa olonsa jotenkuten rauhalliseksi. Jos Annankin saisi hyvällä kohtelulla vielä muuttumaan. Jos lakkaisi kyliä käymästä ja tyytyisi uuteen kotiin ja muuttaisi mielensä. Kun kerrankin kaikki entinen katoaisi kuin paha uni ja saisi alottaa uutta elämää.