XXIV.
Jaakko oli palannut rintamalta, ja Hautamäessä suoritettiin viimeisiä kevättöitä. Ne kävivät hitaasti, kun miehistö oli huvennut. Jaakko oli vieläkin koettanut vapauttaa alustalaisiaan, mutta vain muutama oli heistä päässyt takaisin. Nikki Purola oli tavattu rintamalle pyrkimässä ja saanut myöhemmin lyhyen tuomionsa. Eenokin oli onnistunut päästä ennen muita, ja toisetkin ehkä palaavat, kun ehditään heidän asiansa käsitellä valtiorikosoikeuksissa.
Jaakko liikkui töissä etumaisena eikä puuttunut puheisiin. Ruokailuajatkin olivat hiljaisia. Mitään pistopuheita ei Jaakko sallinut. Jos joku yritti entiseen tapaan veistelemään valkoisista, lopetti Jaakko sen lyhyeen.
— On odotettava uutta aikaa. Olihan selvää, ettei kapinoitsijoista ja ryssistä muuten selvinnyt kuin lyömällä…
Omia hiljaisia mietteitään jatkoi Jaakko työpaikoilla. Hän kuvitteli uutta aikaa, ja se antoi vauhtia ajatuksille.
Kun kapina on kukistettu, aloitetaan kaikki kuin uudesta. Veljesvihaa tasoitetaan molemmin puolin kaikilla keinoilla. Maattomat saavat maata, kurjuus ja köyhyys loppuu vähitellen pienistäkin mökkitönöistä, kun saavat oman palstansa ja pääsevät siihen käsiksi. Isketyt haavat paranevat innokkaassa työssä oman kodin hyväksi. Niiden, jotka tätä vastustavat, täytyy taipua.
Vastustajien joukossa oli ensi alussa ollut hänen vaimonsakin. Kunniakysymys se kai olikin vain hänelle. Naapurit ihmettelivät ja paheksuivat Jaakon kantaa maakysymyksessä, ja Emmi ei olisi sitä sallinut. Mikä talo muka Hautamäkikin sitten olisi, jos sen maat paloiteltaisiin yhdeksän torpparin ja mäkitupalaisen ja emätalon kesken.
— Kuka talon töitä sitten tekee, kun mökkiläisistä tulee isäntiä?
—- Kyllä työvoimaa aina on. Varmaan sinustakin olisi mieluista nähdä ympärilläsi hyvinvoipia pikkuviljelijöitä, sanoi Jaakko — Maaseudun sivistyselämä myöskin muuttuu kokonaan. Syntyy virkeä henkinen toiminta, kukaan ei ikävöi kaupunkiin. Kuluneet vuodet ja tämä hirveä veljessota ovat kuin rajaviivana vanhan ja uuden ajan välillä. Tämä opettaa varmasti puolelta ja toiselta. Maatyömiesten ei luulisi enää tämän jälkeen kulkevan tehdassosialistien mukana, ja parempiosaisetkin ehkä tästäpuolin ymmärtävät paremmin maattomien ja irtolaisten aseman.
— Eivätpä ne vain näy ymmärtävän, sanoi Emmi.
— Sepä se on, kun ei ole tahtoakaan ymmärtää.
— Mutta jospa ne sosialistitkin tämän taistelun jälkeen ymmärtävät taas kaikessa omalla tavallaan, epäili Emmi. — Sitä minä vain pahoin pelkään.
— Ja eikö sitten koskaan tulisi sovintoa? Aina vain olisi kansanluokkien välillä viha ja vaino. Jos niin käy, silloin ei tule elämästä mitään. Turhaan silloin on työtä tehty. — — —
Eräänä päivänä pistäytyi Hautamäkeen muuan etäisempi naapuri, Ahomaan
Mikko. Teki oikein hyvää silloin kun vieras joskus taloon poikkesi.
Jaakko riisui hevosen ja tuli vieraan kanssa tarinoimaan.
Miehet istuivat ystävinä vastakkain.
— Mitenkä ne ovat talossasi työt sujuneet? kyseli Mikko.
— Siinähän nuo… viimeisiä tässä on lopeteltu.
— Kyllä kai tästä koituu vielä suurempi nälkä, kunhan joutuu. Mieskuntoiset ovat kaikki tappelemassa ja me vanhat rahjukset työmiehinä. Mutta eihän muukaan enää auttanut. Punaisissa saattaa vielä vastakin kyteä luokkaviha, mutta tulihan edes ryssä pois ajetuksi.
— On tästä muutakin hyötyä.
— Jos vain opiksi otetaan. Miten luulet olojen järjestyvän tämän jälkeen? kyseli Mikko.
— Minulla on omat mielipiteeni. Maassa on minun mielestäni ainoa pelastus. Sekä nälälle että luokkavihalle se on ainoa lääke. Pitäisi viipymättä muodostaa torpat ja mäkituvat itsenäisiksi ja hankkia maata muillekin maattomille. Ja rakkaudella parantamaan saatuja ja annettuja haavoja.
— Sitä mieltä olen minäkin, arveli Mikko.
Jaakko ilostui.
— Vai olet sinäkin. Minä tässä olen sellaisessa ympyrässä, että muutamat naapureistani vihaavat minua, kun en kannata kaikessa heidän mielipiteitään.
— Mitäs siitä, kyllä kaikkien mieli vielä muuttuu. Johan ne vanhat tavat tässäkin maa-asiassa saavat loppua vanhan ajan kanssa. En luule tässä muuten aivan pian sopua syntyvän.
— Niin minustakin, saat nähdä että veljesviha jatkuu vielä kapinan jälkeenkin. Ihmisten on nykyjään niin vaikea rakastaa toisiaan.
— Rakkaudesta ei toki puhuta mitään. Vasta sitten, kun maaseutujen olot muuttuvat ja jokainen saa omasta maastaan leipää riittävästi, syntyy naapurirakkautta.
Vielä saunan jälkeenkin jatkui miesten tarina ja mietiskely. Jaakko tunsi pitkästä aikaa vapautumista painavista ajatuksistaan. Uusi, onnellisempi aika oli kerran vielä varmasti tuleva.