MIRRILÄISTEN KÄRÄJÄT.
Naukuniemeläisten ja mirriläisten välit olivat käyneet huonoiksi viimeaikoina. Riideltiin ja rähistiin, missä vain satuttiin vastakkain, ja satuttiinhan sitä, kun pyyntimaatkin olivat yhteiset, ja muutenkin kyläreisuilla ja semmoisilla.
Syntyi aina kahnausta ja kinaa. Ensi kerran välit huononivat naapureilta niin vähäpätöisestä asiasta, kun Mirrilän miniämirri laittoi koreammat vaatteet lapsilleen kuin Naukuniemen nuorille nakattajille oli ollut tapana laittaa. Naukuniemen emäntämirri näki tämän ylellisyyden ja suhisi:
— Kaikkea se tämä Mirrilän miniä kuvattelee, kun laittaa semmoisia hepeleitä tyttärilleen. Kun vielä ovat niin köyhiäkin, ettei muuta kuin pelkkä hiirenliha syötävänä.
Tämän sattui kuulemaan Mirrilän miniä, ja arvaa sen, että siinä syljettiin ja suhistiin. Ja kun sitten vielä sattui niin, että naapurien mirrivaaritkin suuttuivat keskenään onkipaikoista, niin välit olivat ihan kokonaan piloilla.
Keksittiin jo molemmin puolin kaikenlaisia konnankojeita toisilleen. Naukuniemen isäntämirri laittoi rotanraudat polulle, jota tiesi Mirrilän vaarin kulkevan, peitti ne lehdillä, ja vaariparka pisti käpälänsä rautoihin ja sairasti siitä monta päivää. Päästyään jaloilleen, vahti vaari tilaisuutta kostaakseen naapurin isäntämirrille. Tapasikin tämän kerran ongella. Näki naapurin köyttäneen itsensä ongen vapaan siltä varalta, että jos sattuisi iso kala tarttumaan onkeen, ja hän sattuisi nukkumaan, niin ei kala veisi onkea mukanaan. Naapurin mirri nukkuikin ja Mirrilän vaari sitoi nuoran ongen vapaan ja kiskaisi isäntämirrin veteen.
Tietää sen, mikä mökä tästä syntyi, ja arvaa senkin, että entisestään huonot välit vain huononivat.
Satuttiin kerran yhteiselle kalapaikalle samalla kertaa. Mirriläiset aikoivat onkia, mutta naukuniemeläiset virittivät verkkonsa ihan naapurien nenän eteen. Mirriläiset heittivät onkensa verkkoihin ja vetivät ne maalle. Siitäkös tappelu syntyi.
— Kyllä me tässä teidät opetamme kiusaa tekemään, sähisivät Naukuniemen mirrit ja katselivat aseikseen seipäitä.
— Ja me teidät toisten pyyntipaikoille tulemaan, murisi Mirrilän vaari ja kopisteli uhittelevasti piippuaan. — Ottakaapas, pojat, vähän näreistä käteen, niin näytetään noille. Naisväki ottakoon aseikseen kiviä.
Kohtapa hosuttiin vastakkain ja päitä puhkeili ja häntiä katkeili mirrilöiltä molemmin puolin ja ökä kävi semmoinen, että kuului kylille asti. Katkottiin siinä nujakassa mirriläisten onget ja naukuniemeläisten verkot menivät kappaleiksi.
Eikä muuta kuin toinen toisensa haastattivat käräjiin. Hukka Hujulainen toi haasteet molemmin puolin ja Mikko Repolainen määrättiin tuomariksi.
Käräjät pidettiin Hujulaisen mökillä ja Repolainen tulla veistätteli käräjäpaikalle miettien, miten juksauttaisi taas mirrejä, jotka olivat hänen mielestään niin joutavanpäiväisiä.
Käpälät ja hännät kääreissä istuivat mirrit Hujulaisen tuvassa, kun
Mikki astui sisään.
Repolainen istui pöydän päähän ja rykäisi arvonsa mukaisesti muutamaan kertaan, ennen kuin virkkoi mitään.
Niistäpä palkoista sitä taas piti ensiksi kovistella mirrejä. Teetättivät hänellä aina näitä virkatöitä, mutta olivat kovin huonoja palkan maksajia.
— Tuota… sitä pitäisi saada tämmöisestä puuhasta kappa ohria jokaista mirriä osaksi, sanoi. — Tässä pitää minun sihteerikin itselleni palkata ja muutenkin… on niin kovaa työtä tämä oikeuden istuminen… tässä päätään tyhjästä vaivaamaan.
Mirrilän vaari kynsi korvallistaan ja paljoksui Mikin vaatimuksia.
— Menee ihan koko vuositulot näistä tuomarin palkoista. Ja se on kaikki naukulaisten syytä. Mutta kuulehan, herra tuomari Repolainen, eikös se olekin niin, että se joka jutussa häviää, saa maksaa oikeuskulut?
— Niin tietysti, myönsi Repolainen. — Joka tässä havaitaan syylliseksi, saa maksaa ohrat minulle. No, kutsukaapa todistajat sisään, kuulustellaan niitä ensin.
Mirriläisillä oli todistajina sammakkolaisia ja nämä kömpivät sisään.
— Nämä sammakkolaiset ovat suuria valehtelijoita, murisi Naukulan isäntä. — Ei näistä ole todistajiksi. Tulkaapa meidän todistajat, niin saadaan kuulla totuutta.
Naukulaisten todistajina oli muutamia vasikoita, jotka olivat sattuneet paikalle ja tyhmän näköisinä kolisivat sisään.
— No mitä nämä vasikat tietävät tähän mirrien tappelujuttuun? kysyi
Mikki.
No eihän nämä mitä, ynisivät vain ja tuuppivat toisiaan. Joku astui
Mirrilän muorin varpaille ja tämä veti kynnellään tyhmyriä silmään.
— Nämä mirriläiset näkyivät aloittavan tappelun, mölähti viimein yksi.
— Pidä sinä turpasi kiinni, kivahti mirrivaari. — Kuullaanpa, mitä sammakkovaari sanoo.
Niin siinä jauhettiin ja jutustettiin kokonainen päivä, eikä valmista tahtonut tulla jutusta mitenkään. Mikko pyyhki hikeä otsaltaan, mutta jopa vihdoinkin teki tuomion.
Kun kerran kävi selville, että mirriläiset olivat ensiksi heittäneet onkensa verkkoihin, saivat he maksaa kaksikymmentä kappaa ohria tuomarille. Oli näet näitä nakattajoita kokonaista kaksikymmentä kappaletta. Naukulaiset olivat kuitenkin jääneet tappelussa vähemmille kuhmuille eikä heidän mirreiltään ollut häntiäkään katkeillut kuin yhdeltä, jota vastoin mirriläisiltä oli mennyt kuusi häntää poikki, niin Mikko katsoi olevan syytä tuomita lisäselkäsauna naukulaisille ja se oli pantava toimeksi viipymättä.
Jopa. Naukulan vaari murisi uhkaavasti tämän tuomion kuullessaan ja
Mirrilän muori ihan huutamalla nakatti:
— Vai kaksikymmentä kappaa ohria! Nyt ei saa enää rieskan palaa tänä vuonna Mirrilässä. Semmoinen siinä olikin tuomari!
— No, maksetaan ohrat, mutta annetaan myöskin kukakäskiä naukulaisille, sanoi Mirrilän isäntä.
Repolainen hieroi käpäliään tyytyväisyydestä ja myhähteli. Vetelipä se taaskin, kun sai talvekseen ohria ja vielä nauttia kaupan päällisiksi mirrien tappelunäytelmästä.
Repolainen määräsi aseiksi hierimiä, kauhoja, sateenvarjoja ja muita sellaisia, ja suhisten ja syljeksien varustautuivat naukulaiset tappeluun. Selkiään siinä köyristelivät mirriläisetkin ja joku oli ottanut salaa aseekseen Hujulaisen puntarin, jolla aikoi puhkoa päitä naukulaisilta.
Jopa kohta kävi huiske, kun mirriläiset suuremmalla miesvoimalla pehmittivät naapurejaan. Mikko nauroi ja piteli mahaansa, eikä Hujulainenkaan malttanut pysyä totisena. Kukko Kiekujainen oli ollut sihteerinä Repolaisella, ja hän ei tahtonut työstään muuta palkkaa, kun sai kerran katsoa näin huvittavaa näytelmää.
Tietää sen, että naukulaisten vuoro oli nyt jäädä häviölle. Naukulan isännältä revittiin ihan uudet sarkahousut ja emännältä puhkesi silmä ja kahdelta pojalta katkesi häntä.
Mutta nytpä päätettiinkin, että oltaisiin aina sulassa sovinnossa, eikä riideltäisi kalapaikkojen ja hiirestysmaitten takia, kun kävi näin riitainen elämä kovin huvaksi ohrille ja muutenkin tuli ruumiinvammoja ja vahingoita.
Saa sitten nähdä, pitävätkö nakattajat lupauksensa.